Ironman Etelä-Afrika 2017
Etelä-Afrikan Ironman on kisattu ja kilpailukausi korkattu. Päällimmäisenä tunteena reissusta on edelleen pettymys, koska ainutta tavoitetta eli Kona-slotia ei tullut. Kisa oli suorituksena onnistunut ja siihen olen kyllä tyytyväinen.
Kisaviikko meni melko rutiininomaisesti. Lyhyehköjä treenejä joka lajissa. Olo oli joka treenissä todella hyvä ja matkustuksesta palautui erinomaisesti. Otin nyt ensimmäistä kertaa lentokoneeseen suolaa jota laitoin juomaveden sekaan. Tuntui että tämä todellakin auttoi imeytymisessä, ja matkan jälkeen suu ei ollut kuiva monen päivän ajan niin kuin monesti pitkien reissujen jälkeen.
Kisaviikolla koin avovedessä myös erittäin iloisen yllätyksen ja kyseinen tapahtuma nousi top5- hetkiin koko elämässäni. Olin keskiviikkona heti aamusta uimassa meressä. Lähistöllä oli muutama triathleetti, mutta melko rauhassa sain uida. Hetken kuluttua huomasin vasemmalla puolellani mustan hahmon, hirvittävä säikähdys, koska luulin sen olevan hai. Onneksi kuulin narskutusta ja tajusin sen lopulta olevan delfiini. Hetken kuikuiltuani tajusin olevani reilun sadan delfiinin parven keskellä. Niitä oli niin edessä, sivulla, takana ja alla. Kaikki yhtä iloisesti hyppien ja leikkien. Näitten upeitten eläinten leikkimistä siinä tuijottelin viitisen minuuttia, kunnes lähdin uimaan rantaan. Tämänkin matkan ajan muutama delfiini ui allani ja kun tein muutaman sukelluksen, niin uudet ystäväni riemastuivat ja alkoivat leikkiä toden teolla.
Kisaviikko meni todella mukavasti vaikka odottelua taas olikin ja paljon. Luppoajat meni mukavasti Netflixä katsoessa ja kouluhommia kirjoittaessa. Onneksi odottelukin lopulta päättyi. Kisaa edeltävä päivänä pyörän ja varustepussien vienti, annos kanaa ja riisiä ja ajoissa nukkumaan. Uni tulikin hyvin ja sain nukuttua lähes 8h kisaa edeltävänä yönä. Kisa-aamuna klo 4:00 ylös ja heti aamupalalle. Siellä odottikin jo pannullinen kahvia ja iso lautasellinen puuroa. Oli kyllä taas superhyvää palvelua B&B hotellissa, missä kysyttiin kisaviikolla jo hyvissä ajoin mitä ja monelta haluaa kisa-aamuna puputtaa.
Aamupalan jälkeen normi rutiinit vaihtoalueella, muutama jännitysvessakäynti ja sitten rannalle laittamaan märkkäriä päälle. Tässä kohtaa törmäsinkin Joonaan ja Markukseen ja vaihdettiin viimeiset hermostuneet mietteet. Yhdessä lähdettiin kohti uinnin lähtöaluetta. Käytössä oli taas vihaamani rolling swimstart. Viime vuodesta oppineena en lähtenyt porukan keulaan. Viime vuonna suunnistus oli yhtä tuskaa, koska poijut ovat noin 500m välein eikä ag:ssa ole kanoottia ohjaamassa niin kuin prolla. Niinpä suunnittelin, että odotan noin 5 minuuttia, jotta edessä on sen verran urheilijoita, että suunnistus helpottuu. No, eipä mennyt taaskaan kuin Strömsössä. Meidän startin alettua alkoi älytön puskeminen kohti lähtökarsinaa ja meikäläisen hartioilla jäi siinä taistelussa kakkoseksi. Lopulta pääsin starttaamaan noin 10 minuutin kohdalla.
Onneksi uinti kulki ja tilaa riitti. Uin omaa rentoa uintia, suunnistin muista kilpailijoista ja kerrankin pääsi ohittelemana oikein sielun kyllyydestä. Keli oli kuin mulle tehty. Mukavan kokoista maininkia, mutta ei pientä terävää aaltoa. Uusi tekniikka toimi, ja kerrankin uinti oli nautinnollista. Fiilistä ei pilannut edes se, että lasit täyttyivät vedellä ja jouduin niitä välillä tyhjentelemään. Uinti oli yhtenä lenkkinä ja takaisinpäin tultaessa ohiteltavat vähenivät ja niiden avulla suunnistaminen hieman hankaloitui. Onneksi viime vuodesta oppineena tiesin, että parhaan linjan saa, kun tähtää kohti Radisson hotellia. Uinti oli lopussakin vielä niin helppoa ja vaivatonta, että pelkäsin jo uineeni aivan liian hiljaa. No rannassa olin parempivoivaisempana kuin koskaan ja uiskoin uinnin menneen hyvin. Nappiin menneen vaihdon jälkeen pyörän päälle hypätessä laskeskelin, että kisaa oli kulunut noin 55 min. Tämä oli siis oma arvio, koska aikaa ei tiennyt vielä varmaksi.
Pyörä tuntui alusta asti juuri niin vahvalta, kuin treenien perusteella sai olettaakin. Tavoitewatit löytyivät heti ja vähän tarvitsi toppuutella, että ei lähtenyt Kamikatze -kuskien matkaan. Pyörä rullasi siis mainiosti, kunnes pitkässä alamäessä ennen kääntöpaikkaa rupesin katsomaan varjosta, että jotain lepattaa mun peräpäässä. Taakse kurkatessa tajusin sen olevan varatuubi, joka oli pompannut pois piilostaan. 50-60 km vauhdissa sen survominen paikalleen yhdellä kädellä oli mahdotonta, joten päätin kiskaista sen kokonaan pois. No tästä tuli seuraava ongelma, roskaaminen oli kielletty ja siitä saisi suoran hylsyn. No tungin tuubin sitten kisapuvun sisään ja näin ajettiin tuubi kainalossa seuraavalle huollolle, missä sen sain heivattua pois.
Ekan kääntöpaikan jälkeen Joona saikin mut kiinni ja todettiin, että päästään taivaltamaan matkaa yhdessä. No ei päästy vielä tässä vaiheessa. Lähdin hivuttavaan ylämäkeen ajaen suunnitelman mukaan vähän reippaammalla watilla ja Joonalla oli ilmeisesti tasaisempi taktiikka. Mäessä sain myös kiinni alun höntyilijät, jotka nyt rimpuilivat tuskissaan. Tuuli puhalsi etelästä koko ajan, mikä tarkoitti sitä, että lähes koko ajan oli sivutuulta. Mainittakoon myös, että tuuli ei ollut tänä vuonna niin paha kuin viimeksi. Ensimmäinen kierros meni suunnitelman mukaan ajellessa todella hyvin, energiaa sain mukavasti koneeseen, jalat oli mahtavat ja päivää piristi se, kun näin Kaisan kärkitaistelussa.
Pyörän puoleen väliin saavuttaessa Joona nappasi mut taas kiinni ja totesi: ” oli vähän heikko hetki 45km kohalla”. No matkaa lähettiinkin sitten taas peesiväliä noudattaen tekemään yhdessä ja saatiinkin heti kiinni samassa sarjassa kanssani kisaava britti. Kyseisen saarivaltakuntalaisen tunnistin ja tiesin hänen pystyvän juoksemaan 3h maran. Toisaalta ajattelin että johdan häntä ainakin 5 minuutilla, koska lähdin sen verran perään alussa. Brittihän sitten löikin kantaan ja kolmen ryhmässä taivallettiin toista kierrosta. Omalta kohdalta kierros kulki myös todella hyvin ja minkäänlaista hyytymistä ei tullut. Jalat tuntuivat hyviltä ja odotin innolla juoksua. Geeliä otin ehkä hivenen vähemmän kun yleensä, mutta energiaa tuntui silti riittävän. T2:lle tultiin Joonan ja britin kanssa aivan peräjälkeen ja nopean vaihdon jälkeen pääsin ekana juoksemaan.
Juoksu lähti hyvin liikkeelle ja tavoitevauhtikin löytyi kivasti. Joona ja britti porhalsivat odotetusti ohitseni jo ekojen kilsojen aikana, mutta jatkoin oman juoksun tekemistä. Juoksu jatkuinkin yllättävän hyvin ekan kiekan ja väliaika tiedot olivat olleet yllättävän mukavia. Etenin toisella sijalla kärjessä olevan belgialaisen johtaessa noin 6 minuutilla ja takana britti ja itä-naapuri noin 10 minuuttia perässä. Tokalla kiekalla tajusin kaverin juoksevan kovempaa, mutta laskeskelin että pitämällä vauhdin toinen sija olisi tehtävissä. 20 km kilsan kohdalla tuli sitten romahdus. Pallea rupes kipuileen oikein kunnolla ja juoksu muuttui kävelyksi. Satuin juuri huoltojoukkojen kohdalle ja totesin että jätän homman kesken. Tiesin, että kävelemällä Havaiji ja podiumi jäiaivät haaveksi. Laahustin seuraavalle huoltopisteelle, kahmin siellä sienialtaasta jäätä niin paljon kuin irtosi ja painon sitä palleaa. Jatkoin juoksua ja kipu hellitti. Sain palautettua vauhdin alle 5 min kilsoihin ja jatkoin päättäväisenä matkaa. Onneksi takana tulevilla kavereilla oli kanssa hivenen vaikeaa ja erot heihin eivät enää muuttuneet. Vikalle kiekalle kaartaessa, tuli koutsilta Suomesta ohje juosta niin perkeleesti. Ja jotenkin puristin vikan kympin minkä jaksoin. Joonakin taisi huikata, että britti hyytyy ja tästä sain lisää puhtia. Vika kymppi oli lopulta erittäin hyvä ja opinpa, ettei koskaan saa luovuttaa.
Maalissa tiesin että sija oli 2. , 3. Tai 4. Kaikki kolme olimme olleet niin lähekkäin ja tulospalvelu laahasi perässä, että tuloksesta ei voinut olla varma. Vaihdettiin maalissa Joonan kanssa muutama sana ja lähdin sitten pesulle hotellille. Noin puolen tunnin päästä tulokset päivittyivät ja selvisi, että olin 2. omassa sarjassa ja overal- tulos 36. Osuus-ajat: uinti 51:23, pyörä 4:50 ja juoksu 3:28. Loppu aika 9:15:50. Oman sarjan voittaja reilun 10 minuuttia edellä eli siinä ei jäänyt jossiteltavaa, mutta aika ja toinen sija tyydyttivät. Tässä kohtaa tajusin myös, että omassa sarjassa oli vain 18 starttaajaa eli toisen paikan kohtaloa saisi todellakin jännittää.
Kisan jälkeisenä aamuna mentiin porukalla katsomaan Kona-slotien kohtaloa ja heti alkuun selvisi, että sarjassani oli vain yksi paikka. Onneksi Joona sai paikkansa ja mielestäni todellista urheilumieltä osoitti Joona siinä, että oli melkein enemmän harmissaan siitä etten saanut paikkaan kuin minä itse. Pettymys oli tietysti erittäin suuri ja tuli koko Ironmanin systeemi siinä kirottua ja eihän se kovin reilulta vieläkään tunnu.
Kisaan olen kuitenkin supertyytyväinen ja vaikka talvi oli reenillisesti täysi katastrofi, osoitti kisa, että pohjat on jollain tavalla kunnossa ja fiksulla kolmen viikon reenillä sai kaivettua hyvän kisakunnon. Uinti oli päivän parasta ja aika 51:23 on mun paras IM-uinti. Tästä suurin kiitos menee Trainensence-älylättärille ja Rimpelän Rikulle. Talven jatkuneet tekniikkatunnit tuottivat toivotun tuloksen. Välineet olivat myös kunnossa. Aquanetin sponssaama Orcan Alpha- märkkäri saapui juuri ennen kisaan lähtöä. Leirin perusteella tiesin, että pyörä kulkee ja sehän kulki. Asento tuntui koko matkan hyvältä ja jalat tuntui vahvalta. Olisi voinut ajaa kovempaakin, mutta maltoin suunnitellusti ja voimia jäi myös juoksuun. Juoksu oli suurin kyssäri ennen kisaa ja talven juoksukilsoihin verrattuna tulos on hyvä. Varsinkin olen iloinen, että nuukahduksen jälkeen lopussa oli vielä voimia painaa ja taistella sijoista.
Kisa loi siis paljon uskoa, että kuntoa on eikä tarvinnut kauaa miettiä lähdenkö uudestaan hakemaan paikkaa Havaijille. Heti kun selvisi, että meidän sarjassa oli vain yksi paikka, aloin katselemaan tulevia kisoja ja olin valmis lähtemään heti 3 viikon päästä Texasiin yrittämään uudestaan. Onneksi järki voitti ja päädyin Lanzan kisaan joka on 20.5. eli 7 viikkoa E-A:n jälkeen.
Kisojen välissä oli siis käytettävissä 7 viikkoa. Käytännössä tämä tarkoitti, että aikaa treenata oli noin 4 viikkoa. Tämä oli siis viikko enemmän mitä pystyi reenaamaan Afrikkaan eli no hätä. E-A:sta palattuani tarjoutui mahdollisuus lähteä Suomen kevättä karkuun Calellaan. Pääsiäinen vierähtikin sitten mukavasti Kataloniassa. Kaksi viikkoa kisan jälkeen aloin tekemään jo aika koviakin treenejä ja etenkin pyörä tuntui todella vahvalta. Juoksu oli vielä väsynyttä, mutta kulki silti hyvin pyörän päälle. Pyörässä tuli erityisesti haettua paljon nousumetrejä ja valmistella kroppaa Lanzan nousuihin. Muutaman kerran eksyin Calellassa myös altaaseen ja tein siellä ehkä parhaan uinti -treenin ikinä. 10 x 400 kiihtyen 6:00 lähdöllä.
Calellan visiitti oli siis todella onnistunut ja puhkuin taisteluatahtoa palatessani Suomeen. No Suomessa realiteetit iski ja viime viikko oli reenillisesti fiasko. Koulua ja töitä oli aivan liikaa ja lenkille ei kerennyt. Jalatkaan ei palautuneet jatkuvasta seisoskelusta ja Lanzalla pärjääminen alkoi tuntua mahdottomalta. Triathlonmessuilla onneksi niin moni tuttu jatkoi taas valaa mieheen toivoa ja lupasi seurata kisaa. Vappuna väänsinkin väsyneenä suunnitellut treenit. Tavoitteet kyllä täyttyi, mutta kyllä oli hirveää. Onneksi viimeisenä kahtena päivänä kroppa on osoittanut toipumisen merkkejä ja treenit on kulkenut siedettävästi. Lanzan kisaa aikaa on 17 päivää ja reissuun lähden jo huomenna. Ennen Lanzaa lähden Mallorcalle valmentamaan TriathlonSuomen kevätleiriä ja toivottavasti innokkaan ryhmän kanssa löydän myös loput kadonneesta kunnosta.