Triathlon

Valmennettavien kausi 2016

Valmennettavien kausi 2016

Mitä tahansa tavoitteellista tehdessä on hyvä välillä tarkastella saavutettuja tuloksia, kehityksen suuntaa ja tarvittaessa tehdä muutoksia toimintaan, jos siihen on aihetta. Noudatan tätä periaatetta oman harjoittelun ja kisaamisen osalta, mutta myös omien valmennettavien osalta. Jos tuloksissa tapahtuu kehitystä, harjoitusmetodit ovat tuoneet tulosta. Jos kehitystä ei ole tapahtunut, jotain on m...

Read More »
Lohja Triathlon, Triathlon-lehti ja triathlonmessut

Lohja Triathlon, Triathlon-lehti ja triathlonmessut

Kevät on ollut täynnä monenlaista uutta henkilökohtaisella triathlonrintamalla. On ollut äärettömän mielenkiintoista olla rakentamassa lehteä, messuja ja kisatapahtumia. Lohja Triathlon 19.6. Järjestimme ensimmäistä kertaa Lohjalla sprinttimatkan kilpailun 19.6. Kun viime syksynä päätimme tapahtuman järjestämisestä, oli siinä vaiheessa vaikea ennakoida, minkälaisen prosessin saa käydä läpi tapahtu...

Read More »
Vanajanlinnan sprintti

Vanajanlinnan sprintti

Triathlonkauden avaus oli tällä kertaa Vanajanlinnassa sprinttimatkalla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin kisaamassa näin lyhyellä matkalla, joten kokemusta ei ollut kisasta, jossa painetaan koko ajan epämukavuusalueella. Sinänsä tämä ei mitään uutta ole, kun talven treeniohjelmassa on ollut muutakin kuin pk-lenkkiä 🙂 Pari viikkoa aikaisemmin olin saanut myös sponsoriltani uuden Aqua Sphere P...

Read More »
Aerokypärä

Aerokypärä

Joka vuosi Suomen triathlonkisoissa näkee enemmän ja enemmän TT/triathlonpyöriä sekä samalla aerokypärien määrä on kasvanut jotakuinkin samaa tahtia. Aerokypärästä on tullut enemmänkin standardi kuin poikkeus, eikä ihan suotta. Se on hintaansa nähden todella tehokas aerodynamiikan parantaja ja alentaa ilmanvastusta merkittävästi enemmän kuin esimerkiksi aerokiekot. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei...

Read More »
Uintitekniikan kehittämistä

Uintitekniikan kehittämistä

Ennen kuin aloitin triathlonin harrastamisen, pidin itseäni kohtalaisena uimarina. Tämänlaiset kuvitelmat karisivat nopeasti ensimmäisissä kisoissa, kun porukkaa tuli ohi oikealta ja vasemmalta. Tänä talvena olen kiinnittänyt erityisesti huomiota uintitekniikan kehittämiseen – toisin kuin aikaisempina vuosina. Pitkään vierastin tekniikkatreeneihin soveltuvia apuvälineita, mutta nyt olen myös...

Read More »
Tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita

Tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita

Hei! Olen 27-vuotias espoolainen  urheiluhullu, diplomi-insinööri, tutkija, hyvän ruoan ja juoman ystävä, analyyttinen, määrätietoinen sekä työtä pelkäämätön triathlontreenaaja. Käytän (liian) paljon ajastani tutkiessani triathlonvarusteita, treenisuunnitelmia, uintitekniikoita ja mitä ikinä mieleen tulee triathlonin saralla. Blogissani aion kirjoittaa varusteista, niiden valitsemisesta, omasta tr...

Read More »