Kokonaiskuormituksen kanssa kamppailua
Olipa ihanaa päästä syyskuussa yhteistreeneihin! Kesän treenit Rovaniemellä kyllä tuli tehtyä, mutta porukassa treenaaminen on niin eri juttu kuin yksin hikoilu..
Kauhuissani kyllä katsoin syksyn kalenteria, jossa syyskuun alusta lokakuun puoleen väliin oli luvassa kuusipäiväistä työviikkoa (neljä päivää koulussa lasten kanssa ja kaksi päivää opettajankouluttajana aikuisten parissa) yhtä viikkoa lukuun ottamatta.. silloin osallistuisin Solvallan swimrunkisaan..
Onneksi ensimmäinen treeniblokki oli pk-treeniä, koviin treeneihin ei näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut paukkuja. Vaikka opettajan työpäivät koululla ovat lyhyitä, on opettaja helposti aina töissä ja työjuttuihin jää helposti kotona kiinni koko illaksi, kun jostain aiheesta innostuu. Triathlon onkin aivan täydellinen vastapaino työlle: kovissa treeneissä työasiat unohtuvat täysin, toisaalta pk-lenkillä hölkätessä ehtii miettiä monta työasiaa valmiiksi.
Vaikka olenkin taitava ”multitaskaaja”, alkoi pk-blokin loppuvaiheessa tuntua, että tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken. Jokaiseen päivään kun pitää töiden ja triathlonin lisäksi mahtua pari tuntia ulkoilua koirien kanssa. Koirani (8 v. ja 11 v.) ovat jo sen verran iäkkäitä, ettei niistä enää ole treenikavereiksi. Koirien kanssa lenkkeily onkin pääasiassa hyvää palauttavaa liikuntaa, eikä toki huono juttu sekään. Etenkin pitkät lenkit ovat niitä, joiden kohdalla tuntuu, että illassa ei riitä tunnit, kun pitkiksen päälle pitäisi vielä kävellä koirien kanssa puolituntia. Pitkisten kohdalla olikin välillä tehtävä sopuratkaisuja: osan pitkistä lenkeistä olen tehnyt siten, että olen tehnyt koirien kanssa tunteroisen kävely-hölkkä-lenkin, jonka päälle olen yksin käynyt juoksemassa tunnin. Ei ehkä kaikkein optimaalisin treeni, mutta kuvittelisin, että ainakin tyhjää parempi.
Itse koen juuri noiden pitkien lenkkien vähyyden olevan tällä hetkellä yksi iso tekijä juoksuvauhtieni hitaudessa pitemmillä matkoilla. Radalla ja lyhyissä vedoissa juoksuvauhtini on kehittynyt TriathlonSuomen-treeniryhmässä ollessani melkoisesti. Tämän kauden tavoitteena on saada riittävästi pitkiä juoksulenkkejä alle, jotta vauhti niilläkin kehittyisi. Jotta motivaatiota raivata aikaa pitkille lenkeille löytyisi, ilmoittauduin huhtikuussa järjestettävälle Helsinki Spring Marathonille ja asetin itselleni tavoitteeksi 4,5 tunnin alituksen maratonilla.
Kun tähtäimessä on täysmatka elokuussa 2019, tulee talven treenikaudesta rankka. Itseään ei kuitenkaan kannata ajaa loppuun jo syksyn ensimmäisen treeniblokin aikana. Kokonaiskuormitus alkoi olla sietokyvyn ylärajoilla viimeisinä viikkoina, treenit tuli kyllä tehtyä, mutta töiden jälkeen kaaduin sänkyyn päikkäreille, jotka ilman herätyskelloa venyivät helposti toista tuntia pitkiksi. Mirka puhui viime talvena eräällä luennolla siitä kuinka jatkuva päikkäreiden tarve kielii siitä, ettei lepo ja rasitus ole tasapainossa. Olen sitä mieltä, että päikkärit voivat myös olla opittu tapa, mutta lokakuun alussa saatoin kyllä myöntää, ettei kaikki ole ihan reilassa, jos 8 tunnin yöunien lisäksi pitää nukkua päivittäin parin tunnin päikkärit.
Olen ollut aiemmin perfektionistinen suorittaja, enkä voi kieltää nauttivani elämästä excel-taulukon kanssa, mutta olen oppinut myös lepäämään. Siinä kohtaa, kun keho sanoo ei, uskallan jättää treenin väliin! Muutamia ylimääräisiä lepopäiviä tuli lokakuun alkuun sijoitettua, kun totesin väsymyksen olevan sitä luokkaa, että treenistä tuskin on mitään hyötyä.
Syysloma ei siis tänä vuonna olisi voinut tulla parempaan ajankohtaan! Luvassa oli 10 päivää kotona Rovaniemellä, mitään työjuttuja en ottanut mukaan, vaan päätin omistaa loman levolle ja treenille!
Koska pitkät lenkit ovat aikataulullisesti monesti arjessa hankalia, päätin panostaa syyslomalla niihin: joka toinen päivä hidasta pitkistä juosten tai sauvakävellen ja joka toinen päivä tehot ja vauhdit ylös! Kilometrejä tulikin lomalla kiitettävästi, vaikkei kunto varmaan mitään hirveää loikkausta lomaviikolla ottanut, niin tuntui että pitkillä lenkeillä juoksu alkoi rullaamaan mukavasti. Riittävän levon ansiosta sykkeetkin pysyivät alhaalla.
Pk-blokki saatiin kunnialla suoritettua, vaikka loppuvaiheessa kiikuttiin kokonaiskuormituksen ylärajalla. Loppuvuotta kohden onneksi töiden osalta arki rauhoittuu 4-5 -päiväiseksi työviikoksi, joten syysloman jälkeen aikaa treenille ja levolle löytyy enemmän kuin alkusyksystä. Seuraava piikki töissä ajoittuu tammi-helmikuulle, nähtäväksi jää olenko silloin viisaampi… Mitä se sitten tarkoittaa? Sitä en tiedä. Treenaaminen tarjoaa vastapainon työlle ja jaksan töissä paremmin, kun treenaan. Treenit eivät tuntimäärällisesti ole se, joka kääntää kupin nurin, vaan töiden ja treenien yhdistelmä silloin kun töissä eletään ruuhkahuippua. Tavoitteeni seuraavaan ruuhkahuippuun on löytää jonkinlainen kultainen keskitie ja muistaa olla itselleni armollinen!