Joulunodotuksen huipentuma: Lanzaroten harjoitusleiri

Posted by:

Pyöräkuntoa (watteja watteja!!) käytiin taas nostamassa näin joulunodotuksen kunniaksi ja tänä vuonna suunnaksi otettiin Lanzarote. Kanariansaaret ovat omasta mielestäni pyöräharjoitteluun mitä parhaita tähän aikaan vuodesta. Saarilla on tarpeeksi lämmin eikä sada, lentoaika on vain kuutisen tuntia ja hyväkuntoista pyörätietä vaikka kuinka poljettavaksi. Korkeuserojakin löytyy, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Viime vuonna näihin samoihin aikoihin kulutimme Teneriffan teitä ja etenkin Teiden pitkät nousut tulivat (turhankin) tutuiksi. Tänä vuonna halusimme enemmän tasamaata, jolloin peruskuntotreenin vaatima matalampi syketaso on helpompi ylläpitää. Lähdimme Lanzalta hakemaan siis kilsoja ja PK-treeniä sekä sopivissa määrin nousua. Tavoitteena oli myös ajaa IM Lanzaroten pyöräreitti ja sehän tuli ajettua sekä kokonaisuutena ihan pilkulleen että monta kertaa eri osat muina treenipäivinä.

Matkan alku ei mennyt ihan kuin olimme suunnitelleet, sillä perjantaipäivä meni koneessa ja Gran Canarian kentällä. Lanzarotelle ei laskeutunut yksikään kone tuona päivänä kovien tuulien vuoksi. Kävimme vain yöpymässä Maspalomaksessa ja lauantaina aamulla meidät kärrättiin kentälle takaisin odottamaan tuulien laantumista. Onneksi löysimme itsemme lauantai-iltana omasta hotellista ja sunnuntaina olikin jo normaali treenileirirytmi päällä.

Alla kuvia reiteiltä ja tarkemmin typistetty, 5 päivän treeniohjelma. Ennen sitä muutama sana Lanzasta pyörätreenikohteena.
Tiet olivat pääosin todella hyvässä kunnossa, mutta ajoimme myös muutamia aivan hirveitä renkaantappoteitä. Osa pahimmista teistä oli vielä IM-reitin varrella ja ne pätkät ajettuamme ei enää ihmetyttänyt miksi tuossa kyseenomaisessa kilpailussa hajoaa aika paljon kumeja. Oma ennakko-odotukseni myös oli, että nousua ei tule ”normipäivänä” aivan hirveästi. Normipäivällä tarkoitan ei-IM-reittipäivää, sillä Ironman Lanzaroten pyöräosuudella nousua tulee mukavat 2551 metriä. Saarella on kuitenkin paljon korkeuseroja ja mekin kiipesimme normipäivinä vajaat 1500m. Vastatuuli oli aivan käsittämättömän navakka jokaisena päivänä. Välillä puskettiin hiki hatussa alamäkeen ja pyörä liikkui reippaasti alle 30km/h, kun taas välillä saatiin lasketella tasamaita ja alamäkiä niin hyvässä myötätuulessa, että sai vain istua kyydissä. Yksi näistä parhaista lasketteluista oli täydellinen asfaltti yhdistettynä pieneen kumpuileen, loivaan alamäkivoittoiseen tiehen Lanzaroten laavaisesta kansallispuistosta El Golfon rantaraitille meren pauhatessa kallioihin alla. Aurinko paistoi ja maisemat olivat aivan älyttömät kauniit. Siinä tunsi itsensä taas aika todella onnelliseksi – urheilu tarjosi taas mieltä järisyttäviä elämyksiä, aistimuksia ja havaintoja, kunhan niitä vain huomasi ottaa vastaan.
El Golfossa tauolla.

Tie La Hoyasta El Golfoon. Ei meinannut viitsiä eteensä katsoa. Onneksi tienpätkä oli aina lähes autio.

Väripilkut laavakentillä.

Lanzalla on siis paljon hyvää tietä, korkeuseroja ja navakka tuuli. Saarella on myös monet kasvot. Kauniista merenrantateistä laavakentille ja korkeuksiin nouseviin vaativiin osuuksiin, saaren sisämaan tasamaapätkiltä viiniviljelmien keskeltä surffareiden suosimille hiekkarannoille. Jokainen päivä tarjosi elämyksiä ja vaikka suhasimme saarta ristiin rastiin moneen kertaan, ei tuona viitenä päivänä vielä ehtinyt maisemiin kyllästyä – päinvastoin!

Treeniohjelma noudatti joka päivä samaa kaavaa. Aamulla kello soi seitsemältä ja kävimme herättelemässä aamupalanälkää ja availemassa treenin kangistamia lihaksia kevyellä puolen tunnin hölkällä ja kunnon venyttelyllä. Siitä aamiaiselle, viimeinen säätarkastus ja pyörän päälle 9.30. Lyhyimmän pyörälenkin mitta oli 90km ja pisimmän 180km. Jätimme suosiolla kilometrien tuijottamisen, koska nousut ja vastatuuli hidastivat monessa kohtaa vauhtia todella merkittävästi. Ajallisesti lyhin lenkki oli palautteleva 3.5h ja pisin 7.5h (IM), muut päivät ajoimme ~4h + 4.5h + 5h. Matkoilla meni koko päivä, sillä pysähdyimme nauttimaan kolasta ja patongeista aivan rauhassa ilman kiireitä.

Vielä IM-päivästä. Saatiin Jarmo seuraksi IM-reitille, mikä oli erittäin mukava bonus. Jarmo oli hyvää seuraa pitkänä päivänä ja jutustelu uuden tuttavan kanssa antoi ajalle siivet. Meillä oli kolme pitkää ja vaativaakin treenipäivää takana, kun IM-aamu koitti ja minua ennakkoon vähän jännitti miten jaksan polkea monet vaativat nousut ja puskea laavakentillä vastatuulta päin. Me ajettiin muun muassa Harian nousu Orzolasta lähtien ennen IM-päivää ja nousu oli tosi rankka. Nousumetrit olivat samat kun merenpinnan tasolta kummastakin suunnasta lähdettiin, mutta tuolta Orzolan suunnalta ne tulee merkittävästi lyhyemmässä ajassa ja siis kovemmalla kulmalla. Suosittelen ajamaan kummankin suunnan, mutta harkitsemaan jos nousu ei ole vahvuus. Sen verran vaativa tuo Orzola – Haria – Teguise –reitti on. Olin selkeästi varautunut pahimaan, kun loppujen lopuksi kaikki nousut tuntuivat aika kevyiltä ennakko-odotuksiini nähden. Äärettömän kova reitti kuitenkin on, ilmeisesti yksi vaativimpia IM-pyöräreittejä enkä ihmettele yhtään. Jouduin lukea uudelleen Maria Kasurisen blogipostauksen kyseisestä kisasta, kun olin itse tuon reitin ajanut!

Ensimmäinen stoppi ~2,5 tunnin ajon jälkeen Caleta de Famarassa. Surffareiden lempimestoja tuulten vuoksi. Kahviloiden terassit oli tielle eikä merelle päin, juurikin navakasta tuulesta johtuen.

Harian nousun päällä.

Kunhan tästä kerkeän, merkkailen reitit tarkasti karttaan ja kirjoitan leiriaiheisen kirjoituksen treenileiriosioon, jossa kannattaa käydä tutustumassa reitteihin jos tulee Lanzalle lähdettyä harjoittelemaan. Monia varmasti kiinnostaa kumman valitsisin, Lanzan vai Tenen. Oma valintani on Lanza, ja sohvakysely paljasti tämän myös monipuolisuuden vuoksi Tatun suosikiksi. Kova mäkileiri kannattaa tehdä Tenellä ja saahan siellä hyvää korkeanpaikan leiritystäkin.

Välillä oli ihan hirvee nälkä ja harmitti…

ja iltaisin treenit väsytti niin kovasti, ettei ois jaksanut liikkua enää mihinkään. Edes illallisbuffetin äärelle.

Vinkkinä tässä sen verran, että unohtakaa profiilikiekot kotiin ja majoitus kannattaa ottaa jostain muualta kuin Playa Blancasta. Meille oli tullut juuri ensi kesän uudet kisakiekot, jumalalliset Zippin 808:sit ja olihan se takakiekko pakko ottaa testiin mukaan (onneksi vain takakiekko, Tatulla onneksi lomahuumasta huolimatta järki juoksi ja otettiin peruskiekot eteen). Profiilikiekot on vasta- ja myötätuulessa ihan jees, mutta koska yleensä navakka tuuli puhaltaa joltain kummalta sivulta, niin etenkin alamaissa kovassa vauhdissa tuntuu aika kurjalta, kun pyörä heittää alla (itsehän makasin vähänkin kovemmissa laskuissa jarrukahvojen päällä :D). Vielä jos ajettavana on vilkasliikenteinen saaren päätie, jossa ohiajavat autotkin aiheuttavat ristiäviä tuulia, niin tunnelma voi saada puntin tutisemaan. Playa Blancasta joutuu aina ajaa tiettyjä reittejä pois muille tieosuuksille reilun kympin verran suuntaansa, jonka hinkkaaminen päivästä toiseen kävisi oman hermon päälle. Tämän lisäksi kohde on vähän huonosti saaren kulmassa saaren pyöräreittien kannalta.

Kannattaa myös huomioida, että kaikki rantakohteet ovat paljon alempana kuin keskimaan tasamaat eli päivät alkavat aina vähintään sellaisella 300-400m nousulla. Aamupalasämpylät maistuvat vähemmästäkin kiipeämisestä suussa, joten me otamme ensi kerralla villan tai muun vastaavan esimerkiksi Tiaksen kylän läheisyydestä. Nyt kun saaren leiriolosuhteet ovat hyväksi havaitut, saatetaan me järjestää sinne ensi vuoden marras-joulukuussa TriathlonSuomen harjoitusleirikin.

0
  Muut kirjoitukset samoista aiheista

Add a Comment