Ironman Lanzarote
Lanzan Ironmanista on melkein neljä viikkoa ja vihdoin alkaa olla akut latautuneet. Yritin kisaraporttia jo pariin otteeseen vääntää, mutta oli takki henkisesti ja fyysisesti sen verran tyhjä, että jäi pelkäksi yritykseksi. Nyt reissukevät on vihdoin ohi ja hetken saa olla kotona nauttimassa kotimaan treenimahdollisuuksista.
Ennen Lanzaa olin reilun viikon päivät Mallorcalla TriathlonSuomen leirillä yhtenä koutsina. Siinä sivussa piti tehdä omat viimeistelytreenit, mutta oikeastaan koko reissun vaivannut flunssa vesitti suunnitelmat. Muuten leiri oli loistava ja jälleen kerran sain valmentaa huippupoppoota. Mallorcalta siirryin suoraa Lanzalle ja viikko ennen kisaa hotellihuoneessa väsyneenä raatona mietin, että tulee kyllä helvetin rankka kisa. Fiilis ei paljon viikolla parantunut. Jalat oli uber väsyneet koko viikon, uinti oli puhditonta, onneksi juoksu tuntui edes hivenen kivemmalta. Onneksi tiesin että pystyn väsyneenäkin ja huononakin päivänä pitämää tehot ja vauhdit yllä, kunhan vaan en vaivu epätoivoon.
Lopulta kisaviikko oli lusittu ja lauantaina pääsi kisaamaan. Oli kyllä pisin odottelu sitten ikinä. En ole aikaisemmin ollut yksin IM-reissulla ja viikon hotellikuolema ei niin positiivisin ajatuksin kisasta oli jo oma Via Dolorosa. Kisa-aamuna päällimmäisenä fiiliksenä oli helpotus, että kohta kevät on ohi ja saa huilia
No itse kisaan. Uinnissa oli kerrankin kunnon massa-lähtö, eikä mitään holhousyhteiskunnan rolling- starttia. Reilun 60 pro-urheilijan ryhmä oli meistä amatööreistä reilun 30 metrin päässä ja itse olin onneksi päässyt meidän joukon eturiviin. Tavoite oli napata alussa pron ykkösryhmä kiinni ja uida siinä maaliin. No, alku oli ruuhkainen, ja kun hitaimmista proista oli päässyt ohi, oli kärkiporukka jo kaukana. Toisaalta ei uintikaan liikkunut, mutta jotenkin siinä rimpuili Aika äkkiä muodostui noin 10 hengen porukka, mihin jäin lätkytteleemään. Siinä meni sitten molemmat kierrokset peesatessa. Uinti ei tuntunut läheskään niin lennokkaalta kun Etelä-Afrikassa 7 viikkoa aikaisemmin. Yritin vain mielessäni säilyttää pitkän vedon ja kertasin Rikun ohjeita. Uinti meni lopulta aikaan 52:27, mikä on huonon päivän uinniksi ihan jeppo, mutta koska olin etukäteen hekumoinut ,että pääsisin rantautumaan ykkösryhmässä, niin ikuisena pessimistinä ei aika paljon lämmittänyt. Onneksi sijoituksia ei tässä ja jaettu ja pääsin pyörän päälle hyvissä asemissa.
Vaikka vaihtoalue oli helkkarin pitkä, vaihto meni vauhdikkaasti ja pääsin ongelmitta Cervelon päälle. Pyörä lähti liikkeelle ihan mukavasti, jalat tuntui aikaisempiin viikkoihin nähden paremmilta ja watit pysyivät helposti. Vahvaa murjontaa jatkui reilun 30km kunnes noustiin El Golfolta kohti Yaizaa ja onnistuin tiputtamaan ketjun. No hätä, ketjut ylös ja stoppiin meni ehkä 30 sekkaa. Yaizassa sama homma uusiksi ja sitten paloi käpy. Kiskoin pelätyn Timafaiyan laavakenttä pätkän reilulla 300 watilla ja sen jälkeen laskuunkin minkä pystyin. Onneksi seuraavassa kylässä möhlin ketjut taas alas ja pysähdys. Otin jalan irti polkimesta, jolloin polkimesta lohkesi palanen. Olin varma, että kisa jäi tähän ja että tällä ei pysty ajamaan metriäkään. Ihmetyksekseni kenkä pysyi polkimessa, vaikkakin heilui enemmän kuin mun kädet juoksuosuudella.
Onneksi menohalut jäi tähän ja kaikki keskittyminen kului polkimeen ja siihen pysyykö se kiinni. Onneksi pysyi. Yritin huoltopisteillä kysellä teippiä millä kiinnittää jalka polkimeen, mutta ei löytynyt. Pyörä onneksi kulki ja Club La Santalta alkaneet nousupätkätkin meni ihan mukavasti. Tuulikaan ei ollut tuntunut kauhean pahalta ja Mira del Rio päästyäni 120km kohdalla tuulettelin, että nytten mennään isoa kovaa myötäiseen takasin lähtöpisteeseen. Kymppi alamäkeen mentiin ihan kivan haipakkaa, mutta rantasuoralla päästyään oli selvä, että tuuli oli kääntynyt ja loppumatka olikin taas vastapalloon. Vaikka tuuli ei ollut mitenkään ylikova, niin kyllä mies mureni tässä kohtaa henkisesti. Seuraava 40 km oli yhtä tuskaa. Watit oli matalat, energiat alkoivat ehkä huveta ja keskittyminen oli täysin hukassa. Suorastaan pelkäsin sitä, mitä juoksusta tulisi. Onneksi joku järjen ääni käski kiskoa energiaa kunnolla roppaan ja lempigeelini GU:n salted caramel varmaan pelastikin kisani. Otin kunnolla geeliä loppumatkalla ja pyörän lopussa olevalla 10 km laskupätkällä fiilis alkoi taas hivenen kohota. Watit oli melkein 20 pienemmät kun Afrikassa ja vasen/oikea balanssi 60/40 eli on se rikkinäinen poljin jotain vaikuttanut. Aika 5:36 oli reilun 15 hitaampi mitä olin budjetoinut.
T2:n meni taas ongelmitta ja säntäsin juoksemaan. Juoksu oli kahtena lenkkinä ensin 30 km ja sitten lyhyempi 12km. En tässä kohtaa vielä tiennyt tilannetta vaan paahdoin menemään. Ekat 15km olikin koko IM-uran helpointa, tavoitevauhti oli helppo pitää eikä mihinkään ekoskenut. Luultavasti lopun reilusti alemmat watit ja energian saati näkyi nyt juoksussa. 15 km kohdalla arkkiviholliseni pallea alkoi kiusata. Muutamalla huoltoasemalla jouduin kävelemään ja koitin saada tutuilla kikoilla pallean kuriin. Matka jatkui silti ihan mukavaa 5-5:15 vauhtia, vaikka ongelmia oli. 30 km kilsan kohdalla kaarrettaessa vikalle kiekalle kuulin tilanteen. Johdin omaa sarjaa tunnilla ja koutsilta oli tullu viesti että voi vaikka kävellä. Väliajoista iso kiitos Sannalle ja Lille. Ylläripylläri palleakivut olivat tiessään, kun kuulin väliajat ja matka jatkui helposti. Ehkä 32 km kohdalla sain hollantilaisen herrasmiehen kiinni. Matka jatkui seuraavat 8 km rinta rinnan. Hän kisasi ekaa täyttä matkaansa. Yhdessä matka meni kivasti ja itsellä ei ollut enää mikään kiire. Maalissa pikku tuuletus ja etsimään kylmää kokista. Vaikka netin liveseuranta brakasi, niin kilpailijoille tulostettiin sienestyskisamaisesti tulokset heti maalissa. Tästä selvisi, että mara oli lopulta ollut 3:30, loppuaika 10:06:36 ja oman sarjan sijoitus 1. Juoksuun olen tyytyväinen, koska eniten väsymyksen uskoin näkyvän siinä. Loppuaika on huonoin aika ikinä IM:llä, mutta eipä ollut enkkareittikään. Lopulta sijoitus oli ainut ,mikä kiinnosti ja sehän miellytti.
Kokonaisuutena Lanzan reissu oli vaikea, mutta antoisa. Tärkein tavote eli Kona-slot tuli ja siitä olen superonnellinen. Vaikka kisa oli rankka, vaikeuksia oli taas ainakin tarpeeksi ja aika ei toivottu, pidän Lanzan IM-kisaa yhtenä hienoinmista, missä olen ollut. Suorituksena kisa oli rankin ikinä, paljon rankempi kun Kona, mutta pitää muistaa että Konaa ennen olin kunnossa ja nyt taistelin laavakentillä en niin huippukunnossa.
Kisan jälkeen edessä oli jo startissa mielessä ollut 3 viikon kesäloma triathlonista. Kyllä meni kolme viikkoa nopeasti koulun rästihommia tehdessä, Eteläpuistossa suppaillessa ja myönnettäköön kävin myös vähän pyöräilemässä. Treenit kohti Konaa aloitin viime lauantaina Billundissa, jossa kisattiin puolimatkan EM-kisoissa. Tämän piti olla yksi kesän pääkisoista, mutta koska Lanzan jälkeen oli pakko huilia, muuttui Tanskan-reissu turistimatkaksi. Koutsilta tuli ohje jättää lenkkarit kotiin, mutta koska On-tossut on parhaat kengät myös kävelyyn, oli ne matkalla mukana. Retkeilin kisan siis läpi ja omanlainen seikkailu sekin taas oli. Uinnissa jouduin 200 m kohdalla roikkumaan kanootissa, mikä oli aivan uusi ja yllättävä kokemus. Pyöräilyn 10 min kohdalla tajusin, että jaloilla ei tee mitään ja maalissa watit oli 40 wattia pienemmät kun Etelä-Afrikassa. Juoksu oli onneksi yllättävän jees ja vaikka pyörässä tuntui etten juokse metriäkään, sain juostua todella helposti 1:31 puolikkaan. Lopputuloksissa olin sarjani 8. ja ronssi jäi vain 4 min päähän. Nyt ajatellen onneksi näin, koska jumankauta nytten on nälkää ja motia treenata kohti lokakuuta.
Seuraava startti on 7.7. Tampereen supersprintti -viestissä ja siitä seuraava Kangasala Triathlonissa 22.7. Vaikka kolmen viikon lomailu palautti roppaa ihan mukaavsti niin nyt on vaan pakko keskittyä treeniin ja jättää kisoja väliin. Tämä on mun kaltaiselle kisanarkomaanille vaikeeta, mutta pitää vaan pitää tähtäin Isolla saarella.
Kotikisan jälkeen ajatuksissa on tehdä joku pidempi kisa, Levi, Turku, tai Lanzan 70.3 ja mahdollisesti lisäksi joku lyhyempi.
Triathlonkisojen tunnelmaa pääsen onneksi aistimaan, kun Vantaalla olen Aquanetin ständillä koko viikonlopun ja Finntriathlon Vierumäen aikaan olen koutsaamassa lasten Tärkenänpaikanleiriä Vierulla. Eli moikataan, kun tavataan ja tsemiä kaikille kisoihin.