Ihana, kamala vo2max-blokki

Kuten edellisessä blogissani totesin, odottelin jo lokakuussa malttamattomana Vo2-blokin alkua. Treeni-into oli yhteisharjoitusten alettua kova ja kaamoskaan ei ollut vielä lannistanut. Tykkään vo2max-treeneistä. Niissä saa paukuttaa täysillä menemään ja vetojen pituudet ovat sen verran lyhyitä, että matka palautukseen toimii hyvänä motivaattorina.

Blokki mentiin rytmityksellä kaksi kovaa viikkoa, yksi lepoviikko, sitten taas kaksi kovaa ja viimeiseksi lepoviikko. Ohjelman runko oli koko ryhmällämme sama, mutta pääkehitysalueiden tai vammojen takia ohjelmaa oli varioitu painottaen juoksua, pyörää tai uintia. Minun painotukseni oli juoksussa, sillä parin viime vuoden pyöräpainotuksen johdosta juoksu on kärsinyt ja tällä hetkellä minulla on siinä eniten saavutettavaa.

Kovista viikoista ensimmäisellä oli viisi tehoharjoitusta ja toisella neljä. Näiden päälle tein sitten viikkoon kaksi voimatreeniä, kaksi uimatreeniä sekä yhden lyhyen ja yhden pitkän pk-juoksun. Tehoharjoituksista kolme oli juoksua ja viikosta riippuen 1-2 pyörää. Lepoviikollekin oli ohjelma, mutta Mirkan kehotus oli mennä lepoviikko oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan niin, että varmasti palautuu kovista viikoista.

Juoksun tehotreeneistä yksi oli maanantain yhteistreeni. Perjantaina juostiin lempiharjoitukseni: kolmeminuuttisia kahden minuutin palautuksella niin, että ekalla tehoviikolla aloitettiin kahdeksasta vedosta ja seuraavilla viikoilla lisättiin aina vetomäärää kahdella edelliseen viikkoon. Vetojen vauhti maksimi, jolla saa vedot vedettyä hyytymättä lopussa.  Lauantaina oli sitten mun inhokki eli juostiin yhtäjaksoisesti ensin kilometri vauhdilla, joka on 5% 10 km kisavauhtia kovempaa. Sitten ’palauteltiin’ 400 m vauhdilla, joka oli 90% 10 km kisavauhdista. Tätä sitten toistettiin korkeintaan kuusi kertaa. Tuo harjoitus mulla ei mennyt kertaakaan maaliin, viimeisellä kerralla onnistuin tekemään kutakuinkin tavoitevauhdeilla viisi toistoa kun pidin kolmen toiston jälkeen ylimääräisen välipalautuksen. Inhokkifiilikseen vaikutti varmaan se, että lauantaisin oli viikon kuormaa jo alla ja perjantaina tehtynä kova juoksu. Joskus pitää koittaa tehdä tuo treeni tuoreilla jaloilla, niin saa mörkön pois niskasta.  

Etukäteen minua jännitti, miten jalat kestävät juoksumäärien äkkinäisen lisäämisen. Ohjelmassa juoksua kertyi 50-60 km/viikko kun kesällä keskiarvoni on ollut 30 viikkokilometrin tuntumassa. Onneksi kuitenkin säät pysyivät lämpiminä ja maa pehmeänä, joten juoksin mahdollisimman paljon pehmeillä pohjilla: kuntoradalla ja hiekkateillä. Lisäksi yritin myös vähän rullailla ja jumpata ja säästyin kuin säästyinkin jalkavaivoilta. Henkisesti ja fyysisesti setti oli kyllä raskas ja välillä kävin selkeästi ylirasituksen puolella. Huomasin sen siitä, että nukahdin kyllä hyvin, mutta heräsin aamuyöstä pirteänä kuin peipponen enkä tahtonut enää saada unta kuin puolen tunnin pätkissä. Tästä sitten tietysti seurasi päivällä uupumusta, jota avitin päikkäreillä. Uutena ilmiönä minulle tuli myös erityisesti liikkeelle lähtiessä omituinen huimauksen oloinen tunne, joka meni kyllä ohi kun vähän liikkui. Henkisesti setin jälkeen oli sellainen olo, että lepoviikoilla ei ennen keskiviikkoa huvittanut tehdä mitään urheiluun viittaavaakaan. Nyt kun blokin päättymisestä on reilu kaksi viikkoa, niin oireet on ohi ja taas on täysi into päällä.

Blokki oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokeilu, joka kannatti tehdä nyt kun elämäntilanne sen salli. Opin, että kyllä tällainen keski-iän jälkipuoliskolla oleva urheilijakin pystyy treenaamaan fysiikan puolesta ainakin ajoittain kovaa. Toki se edellyttää, että järjestää muun elämän kuorman urheilun ehdoilla.

Blokin lopuksi lepoviikon jälkeen tarkoituksena oli juosta testijuoksu eli Lohjan talvijuoksusarjan kymppi. Neljä viikkoa aiemmin keskellä blokkia olin juossut saman matkan 47 minuutin tuntumaan, joten nyt levänneenä tavoite oli alittaa 45 min. Se suunnitelma meni mönkään, sillä juoksupäiväksi sattui siihenastisen talven liukkain päivä. Reitillä oli muutama sentti nuoskaista lunta, joka kulkijoiden alla tamppaantui liukkaaksi. Tein sen minkä pystyin itseäni rikkomatta, mutta aika painui lähemmäs 50 minuutin. Uskoa blokin tehoon loi kuitenkin seuraavan maanantain juoksutreeni, jossa pystyin pitkän juoksusetin painelemaan selkeästi alle 4.30 vauhdilla vielä loppua kohti kiihdyttäen.

Tulevan kauden syksyn päätavoitekin tuli sitten päätettyä kun ilmoittauduin Ironman Walesiin. Nyt on sitten kauden tavoitteet tekemistä vaille valmiit: alkukaudesta sprintin ja perusmatkan SM:t ja sitten syyskuussa Wales. Tässä vielä linkki Walesin kisavideoon, maailman kaunein lippukin näkyy siinä heti alkuhetkillä, https://youtu.be/JP2ZCjHqILc