Fintriathlon Tahko

Täysmatka Uinti 3,8km, Pyöräily 180km, Juoksu 42,2km

Tätä kirjoitusta on jotenkin vaikea aloittaa, tähän pitäisi tiivistää oikeastaan koko viime vuosi, tähän tapahtumaan on tähdännyt kaikki harjoittelu viime syyskuusta lähtien, samoin kaikki aikataulujen sumplimiset ja lomasuunnitelmat. Joroisten kisan jälkeen on ajatukset heitelleet puoleen ja toiseen, selvitin myös mihin asti on mahdollista vaihtaa täysimatka puolikkaaksikin… Päätin kuitenkin sitten jatkaa suunnitellun mukaisesti ja lähteä kättelemään täyttämatkaa. Tahkolle saapumisemmekin tapahtui todella pitkän kaavan mukaan, kävimme tulomatkalla Jyväskylässä ilmailumuseossa, ja kaikkine pysähdyksineen matkanteko kesti hulppeat 10 tuntia. Tuona torstaina ei siis oikein mitään ehtinyt tekemään, siitä vaan kamat mökkiin, ja iltapala naamaan. Sauna laitettiin vielä lämpimäksi sai vähän rennommaksi sitä kroppaa siten.

Päivä ennen täyttämatkaa…

Perjantai menikin sitten kivasti, aamulla kävin rennon juoksulenkin tekemässä ja kattelemassa miltä se loppusuora näyttää. Enkä muuten mennyt kaaren alitse, päätin jo silloin, että tuosta mennään tasan kerran. Lenkki oli lyhyt ja sateessa, tosin vartti tuon lenkin jälkeen alkoi paistamaan aurinko ja lähdimme koko perheen voimin hakemaan päivän ruokatarvikkeita ja menin käymään ilmottautumassa itse kisaan. Siinä takaisin tullessa jäin juttelemaan vielä Koististen pariskunnan kanssa, olivat hakemassa veteen tuntumaa. Siinä vähän juteltiin vallitsevista olosuhteista ja kerroinkin, että uimisen sijaan itse suuntaan päiväunille.

Pasta partyn ja infotilaisuuden jälkeen vasta laitoin kamppeet kasaan tulevaa kisaa varten. Isoin homma oli saada pyörään kaikki energia mukaan. Geelejä oli mukana yhteensä 18kpl, joista 14 oli puristettuna juomapulloon ja loput 4 kpl oli pyörän pikkulaukuissa. Samoin laitoin mukaan karkkia ja salmiakkia. Päätin myös tehdä neljä sämpylää meetwurstilla mukaan. Yhteen juomapulloon laitoin vettä ja sitten vielä lisäksi kahteen juomapulloon urheilujuomaa. Tässä oli hirveästi tavaraa, mutta tuleva taival olisi tuplasti pidempi mitä olen ikinä matkannut pyörällä, eikä itsellä ollut tietoa missä muodossa energia menisi parhaiten alas.Pakkasin pyörään myös verryttelytakin mukaan, koska sääennuste näytti vähintäänkin vaihtelevalta tulevalle päivälle. Juoksuvarustepussiin pakkasin lenkkareiden lisäksi aurinkolipan, sekä Shot Bloks patukoita kaksi kappaletta, ja ns. Hydrogeelejä kaksi kappaletta, eli geelejä jotka eivät tarvisi vettä kaveriksi. Muuten ajattelin turvautua matkan varrella oleviin huoltopisteisiin ja siihen mitä niissä oli tarjolla.

Tänään täysimatka!

Heräsin aikaisin, ennen herätyskelloa. Aamutoimien jälkeen lähdin viemään vaihtoalueelle kamppeita, tämä oli todella helppoa tahkolla, sillä meidän alppimajan ikkunasta näki vaihtoalueelle, se oli vieressä. Tämän jälkeen sitten takaisin kämpille syömään aamiaista. Yksi asia mikä oli uusi asia itselleni tehdä, oli valkovaseliini. Laitoin sitä kaikkialle, siis kirjaimellisesti kaikkialle. Pitkässä kisassa pienetkin asiat alkavat hiertämään isosti, niin päätin nyt kokeilla tällaista. Myös varpaiden välit rasvasin, kainalot, nivuset, niska, rintakehä…. Ihan kaikki. Tätä voin suositella kyllä ihan kaikille. Puin myös märkäpuvun puoliksi päälleni ja lähdin talsimaan kohti lähtöaluetta. Lähtöalueella tuli vähän turistua tutun kaverin kanssa, joka oli huoltojoukoissa toiselle täydenmatkan eka kertalaiselle, ja siinä sitten kolmisteen turistiin ja mietittiin tulevaa. Mukillisen vettä kävin hakemassa ja tuli Tiina Bowmaninkin kanssa pari lausetta vaihdettua. Vessajono oli yllättävän pitkä, kun miesten vessassa oli vieläpä yksi vessa tukossa. Siitä tuli sitten pikkaisen kiire verraamaan, mutta kyllä sitä ehti. Siinä sitten vähän tuttujen triathleettien kanssa vähän haasteltiin ja juteltiin vielä. Jännitystä oli kyllä ilmassa todella paljon.

uinti2
Bullseye Photography

Uinti 3800m 

Uinti on se osa-alue triathlonissa mikä on itselle aina nautinto. Leskisen Mira pukee tuntemukset uinnista avovedessä hyvin sanoiksi: “Vesi voiteli märkäpukuani ja sieluani. Voi kuinka rakastankaan uimista. Unohdan kaiken, annan veden virrata ohitseni, saan otteen siitä, käytän siitä saavan voiman uuteen vetoon ja toistan. Vedessä olen kotona!” Tietenkään en ole
lähellekään yhtä hyvä uimari kuin Mira, mutta avovedessä uinti on ollut itselleni sielunhoitoa ja rakkautta ensi vedosta lähtien. Eli veteenmeno ei itseäni jännitä. Ajattelin tosiaan hoitaa uinnin ihan rentona matkauintina ja pyrkien pitämään vedon rentona. Nyt oli taas “pitkästä aikaa” yhteislähtö tarjolla, viimeiset kaksi ovat olleet Rolling startteja vierumäellä ja Joroisissa. Kyllä tuossa yhteislähdössä on oma hohtonsa, ei siitä mihinkään pääse.

uinti
Bullseye Photography

Juuri ennen lähtöä kuulen oikealta tsemppi huutoa, se on Juri joka tuo koko n. kolmimetrisellä varrellaan iloa näihin kekkereihin aina aimo läjän. Uinnissa oma ongelmani on vasemmalle kääntyminen, siinä menen helposti liian llähelle poijua ja sotkeudun poijun köyteen, nyt päätinkin kiertää poijut kaukaa jottei vahingossakaan näin kävisi. Eka uintikierros menikin todella hyvin, ihan lopussa kroppa alkoi muistuttamaan, että vesi on aika kylmää ja järjestäjän ilmoittama 19,6 astetta taisi olla aikai optimistinen lukema. Toiselle kierrokselle lähtiessä pohkeet alkoivat kramppailla hieman. Kun itsellä alkaa uidessa pohkeet kramppaamaan vedän hetkeksi nilkan jäykäksi ja sen jälkeen aloitan super rennon kuusitahti potkun. Itselle tämä toimii, uskon tekeväni siinä niin, että ensin venytän pohjetta jonka jälkeen laitan lihaksen liikkeelle ja veri alkaa kiertää siellä ja niin se vertyy. Nyt painotan, minä USKON näin, tässä ei ole mitään tiedettä takana. Enkä toivo, että uskoani tähän asiaan korjataan millään tavoin, koska siinä on riski, että toiminnan vaikutus lakkaa auttamasta itseäni näissä tilanteissa.

Toisen kierroksen päätteeksi uitiin sillan alitse joka oli laiturirakennelmassa aika kapea kohta mistä pääsi läpi, vaimoni vielä edeltävänä iltana oli varma, etten siihen ekalla yrittämällä osu, mutta niin vain siihen pieneen ikkunaan sain itseni kammettua suoraan. Tuon jälkeen olikin sitten suorareitti rantautumiseen, vain yksi poiju seilasi siinä… Ja tietysti vedin sitten suoraan sitä poijua päin, käteni sotkeutui poijun köyteen, ja koska olinkin sitten pystyasennossa olivat jalkani syvällä kylmemmässä vedessä, jolloin välittömästi molemmat pohkeet kramppasi. Tuota sekasortoista tilannetta kesti varmaan kolme sekuntia kunnes pääsin eteenpäin jatkamaan, mutta kyllä se aika tuntui todella pitkältä tuossa vaiheessa. Aika: 01:20:35

T1

Vaihtoon tullessa olikin perhe siinä kannustamassa ja läpsyt vaihdettiin, enkä mennyt mitenkään kiireisesti näitä vaihtoja. Märkkäri ensin pois, sitten vessaan ja sen jälkeen pyöräkamppeet esiin ja pyörää kohti. Helpotti pyörän etsintää se, että perhe oli pyörän kohdalla ihmettelemässä. Siitä sitten pyöräilemään, tää vaihto mentiin ihan rauhassa, ei höntyilty. Sellaisen varuste kikkailun tein, että otin tähän pyöräilyyn mun vanhat pyöräilykengät, lähinnä siksi kun ne ovat huomattavasti lämpimämmät kuin nuo uudet joT1tka taas on todella hyvin ilmastoidut. Aika: 00:08:01

Pyöräily 180 km

No sitten se pyöräily, voihan pojat. Pisin matka mitä olen aiemmin taittanut pyörällä on 90 kilometriä, nyt se pitäisi tuplata. Aloitin pyöräilyn toteuttamalla valmentajan neuvoja, ala heti syömään, vaikka se tarkottaisi sitä, että pitää käydä useammin vessassa, on se parempi vaihtoehto kuin se jos energiat loppuu kesken. Kaivoin ensimmäisen sämpylän esiin jo ennen Varpaisjärven suuntaan kääntymistä. Oli muuten todella taivaallisen makuista, vaikka hieman kuivaa. Jotenkin heti tuntui siltä, että tässä pyöräillessä on nämä kiinteät ruuat se mitä pitää yrittää syödä. Yritin niitä pullossa olevia geelejäkin juoda, mutta se litku alkoi heti tökkimään. Vanilija ei ollutkaan se maku mikä toimisi. Heti ekalla kierroksella alkoi ensin tihuttamaan vettä kun varpaisjärvi alkoi lähestyä. Päätin siinä sitten heti vetästä takin päälleni, koska turha sitä sitten enää on vetää päälle kun on läpi märkä, näin mä järkeilin itselleni tuon. Hyvä niin, sillä sade vain yltyi. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin ns. lisälenkki jotta saadaan koko 180km täyteen, tämän olin kyllä kuullut kisainfossa, mutta se miten se toteutetaan meni itseltä täysin ohi. Tuossa oli sitten toimitsijat hienosti ohjaamassa lisälenkille ja kuuluvalla äänellä antoivat ohjeita miten siitä mennä, sateen takia menin siinä todella hlijaa, enkä kaatunut, eli meni niin kuin piti. Tuon jälkeen sitten päästiin ns. normi rytmiin. Ainoastaan toisella kierroksella en käynyt vessassa, ja luonnollisesti se olikin sitten nopein kierrokseni. Heti alusta alkaen tein niin, että nostin selän pystyyn ylämäissä, pyrin sillä säästämään niskaa ja selkääni, niillä on tapana kipeytyä aero asennossa.

pyörä
Bullseye Photography

Itseni yllätti totaalisesti se kuinka paljon tunnetilat heitteli tuolla pyöräreissulla. Yhtenä hetkenä toivoin, että ketjut katkeisi ja voisin kunniallisesti keskyttää, hetki sen jälkeen rankan sadekuuron alkaessa hoilaan suvivirttä ihan keuhkojeni perukoilta saakka ja jossain vaiheessa huudan “IME SITÄ TIETÄ” tai liki hysteerisesti nauran itsekseni. Olisin tarvinnut tuolle matkalle jotain ajateltavaa, olisi ollut hyvä olla jokin talon rakennus projekti vaikka kesken ja miettiä sitä tuollaisella reissulla. Mäkiä matkalla oli mukavasti, itse oikeastaan tykkään tuollaisesta maastosta, että on nousua ja laskuja, se tuo mukavaa vaihtelua. Toinen asia mikä jäytää näilllä pitkillä pyöräreissuilla triathlonissa on se yksinäisyys, kun on peesikielto ja rinnakkain ajo kielletty, ihan oikeista syistä, niin tuolla ollaan todella yksin. Itse kun olin näin ekaa kertaa matkalla, ja pyöräily oma huonoin laji niin siinä oltiin jälkiporukassa vielä enemmänkin yksin kun ei enää hirveästi ketään tullut vastaankaan. Kun sitten siinä vihdoin viimeisellä kierroksella alkoi ilmakin kirkastua ja otin takin pois päältäkin, alkoi ketjut natisemaan uhkaavasti, ilmeisesti sade oli huuhtonut kaikki öljyt pois ja oli todella kuivan kuuloista ratinaa. Nyt toki en enää halunnut ketjujen katkeavan tai menevän solmuun, kohta pääsisin vaihtamaan lenkkarit jalkaan. Aika: 06:52:41

T2

Meitä tuli lopulta muutama parin minuutin sisään tuohon vaihtoon ja siinä eräs helsinki Triathlonin vanhempi herrasmies totesi erinomaisesti “On se kumma kun aamulla oli hirveä kiire, ja nyt ei oo mitään kiirettä” Ei tosiaan ollut kiire. Yksi asia mistä taputan itseäni olkapäälle tässä kohtaa on se, että olin tajunnut laittaa myös juoksupussiin pikkuisen pyyhkeen, sekä rakkolaastareita. Tarkistin todella huolellisesti jalkani, onko jossain rakon alkuja tai vastaavia ennen kuin laitoin sukat jalkaan. Pariin paikkaan laitoin laastarin ja tässä vaiheessa heitin kofeiinitabletin naamaan piristykseksi ja sitten lähdettiin aurinkolippa (silmien sadekatos) päässä kohti juoksua. Perhe oli osannut tulla ottamaan mua vastaan tähänkin, oli helppoa löytää oman pyörän paikka kun sitä on viisi henkinen porukka osoittamassa. Aika: 00:10:04

Juoksu 42,2 km

juoksu
Bullseye Photography

Homma lähti liikkeelle ihan juoksun näköisellä meiningillä, heti alkuun olin päättänyt vakaasti, että ylämäet kävellään heti alusta lähtien, niin päästään maaliin asti. Ensimmäinen kierros meni ihan reittiin tutustuessa, millaisia maastoja täällä on, ollaanko asfaltilla tai jollain muulla. Ja olihan se maasto vaihtelevaa, omaan makuun ihan liian m
utkainen reitti, tykkään jotenkin enemmän sellaisista missä tulee itselle tunne, että kierretään “isoa kehää” reitin loppupuolella, viimeisen juomapaikan suuntan mentäessä mulla fiilis lässähti joka kerta. Käyt ensin maalialueella ja siitä lähdetään sitten pois päin, niin se vei mulla joka kerta fiilistä alaspäin. Toinenkin kierros meni oikein mukavasti ja oli seuraakin ympärillä. Kolmas kierros oli henkisesti raskain, sen aikana kävin kahdesti vessassa, ihan vaan istahtaakseni hetkeksi. Siitä sai sitten vähän tsempattua aina itteensä, että kyllä tää vielä tästä. En enää muista millä kierroksella, mutta kerran päätin kastaa päätäni laiturilla olevan suihkun alla, saadakseni vähän viilennystä. Mutta samalla oikein varoin, etten kastelisi lenkkareita… No sen kierroksen loppu puolella (taisi olla kolmas kierros) Esteri itse tuli paikalle ja päästeli kunnon kuuron tulemaan. Oli vähän sellainen fiilis, että “no niin, nyt se luontoäitikin on huumorituulella” Ei voinu ku nauraa ääneen siinä vaiheessa. Ja sit oli lenkkarit märät. Joka kierroksella odotin eniten näkeväni “Kolamiehen” kolmannella kierroksellla vannotin sille, että on vielä paikalla kun tuun viimeistä kertaa. Viimeisellä kierroksella olikin sitten suu täynnä nakkia kun kolaa pääsi ottamaan, kun sinne oli puolimatkalla ollut Harakka tullut grillaamaan. Tuli tosi hyvään paikkaan pikkaisen lämmintä evästä! Juoksun aika: 05:43:43. Kokonaisaika: 14:15:07

Maaliin pääsin sitten lopulta illan jo hämärtyessä, fiilis oli uskomaton siinä vaiheessa. Fiilis vain nousi sitä mukaa kun maaliviiva läheni. Kun kaarroin maaliviivalle siellä Haverisen Juri huusi nimeä koko n. kolmi metrisellä varrellaan pimeyden keskellä, siitä vielä sinne ylävitonen ja viivan yli. Maaliviivan jälkeen mitalia kaulaan ja pari äijää kävi onnittelemassa ihan kädestä pitäen. Tomi kuvasi tilanteen erinomaisesti jo vuosi sitten blogissaan. “Seurasin täyden matkan harrastajien juoksuosuuden etenemistä Tahko Span maittavien lihapatojen äärellä. Yksi juoksija toisensa jälkeen kirmasi hämärtyvässä illassa poistuvien kävelijöiden seassa. Yksinään, aivan kuin normaalilla iltalenkillä. Kävin maalialueella haistelemassa huumaa, mutta siitä oli jäljellä enää jälkihöyryt niille, joiden seassa olisin oman suoritukseni todennäköisesti päättänyt.” Ironman organisaation kekkereissä loppusuoralla on tanssitytöt pom pomien kanssa, on mylvivää yleisöä, on fanfaareja ja veret seisauttava “You’re an Ironman” ilmoitus. Mulle fanfaari oli Juri ottamassa kuvaa ja huutamassa nimeä, tanssitytöt korvasi kameramies ja mitalin kaulaan sujauttanut parrakas mies. Mutta silti, tämä on jotain mitä itseltä ei kukaan voi ottaa pois millään keinolla. Maalialueen jälkeen löysin vaimoni sekä Pink Seals kaksikko joista Anu tosiaan toimii valmentajanani. Siinä vähän vaihdettiin mietteitä, vielä näin pari tuttua ja pääsin sitten vihdoin vaihtamaan kuivat vaatteet päälleni. Lähdettiin rouvan kanssa kohti majapaikkaa joka sijaitsi vaihtoalueen vieressä, ja tuo matka käveltiin kaksin, käsi kädessä, ihan hiljaa, tahkovuoren rinteiden valaistuksen lumossa ja minä olen Teräsmies.

13977780_10209981936843371_1934519174_o

 

Similar Posts