Kaupan tekoa
Kaupan tekoa
Meillä on tässä perheessämme ollut sellainen tilanna nyt viime aikoina päällä, että olemme olleet ostamassa uutta kotia. Nyt on tilanne sen kanssa se, että kaupat on tehty ja nyt stressataan sitten tulevaa remonttia. Tässä on paljon vatvottu kun on tämmönen isompi asia käsillä, mutta silti treenit on jatkunut tasaisesti kokoajan, mikä on pitänyt itseni oikeastaan kasassa. Päivän ekan stressin kun ottaa omasta uinnista, niin sen jälkeen duunit tuntuu paljon helpommalta. Samaan aikaan töissä on tapahtunut isoja muutkosia omistajan vaihdoksen myötä. Tätäkin stressiä on helpottanut jatkuva treenaaminen. Tänään tapaan oman esimihen ja tämän asian stressaamisen “kuoletin” sillä, että kävin aamu-uinnilla. Tuli tehtyä oma ennätys 1500 m matkalle samalla.
Uinnit
Ajatuksena oli tosiaan uida tuo “Tonni vitonen” pelkästään, mutta oli pakko sen jälkeen vielä uida 100m loppuverra. Sen verran kovaa pyöri kroppa tuon päävedon jälkeen. Aikaa tuohon meni siis 26 minuuttia ja 15 sekuntia. Keskiarvo vauhti oli sitten 1.45 /100m. Olen itse siis nyt siirtänyt keskittymisen triathloniin myös uintitreeneissä. Hyvänä esimerkkinä toimi viime lauantain kova treeni. Alku- ja loppuverra olivat molemmat 500m ja itse treeni 10*200m kovaa. Joka toinen veto lättäreillä ja jalat tekee mahdollisimman vähän. Nuo vedot menivät tosi hyvin ja ajat vaihteli 3.09 ja 3.17 välillä.
Vaikka triathlon vie paljon aikaa ja täytyy herätä aikaisin aamulla. On tämän lajin harrastaminen ainakin omalla kohdalla valmistanut paremmin ottamaan vastaan stressiä ja haastavia tilanteita. Kyllä se on vaan totta, että kun treenaat tunnin päivässä saat päivään pari tuntia lisää pirteyttä! Seuraava haaste onkin sitten tuo uuden kotimme remontointi. Se hieman takaraivossa kummittelee, mutta uskon sen menevän ihan hyvin. Toisaalta samalla pitää löytää aikaa siihen treenaamiseen ja ennen kaikkea myös lepoon. Kuten Twitterissä olen kertonut, on nuo lepopäivät itselleni vaikeimpia. Tämäkin viikko pitää ottaa ihan rauhallisesti kun viikonloppuna on leiri tiedossa ja siellä tulee sitten paljon sitä treeniä.
Vihti Triathlon
Tähän loppuun kuva meidän uusista teknisistä paidoista. Pyritään näkymään meidän omalla alueella, eli Vihdissä ja siksi on tarkoitus olla Averia maratonin lähtöalueella esittelemässä hieman Triathlon varusteita ja kertomassa Triathlonista. Tämä seuran perustaminenkin on ollut todella mielenkiintoinen asia. Yksi mitä vähän kokoajan mietin on se miten saisin järjestettyä seuralle toimintaa. Meillä on ollut ensimmäinen yhteislenkki, ja nyt sitten suunnitelmat kasvaa. Tarkoitus on ennen Joroisten kisaa järjestää harjoituskisat seuranjäsenille, tosin me jotka osallistumme Joroisten puolimatkalle, toimimme toimitsijoina. Tämä toimitsijan homma on myös sellainen mistä olen äärimmäisen kiinnostunut. Miten saadaa järjestettyä laadullisesti järkevät tapahtumat? Toki, meillä on siis treenit silloin kyseessä niin esimerkiksi ajanoton suhteen on tehty kompromisseja, eikä olla niin otsa rypyssä sen kanssa. Samoin matkat tulevat olemaan lyhyemmät jotta se sopii myös alottelijoille.
Olen joskus yrittänyt laihduttaa eri keinoin, ja nyt mietinkin tuota ravintoa. Itse en siis ole mikään ravinto hifistelijä, en juokse superfoodien perässä, enkä punnitse kaikkea syömääni. Olen myös pyrkinyt siihen, että kotona syön juuri sitä mitä muutkin syö. Yksi asia minkä tänä vuonna opin kantapään kautta on nuo herkkupäivät. Pystyn olemaan kyllä ilman niitä oikein hyvin, olen pisimmillään ollut muutama vuosi sitten puolivuotta ilman mitään herkutteluja, silloin treeni määrät eivät olleet lähelläkään sitä mitä ovat nyt. Tuossa kuukausi takaperin tajusin tämänkin. Olin alkuvuoden n. 1,5 kuukautta täysin ilman herkkuja. Ei siis mitään karkkeja, suklaata, sipsiä, leivoksia, limppareita… ei mitään. Samalla ihmettelin sitä, miksi treenit tuntuu niin hankalilta? Sitten puoli huolimattomasti söin vähän sipsejä yksi ilta kun vaimon kanssa jotain elokuvaa katsottiin. Seuraavan päivän treeneissä menikin sitten todella hyvin. Jaksoin vetää suunnittelemallani tasolla koko treenit ja silloin tajusin herkkupäivän merkityksen. Palautuminen. Joten nyt olen pakottanut itseni herkkupäivänä syömään hieman sipsejä ja suklaata jotta saan elimistön palautumaan viikon treeneistä. Tämä on oikeasti toiminut. Paino seilaa pikku hiljaa alemmas ja mies jaksaa paukuttaa kovissa treeneissä ennätyksiä. Eli enää en voi pitää herkuttomia kausia pitkinä, koska elimistö kaipaa myös sitä sokeria. Tässäkin asiassa liika on aina liikaa mutta nyt tuntuu siltä, että olen löytänyt hyvän balanssin tämän hetkisen treenitahdin ja ravinnon välillä.
Odotan kesää jo innolla, siellä on paljon kisoja tiedossa ja pääsen varmasti tapaamaan monia hienoja tyyppejä kunhan päästään tapahtuma paikalle. Täytyy myöntää, että muutaman kuntoilijan tapaamista odotan oikein innolla livenä. Sitä meikäläinenkin on muutamaa blogia seuraillut ja bongannut aivan mahtavia tyyppejä sitä kautta. Yhden tässä voisin nyt nostaa esille eli Kimmo Holmstörm on sellainen veijari jota itse olen seuraillut. Hänellä eka kisastartti taitaa olla Triathlonin osalta Sääksissä, missä siis itsekin olen samalla lähtöviivalla. Monia muitakin mielenkiintoisia tyyppejä on tässä harrastuksen kautta tavannut, mutta niistä lisää tulevissa blogeissa. Nyt se mitä itse odotan on tuo Jarmo Hastin ja Simo Hillon pitämä triathlon leiri joka on nyt tulevana viikonloppuna. Kuulemma on paljon samoja tyyppejä keitä oli viime marraskuussakin leirillä jossa itsekin siis olin. Hienoa nähdä taas kaikkia! Kirjoittelen varmaan ensi viikolla taas, silloin on lähinnä sitten fiiliksiä tuosta leiristä luvassa.
Yksi asia pitää vielä loppuun mainita. Kuulun siis myös uintiseuraan, mutta koen oman vauhtini vielä sen verran hitaaksi verrattuna uimareihin, etten kehtaa lähteä uinnin SM-kisoihin, ja siksi en ollut siis Lappeenrannassa tänä viikonloppuna. Siellä seurakaverini Anne-Mari Käräjämies paukutti sitten oman ikäluokkansa suomen ennätyksiä uusiin lukemiin, ja kuulemma meni yksi PM-ennätyskin rikki. Jos ihan oikein laskin, niin hän teki jopa kahdeksan ennätystä noissa kisoissa. Kun juttelin Anskun kanssa vielä tammikuussa, niin jo silloin hän sanoi tavoitteeksi “Tavoitehan on tehdä uusia suomen ennätyksiä”. Luulen kyllä, että hän yllätti jopa itsensä tuolla vauhdilla mitä piti kisoissa. Se miksi pidän Anskusta on siinä, että hän osaa todella hyvin motivoida muita (ainakin mua) tsemppaamaan ja treenaamaan paremmin. Itsellä on ilo sanoa, että Ansku on opettanut meikäläisen uimaan aikuisiällä mikä ei varmasti ole helppoa, kun ensin piti opetella pois vanhoista huonoista tavoista.
Tsemppiä treeneihin kaikille, kisoissa nähdään!