Eka startti

No niin, nyt on tulevan kauden osalta avattu kisaaminen. Ekana kisastarttina toimi Helsinki Spring Maratonin puolikas. Kisapäivä oli sunnuntaina, lauantaina satoi vielä räntää ja ties mitä muita nelijalkaisia eläimiä sekä henäsirkkoja… Ihan hirveä mietintä siitä miten pitäisi pukeutua, talvijuoksusarjan 10km kisoissa tuntui joka kerta, että oli liikaa vaatetta päällä.Niin päätin, että jos se on plussan puolella niin sitten se on shortsikeli. Ja shortseilla tosiaan mentiin sitten, Oli toki pari paitaa päällä ja säärystimet myös. Meidän urheasta triathlon seurasta saapui kolme miestä paikalle. Kaikilla siinti silmissä oman ennätyksen rikkominen, noh Pekka nyt ei ollut juossut kuin joroisilla tuon puolimaratonin virkistävän uinnin ja leppoisan pyöräilyn jälkeen. Harrilla taas ennätyksen tavoittelu meinasi sitä, että en kyseistä herraa startin jälkeen 15 sekuntia kauempaa näe. Mutta tuli kyllä mahtava fiilis siitä, että tultiin ihan porukalla paikan päälle. Paikalle kun tultiin niin ihan ihmeteltiin sitä, että ei ollut opasteita pahemmin (ei siis ensimmäistäkään) mitkä olisi kertoneet minne tulla autolla. Sama juttu oli kisakanslian kanssa, ei ollut mitään opasteita ohjaamassa sitä kohti. Tai no, oli yksi talon ovessa jossa tuo kanslia oli.

Siitä sitten hetki pörrättiin expoalueella, joka kaiken rehellisyyden nimissä oli todella karu, siinä vielä tsempattavaa, että sinne useampi näytteile asettaja löytäisi tiensä. Noh, eipä tuo mitään, käytiin vähän vessassa, porukalla tottakai! Ja sitten lämmittely lenkille. Nyt kun näidän vikkelä jalkaisten kundien kanssa lähdin lämmittely lenkille, niin tuli todellakin lämmin sitten. Itse olisin mennyt huomattavasti lepposampaa vauhtia lämmittelyn. Itsellä oli kokoajan pientä päänsärkyä, eikä kavereilla ollut mitään panacodia miedompaa tarjolla, niin oli lähdettävä sitten kivistävän piänupin kanssa liikenteeseen. Lämmittelyn jälkeen olikin aika mennä ottamaan turhat vaatteet pois, käydään kerta vielä vessassa ja sitten lähdetään startti alueelle… Hetkonen? Missäs se startti oikein on? Löydettiin yksi paikka missä luki “lähtö” läheltä Expo-aluetta, mutta siinä ei ollut ketään. Katseltiin vaan kun porukka käveli määrä tietoisesti pois päin alueelta. Noh mukaan vaan, ja löytyikin paikka missä oli iso kyltti jossa luki “Start”. Siinä sitten seisoskeltiin ja odoteltiin. Paikalle tuli yksi tuttu triathlon harrastaja lisää, eli Laura ja siinä alettiin kuulumisia vaihtaa, kun yht’ äkkiä pamahti lähtölaukaus. Tarkoitus oli juosta Pekan kanssa alkuun samaa tahtia, tätä toteutui n. kolmen askeleen verran. Pekka sujahti eteenpäin kuin vimmattu jänis.

Itse juoksu

Oma jalka lähti itselle rivakkaan tahtiin liikkeelle. Ideana oli, että meen aerobisen kynnyksen kohdilla, eli sykket pitäisi olla aikalailla 162 pinnassa. Tosin, koutsi vaati etten kaittoisi sykkeitä ennen kuin on 10 minuuttia juostu koska saattaa kisajännityksen takia olla aavistuksen korkeammat. No eipä ollut. Keski syke oli just eikä melkein tuossa alkuun sovitussa 162 pinnassa, välillä kävi 167:ssa mutta eipä noin pienellä heitolla oikein väliä ole. Alkuun vasen sääri oli hieman kivulias, mutta kuten Harri osasi vinkata ennen lähtöä “Kipu on vaan tunnetila”. Sillä mentiin sitten eteenpäin. Oma aloitus tahti oli sellaista 5:24/km luokkaa. Oikeastaan koko ekan kierroksen ajan, muutama kilsa oli nopeampi, ja tasan yksi kilometri meni 5:32/km tahtia ekalla kierroksella kun oli vähän ruuhkaa 3km kohdalla. Energia geelejä itsellä oli mukana kuusi kappaletta, joista ensimmäisen otin ennen starttia, ja loput menivätkin sitten aina juomapaikalle tultaessa.

Toiselle kierrokselle lähtiessä, tosiaan tuo mentiin kahtena kierroksena ja siihen vielä loppusuora päälle. Kiristin vauhtia, tarkoituksena oli saada aikaan negatiivinen splitti, eli toinen kierros olisi nopeampi kuin ensimmäinen. Kroppa otti hyvin vastaan vauhdin lisäyksen ja alkoi tulemaan edellä juosseiden selkiä vastaan. Tämä oli todella upea tunne, ensimmäistä kertaa ikinä käy itselle sillä tavalla, että ohitan edellä meneviä. Ihan mahtavaa. Tuli vähän sitä kilpailuhenkeä mukaan. n. 13 kilometrin kohdalla oikea polvi alkoi särkemään, tämä on nyt alkanut tapahtumaan pitkillä lenkeillä, voi olla, että kyse on uusista kengistä, tai jostain muusta, mene ja tiedä. Mutta pientä vihlontaa siinä oikean polven vasemmalla puolella. Vähän ärsyttävä, mutta muista “kipu on vaan tunne!”

Viimeksi kun juoksin puolimaratonin 2013 vuonna aikaan 2:03:25 niin tuli noutaja siinä 17-18 kilometrin kohdalla, siis ihan totaali hyytyminen. Nyt sellaista ei tullut vastaan, vaan painelin menemään. Siinä viimeisen kilometrin aikana sain sitten hyvää kiriapua kun eräs nainen tuli rinnalle ja huikkasi jotain “Lähe nyt kirimään!” Noh, totta kai haasteeseen vastataan kun sellainen tulee vastaan. Lähdettiin sitten painelemaan vähän kovempaa siinä ja innostuin siitä niin paljon, että kun päästiin urheilukentälle jossa maali oli, niin lähdin sitten ihan tosissaan hilpasemaan sitä vajaata ratakierrosta. Kellon mukaan tahti oli siinä 2:55/km silloin kun sitä aloin viilettämään. ja ihan viimeisellä satasellakin oli vielä 3:44/km tahtia, ettei se ihan loppusuorallakaan hyytynyt. Maalissa aika oman kellon mukaan oli 1:52:37, tosin aika liikkeellä oli 1:50:57. Eli oma enkka parani heittämällä, ja fiilis oli todella hyvä. Varsikin kun maalissa sain kuulla, että molemmat juoksukaverit oli latonut ennätykset tauluun! Hemmetin hienoa, kaikki kolme poistuu paikalta hymy huulilla.Ainoa varjostava asia on se, että tällä hetkellä tätä kirjoittaessa, ei ole vielä omaa kisanumeroa ilmestynyt tuloslistaan, joten virallista aikaa ei vielä ole. Tästä olen kyllä laittanut kisa järjestäjille viestiä, ja kuulemma asiaa selvitellään. Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi hyvä fiilis itselle ja vaikkakin järjestelyissä oli vielä toivomisen varaa, se ei näkynyt vapaaehtoisten meinigissä! Mahtavaa kannustusta reitin varrella. Muutamaa katsojaa hymyilytti mun kysymys toisella kierroksella “Onko kärki kaukana?”. Ainoa asia mikä hieman kaivertaa mieltä on se, että virallista aika ei itsellä tosiaan ole. Sähköisen ajanoton takia näissä, ainakin osittain käydään, että saataisi se ennätys iha virallisestikin. Kun itse en ole enää ollenkaan varma missä vaiheessa kellon pysäytin, saatoin pysäyttää sen vasta maaliviivan jälkeen oltuani hetken kontillaan.