Untuvikko pyörätapahtumassa

Posted by:

Pyöräily on triathlonissa heikoin lenkkini.. Kesällä tulee poljettua lenkkejä ihan kivasti, mutta omat lenkit jäävät pariin tuntiin. Pitkille lenkeille ei tule yksin lähdettyä. Päätin tänä keväänä yrittää panostaa pyöräilyyn ja etenkin niihin pitkiin lenkkeihin. Giro Espoo olisi kiinnostanut, mutta se harmittavasti osui samalle viikonlopulle HCR:n kanssa, joten se siitä.

Facebookista bongasin kuitenkin Keravan kevätpolkaisun, joka poljettiin huhtikuussa. Tarjolla oli sekä lyhyttä että pitkää matkaa, valitsin pitkän 96 km. Kun ilmoittautuminen oli tehty, kyselin kaveria mukaan treeniryhmän fb-ryhmässä ja sellaisia onneksi myös sain!

Tapahtumapäivänä Talman koululla kävi kova kuhina. Totisimman polkijat veivasivat trainerilla alkulämpöjä auton vieressä. Me totesimme, että eiköhän sitä vajaan sadan kilometrin lenkillä ehdi lämmitellä alkumatkasta. Kuten jäljempänä selviää, olisi ehkä jokin alkulämppä voinut olla hyödyllinen…

Lähtöä ennen pyöräilijät ryhmittäytyivät valitsemiinsa vaihtoryhmiin. Itse asetuin hitaimman vauhtiryhmän loppupäähän. Tuon hitaimman vauhtiryhmän vauhdiksi oli ilmoitettu etukäteen 27 km/h, joka on minulle kovaa, mutta toisaalta peesin turvin tuo vauhti voisi onnistuakin. Kuoppasin kuitenkin toiveet vauhtiryhmässä pysymisestä jo alkuunsa. Ryhmää vetävä pyöräilijä ilmestyi paikalle ja kertoi, että alkupuolisko on niin hyvässä myötätuulessa, että poljetaan 30-35 km/h. Kiva kiva…

Porukka lähti rivakasti liikkeelle ja oli jo heti ensimmäisen kilometrin jälkeen selvää, ettei tuohon vauhtiryhmään olisi asiaa. Siinä edessähän se meni, mutta silti saavuttamattomissa. Itku olisi tullut, jos yksin olisin ollut matkalla. Onneksi meitä oli kolme, Heidin ja Merin kanssa muodostimmekin oman vauhtiryhmämme.

Sää oli aurinkoinen ja alkutaipaleella myötätuulen ansiosta pyörät etenivät mukavalla vauhdilla. Pornaisten kirkonkylän jälkeen alkoikin sitten haastavampi taipale, sillä peltojen välissä kaartelevalla reitillä ei tuulensuojaa ollut ja jouduimme puskemaan vastatuuleen. Tuntui, ettei pyörä etene mihinkään. Mutta mikäs siinä oli polkiessa, vaikka muita pyöräilijöitä ei näkynyt mailla halmeilla oli meillä turvallinen olo polkea… Kilpailun viimeisiä pyöräilijöitä kun olimme, ajoi meidän takanamme koko matkan ajan ambulanssi, joka vastasi ensiavusta kilpailussa. Meillä oli siis huoltoauto koko matkan ajan!

Ensimmäisen kierroksen jälkeen pysähdyimme täyttämään vesipullot ja nappaamaan banaania huoltopisteeltä. Ambulanssikin pysähtyi meidän peräämme. Huoltopisteen henkilökunta kiikutti huoltoautoon kahvia ja juoksi kysymään meiltä aiommeko toiselle kierrokselle. En tiedä kuinka paljon kiroilua myöntävä vastauksemme aiheutti ambulanssin sisällä, mutta uskollisesti se meitä seurasi myös toisen kierroksen.

Toisen kierroksen puolivälissä alkoi tuntua, ettei näin pitkiä pyörälenkkejä ole tullut tehtyä. Toisella kierroksella vastatuuli tuntui, jos mahdollista, vieläkin kovemmalta. Onneksi reitti oli tuttu ja tiesi milloin vastatuuli helpottaa.

Vikalla kympillä arvuuttelimme keskenämme olisiko maalikaari vielä pystyssä meidän saapuessamme maaliin. Oli se! Muita pyöräilijöitä ei kyllä enää ollut paikalla, joten reilusti oli tilaa pöydissä nautiskella maalissa tarjotusta lohikeitosta. Kokonaisuudessaan 96 km polkaisuun meni meiltä taukoineen aikaa 4:10. Satulasta noustessa jalat olivat kyllä melko kankeat ja ajatus juoksemisesta pyöräilyn päälle ei houkutellut. Kesän aikana pitää siis harjoitella pitkillä pyörälenkeillä, jotta satulassa istuminen ja monen tunnin rullailu onnistuvat Tallinnassa elokuussa.

Tämän kokemuksen perusteella suosittelen lähtemään pyöräilytapahtumiin. Mutta jos kuuluu sarjaan hitaista hitaimmat, kuten minä, kannattaa houkutella mukaan samaa vauhtia ajava kaveri. Matkan aikana kiittelin kyllä moneen kertaan sitä, että Heidi ja Meri innostuivat lähtemään mukaan, yksin olisin varmaan kääntynyt maaliin ensimmäisen kierroksen jälkeen, kun en olisi kehdannut yksin lähteä polkemaan toista kierrosta ambulanssin seuratessa kintereillä.

Seuraavaksi pyöräilyharjoituksen jatkuvat Mallorcalla, jonne suuntaamme aloittelemaan kesälomaa!

0

About the Author:

Olen kolmikymppinen luokanopettaja, safariopas ja Varga-Neményi-kouluttaja. Kirjoittelen hektisestä arjesta ja ensimmäiselle täysmatkalle treenaamisesta.

Add a Comment