Tarinaa Pariisin maratonista: 30-vuotissynttäreiden kunniaksi sub3-klubiin

Huhhuh, vieläkin hengästyttää ja puuskututtaa kuukauden takainen suoritus. Oli se sen verran rankka koettelemus, että olen ihan onnellinen, kun ei muutamaan vuoteen tarvitse uudestaan tehdä. 😀 Alla juttua kisasta ja jos haluat lukea miten treenailin maralle, niin linkin edelliseen kirjoitukseeni löydät tästä.

Juoksin Pariisissa 3.4. toisen sileän maratonini (ensimmäinen puolitoista vuotta aiemmin Amsterdamissa aikaan 3.30). Lähdin hakemaan äärikovaa suoritusta ja kolmen tunnin alitusta ja kyllähän se sieltä tuli. 2.59 ja joitain sekunteja päälle pysähtyi virallinen kisakello.

Juoksu meni about suunnitelmien mukaan. Tasaista efforttia lähdin hakemaan ja aika hyvin siinä pysyinkin. En päässyt 3.00-lähtöryhmään, koska minulla ei ollut todistaa, että voin juosta noin kovaa. Todistukseksi olisi käynyt 1.25-alitus puolimaralla ja enkkani on viime vuoden HCR:stä 1.27. Niimpä olin 3.15-lähtöryhmässä.

(1-4) Kisamatkojen arkea: hotellilla kulutetaan aikaa, lueskellaan ja lataudutaan päivät ennen kisoja. Kuntosalin matolla tehdään viimeistelytreenit ja edellisenä iltana testataan vikan kerran kisatamineet ja pakataan reput aamulle valmiiksi. Ennen kisaa ei tehdä mitään pakollista eikä liikuta yhtään enempää kuin pakko. (5) Pariisissa oli aika kylmä. Maraton-expossa mainostettiin, että lähtökarsinoissa päällä pidettävät ja ennen juoksua poisheitettävät vaatteet menevät hyväntekeväisyyteen vähävaraisille. Niimpä me käytiin hakemassa mulle talvinen poropaita kaupasta -> toivottavasti joku onnellinen saa 45 minuuttia käytetyn lämpimän paidan (ja vähän enemmän käytetyt Raiskin pitkät kalsarit :D).

Otin paikan heti eturivin takaa, kuten varmasti monet muutkin lähelle 3.00 aikaa tavoittelevat. Paskamaista oli vain se, että lähtökarsina oli jaettu kahtia ja oikean puoleinen karsina tyhjättiin ensin 😀 Siinä me katsoimme suu auki, kun juoksijoita lähti varmaan tuhannen edestä siitä vierestä monen minuutin ajan liikkeelle. Ei muuta kuin ohittelemaan.

Juoksin vasenta laitaa koko maratonin ja starttipaukusta maaliviivalle oikealle puolelle jäi koko ajan jengiä. Alussa vedin ylämäkiin spurtteja kisareitin ulkopuolella (jalkakäytävällä), että pääsen ison massan ohi. Useassa kohtaa ylämäet oli aika ahtaita, juoksuryhmän vauhti hidastui ja mun hermot kiristyi entisestään. Tiesin ja tunsin, että juoksuvoimaa löytyy, joten ainoa kisasuunnitelman vastainen teko oli vetää välillä isoa kovaa ylämäkiin juurikin yllä mainitun vuoksi: muu porukka hidasti ja minä poukkasin sivupolulle ja pistin vedon päälle. Pääsin ohi kymmenistä juoksijoista kerralla :D.

Ekat 10km oli aika henkisesti raskasta. Syystä tai toisesta vatsaa pisti ja vasen reisi veti ihan käsittämättömään kramppiin 2 kilometrin kohdalla. Itse pistän syyksi vähäisen nesteen ja suolan saannin. Koska hiilarivarastoja täytettiin, tiesin, että kroppa keräämällä kerää nestettä. Minä en halunnut yhtään ylimääräistä kiloa maralle, joten join normaalia vähemmän… hehheheh…. Minä myös koen tarvitsevani suolaa normaalia enemmän ja sitä aina pidempiin kisoihin valmistautuessani tankkailenkin (paitsi nyt tietysti tabletit jäi ottamatta).

Ei siinä mitään, eteenpäin mentiin porukkaa ohitellen ja pidin sormet ristissä, ettei reisi kramppaa niin pahasti että menee ihan juoksukelvottomaksi. 10km jälkeen pistäminen hävisi, pikkaisen ihmismassat vähenivät ja pikkuhiljaa alkoi ihan normaali reisien hajoaminenkin tapahtua. Tatun vanhemmat oli mukana reissussa ja kannustamassa 26km paikkeilla. Niillä main alkoi matkasta nauttiminen vaihtua todelliseksi työksi. Onneksi jalat hajosivat pahemmin ja puujalat tuli alle vasta 33-35 kilometrien välillä.

Yllättävän hyvin sain pidettyä vauhdin, vaikka jalat ei totelleet enää normaalisti. Reidet oli hakkauksesta tosi kipeät ja normaalin juoksuaskelluksen ylläpitäminen oli haastavaa: sattui aikas paljon. Mutta sitä se on, kun lähdetään kovia aikoja hakemaan: ei se helkutti soikoon helppoa olekaan.

Vikat ~8km meni sairaan hitaasti kun vaan laskin kilsoja ja minuutteja maaliin. Mutta tulihan se 42km merkki ja loppukirinkin sain vikoilla metreillä aikaseksi. “Puuh, olipahan lenkki” oli ainoa ajatus maalissa. Ja pieni pettymys, kun en päässyt ihan tavoitevauhtiin 4:10min/km eli 2:57 loppuaikaan. Jalat ei vaan olleet vielä valmiit.

Nyt on siirrytty maltillisemmin kehittämään juoksukuntoa ja palattu pyörän pariin. Pyörää pidettiin isoimpina juoksuviikkoina vain yllä parilla kovalla pyörätreenillä. Olen nyt joitain viikkoja pyörittänyt enemmän ja kovempaa ja voi pojat mitä watteja Garmin suoltaa ulos. Alkutalvesta on menty eteenpäin (edellinen FTP-testi taisi olla tammikuussa) ja mulla on vahva usko, että kohta ajetaan uudet enkat ftp-testissä.

Hannu Korpi kuvasi koko maran videolle. Video on erinomainen 35 minuutin kattaus reitistä ja fiiliksestä miltä Euroopan suurin maratontapahtuma juoksijasta tuntuu (jonkun tilaston mukaan ~57 000 juoksijaa) 🙂 Ja tietysti tärkein: allekirjoittanut vilahtaa 21-22 minuutin kohdilla, kun Hannulle huikkaan tsempit 😀 Itseään voi myös viihdyttää vertaamalla miten alkumatkan gasellit vaihtuu vaappujoihin loppumatkasta 😀 Alkaa askel vähän painaa…

Tärkeimmät statsit garminista ja pari kuvaa reissulta kisan jälkeen:

(1) Vierailu shamppisalueella ja Lansonin tilalla. (2) Maratonin jälkeen syömässä ja synttärishampalla. Vähän on toisissa maalmoissa olevan näköistä porukkaa; raskas koettelemus toi maraton. (3-4) Perusturreilua.