Huippu-urheilu ja raskaus – voiko urheilija saada kaiken?
”Me odotamme lasta!” Ammattitriathlonisti Minna Koistinen avaa blogisarjan raskaudesta ja kestävyysurheilusta: miksi urheilun ja äitiyden yhdistämisestä puhutaan liian vähän ja miksi hän uskoo, että nainen voi saada kaiken – urheilu-uran ja perheen.
Minna on ammattivalmentaja ja valmentaa myös raskaana olevia ja juuri synnyttäneitä urheilijoita. Jos haluat tukea harjoitteluusi, ota yhteyttä: minna@triathlonsuomi.com
Julkaistu alun perin Minnan blogissa 9.8.2019.
Otsikon kysymys on ajankohtainen monelle ammattiurheilijalle, ja sitä ovat julkisuudessa pohtineet muun muassa näyttelijät ja urakehitykseensä kunnianhimoisesti suhtautuvat uranaiset. ”Miten raskaus ja lapsen ensimmäiset elinkuukaudet ja -vuodet vaikuttavat urakehitykseen ja urheilusuoritukseen?” on kysymys, joka jokaisen naisen on esitettävä itselleen.
Etenkin urheilijoilla perheenlisäys tulee usein kyseeseen vasta ammattiuran päätyttyä. Ura voidaan jopa lopettaa siinä vaiheessa, kun biologinen kello tikittää kuumeisesti ja naisen ikä alkaa lähestyä 40:tä vuotta, vaikka urheilija vielä voisi ja haluaisi jatkaa.
Raskaus ja lapsen saaminen muuttavat ajankäyttöä, ja nainen joutuu olemaan jonkin aikaa poissa töistä – oli kyse urheilusta tai niin sanotusta virkatyöstä. Virkatyössä oleva saattaa menettää mieluisia työtehtäviä, häntä ei välttämättä aseteta ehdolle tai valita uusien haasteiden vetäjäksi, ja vähintäänkin uralla eteneminen pysähtyy hetkeksi.
Urheilijalle takapakki on vielä suurempi: suorituskykyä ei voi raskauden aikana ylläpitää, saati parantaa. Niin sanottu rakennettu fyysinen pääoma rapisee jalkojen alla. (Asia ei kuitenkaan ole näin murheellinen ja yksiselitteinen, vaan raskauden aikainen liikunta itse asiassa sataa urheilijan laariin raskauden jälkeen, kuten blogisarjassani myöhemmin huomaamme.) Urheilijan fysiikka on hetkellisesti alamäessä, ja sitä saattaa säestää masentunut mieli, kun urheilija haluaisi vain treenata, kehittyä ja kisata – kuten kanssakilpailijat tekevät.
Raskausajan blogisarja – ja kyllä, me odotamme lasta!
Kuten osa on jo saattanut sosiaalisesta mediasta lukea, Tatun ja minun elämä menee vuodenvaihteessa nurin kurin, kun meille syntyy esikoinen.
Raskautemme oli harkittu, mutta silti APUA-APUA-APUA!! Mitä se tarkoittaa harjoitteluni kannalta nyt raskausaikana ja lapsen synnyttyä – kun lapsen hyvinvointi on raskausaikana tietysti kaikkein tärkein ja ensimmäisenä huomioon otettava asia? Mitkä raskauteen liittyvät vaivat, kolotukset ja tuntemukset ovat normaaleja? Miten elämämme ja arkemme järjestyvät?
Mielialani kulki etenkin raskauden ensimmäisinä kuukausina kuin vuoristoradalla. Välillä olin onnellisempi kuin koskaan tulevasta perheenlisäyksestä, ja toisena hetkenä olin ahdistunut, masentunut ja alistunut ja pelkäsin tulevaa yli kaiken. ”Miten urheilu-urani käy?” oli kysymys, jota pallottelin mielessäni kymmeniä kertoja, ja pelkäsin, että se oli nyt tässä.
Kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Huomasin myös, että kestävyysurheilusta, saati ammattiurheilusta, ja raskaudesta on kirjoitettu kovin vähän. Olisin kaivannut neuvoja, myötäelämistä ja tukea muilta urheilijoilta ja harkitsin jopa kirjoittavani Virpi Kuituselle, Anna-Kaisa Saariselle tai vaikkapa oman lajini huipulle Mirinda Carfraelle kysyäkseni neuvoa.
En kuitenkaan tehnyt niin, vaan päätin ottaa itse selvää ja tukeutua lähipiiriini. Varasin heti alkuraskaudessa ajan omalle gynekologilleni, joka on itsekin kestävyysurheilija ja äiti. Olen ratkaissut hänen kanssaan jo vuosia urheilun ja naiseuden aiheuttamia pattitilanteita, eikä hän tälläkään kertaa pettänyt, vaan sain erinomaiset ohjeet raskausajan harjoitteluun ja kaikkeen muuhunkin minulle olennaiseen.
Olen lukenut kaikki käsiini saamani relevantit, tieteellisesti laadukkaat tutkimukset ja kerryttänyt näin tietoa siitä, miten naisen keho muuttuu raskauden aikana ja miten voin, saan ja pystyn jatkamaan harjoittelua läpi näiden yhdeksän kuukauden.
Olemme tietysti myös ratkaisseet Tatun kanssa yhdessä maalaisjärjellä lukuisia eteen tulleita tilanteita. Olen saanut mittaamattoman paljon tukea myös hyvältä ystävältäni, triathlonisti Mirka Vahteralta, jonka kanssa pohdin raskausasioita jo ennen kuin päätimme edes lähteä yrittämään.
Huomattuani merkittävän puutteen urheilua ja äitiyttä koskevassa keskustelussa päätin yrittää korjata asiaa omalla tavallani. Triathlonia ja muuta kestävyysurheilua harrastavia, minun iässäni ja tilanteessani olevia naisia on satoja ja tuhansia, ja siksi päätin pitää raskauden ajan blogia raskaudesta, kestävyysurheilusta ja huippu-urheilusta.
Tulen kirjoittamaan paljon etenkin ihan tavallisen kestävyysharjoittelijan näkökulmasta, oli hän sitten niin sanottu kuntoliikkuja tai tavoitteellinen harrastaja tai urheilija. Ja koska olen ammatiltani urheilija, valaisen asiaa myös ammattilaisen näkövinkkelistä, jotta blogiini eksyvät, työkseen kehoaan kurittavat saavat hyvän tietopaketin raskauden ja ammattinsa yhdistämisestä.
Omien kirjoitusteni lisäksi Mirka Vahtera on luvannut kirjoittaa kaksi vieraskynäkirjoitusta, ja toivon saavani vielä yhden triathlonia harrastavista ystävistäni tarttumaan kynään. Koska jokainen raskaus on yksilöllinen, vieraskynäkirjoitukset nostavat blogini informaatioarvoa, ja toivon, että yhä useampi siellä toisella puolella voi samaistua tilanteisiimme ja saada tukea ja inspiraatiota omaan tilanteeseensa.
Toivon, että tämä blogisarja tuo naisille tietoa ja innostaa jatkamaan rakasta harrastusta niin raskauden aikana kuin sen jälkeenkin.
Vastaus alun kysymykseen: uskon, että voi
Nainen voi saada kaiken – huippu-urheilu-uran ja perheen – vaikka kesken urheilu-uran, kunhan hän on valmis tekemään enemmän töitä arjen sujuvuuden eteen ja joustamaan omasta ajastaan ja levostaan.
Ammattiurheilun ja pienen vauvan yhdistäminen on todella kuluttava yhdistelmä, ja se on hyvä tiedostaa reilusti etukäteen.
Tässä auttavat – ja ovat itse asiassa täysin välttämättömiä – muut perheenjäsenet. Myös puolison täytyy olla valmis kantamaan tavallista enemmän vastuuta lapsesta ja kodista, ja myös häneltä vaaditaan kykyä järjestellä arjen palapeliä ja reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.
Ennen kaikkea puolisoiden täytyy haluta puhaltaa yhteiseen hiileen ja saada arki toimimaan kummankin vanhemman ja lapsen parhaaksi.
On myös hyvä huomata, että tuoreen urheilijaäidin arki poikkeaa muiden äitien tilanteesta. Ensimmäiset 12 kuukautta vastasyntyneen kanssa ovat usein todella raskaita. Lapsi valvottaa ja herää usein öisin, vanhemmat nukkuvat muutaman tunnin pätkissä, ja kokonaisyöunet jäävät ylipäätään vähiin. Lapsi saattaa myös olla päivisin itkuinen ja temperamenttinen (= huutaa), mikä syö vanhempien jaksamista.
Tavallisesti äiti voi lyhentää univelkaa lepäämällä lapsen päiväunien aikana. Urheileva äiti sen sijaan käyttää tuon ajan harjoitteluun. Hän siis lähtee väsyneellä keholla ja mielellä vielä harjoittelemaan. Tähän on hyvä varautua henkisesti jo ennakkoon.
Odotan ensi vuodesta yhtä elämäni rankimmista. Olen varautunut todella raskaaseen vuoteen 2020 ja maalannut tarkoituksella ajatukseni vauvavuodesta kauas ruusuisesta vauva-ajasta, etten odota mitään helppoa ja saa sitten sylikaupalla vaikeuksia.
Olen viime aikoina kuunnellut herkällä korvalla pikkulasten vanhempien kuvauksia arjestaan ja jaksamisestaan. Ja raskaaltahan se kieltämättä kuulostaa. Kun tähän vielä lisään sen, että rasitan kehoani lisää niinä hetkinä, kun muut voivat levätä, ei se herkkua tule olemaan.
Uskon kuitenkin, että hyvät hetket ovat niin paljon parempia kuin vaikeat, että kaikki negatiiviset ajatukset, tunteet ja hetket tuntuvat mitättömiltä positiivisten vastineidensa rinnalla.
Jatka lukemista:
Raskaus ja urheilu – kaikki kirjoitukset
