Kiinnitä näihin uinnin perusvirheisiin huomiota

Kiinnitä näihin uinnin perusvirheisiin huomiota

1. Pää pinnalla

Erityisesti aikuisiällä uimaan opettelevilla on monesti suuri kynnys laittaa päätään veteen. Pää pinnalla uiminen kuitenkin aiheuttaa helposti kireyttä niska-hartiaseudulle – jokaisen toimistotyöläisen valmiiseen ongelmakohtaan – sekä muuttaa myös uintiasennon raskaammaksi ja näin myös etenemisen hitaammaksi.

Vapaauinnissa katse tulisi suunnata kohti altaan (tai järven) pohjaa painaen leukaa kevyesti rintaa kohti. Myös hengityksen aikana pään tulee olla vedessä. Hengittäminen tapahtuu sivulta samalla, kun vartalo kiertyy käsivedon mukana, jolloin päätä ei tarvitse nostaa ylös vedestä. Itseäni hengityksen harjoittelussa auttanut ohje oli pitää “toinen silmä vedessä” kokoajan, eli kun otat happea, uimalasiesi alempi linssi on edelleen veden alla (yllä oleva artikkelikuva havainnollistaa hyvin tätä). Aluksi näin hengittäminen voi tuntua mahdottomalta, mutta sitkeällä harjoittelulla sen oppii kyllä.

Avovedessä uitaessa päätä joutuu kuitenkin välillä nostamaan hieman vedestä suunnan tarkistamiseksi. Tässäkin on kuitenkin pyrittävä mahdollisimman pieneen ja luonnolliseen liikkeeseen, jotta uinti liukuisi kokoajan eteenpäin.

2. Varpaat pohjassa

Kiinteästi edelliseen kohtaan liittyen: kun uit pää pinnalla, jalkasi uppoavat herkästi kohti pohjaa. Taloudellisimmassa uintiasennossa vartalo on suhteellisen suorassa linjassa ja lähellä pintaa, kuitenkin niin, etteivät jalat potki tyhjää vedenpinnan yläpuolella.

Uintiasennon harjoittelemiseen voi käyttää apuna erilaisia kelluntaharjoituksia (kasvokellunta) sekä esimerkiksi harjoitusta, jossa potkaiset itsesi liikkeelle altaan reunalta kädet sivuilla kiinni vartalossa ja kasvot vedessä kuten uidessa. Etene potkimalla näin niin pitkään pystyt ja kun happi loppuu, voit jatkaa altaan päähän normaalisti uiden.

3. Kädet suorana kuin tuulimyllyllä

Jokainen uimahallissa käynyt on varmasti törmännyt vesipuhvelimaiseen isoon mieheen, joka kauhoo “vapaauintia” hirveällä tempolla ja raivolla, kädet huitoen ja pärskien, mutta kuitenkin edeten hiljaisempaa vauhtia kuin pärske ja ähinä antaisivat odottaa?

Usein syynä tämän tyypin uimarin hitaaseen vauhtiin on kädet suorana uiminen, jolloin tekeminen muuttuu kovasti voimaa vaativaksi riuhtomiseksi. Oikeaoppisessa vapaauinnissa on tärkeää ns. korkea kyynärpää, jolla tarkoitetaan sitä, että kun käsi tulee veteen edessä, ei sitä tulisi lähteä painamaan taakse päin suorana. Käsivedon tulisi lähteä niin, että kättä lähdetään koukistamaan kyynärpäästä ja vasta kun kämmen tavoittaa kyynärpään linjan n. 90 asteen kulmassa, voidaan vettä lähteä painamaan taaksepäin myös ojentajalla. Uintitermein puhutaan ns. otevaiheesta. Korkea kyynärpää jatkuu myös palautusvaiheessa, jolloin käsi tuodaan rentona ja koukistettuna takaisin eteen.

4. Muita yleisiä vapaauintitekniikan virheitä

Muita yleisiä virheitä, joita etenkin kokemattomien uimareiden vapaauintitekniikasta yleensä löytyy ovat esimerkiksi jalat harallaan uiminen, sekä puutteellinen vartalon kierto. Vesi vastustaa uimaria ja uinnin nopeuttamiseksi tärkeää olisi olla niin pienessä paketissa kuin mahdollista.

Jalat tulisi uidessa pitää lähellä toisiaan ja tätä voi harjoitella esimerkiksi niin, että potkiessa isovarpaat koskettavat kevyesti toisiaan. Erityisen usein jalat aukeavat silloin, kun uimari ottaa happea, varsinkin jos kyseessä on aloitteleva vapaauimari, jolla keskittyminen menee täysin siihen, millä tavalla hengittäminen tapahtuu.

Myös vartalon kierrolla saavutetaan pienempi veden vastus ja tämän myötä uintiin parempi liuku. Ns. vatsallaan uidessa uimari on kokoajan vedessä koko leveydellään ja voimantuotto tapahtuu pääasiassa käsillä repien. Vartalon kierto tuo mukaan liikkeeseen keskivartalon vahvat lihakset, jolloin kädet eivät väsy yhtä paljon ja myös vauhti paranee huomaamatta.