Blogin takaa: esittelyni ja ajatuksia suhteestani liikuntaan
Olen Anni, 30-vuotias liikuntanautiskelija ja uusi TriathlonSuomen jäsen! Kestävyysliikunta (ja liikunta ylipäätään) on mulle vielä melko uutta. Lapsena ja nuorena musiikkiharrastus vei lähes kaiken mun vapaa-ajan. Koulussa mut valittiin viimeisten joukossa pelijoukkueisiin, ja hyviä arvosanoja sain liikunnan osalta vain eteentaivutuksesta (jalkapohjat penkkiä vasten ja katsottiin kenen sormet yltää pisimmälle jalkojen ohi). Menestykseni tässä lajissa saattoi johtua lyhyistä jaloistani. Vaikka koululiikuntamuistot eivät olekaan kovin kultaisia, niin lämpimiä muistoja mulla on retkeilystä ja marjastuksesta perheen kanssa sekä satunnaisista iltarasteista isän kanssa. Nämä kokemukset varmasti vaikuttavat myös siihen, miksi luonnossa liikkuminen on mulle edelleenkin aivan huikean tärkeää.
Aloitin säännöllisen juoksuharrastuksen kesällä 2012 asuessani Botswanassa, kun harrastuksista oli pulaa enkä parempaakaan keksinyt. Suomeen paluuni jälkeen pikkuveljeni Niilo mainitsi, että voisin juosta puolimaratonin. Ajatus kuulosti aluksi ihan naurettavalta ja mahdottomalta, mutta ehkä muutaman minuutin mietinnän jälkeen olin jo laittamassa ilmoa sisään. Yleensäkin innostun nollasta sataan sekunneissa ja mut saa ylipuhuttua mukaan ties mihin. Hyvin pian juoksuharrastuksen alettua löysin polkujuoksun ja sille tielle jäin. Pari vuotta sitten kuulin swimrunista, ja rakastuin lajiin jo ennen kuin olin sitä kokeillutkaan. Triathlonistina olen vielä ihan aloittelija. Viime kesänä (2018) suoritin ensimmäisen (ja tähän mennessä viimeisen) triathlonini Vantaa Triathlonin perusmatkalla.
Liikunnassa mulle on tärkeintä sen tuoma hyvä olo ja jaksaminen. Ulkotreenit on mun juttu säällä kuin säällä, kun taas sisällä treenaamisesta en ole oikein koskaan tykännyt. Täytyy kuitenkin myöntää, että TriSuomen torstaiaamujen spinningit ovat olleet ainakin tähän asti yllättävän siedettäviä! Treenimotivaatiota lisäämään olen ilmoittautunut ensi kesäksi Lahden puolimatkalle. Ilman sitä saattaisi spinusali jäädä vieraaksi.
Niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, niin mulle yksi parhaita asioita liikunnassa on se, että en ole siinä kovin hyvä. En kehity erityisen nopeasti eikä mulla tunnu olevan mitään luontaisia lahjoja urheiluun. Treenaamisestakin on välillä ollut pitkiä taukoja ulkomailla asumisen tai muiden elämän myllerrysten takia (tai ihan vain siksi että sohvalla makoilu on tuntunut mukavammalta). En ole koskaan ollut lähelläkään minkään kisan podiumpaikkoja, enkä oikeastaan niitä tavoittelekaan. Ja juuri siksi nautin tästä hommasta niin huikean paljon! On ihanaa saada kilpailla vain itseään vastaan, tehdä omaa juttuaan omalla tasollaan, haastaa itseään ja tuntea itsensä ylittämisen riemua. Erityisen ihanalta ja vapauttavalta tämä tuntuu suhteessa musiikkiharrastukseen, josta ajan myötä tuli aivan liian suorituskeskeistä. Lisää pohdintoja musiikkijutuista ja siitä miten ne liittyvät triathlontreeniin tulossa myöhemmin.
Olipa vaikea yrittää tunkea yhteen blogipostaukseen mahdollisimman kattava kuva itsestään. Lopuksi kuitenkin vielä kiitos TriSuomen harrastajille ja valmentajille. Treeniporukkaan on ollut tosi helppoa tulla uutena mukaan, ja olen tuntenut olevani tervetullut juuri tällaisena urheilijana mikä olen. Odotan innolla, mitä vuoden treenit tuovat tullessaan 🙂
