Huippu-urheilu ja raskaus – voiko ammattiurheilija saada kaiken?

Otsikon kysymys on ajankohtainen monen ammattiurheilijan kohdalla ja sitä ovat julkisuudessakin pohtineet muun muassa näyttelijät ja kunnianhimoisesti urakehitykseensä suhtautuvat uranaiset. ”Miten raskaus ja lapsen ensimmäiset elinkuukaudet ja -vuodet vaikuttavat urakehitykseen ja urheilusuoritukseen?” on kysymys, jonka jokainen nainen joutuu itselleen esittää.

Usein etenkin urheilijan kohdalla perheenlisäys tulee kyseeseen vasta ammattiuran loppumisen jälkeen. Ura voidaan jopa lopettaa siinä kohtaa, kun biologinen kello tikittää kuumeisesti ja naisen ikä alkaa lähestyä 40-vuotta, vaikka urheilija vielä voisi ja haluaisi jatkaa uraansa.

Raskaus ja lapsen saaminen muuttavat ajankäyttöä ja tietyn aikaa nainen joutuu olla poissa töistä – oli kyse urheilusta tai niin sanotusta virkatyöstä. Virkatyössä oleva saattaa menettää mieluisia työtehtäviä, häntä ei välttämättä aseteta ehdolle tai valita avautuvien uusien haasteiden vetäjäksi ja vähintäänkin uralla eteneminen stoppaa hetkeksi.

Urheilijan kohdalla on kyse vielä suuremmasta takapakista: suorituskykyä ei voi ylläpitää raskauden aikana saatikka parantaa sitä. Niin sanottu rakennettu fyysinen pääoma rapisee jalkojen alla (asia ei kuitenkaan ole näin murheellinen ja yksiselitteinen, vaan raskauden aikainen liikunta itseasiassa sataa urheilijan laariin raskauden jälkeen, kuten tulemme blogisarjassani myöhemmin huomaamaan). Urheilijan fysiikka on hetkellisesti alamäessä ja sitä saattaa säestää masentunut mieli, kun urheilija vain haluaisi treenata, kehittyä ja kisata. Kuten muut kanssakilpailijat tekevät.

Raskauden aikainen blogisarja ja kyllä, me odotamme lasta!

Kuten osa on jo saattanut sosiaalisesta mediasta lukea, Tatun ja minun elämä tulee pyllähtämään nurin kurin vuodenvaihteessa, kun meille syntyy esikoinen.

Raskautemme oli suunnitteltu ja tarkkaan harkittu, mutta silti APUA-APUA-APUA!! Mitä se tarkoittaa harjoitteluni kannalta nyt raskaana ollessani että lapsen synnyttyä – lapsen hyvinvointi on raskausaikana tietysti kaikkein tärkein ja ensimmäinen huomioon otettava asia? Mikä raskauteen liittyvä vaiva ja kolotus ja tuntemus on normaalia? Miten elämämme ja arkemme järjestyvät?

Mielialani kulki etenkin raskauden ensimmäisten kuukausien aikana kuin vuoristoradalla. Välillä olin onnellisempi kuin koskaan tulevasta perheenlisäyksestä ja toisena hetkenä olin ahdistunut, masentunut, alistunut ja pelkäsin yli kaiken tulevaa. ”Miten minun urheilu-urani käy?” oli kysymys, jota pallottelin kymmeniä kertoja mielessäni ja pelkäsin, että se oli nyt tässä.

Kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Huomasin myös, että kestävyysurheilusta, saatikka ammattiurheilusta, ja raskaudesta on kovin vähän kirjoitettu. Olisin kaivannut neuvoja, kanssaelämistä ja tukea muilta urheilijoilta ja harkitsin jopa kirjoittavani Virpi Kuituselle, Anna-Kaisa Saariselle tai vaikkapa oman lajini huipulle Mirinda Carfraelle kysyäkseni neuvoja.

En kuitenkaan tehnyt niin, vaan päätin ottaa itse selvää ja tukeutua lähipiiriini. Varasin ajan heti alkuraskaudesta omalta gynekologiltani, joka on itsekin kestävyysurheilija ja äiti. Olen hänen kanssaan jo vuosien ajan ratkaissut urheilun ja naiseuden aiheuttamia pattitilanteita ja tälläkään kertaa hän ei pettänyt, vaan sain erinomaiset ohjeet raskauden aikaiseen harjoitteluun ja kaikkeen muuhunkin kannaltani olennaiseen.

Olen lukenut kaikki relevantit, tieteellisesti laadukkaat tutkimukset, jotka olen saanut käsiini ja tällä tavoin kerryttänyt tietoa siitä, miten naisen keho muuttuu raskauden aikana ja miten voin, saan ja pystyn jatkaa harjoitteluani läpi tämän 9 kuukauden ajanjakson.

Olemme tietysti myös yhdessä Tatun kanssa maalaisjärjellä ratkaisseet lukuisia kertoja eteentulevia tilanteita. Olen saanut myös mittaamattoman paljon tukea hyvältä ystävältäni ja triathlonistilta Mirka Vahteralta, jonka kanssa pohdin raskausasioita jo ennen kuin päätimme edes lähteä yrittämään.

Huomattuani merkittävän puutteen urheilua ja äitiyttä koskevassa keskustelussa, päätin yrittää korjata asiaa omalla tavallani. Triathlonia ja muuta kestävyysurheilua harrastavia, minun iässäni ja tilanteessani olevia naisia on satoja ja tuhansia ja tästä syystä ajattelin raskauden ajan pitää blogia raskaudesta, kestävyysurheilusta ja huippu-urheilusta.

Tulen kirjoittamaan paljon etenkin ihan tavallisen kestävyysharjoittelijan kannalta oli hän sitten niin sanottu kuntoliikkuja tai tavoitteellinen harrastaja / urheilija. Ja koska olen itse ammatiltani urheilija, valaisen asiaa myös ammattilaisen näkövinkkelistä, jotta blogiini eksyvät, työkseen kehoaan kurittavat saavat myös hyvän tietopaketin raskauden ja oman ammattinsa yhdistämisestä.

Omien kirjoitusteni lisäksi Mirka Vahtera on luvannut kirjoittaa 2 vieraskynä-kirjoitusta ja toivon saavani vielä yhden triathlonia harrastavista ystävistäni tarttumaan kynän varteen. Kaikkien raskauksien ollessa yksilöllisiä, saan vieraskynä-kirjoituksilla nostettua blogini informaatioarvoa ja toivon, että yhä suurempi joukko siellä toisella puolella voi samaistua tilanteisiimme ja saada tukea ja inspiraatiota omaan tilanteeseensa.

Toivon tämän blogisarjan tuovan tietoa naisille ja toimivan innoittajana ja inspiraationa jatkaa rakasta harrastusta läpi raskauden kuin sen jälkeenkin.

Vastaus alun kysymykseeni: minä uskon, että kyllä voi.

Nainen voi saada kaiken – huippu-urheilu uran ja perheen – vaikka kesken urheilu-uran, kunhan hän on valmis tekemään enemmän töitä arjen sujuvuuden eteen ja joustamaan omasta ajastaan ja levosta.

Ammattiurheilun ja pienen vauvan yhdistäminen on todella kuluttava yhdistelmä ja se on hyvä tiedostaa jo reilusti etukäteen.

Tässä auttavat ja ovat itseasiassa täysin välttämättömät muut perheenjäsenet. Myös puolison täytyy olla valmis kantamaan enemmän vastuuta kuin tavallisessa tilanteessa. Puolison tulee ottaa enemmän vastuuta lapsesta ja kodista ja myös hänen täytyy omata arjen palapelin järjestelykykyä ja reagointikykyä nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Ennen kaikkea polisoiden tulee haluta puhaltaa yhteiseen hiileen ja haluta saada arki toimimaan kummankin vanhemman ja lapsen parhaaksi.

Hyvä on myös huomata, että tuoreen urheilijaäidin arki poikkeaa muiden äitien tilanteesta. Ensimmäiset 12kk vastasyntyneen kanssa ovat usein todella raskaita. Lapsi valvottaa ja herää usein yöllä, vanhemmat nukkuvat pätkissä muutamia tunteja ja ylipäänsä kokonaisyöunet jäävät vähälle. Lapsi saattaa myös olla itkuinen ja tempperamenttinen (= huutaa) päivisin mikä syö vanhempien jaksamista.

Normaalissa tilanteessa äiti voi huilata univelkoja pois lapsen nukkuessa päiväsaikaan. Urheileva äiti sen sijaan käyttää tuon ajan harjoitteluun. Hän siis väsyneellä keholla ja mielellä menee vielä harjoittelemaan. Tähän on hyvä varautua jo ennakkoon henkisesti.

Itse odotan ensi vuodesta yhtä elämäni rankimmista. Olen varautunut todella raskaaseen vuoteen 2020 ja olen tarkoituksella maalannut ajatukseni vauvavuodesta kauas ruusuisesta vauva-ajasta, etten vain odota mitään helppoa ja saa sylikaupalla vaikeuksia.

Olen kuunnellut herkällä korvalla viime ajat pikkulasten vanhempien kuvailuja omasta arjestaan ja jaksamisestaan. Ja raskaaltahan se kieltämättä kuulostaa. Tähän kun vielä lisään sen, että rasitan kehoani lisää niinä hetkinä kun muut voivat levätä, niin ei se herkkua tule olemaan.

Uskon kuitenkin, että hyvät hetket ovat niin paljon parempia kuin vaikeat, että kaikki negatiiviset ajatukset, tunteet ja hetket tuntuvat mitättömiltä positiivisten vastineidensa rinnalla.