Mikä meitä kiinnostaa
Näin pääsiäisen alla hyvä pohtia sitä miten suhtautuu tiettyihin asioihin.
Tässä nyt olen todistanut monennäköistä keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin myös ihan ihmisten kanssa keskustellutkin tästä aiheesta mitä nyt aion pohtia blogissa. Lähdin ajattelemaan ihan tätä meidän kotimaista kulttuuria siitä, mikä on hyväksyttyä ja mikä ei? Mikä on sellaista, että voidaan rehvastella hyväksytysti, milloin pitää olla nöyrä omista saavutuksista, eikä huutaa niistä iloisena? Milloin luovuttaminen on hyväksyttävää, milloin olisi pakko painaa eteenpäin välittämättä seurauksista?
Syy miksi aloin tällaisia aiheita miettimään tuli siitä, että olen nähnyt sosiaalisessa mediassa pidettävän jopa kuntoilijoiden keskuudessa paheksuttavana sitä, että kommentoidaan omaksi statukseksi “Menin treeneihin”. Tämä on kuulemma liian vähän, tai ei ymmärretä sitä miksi tuollainen julkaistaan jolla ei ole oikein mitään treenipäiväkirja arvoa. Toisaalta tätä pidetään ärsyttävänä jos itse ei saa aikaiseksi mitään, makaa vain sohvalla.
Samaan aikaan näen sen, että joku saattaa ilmoittaa “Hirvee darra” Tämä status saa tykkäyksiä, ja keskustelua siitä missä oli, mitä teki, mitä muistaa? Onko tässä vain mun mielestä jonkin asteinen syy huolestua? Onko meidän mielestä hienompi, tai ainakin huomattavampi asia nauttia alkoholia enemmän kuin on terveellistä kuin terveellinen liikunta? Osuuko se sitten niin arkaan paikkaan kun joku kuntoilee, ja kertoo siitä, että on pakko vähän sitten lannistaa sellaista? Koska sitä tulee nähneeksi paljon myös sellaista kommenttia kuntoilijoiden juttuihin, että “Ketä kiinnostaa?” “Aivan sama, et tuu koskaan voittaa olympialaisissa” Vähänkö oot hidas”. Meidän pitäisi sitä vastoin innostua toistemme kuntoiluista, ja itsekin lähteä lenkille, sen sijaan innostumme toisten juopotteluista. Joku julkaisee sosiaalisessa mediassa kuvan tuopista ja siitä moni sitten innostuukin. Miten saataisi sama reaktio lenkkipolusta, tai kahvakuulan kuvasta?
Itse olin taannoin saunaillassa ja itse kävin siis saunassa ja nautin pari saunajuomaa. Tämän jälkeen olinkin lähdössä jo kotiin nukkumaan, kellon kuitenkin ollessa vasta n. 22:00. Kysymys mikä multa kysyttiin silloin sai koko ajatusprosessin käyntiin. “Ai, sä luovutat jo?” Tämän kommentin olen itsekin joskus sanonut, olen jopa joskus aikoinaan todennut myös “Mä luovutan nyt” nestemäisen illan päätteeksi.
Eli olisiko alkoholin nauttiminen tappiin asti jokin mahtavakin suoritus mihin vain harvat pystyy luovuttamatta? Sopersin vaan jotain lauantai aamun uintitreeneistä ja myöhemmin kaduin, etten tajunnut vastata tuohon, että: “Tarkoitus olisi olla luovuttamatta ensi kesänä Joroisilla…”. Miksi rinnastamme siis alkoholin kuluttamisen kestävyysurheiluun, olenhan itsekin niin nuorena miehenä tehnyt, onneksi nyt vanhempana ja (ehkä hitusen) viisaampana tiedän asian olevan toisin.
Mutta edelleen, miksi siis olemme kiinnostuneempia toisten juopottelusta ja jopa kannustamme mielummin siihen kuin “käymään treeneissä” Ikään kuin jos käyt treeneissä on siitä pidettävä vähintään blogia, kerrottava millaisia intervalleja vedit, kuinka paljon ja kuinka monta kertaa? Pitäisi ymmärtää, että meitä on monenlaista kulkijaa, toisilla se verbaalinen anti loppuu siihen kommenttiin “Olipa hyvät treenit” kun toinen saattaa kirjoittaa pitkän tarinan omista intervallitreeneistä.
Jotenkin ajattelen triathlonin harrastamisen aloittamisen, jatkamisen ja päämäärien asettamisen tässä lajissa pisteenä sille elämäntavalle jossa ihannoidaan juhlimista ja juopottelua. Jotenkin koen, että tämän kaltaisen harrastuksen ensimmäinen askel on isompi kuin sitä edes halutaan ajatella. Mielestäni ne jotka sanovat sen ääneen, tavoitteeni on Triathlonin täysmatka, ottavat ison askeleen kohti niitä arvoja joita me kaikki pidämme ihannoinin arvoisena, mutta emme lausu niitä ääneen kun niitä on niin vaikea noudattaa ja meitä vähän harmittaa jos joku niistä pitää meteliä. Tämä on se asia mihin toivon eniten sitä asennekasvatusta. Itse olen tehnyt sellaisen päätöksen, että pyrin tukemaan jokaista joka ottaa tuon ensimmäisen askeleen kohti parempaa kuntoa, oli sitten laji mikä tahansa. Toki tämä toteutuu monessa muussakin lajissa, mutta omat kokemukseni tulevat Triathlonista, niin siksi voin mainita vain sen tässä blogissa.
Treenejä
Treenit ovat kulkeneet hyvin, nyt lähinnä odottelen aamuja ilman pakkasta. Itse olen vielä sen verran epävarma pyörän päällä maantiellä, etten pakkasella lähde pyöräilemään. Työmatkat olisi tarkoitus menne pyörällä 40 km suuntaansa. Ensimmäisen kerran kokeilin altaassa uida yhtäjaksoisesti 3000 m ja tavoitteeksi otin yhden tunnin alittamisen. Tämä onnistui todella hienosti, loppuajan ollen 57,08. Viimeiset 500m uin pikkasen kovempaa, tuo oli kyllä hankala uinti kun ei ollut mitään hajua siitä, milaista vauhtia voisi pitää. Nyt allergiakin on pysynyt kurissa, kiitos lääkeiden. Tekee treenaamisesta paljon miellyttävämpää kun ei ole koko ajan röörit tukossa. Treenipäiväksi kelpasi hyvin myös asuntomme siivous siihen kuntoon, että siitä voitiin ottaa kuvia myyntiesitteeseen. Kannoin neljä autollista tavaraa uuden kotimme autotalliin ja se kyllä kelpasi ihan PK-treenistä. Syke ei automatkallakaan kerennyt hirveästi tippumaan kun matkaa on se n. 500 m uuteen kotiin.