Triathlonin aloittaminen

No niin, tästä aiheesta minulta on pyydettiin kirjoitusta Takomorunnersin toimesta, niin kirjoitellaanpa sitten. Ihan ensin pitänee mainita se, että yleinen käsitys triathlonista on hiukan väärä, joka johtunee lähinnä siitä, että laji on tuore, vasta 1970- luvulla syntynyt laji, sekä toisaalta siitä, että ei vaan tiedetä niin hyvin. Nykyään tosin alkaa olemaan tietoa siellä sun täällä…

Kohti vierumäkeä

Juhannus ei nyt mennyt ihan niin kuin piti. Keskiviikkon ja torstain olin kuumeessa, joten lepäilyä silloin ja siitä sitten perjantaina ihan rauhallisesti oleskellen. Olisi ollut kiva mennä tekemään pitkää pyörälenkkiä ja vaikka mitä, mutta ei niin ei. Onneksi tämä nyt mitään sovittuja suunnitelmia kaatanut mihinkään. Lauantaina sitten kävin juoksulenkillä, piti juosta 5km lenkki, mutta koska…

Vanajanlinna sprintti

Uinti 750m, Pyöräily 20km, Juoksu 5km Lähdin ajoissa kotoa kohti Hämeenlinnaa,  tällä kertaa ihan yksinään. Sunnuntaina meillä olisi lasten synttärijuhlat tiedossa ja niitä varten sitten jäi muut siivoamaan ja leipomaan. Olin paikalla tosiaan hieman aikaisessa, ja siinä sitten sai ihan rauhassa ihmetellä tyhjää vaihtoaluetta ja tietty, Vanajanlinnaa… Kisainfossa ei oikeastaan mitään ihmeellistä ollut. Tosin nyt kun…

Kisat lähenee

Ja treeni paranee! Toukokuu on mennyt treenien osalta vähän kaksi jakoisesti. Alkuun treenit oli väsyneitä ja raskaita, mutta touhu muuttui ensimmäisen viikon jälkeen kun pääsin käymään lääkärissä, ja otettiin vähän uudempaa allergialääkettä kehiin. Ja kappas! johan alkoi kulkemaan. Toukokuu on monessa mielessä todella hankala kuukausi itselle. Ei vain allergian takia, vaan myös muiden menojen takia….

Eka startti

No niin, nyt on tulevan kauden osalta avattu kisaaminen. Ekana kisastarttina toimi Helsinki Spring Maratonin puolikas. Kisapäivä oli sunnuntaina, lauantaina satoi vielä räntää ja ties mitä muita nelijalkaisia eläimiä sekä henäsirkkoja… Ihan hirveä mietintä siitä miten pitäisi pukeutua, talvijuoksusarjan 10km kisoissa tuntui joka kerta, että oli liikaa vaatetta päällä.Niin päätin, että jos se on plussan…

Normaaliviikko

Lueskelin aikani kuluksi tarinaa kymmenestä asiasta mitä ei pidä sanoa triathlonistille. Yksi näistä jäi mieleeni, ja vapaasti suomennettuna toteamus kuului näin “Kyllä minäkin harrastaisin triathlonia, mutta mulla ei ole aikaa”. Tuossa alkuperäisessäkin jutussa todetaan, että “Hei, eipä meilläkään tunteja ole kahtakymmentäneljää enempää vuorokaudessa, mutta silti on aikaa treenata.” Tuosta intoutuneena ajattelin kirjailla mun viime viikon tähän,…

Sairastelua

Mitä jä maaliskuusta käteen? Lähinnä sairaskertomuksia… Ensin flunssaa, sitten puolitoista viikkoa terveenä jonka jälkeen tehtiin lähempää tuttavuutta posliiniistuimen kanssa, milloin istuttiin päällä, milloin oltiin polvillaan edessä kertomassa kertomuksia norjaksi. Onneksi jotain treeniäkin tuli tehtyä, ehkä parhaiten jäi mieleeni untitreeni joka oli vain matkaa, itse uin 3 x 1000m ja samaan aikaan tuli tuttu uimari samalle…

Juoksemista

Tässä on koko talvi hinkattu paljon juoksemista, ja siinä on kyllä menty eteenpäin. Koko harjoittelu on painottunut todella paljon juoksutekniikka harjoitteluun, enkä ole käynyt oikeastaan yhtään perinteisillä “juoksulenkeillä”. Treeneissä on ollut periaatteessa aina joko tekniikka harjoituksia, tai sitten vetoja. Tämä on tehnyt ihmeitä mun juoksemiselle. Esim. polvennosto juoksu on tullut todella tutuksi. Parhaiten olen huomannut muutoksen…

Juhlia ja testejä

Vuosi on tosiaan käynnistynyt todella hyvissä merkeissä. Tammikuun treenit menivät kuin juna kiskoilla eteenpäin, ja onnistumiset ruokki toinen toisiaan. Treeneissä mittarit näyttää ylöspäin, töissä menee myös uskomattoman hyvin tällä hetkellä ja olen kokenut kotonakin olevan todella hyvin mukana lasteni ja vaimoni (meinasin kirjoittaa vaimoni sijaan voimani, mikä siis on kyllä sama asia) päivittäisessä elämässä. Itse…

Miksi?

“Miksi kuntoilet, osallistut tapahtumiin tai olet muuten mukana kuntoilussa ja urheilussa?” Facebookissa avoimessa ryhmässä “Kestävyyttä pintakaasulla 24/7” oli eräs Antti esittänyt viattoman kysymyksen, josta itsekin totesi, että nyt on lyhennetty iso kysymys lyhyeen… Aloin ensin kirjoittamaan tuohon facebook keskusteluun vastausta, mutta samalla ymmärsin, että tämän kysymyksen eteen on hyvä istahtaa hetkeksi ja vastata ihan kunnolla,…