Vuosien summausta
No niin, nyt kun on tuota sosiaalista mediaa jos minkälaista ollut käytettävissä, niin sopivasti se Facebook ilmoittelikin jotain mitä tapahtui viisi vuotta sitten, eli mun ensimmäinen triathlon. Mutta ennen sitä, Facebook muistutti myös vuodesta 2009 kun olimme perheen kanssa muumimaailmassa käymässä. Silloin olin huomattavasti tuhdimmassa kunnossa, ja näihin aikoihin vaaka näyttikin kolminumeroisia lukuja pilkkua ennenkin… Eikä kyse ollut lihasmassasta. Samoihin aikoihin sitä alkoi miettimään, että tarttis tehdä jotain, vielä kun se on ns. “helppoa”. Kaikkea tuli tehtyä, lähinnä lenkillä käytyä. Matkat olivat lyhyitä ja vaikeita, ja kyllästyinkin siihen lenkkeilyyn.
2011 Triathlon alkaa
Helsinki City Triathlon ja vuosi 2011 oli käänteen tekevä. Lähdin jostain hetken mielijohteesta kokeilemaan tällaista lajia, en tuntenut ketään joka lajia harrastaa, enkä tiennyt lajista juuri mitään. Olin itse asiassa jokseenkin yllättynyt kun huomasin, että onhan näitä lyhyempiäkin matkoja mille osallistua triathlonissa! Kun siinä mietin noita matkoja, oli oma tavoitteeni päästä alle tunnissa maaliin, kovin oli vaatimaton tavoite kun matkat olivat Uinti 300m, Pyöräily 10km ja juoksu 3km. Mutta vaatimaton oli kuntokin.
Kisanumero oli 721 ja edustin silloista työnantajaani. Kommenteissa oli enempi pään pyörittelyä ja ihmettelyä, että juoksinko korkkarit jalassa. Toki nyt kun otin tuon kuvan on profiilikuva nykypäivästä, mutta tekstit vuodelta 2011.
Tykkäsin tuosta kisan tuomasta fiiliksestä älyttömästi, enkä antanut joidenkin kommenttien lannistaa. Toki oli myös kannustaviakin kommentteja. Tästä on kuitenkin vain viisi vuotta aikaa, niin todella hyvin muistan sen millaista on aloittaa se oman kunnon kohottaminen ja matka kohti terveämpia elämäntapoja. Nykyisin kyllä sosiaalisessa mediassa asenne on muuttunut hieman kannustavammaksi myös sellaisia kohtaan jotka aloittavat kuntoilunsa juuri. Tästä tosiaan innostuin, ja hymyilinkin sille, että jossain kommentissa omalla feissarisivulla tuli oikein “haaveiltua”, että jos joskus sen perusmatkan pääsisi maaliin asti.
Helsinki City Triathlonille on tullut osallistuttua vuosittain ja pikkasen on menty eteenpäin joka kerta, joko ajallisesti tai sitten fiiliksellä. Tänä vuonna minun ei pitänyt osallistua, mutta esikoiseni halusi kokeilla triathlonia, mutta häntä pelotti tuo uinti niin paljon, ettei halunnut mennä yksin. Noh, sitten mentiin Aikuinen + Lapsi sarjassa. Kun kysyin pojaltani, että mikä oli kivointa Triathlonissa, ei hän miettinyt hetkeäkään “Maaliin tuleminen”. Omasta mielestäni se on tämän lajin se suola. Mitä rankempi matka, sitä paremmalta se maaliviiva tuntuu.
Matkat on tässä viiden vuoden aikana pidentyneet, on ollut sprinttiä, perusmatkaa ja puolikasta. Kunnes tänä vuonna sitten menin sille täydelle matkalle.
Välillä on tullut kisoista hyviä fiiliksiä, välillä on taas vähän heikompia. Aina on kuitenkin oppinut jotain. Yksi reitti mistä en pitänyt ollenkaan oli kuopion perusmatka. Pyöräilyssä oli mukulakiveä ja paljon mutkia ahtaissa paikoissa. Samoin juoksureitti tuntui vain ahtaalta. Mutta hieno kokemus olis uida ilman märkäpukua, tuo on sellainen herkku mitä harvoin suomessa pääsee kokemaan kisoissa, että ihan kielletään märkäpuvun käyttö. Joroisissa taas olen ollut kolmasti 2014 matkaan meni työpäivän verran, ja 2015 on tähän astisista puolikkaista nopein. Tänä vuonna otin tuon klassikon ihan treeninä täyttä matkaa varten.
Treenimäärät kohti täyttämatkaa
Tämän vuoden suuri koitos oli siis se täysmatka tahkolla. Tämä matka oli kovempi juttu loppujen lopuksi henkisellä puolella kuin fyysisellä puolella. Viimeisen vuoden treenimäärät olivat sellaiset, että parempaan nyt ei pystynyt, mutta ei ollut tarviskaan. Keskimäärin viikossa tuli treenattua 6,5 tuntia. Tuosta keskimäärästä toki puuttuu muutamia liikuntoja, kuten aikunen + lapsi sählykerho. Tavoite oli päästä maaliin ja se saavutettiin. Samalla tuli ensimmäistä kertaa pyöräiltyä yli 100 kilometriä ja ensimmäistä kertaa tuli juostua maraton. Parina kuukautena olin sairastelemassa, marras- ja maaliskuussa. Siellä on lähinnä niistä johtuen pienemmät treenimäärät. Treenimäärissä otettiin todella hyvin huomioon kokonaisrasitus, pitää kokoajan muistaa, että elimistö kuormittuu kaikesta elämstä, ei vain siitä treenistä. Kokoajan kävin töissä, ja kotonakin on neljä lasta, sekä vaimo. Puhumattakaan lemmikkieläimistä. Eli kuormitusta löytyy. Elämää helpottaa kovasti se kun tiedostaa kaiken mikä kuormittaa itseään. Samoin treeniä helpottaa se kun ymmärtää mikä kaikki muukin kuormittaa taakkaa. Nämä treenimäärät olivat kyllä se ihan maksimi mitä pystyin omassa elämäntilanteessa tekemään. Toki jo se, että treenasi aikalailla päivittäin auttoi myös itsessään jaksamaan arjen haasteet. Mutta kyllä sitä tuli laiminlyötyä monia asioita. Tuo täysmatka oli aika iso mörkö itselle takaraivossa, ja tuli vaimolle välillä sanottuakin “Mun pitää mennä tekemään tänään pitkä juoksulenkki” Miksi tämä sitten särähtää korvaan? Koska siinä on sana “Pitää”.
Yllä olevassa videossa on oma maaliintuloni Tahkolla, kuten edellisesä blogissani totesin “Ironman organisaation kekkereissä loppusuoralla on tanssitytöt pom pomien kanssa, on mylvivää yleisöä, on fanfaareja ja veret seisauttava “You’re an Ironman” ilmoitus. Mulle fanfaari oli Juri ottamassa kuvaa ja huutamassa nimeä, tanssitytöt korvasi kameramies ja mitalin kaulaan sujauttanut parrakas mies.” Niin kyllä tuo videoltakin nähtynä on juurikin näin.
Tuo maaliintulo tältä täydeltä matkalta sai sitten enempi jo kannatusta ja hurraa huutoja, kuin mitä tuo ensimmäinen triathloni. Se mikä oli mukavaa lukea omassa facebookissa kommenteista, että siellä on esimerkki montaa kaveria innoittanut nousemaan koto-sohvalta. Oma siskonikin otti ihan googlen käteen ja lähti ihmettelemään, että mikä ihme se “Ironman” matka nyt oikein on kun tuo veli siitä hössöttää. Armas siskoni oli suorastaan järkyttynyt siitä, että millaiselle matkalle olen starttaamassa. Kuuleman mukaan siskoni mietti keinoja, miten voisi estää osallistumiseni tuohon koitokseen täysmatkan aattona. Itsehän otin homman vielä lähtöviivalla aika rennosti, kuten Finntriathlonin livelähetyksiä seuranneet varmasti huomasivat…
Mitäs sitten seuraavaksi?
Niin, kun tässä nyt on aikalailla tullut noita triathlon kisoja käytyä läpi ja tämä viime vuosi oli todella kovasti treenattu ja mörkö oli takaraivossa. Niin olen päättänyt ottaa homman haltuun teemalla “Lepokausi” tämä ei siis tietenkään tarkoita sitä, että löhöän vuoden sohvalla, vaan sitä, että ensi kesälle en ota mitään tapahtumaa tavoitteeksi, kaikki osallistumispäätökset mihin tahansa tulen tekemään n. kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Samalla kiinnostaa nähdä niitä pienempiä tapahtumia. Tuo Finntriathlonin #Kerääkokosarja kattaus taitaa olla suomessa tasoltaan kattavin ja älyttömän hyvin järjestetty. Jos haluaa käydä kokemassa, että kuinka hyvin pystytään suomes
sa tapahtumia järjestää, niin Finntriathlonin tapahtumat ovat siellä ihan kärjessä. Nyt siis kohti ensi kesää ilman mitään valmennusta tarkoitus on liikkua ihan liikkumisen ilosta. Hyvänä esimerkkinä viime viikko, kävin kerran lenkillä ja kerran uimassa. Siinä oli kaikki “Treenit”. Toki nyt kun tuo meidän Saksanpaimenkoira on jo 7kk ikäinen, niin sen kanssa saa myös käydä lenkillä, vielä toki kävellen. Samaten pyörällä tulee silloin tällöin lähdettyä töihin, välillä tulee vaan sellainen fiilis, että “Mä haluun mennä!” Eikös kaikki personal trainerit sun muutkin yritä muistuttaa, että viikottain pitää olla lepopäivä, kai sitä samaa voi vuositasollakin miettiä. Uskon tämän tekevän hyvää omalle pääkopalle.
Mutta sitten tähän lopuksi se triathlon mistä jäi loppujen lopuksi kaikista paras fiilis… Tietysti se on se mistä sai parhaan fiiliksen ekaa kertaakin. Eli Helsinki City Triathlon 2016. Minne mun ei siis pitänyt edes mennä, mutta lopulta poikani puhui itseni yli sinne. Itse olin 30 vuotias ekan kerran kokeillessani Triathlonia ja viisi vuotta on tullut tätä tahkottua. Nyt poikani kokeili ekan kerran tätä lajia 11 vuotiaana. Kyllä tuon jälkikasvun kanssa on hienoa se, että he tosiaan ennakkoluulottomasti lähtevät kokeilemaan tällaisia lajeja, ovat lähteneet toki muitakin lajeja kokeilemaan. Jos emme anna heille esimerkkiä siitä, että oikeastaan voit tehdä mitä vain, ja pelkästään taivas on rajana, jos sekään. Niin silloin tulevat sukupolvet eivät tosiaan lähde kokeilemaan rajojaan. Sovittiin muuten sillä tavalla, että ensi vuonna onkin sitten meidän perheen naisten vuoro mennä tuonna HCT:lle.