Raskausajan liikunnan vaikutukset sikiöön ja lapseen

---

 Vaarantaako rasittava urheilu raskauden? Minna Koistinen kokosi yhteen James F. Clappin vuosikymmenten tutkimukset: mitä liikunta tekee hedelmällisyydelle, keskenmenoriskille, sikiön kasvulle, synnytykselle ja lapsen kehitykselle viiden ikävuoden asti.

Minna on ammattivalmentaja ja valmentaa myös raskaana olevia ja juuri synnyttäneitä urheilijoita. Jos haluat tukea harjoitteluusi, ota yhteyttä: minna@triathlonsuomi.com

Julkaistu alun perin Minnan blogissa 27.10.2019.

Suunnitellessamme raskautta ja alkuraskauden aikana yritin etsiä blogi- tai muita kirjoituksia, joissa ammattiurheilijat ja/tai heidän lääkärinsä ja valmentajansa kertoisivat, miten ammatti- tai harrastajaurheilijan valmennuksessa ja harjoittelussa on otettu raskaus huomioon. Kaipasin kipeästi tietoa siitä, miten voisin jatkaa omia harjoituksiani ja mitä kehon muutoksia tulisi ottaa huomioon ja miten.

Törmäsin kuitenkin sekä arkielämässä että ”netissä” paljon negatiiviseen suhtautumiseen. Raskautta pidettiin sairautena, ja joka paikassa varoiteltiin, että raskaana oleva nainen ei voi tehdä ”sitä ja tätä” eikä ainakaan jatkaa normaalia urheilullista arkea. Turhauduin ja rehellisesti sanottuna kimpaannuin aihetta ympäröivään negatiiviseen *askaan, sillä samalla kun huomasin tämän negatiivisen ilmapiirin, tutustuin yhä enemmän oikeaan tietoon raskauden aikaisesta liikunnasta. Negatiivisissa keskusteluissa äiti ei saisi tehdä mitään, ja kaikki mahdollinen on vaaraksi kehittyvälle sikiölle. Ja kaiken huipuksi: ”raskausaikana pitää levätä, jotta jaksaa synnyttää” (eiköhän hyväkuntoinen nainen ole paljon valmiimpi kokemaan synnytyksen rasitukset kuin sohvaperuna).

Huomasin siis suuren ja virheellisen eron arkipuheen ja tutkimusten vahvistaman tiedon välillä. Jännä juttu on mielestäni se, että myös suomalaiset terveysviranomaiset suosittelevat naisia jatkamaan liikuntaa tai ehdottomasti aloittamaan sen, jos ei liikkunut ennen raskautta – eivätkä suinkaan suitsi naisen liikuntaharrastusta odotusaikana. Ja jos meidän todella varovainen terveysviranomaisemme suosittelee liikuntaa, miten yleinen asenne voi olla niin hitsin negatiivinen ja varoitteleva?

En löytänyt juuri mitään kirjoituksia, jotka olisivat kertoneet suoraan (ammatti)urheilijan raskaudesta – mikä sääli, sillä maailma on pullollaan ammattiurheilijoita ja vielä enemmän viikoittain lukuisia tunteja kuntoilevia naisia, jotka haluavat jatkaa urheilullista elämäntapaa myös raskaana. Tietoa olisi siis jaettavaksi niin muille ammattiurheilijoille kuin kaikille liikkujille, joiden elämään raskaus kuuluu (ainakin kerran) yhdeksän kuukauden ajan.

Otin siis itse selvää lukemalla kymmeniä tieteellisiä julkaisuja ja muutaman ammattiurheilijan kirjan (triathlonisti ja pyöräilijä) sekä juttelemalla oman kestävyysurheilija-äiti-gynekologini kanssa. Myös Mirka Vahtera on ollut suunnaton apu ja tietopankki, kun olen risteillyt raskauden tuomien ongelmien aallokossa.

Kaikkein tärkeimmän ohjenuoran minulle on kuitenkin antanut vuosikymmeniä omaa tutkimusta tehneen ja lukuisia tutkimusaineistoja arvioineen James F. Clappin teos Exercising Through Your Pregnancy. Tutkimustulokset ovat erittäin mielenkiintoisia ja kannustavia, ja hän on tutkinut raskautta ihan joka kantilta, josta sitä voi tutkia. Omien tutkimustensa lisäksi hän on meta-analysoinut muiden tutkimuksia ja vetänyt niistä johtopäätöksiä liikunnan vaikutuksista. Suosittelen kirjaa aivan ehdottomasti jokaiselle liikkuvalle naiselle, joka suunnittelee raskautta tai on raskaana.

Samalla haluan varoittaa tämän alueen tutkimusten ”villistä lännestä”. Netti on pullollaan tutkimuksia vailla tieteellistä validiteettia (otanta on liian pieni, tutkimusasetelma puutteellinen, seuranta-aika liian lyhyt ja niin edelleen). Aihe on myös hyvin herkkä tutkimukselle ja suosituksille, mikä on hyvin ymmärrettävää. Siksi alan merkittäviä tutkimuksia on vielä vähän, ja kuten yllä todettiin, tarjolla on huonosti tehtyjä tutkimuksia sekä virheellisiä päätelmiä, jotka pohjaavat huonoihin tutkimusasetelmiin tai ”kansanviisauteen”.

Tässä kirjoituksessa kerron säännöllisen, rasittavan urheilun vaikutuksista sikiön ja vastasyntyneen kehitykseen. Kerron myös lyhyesti tutkimustulokset liikunnan vaikutuksesta raskautumiseen ja muun muassa keskenmenoriskiin.

Seuraavassa osassa päärooliin siirtyvät odottava äiti ja synnyttänyt äiti. Lähteenä käytän kummassakin kirjoituksessa pääasiassa Clappin kirjaa.

Ensin lyhyesti tutkimusasetelmasta, jolla James F. Clapp on tutkinut odottavia äitejä ja heidän lapsiaan. Lukaise se läpi, niin ymmärrät paremmin vertailut liikkujan, liikunnan raskauden aikana lopettavan ja verrokkiryhmän (eli ei-liikkuvan odottajan) välillä ja sitä kautta alla kertomani tutkimustulokset.

Clappin tutkimuksiin on osallistunut satoja terveitä, fyysisesti aktiivisia naisia, jotka ovat tutkimusten alussa suunnitelleet raskautta. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa, jossa tutkittiin urheilun vaikutusta raskautumiseen, Clapp tutki yhteensä 500 naista, jotka hän jakoi pareiksi, jolloin tutkimukseen saatiin 250 naisparia. Naisista 60 % yritti ensimmäistä lastaan ja loput 40 % toista tai kolmatta. Jotta tulos ei vääristyisi, keskenmenon saaneet tai jonkin sairauden kanssa painivat naiset suljettiin tutkimuksen ulkopuolelle.

Naisparit jaettiin siten, että toinen naisista jatkoi koko raskauden ajan säännöllistä, kehoa kannattelevaa (weight-bearing) urheilua, kuten juoksua tai aerobicia, ja parin toinen puolisko lopetti urheilun eli ei urheillut raskauden aikana. Näin saatiin tutkimusryhmä (urheilevat) ja verrokkiryhmä (ei-urheilevat), joita Clapp pystyi vertailemaan keskenään. Tulokset selventävät liikunnan vaikutuksia sikiöön, raskauteen ja naiseen verrattuna naiseen, joka ei liiku, ja hänen lapseensa.

Suurin osa urheilua jatkaneista oli harrastajia: he liikkuivat säännöllisesti 3–5 kertaa viikossa 20–60 minuuttia kerrallaan. Tutkituista 15 % joko ohjasi liikuntaa tai kilpaili useammin kuin kolme kertaa vuodessa.

Liikuntaa jatkaneiden harjoittelumäärä vaihteli kuitenkin suuresti: harjoituskerran kesto vaihteli 20 ja 135 minuutin välillä, keskiarvon ollessa 47 minuuttia. Harjoittelun intensiteetti vaihteli 51–90 %:n välillä maksimaalisesta hapenkulutuksesta (maximum oxygen consumption / maximum aerobic capacity), keskiarvon ollessa 64 %. Suurin osa naisista kuvaili rasitustuntemusta kohtalaisen raskaasta erittäin raskaaseen, mikä osuu Borgin rasitusasteikolla (Borg’s Rating of Perceived Exertion, RPE) lukujen 14–18 väliin (asteikko on 6–20, katso kuva). Syke nousi 145–190 lyöntiin minuutissa. Harjoituksia oli viikossa 3–11, keskimäärin noin neljä.

Tutkimus tehtiin hyvin yksinkertaisesti: naisen piti tulla raskaaksi kuuden kuukauden kuluessa tutkimuksen alusta, tai hänet luokiteltiin ”hedelmättömäksi” (tämä oli tärkeä rajanveto, kun tutkittiin liikunnan vaikutuksia hedelmällisyyteen ja raskautumiseen). Tämän jälkeen naispareja seurattiin koko raskauden ajan ja synnytyksen jälkeen. Urheilevan naisen harjoittelua seurattiin, jotta voitiin varmistua siitä, että hän todella urheili tutkimusasetelman mukaisesti raskauden loppuun asti.

Clappin kirjassa on erinomaisia kuvia, jotka havainnollistavat tutkimustuloksia. Otan kirjasta kuvia myös tähän kirjoitukseen elävöittämään tekstiä ja havainnollistamaan tuloksia.

Clapp ei löytänyt tutkimuksissaan mitään eroa hedelmällisyydessä tai keskenmenoissa harjoittelevien ja liikuntaa harrastamattomien (kontrolliryhmä) välillä. Tulosten analyysin mukaan nainen voi hyvin urheilla useita kertoja viikossa kohtalaisen raskaalla ja jopa raskaalla tuntemuksella ilman, että sillä on vaikutusta hedelmällisyyteen tai keskenmenoriskiin.

Tutkimuksissa ei siis löydetty yhteyttä suurentuneeseen keskenmenoriskiin eikä myöskään sikiön synnynnäisiin epämuodostumiin. ”Continuing regular, vigorous exercise throughout early pregnancy does not increase the incidence of either miscarriage or birth defects.” – James F. Clapp, Exercising Through Your Pregnancy, s. 44.

Tutkimuksissa ei myöskään löydetty yhteyttä liikunnan ja seuraavien asioiden välillä: istukan haitalliset muutokset, kehityshäiriöt tai häiriöt istukan kasvussa sekä sikiön kiinnittymisongelmat (esimerkiksi kiinnittyminen munanjohtimeen).

Hedelmättömyysaste (infertility) oli kummassakin ryhmässä 5–6 % (raskautuminen ei onnistunut kuuden kuukauden kuluessa yrittämisen aloittamisesta). Tutkimuksissa ei löydetty yhteyttä myöskään erittäin rasittavan liikunnan ja hedelmättömyyden välillä (otos on toki pieni: vain noin 38 tutkimukseen osallistunutta naista harrasti erittäin rasittavaa liikuntaa). Vaikka paljon ja raskaasti harjoittelevilla naisilla esiintyy erilaisia kuukautiskierron häiriöitä (esim. kuukautisten poisjäänti ja ovulaation puuttuminen), tutkimuksessa ei löydetty yhteyttä hedelmättömyyteen. Tulosta tulkittaessa on kuitenkin huomattava, että tutkimuksesta suljettiin pois naiset, jotka olivat aiemmin olleet hedelmättömiä eli eivät olleet raskautuneet kuuden kuukauden yrittämisen jälkeen.

Clapp toteaa kuitenkin kirjassaan, että harjoittelun intensiteetillä ja määrällä on mitä todennäköisimmin tietty raja-arvo, jonka ylittävät naiset kokevat hedelmättömyyttä. Tällaisiksi hän luetteli kansallisella ja yliopistotasolla kilpailevat naiset. Ammattiurheilijoiden parissa raskautumisen vaikeudet ovatkin hyvin tunnettu ilmiö, juuri muun muassa kuukautiskierron häiriöiden vuoksi.

Clapp tutkimusryhmineen tutki, miten jatkuva ja kehoa rasittava harjoittelu vaikuttaa sikiöön raskauden edetessä keski- ja loppuraskauteen. He tutkivat nimenomaan, miten esimerkiksi juoksu ja aerobic (iskuttava, kehonpainoa vastaan tehtävä liikunta verrattuna pyöräilyyn ja uintiin) vaikuttavat raskauden turvalliseen etenemiseen ja sikiön kehitykseen.

Kirjoitan löydöksistä alla, mutta kerron ensin lyhyesti, mitä naisten liikunnalta vaadittiin ja miten tutkimusryhmän liikuntatottumukset muuttuivat keski- ja loppuraskaudessa.

Tutkimukseen osallistuneiden naisten tuli pitää yllä vähintään peruskuntotasoa, joka saavutetaan harjoittelemalla kolmesti viikossa vähintään 20 minuuttia keskiraskaasti tai raskaasti. Lisäksi heidän piti harjoitella määrällisesti yli 50 % siitä, mitä he harjoittelivat ennen raskautta. Jälkimmäinen ehto on siis tiukempi kuin ensimmäinen.

Esimerkki naisesta, joka suljettiin tutkimusryhmän ulkopuolelle: ennen raskautta nainen harrasti juoksua tai aerobicia viidesti viikossa, mutta keski- tai loppuraskaudessa hän pudotti viikoittaisen määrän kahteen (yli 50 %:n pudotus harjoitusmäärässä → suljettiin tutkimuksen ulkopuolelle). Sama kohtalo oli naisella, joka pudotti viikoittaista juoksukilometrimääräänsä raskauden edetessä yli 50 %, vaikka juoksikin yhä kolmesti viikossa 20 minuuttia kerrallaan 65 %:n rasitustasolla maksimaalisesta aerobisesta kapasiteetista.

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista naisista (yli 200) jatkoi voimakasta, rasittavaa ja iskuttavaa (juoksu tai aerobic) harjoittelua läpi koko raskauden yllä kuvattujen vaatimusten mukaisesti. Osa naisista (80) kuitenkin lopetti harjoittelun kokonaan tai vähensi sitä niin paljon, että heidät pudotettiin tutkimusryhmästä. Näistä raskauden edetessä liikunnan lopettaneista tai vähentäneistä saatiin kuitenkin erinomainen uusi verrokkiryhmä: ulottuvatko alkuraskauden liikunnan positiiviset vaikutukset myös loppuraskauteen ja synnytykseen?

Miksi odottavat naiset lopettivat harjoittelun tai vähensivät sitä merkittävästi? Syyt yleisyysjärjestyksessä:

1. aikaa ei ollut harjoitella, kun lapsen tuloa piti alkaa valmistella
2. muut ihmiset painostivat lopettamaan (puoliso, vanhemmat, ystävät ja lääkäri)
3. nainen huolestui itse.

Fyysiset vaivat, kuten rasitusvammat, olivat listan pohjimmaisina.

Harjoittelua jatkaneiden tutkimusryhmää verrattiin aktiivista elämäntapaa viettäviin naisiin (kontrolliryhmä, 250 naista), jotka eivät harjoitelleet lainkaan raskauden aikana. Nämä naiset pysyivät kuitenkin elämäntyyliltään aktiivisina: he pelasivat satunnaisesti tennistä, kävelivät ja esimerkiksi hoitivat puutarhaa (puutarhaa hoitava nainen luokitellaan aktiiviseksi mutta ei urheilua harrastavaksi).

Tutkimuksessa oli siis kolme ryhmää:

• liikuntaa raskauden loppuun asti (vaaditulla tasolla) harrastaneet
• alkuraskaudessa liikuntaa harrastaneet mutta sittemmin lopettaneet
• kontrolliryhmä, joka ei harrastanut liikuntaa raskauden aikana satunnaisia kertoja lukuun ottamatta.

Tutkimusryhmä ei löytänyt mitään yhteyttä juoksun ja aerobicin iskutuksen ja ennenaikaisen synnytyksen riskin tai sikiökalvojen ennenaikaisen puhkeamisen (kansankielellä lapsivedenmenon) välillä. Vaikka juoksua ja aerobicia harrastavien kohdunsuu oli loppuraskaudessa jo alkanut laajentua, naiset pystyivät jatkamaan harjoittelua loppuun asti.

Kuvassa näkyy, millä raskausviikolla ryhmät synnyttivät. Laskettu aika on 40. raskausviikon lopussa, ja raskaus on täysiaikainen viikosta 38 eteenpäin (Clappin mallissa laskettu aika on viikon 39 viimeinen päivä ja raskaus täysiaikainen viikosta 37 eteenpäin; eri maissa raskausviikot lasketaan vähän eri tavoin).

Tuloksista voidaan päätellä, että harjoittelevilla naisilla ei ole riskiä ennenaikaiseen synnytykseen (eli synnytykseen ennen viikon 38 alkua). Harjoittelemattomista naisista suurempi, vaikkakin pieni, osa synnytti ennenaikaisesti tai heidän raskautensa kesti pidempään (viikoille 41 ja 42). Harjoittelevista naisista 72 % synnytti täysiaikaisen lapsen (synnytys viikoilla 38–40), mutta kontrolliryhmästä vain 48 %. Heillä raskaus siis venyi useammin pitkäksi.

Harjoittelua synnytykseen asti jatkaneet synnyttivät keskimäärin 5–7 päivää aiemmin kuin harjoittelemattomat (mikä kannustin jatkaa harjoittelua! 😊).

Ne odottajat, jotka aluksi harjoittelivat mutta sitten lopettivat tai vähensivät harjoittelua liikaa, saivat samanlaisen synnytysprofiilin kuin kontrolliryhmä. He eivät siis hyötyneet aiemmin raskaudessa tehdystä harjoittelusta synnytyksen oikea-aikaisen käynnistymisen osalta.

Tutkimuksessa mitattiin vastasyntyneiltä pituus, paino, päänympärys, vatsanympärys ja rasvan määrä (pihtimittauksella).

Tutkijat havaitsivat kaksi asiaa: harjoittelevien naisten lapsilla ei esiintynyt alhaista syntymäpainoa, mutta he olivat kevyempiä, ja heistä pienempi osa oli suuria lapsia (big babies). Harjoittelevien naisten lasten keskipaino oli 400 g pienempi kuin kontrolliryhmän lasten (3,2 kg vs. 3,6 kg).

Harjoittelevien naisten vastasyntyneillä oli myös vähemmän rasvaa (rasvaprosentit 11 % vs. 16 %). Lapset eivät kuitenkaan olleet alipainoisia (alle 2,5 kg), eikä heidän pituutensa tai painonsa poikennut kontrolliryhmän lapsista (kuva alla). Clapp toteaa, että harjoittelevien naisten lapsille kasvoi yhtä suuret aivot, elimet, lihakset ja luut kuin kontrolliryhmän lapsille, mutta he keräsivät vähemmän rasvaa. Hänen mukaansa näillä lapsilla oli suuri pää, pieni vatsa ja vähän rasvaa jaloissa ja käsissä.

Mielenkiintoista oli myös se, että nainen, joka lisäsi harjoitteluaan raskauden aikana, synnytti kevyemmän lapsen kuin nainen, joka urheili määrällisesti enemmän mutta vähensi harjoitteluaan loppuraskaudessa. Urheilun suhteellisella määrällä alku- ja loppuraskauden välillä on siis merkitystä.

Samaan hengenvetoon voidaan todeta, että ne naiset, jotka lopettivat harjoittelun raskauden aikana tai vähensivät sitä liikaa, synnyttivät kaikkein painavimpia ja rasvaprosentiltaan suurimpia lapsia (siis painavampia ja ”rasvaisempia” kuin kontrolliryhmä!). Katso kuva alta.

Liikunnalla on positiivinen vaikutus istukan kasvuun ja toimintaan sekä kohdun verenkierron lisääntymiseen, mikä parantaa sikiön hapen- ja ravinnonsaantia (katso kuva alta). Suurempi istukka yhdistettynä urheilun lopettamiseen johtaa siihen, että lapsi saa niin paljon ravinteita, että hän pystyy kerryttämään viimeisillä viikoilla enemmän rasvaa kuin harjoittelua jatkaneiden lapset tai kontrolliryhmän lapset, joilla on niin sanotusti normaalikokoinen istukka (äiti ei ole harjoitellut raskauden aikana, joten istukka ei ole kasvanut kokoa). Liikunnan lopettaneiden naisten lapset myös viihtyvät kohdussa pidempään, kuten yllä todettiin, ja tämä ylimääräinen aika kohdussa käytetään nimenomaan rasvan kerryttämiseen.

Onko rasvaisempi lapsi sitten huonompi asia kuin kevyempi? Tutkimusten mukaan syntymäpainolla on merkitystä lapsen myöhemmälle painonkehitykselle, sydän- ja verisuoniterveydelle sekä esimerkiksi tiettyjen kroonisten sairauksien, kuten diabeteksen, lihavuuden ja verisuonitautien, puhkeamiselle.

Äidin raskauden aikainen liikunta parantaa lapsen kykyä käsitellä synnytyksen aiheuttamaa fyysistä ja henkistä stressiä. Toisin sanoen lapsi kestää synnytyksen paremmin. Miksi?

Clapp on tutkinut satojen naisten ja sikiöiden kanssa, miten sikiön syke reagoi äidin erilaiseen harjoitteluun (harjoittelun tyyppi, intensiteetti ja kesto) raskauden eri vaiheissa (alku-, keski- ja loppuraskaudessa). Tutkimuksissa on selvitetty myös, miten äidin terveys ja kuntotaso vaikuttavat sikiön sykkeeseen.

Lähes 100 %:ssa tapauksista sikiön syke oli koholla kaikenlaisen harjoittelun aikana ja sen jälkeen, mikä kertoo lapsen kokemasta lievästä stressistä. Clappin mukaan tavallinen, tyypillinen sikiön sykereaktio äidin urheiluun on siis se, että syke on koholla urheilun aikana ja laskee normaalitasolle urheilun päätyttyä.

Tutkimuksissa havaittiin, että jotta sikiön syke kohoaa:

• liikuntaa tulee jatkaa vähintään 10 minuuttia, ja mitä pidempään sitä jatketaan, sitä enemmän syke kohoaa
• liikuntamuodolla on merkitystä: mitä enemmän nainen käyttää lihaksiaan liikkumiseen (juoksu ja aerobic vs. pyöräily ja uinti), sitä korkeammalle syke nousee. Samoin intensiteetillä oli merkitystä: mitä raskaampi liikunta, sitä voimakkaammin sikiön syke reagoi.

Clapp sai selville, että sikiön syke nousee, koska urheilu ohjaa verenkiertoa työtä tekeviin lihaksiin ja pois istukasta. Koska happi kulkee veren mukana istukkaan ja sikiölle, verenkierron ohjautuminen muualle vähentää hetkellisesti lapsen hapensaantia. Tämä aiheuttaa sikiölle stressiä ja nostaa siten sykettä.

Onko tämä stressireaktio haitallinen, vai voisiko siitä olla hyötyä? Clapp tutki sikiön kokemaa stressiä lukuisilla tavoilla ja pyrki selvittämään, kuinka paljon stressiä on liikaa ja mitä haittoja siitä voisi aiheutua. Hän tutki muun muassa seuraavia sikiön hyvinvoinnista kertovia asioita:

• Sikiön suolen toiminta: jos sikiö kokee liikaa stressiä, sen suolisto alkaa toimia, ja lapsivedessä on ulostetta. Tutkimuksissa ei löydetty ulostetta lapsivedestä, vaikka nainen oli urheillut raskaasti raskauden loppuun asti ja sikiön syke oli liikunnan aikana noussut jopa 25–35 lyöntiä minuutissa normaalitasoon verrattuna. Tulos: urheilu ei aiheuttanut lapselle liikaa stressiä.
• Sikiön sykkeen nousu äidin liikunnan yhteydessä: kuten sinä ja minä, sikiö lopettaa liikkumisen tuntiessaan olonsa huonoksi, ja jos se ei saa tarpeeksi happea, se alkaa ”haukkoa happea” (tehdä suullaan hapenhaukkomista muistuttavaa liikettä; tämä refleksi on olemassa jo sikiöllä).

Sikiöt eivät ”haukkoneet happea” äidin urheillessa, mutta eivät toisaalta liikkuneetkaan. Kun sikiön liikkeitä 20 minuuttia ennen harjoitusta verrattiin liikkeisiin 20 minuuttia harjoituksen jälkeen, huomattiin, että sikiö itse asiassa liikkui urheilun jälkeen saman verran tai jopa enemmän kuin ennen harjoitusta.

Koska sikiön hengitysliikkeet pysyivät muuttumattomina harjoitusten ajan (sikiö ei haukkonut happea) ja liikehdintä palasi urheilun jälkeen osin jopa aktiivisemmalle tasolle, tutkijat päättelivät sikiön sykkeen nousun olevan normaali reaktio äidin harjoitteluun eikä reaktio hapenpuutteeseen.

Tutkijat päätyivät myös siihen, että koska sikiön syke nousee eikä laske, sikiö sopeutuu äidin säännöllisen ja rasittavan urheilun vaikutuksesta kestämään jopa merkittäviä hapenpuutostiloja. Kun tällainen sikiö kohtaa hapenpuutetta esimerkiksi synnytyksessä tai vakavissa tilanteissa, joissa hapen kulku sikiölle vähenee merkittävästi, sen sydänlihas ei kärsi hapenpuutteesta yhtä nopeasti kuin sellaisen sikiön, joka ei ole äidin urheilun vaikutuksesta sopeutunut. Sama pätee hapenkuljetukseen sikiön aivoihin, lihaksiin ja sisäelimiin.

Näiden tulosten perusteella tutkijat totesivat, että raskauden loppuun asti säännöllisesti ja raskaitakin harjoituksia tekevän äidin sikiö on paremmin valmistautunut kokemaan synnytyksen stressin sekä muut mahdolliset ongelmat, joita äiti ja sikiö raskauden aikana kohtaavat.

Huomio ja varoitus sikiön sykkeestä: sikiön sykkeen lasku voi pitkittyessään olla haitallista – ja onkin. Sykkeen lasku kertoo siitä, että sikiö ei saa tarpeeksi happea.

Clapp ei ole tutkimuksissaan törmännyt tilanteeseen, jossa urheilevan naisen sikiön syke laskisi. Muissa tutkimuksissa näin on kuitenkin havaittu tapahtuvan naisille, jotka ovat aloittaneet urheilun vasta raskautumisen jälkeen ja jotka on liian nopeasti laitettu tekemään maksimaalisia suorituksia! Tällöin naisen keho ei ole tehostunut tarpeeksi hapenkuljetukseen sikiölle, eikä istukka ole kasvanut riittävän tehokkaaksi hapenkuljetusjärjestelmäksi. Vaara koskee siis liikkumatonta naista, joka yhtäkkiä alkaa tehdä pitkäkestoisia, maksimaalisia suorituksia.
 

Koska urheilevan äidin sikiön verenkiertoelimistö on paremmin kehittynyt kuin ei-urheilevan äidin sikiön, eroja pitäisi näkyä myös synnytyksessä. Tutkijat löysivätkin seuraavaa.

Juuri ennen synnytystä:

• Urheilevista äideistä vain 1–2 % koki komplikaatioita ennen synnytystä, kun ei-urheilevista verrokeista niitä koki 5 % ja urheilun raskauden edetessä lopettaneista 10 %.
• Lapsivedestä mitattiin punasolujen tuotantoa stimuloivan hormonin pitoisuuksia. Kohonnut pitoisuus kertoisi, että lapsi on kokenut hapenpuutetta. Loppuun asti urheilleiden äitien lapsivedestä ei mitattu kohonneita pitoisuuksia, ja itse asiassa pitoisuus oli heillä yleensä alhaisempi kuin ei-liikkuvilla äideillä. Liikkuvien äitien sikiöiden voidaan siis todeta kokeneen loppuraskaudessa vähemmän hapenpuutetta kuin ei-liikkuvien.

Synnytyksen aikana:

• Synnytyksen aikana tutkittiin sikiöiden sykkeen reaktiota supistuksiin. Urheilevien äitien sikiöiden syke reagoi vähemmän kuin ei-urheilevien, eli he kestivät supistukset paremmin.
• Tutkijat selvittivät myös, oliko äidin urheilu vaikuttanut napanuoran kietoutumiseen lapsen ympärille. Jälleen he yllättyivät positiivisesti: urheilevien äitien lapsilla napanuoran kietoutumista esiintyi merkittävästi vähemmän kuin verrokkiryhmissä.
• Lapsivedestä tutkittiin myös mekoniumpitoisuudet (mekonium eli lapsenpihka on lapsen ulostetta, jota löytyy lapsivedestä, jos lapsi on ollut niin stressaantunut, että on ulostanut jo kohdussa; normaalisti lapsen suoli alkaa toimia vasta syntymän jälkeen). Ei-urheilevien äitien lapsivedestä mekoniumia löytyi paljon useammin kuin urheilevien.
• Lopuksi tutkijat ottivat synnytyksen jälkeen verinäytteet napanuorasta. Ensinnäkin punasoluja tuottavan hormonin pitoisuus pysyi urheilevien äitien lapsilla alhaisena myös synnytyksen ajan. Toiseksi punasolujen osuus oli urheilevien äitien sikiöillä matalampi kuin ei-urheilevien, mikä kertoi sikiöiden olleen stressittömiä (stress-free) jo jonkin aikaa. Sama tulos saatiin veren happamuutta mitattaessa.

Synnytyksen jälkeen:

• Urheilevien äitien lasten rasvaprosentti oli matalampi kuin verrokeilla, ja siksi he painoivat vähemmän (kuten aiemmin kerroin). Tutkijat huomasivat, että kevyemmillä urheilijaäitien lapsilla ei ollut vaikeuksia säädellä kehonlämpöään, syntymän jälkeinen normaali painon lasku sujui ongelmitta, ja paino lähti sen jälkeen ripeästi nousuun.
• Veren glukoosipitoisuus oli urheilevien äitien lapsilla normaali. Kirjan kirjoittamisen aikaan Clapp oli kohdannut vain neljä tapausta, joissa verensokeri oli ollut matala, ja kaikki neljä olivat lapsia, joiden äiti ei urheillut raskauden aikana tai oli lopettanut urheilun raskauden edetessä.
• Muista lukemistani tutkimuksista olen myös johdonmukaisesti havainnut, että liikunta ei huononna Apgar-pisteitä, vaan saattaa jopa nostaa yhden minuutin pisteitä.

Lopuksi Clapp toteaa, että urheilevien äitien matalamman syntymäpainon lapset eivät ole alipainoisia eivätkä kärsi aineenvaihdunnallisista ongelmista. Heidän kasvunsa ei myöskään hidastu syntymän jälkeen verrokkeihin verrattuna. Clapp päättääkin aihetta käsittelevän kappaleen vähän raflaavasti toteamalla, että urheilevien äitien lapset ovat normaalipainoisia ja ei-urheilevien naisten suuremman rasvaprosentin lapset ylikasvaneita (overgrown).

Todella pitkäksi venähtäneen kirjoituksen viimeisessä osiossa käsittelen vielä lyhyesti pitkän aikavälin vaikutuksia: miten raskauden aikainen säännöllinen ja rasittava urheilu vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen pidemmällä aikavälillä verrattuna ei-liikkuvien äitien lapsiin?

(Välihuomautuksena totean, että Clappin tutkimusten lisäksi on julkaistu viime aikoina lukuisia tutkimuksia, jotka osoittavat äidin raskauden aikaisen liikunnan hyötyjä kehittyvälle lapselle verrattuna ei-liikkuvien äitien lapsiin. En käy niitä tässä läpi, mutta kiinnostuneet voivat lukea esimerkiksi siitä, miten motorisen kehityksen, verenkierto- ja aineenvaihduntajärjestelmän kehityksen ja terveyden sekä muun muassa oppimisen ja neurologisen kehityksen on todettu olevan paremmalla tolalla liikkuvien äitien lapsilla.)

Liikkuvien äitien lapset olivat yhtä pitkiä ja painavia kuin verrokit, ja heidän ympärysmittansa (pää ja vatsa) olivat samat. Heillä oli myös saman verran rasvaa kuin liikkumattomien äitien lapsilla, minkä tutkijat totesivat johtuvan siitä, että kaikki lapset keräävät rasvaa ennen kuin alkavat kävellä noin vuoden iässä.

Clappin testeissä liikkuvien äitien lapset suoriutuivat kerta toisensa jälkeen paremmin älykkyyttä mittaavissa testeissä. Tutkijoiden mukaan he pärjäsivät merkittävästi paremmin standardoidussa Bayley Scales of Infant Development -testissä. Heidän tuloksensa olivat vähän mutta merkitsevästi parempia kuin kontrolliryhmän lasten sekä älykkyyttä mittaavassa osiossa että fyysisen toimintakyvyn testeissä.

Clapp tutkimusryhmineen on ehtinyt seurata lasten kehitystä sikiöstä viisivuotiaaksi asti, ja tulokset ovat hyvin mielenkiintoisia ja rohkaisevia. Suuren otoksen ansiosta tutkijat pystyivät vertailemaan keskenään kahta taustaltaan samanlaista lasta (taustat sovitettiin yhteen hyvin monella mittarilla, joita en lähde tässä luettelemaan). Vertailtavien lasten erot pyrittiin pitämään minimissä niin, että ainoa ero oli äidin urheilu raskauden aikana. Tuloksia:

• Raskausaikana säännöllisesti ja raskaasti liikkuneiden äitien ja ei-urheilevien verrokkiäitien lapsissa ei havaittu eroja pituudessa, raajojen pituudessa, päänympäryksessä eikä rinnanympäryksessä.
• Urheilevien äitien lapset eivät ainoastaan syntyneet vähärasvaisempina, vaan myös viisivuotiaina heidän painonsa oli vähän alhaisempi ja rasvaprosenttinsa pienempi kuin urheilemattomien äitien lapsilla.
• Psykologi, joka ei tiennyt, ketkä lapsista olivat urheilevien ja ketkä ei-urheilevien odottajien lapsia, testasi lapset ja havaitsi, että raskauden aikana urheilleiden äitien lapset saivat paljon korkeammat pisteet yleistä älykkyyttä ja kielellisiä kykyjä mittaavissa testeissä.

Tutkijat toteavatkin, että jos tämä kehitystrendi jatkuu, raskausaikana liikkuvat äidit luovat lapselle pohjan paremmalle terveydelle (kuten verisuoni- ja aineenvaihduntaterveydelle) verrattuna äiteihin, jotka eivät urheile raskausaikana tai lopettavat urheilun raskauden edetessä. Tämä tulos, kuten myös parempi neurologinen kehitys, on saatu myös muissa raskausajan liikuntaa käsittelevissä tutkimuksissa.

Pitkä kirjoitus, joka ei sisällä lähellekään kaikkea, mitä raskausajan liikunnan vaikutuksista sikiön ja lapsen kehitykseen on löydetty. Summattuna voin todeta, että liikkuvien äitien lapset ovat erinomaisessa asemassa ponnistaessaan maailmaan, ja suosittelen (kuten myös Suomen terveyssuositukset raskaana oleville naisille) liikunnan harrastamista läpi koko raskauden.

• Ennen raskautta liikkumattomalle riittää kolmesti viikossa 20 minuuttia kerrallaan (selvästi) hengästyttävää liikuntaa.
• Urheilijalle (ammattiurheilijalle tai liikunnan harrastajalle) riittää 50 % siitä määrästä, jonka hän teki ennen raskautta, jotta hän pystyy takaamaan niin lapselleen kuin itselleenkin parhaan mahdollisen terveyden.

Kaikki raskaudet eivät tietenkään suju hyvin, ja osa määritellään niin sanotuiksi riskiraskauksiksi. Ne ovat erittäin valitettavia tilanteita, ja jos odottava nainen saa lääkäriltään tällaisen arvion, hänen on ehdottomasti noudatettava lääkärin ohjeita liikunnan suhteen. Onneksi suurin osa raskauksista on kuitenkin niin sanotusti normaaleja raskauksia, joiden aikana nainen voi jatkaa hyvin samanlaista elämää kuin ennen raskautta – ja tällaisen elämäntyylin jatkaminen on jopa suositeltavampaa kuin paikallaan pysyvä, istumiseen työssä ja vapaa-ajalla keskittyvä elämäntyyli.

Lähde: James F. Clapp: Exercising Through Your Pregnancy. Kirjoitus kuvaa Minnan omaa perehtymistä aiheeseen. Keskustele raskausajan liikunnasta aina myös neuvolan tai lääkärin kanssa.

Jatka lukemista:

Raskaus ja urheilu – kaikki kirjoitukset

• Raskaus ja urheilu
• Raskaus: lue ensin
• Huippu-urheilu ja raskaus
• Päätös äitiyslomasta
• Raskauden fysiologia
• Liikunta ja sikiö
• 1. kolmannes: tarinani
• 1. kolmannes: vinkit
• 2. kolmannes: harjoittelu
• 3. kolmannes: harjoittelu
• Äitiysfysioterapia
• Treeni ja vauva-arki