Barcelonan Ironmanilta tuliaisina onnistunut kisa ja pääsylippu MM-kisoihin Havaijille

Posted by:

Puolitoista viikkoa kulunut kauden päätöskoitoksesta, Barcelonan täysmatkasta. Ehkä nyt on jo aika ryhdistäytyä ja raapustaa kisaraportti. Kuvittelin, että off-season eli ylimenokausi olisi mukavan leppoista, rauhallista aikaa, mutta vielä mitä! Ihan yhtä kiire tässä on ollut kuin keskellä treenikauttakin.

Mutta asiaan eli itse kisaan. Kirjoitin pre race -raportin [luettavissa täällä], jossa hahmottelin miten täysmatkalle voi rakentaa kisastrategian. Kirjoittelen alle miten onnistuin noudattamaan Jarnon kanssa luotua suunnitelmaa ja kertoilen yleisiä fiiliksiä kisan ajalta sekä ajatuksiani reitistä. Kerrankin minulla on myös paljon kuvia! Kiitos siitä matkaseuralle eli Hennalle ja Tommille! 😀

Kuvissa: 1) Vikoja treenejä kotona tehdessä tuli seurattua Jarnon etenemistä Berliinin maratonilla (loppuaika 2.33!!!), 2-3) Team Cervelo testaamassa pyöriä… 4) -> x) ja aaltoja! Mukana myös Henna ja kameran takana Tommi!

 

Uinti

Uinti meni kuten parhaimmillaan ajattelin sen menevän. Treenien perusteella olin hahmotellut, että jos uintiaika on 58-alkuinen, olen erittäin onnistunut ensimmäisessä lajissa. Noustessani vedestä kello näytti 58.4x, mitä jo uidessakin ounastelin, sillä uinti kulki niin hyvin.

Uinti oli Frankfurttiin nähden hyvin erilainen kahdesta syystä [Frankfurtin kisaraportin voi lukea täällä]:

1) Välimeri toi aallot, jotka etenkin rannasta lähdettäessä aiheuttivat jännitystä. Meri syveni jyrkkään, joten aallot olivat rannalla korkeita. Harkoissa monet olivat menettäneet uimalaseja ja itsekin tuli aika paljon hörpittyä suolaista merivettä. Suunnistaminen oli vaikeaa, sillä yleensä poiju oli aallon takana. Hylkäsin ajatuksen 58-alkuisesta uinnista perjantaisen testiuinnin perusteella (jonka kuitenkin kisassa peruin tilannetta vedestä uudelleen tarkastellessani).

Kisassa oli vaikea pitää peesiä, koska edellä uiva kisaaja heilui aaltojen voimasta paljon ja itsekin tuli liikuttua sivusuunnassa. Vesi kuohui ja liikkui, joten potkujen aiheuttamaa kuohuntaa oli vaikea seurata. Osan aikaa uin peesissä ja osan en, tarkkaa suhdetta en muista.

2) Uinti oli märkkäriuinti, joka toi lisää vauhta ja toisaalta kulutti vähemmän jalkoja. Frankfurtissa käytin aika paljon jalkoja hyväkseni ja potkin välillä agressiivisesti: pyörän alusta muistan vähän hapokkaat jalat.

Tiivistettynä, uinti oli oikein nautinnollista kirkkaassa Välimeressä aaltojen keinuttamana. Otin enemmänkin huvipuistokokemuksen kannalta pienen keikuttamisen ja uinti oli sellainen hauska seikkailu. Uinti kulutti myös selkeästi vähemmän voimia, kuin Frankfurtissa. Syynä märkkäri ja parantunut uintikestävyys. Uinnista annan itselleni 5/5, vaikka en päässyt peesailemaan ihan niin paljoa kuin olisin toivonut.

Kuvat: 1) Rekisteröitymässä kisoihin 2) Perhepotretti <3. 2000-luvun tuulipukukansa. 3)-4) Kisatankkausta Hennan ja Tommin kanssa ja 5) Vaihtoalue hiljenee lauantaina. Kaikki on voitava on tehty ja pyörä ja kisavarusteet odottaa sunnuntaiaamua kisapaikalla.

T1

Prosessi ei ollut aivan täysin hallussa, kun ensimmäistä kertaa kisoissa ei saanut olla kengät pyörässä kiinni. Pikkasen meni liikaa sekunteja arpomiseen mikä varuste laitetaan ensimmäisenä päälle. Pisteet 3/5.

Pyörä

Supernopea pyöräreitti! Täydellinen asfaltti, vähän tuulta ja teknistä osuutta oli vain 3km alussa ja lopussa, kun kruisailtiin kaupungin läpi. Pääsi siis koko ajan paahtamaan suoraa tietä eteenpäin.

Peesaus, peesaus, peesaus. Sitä oli. Kisaorganisaatio hehkutti ennen kisoja, että nyt ollaan supertarkkoja. Kisainfossa aikaa peesauksen läpikäymiseen käytettiin varmaan kaikkein eniten mistään ja kisaohjeissa siitä paasattiin sivukaupalla. Olin Frankfurtissa jo saanut taistella isojen peesiryhmien kanssa ja olin kuullut, että Barcan kisa on niistä jopa kuuluisa. Nyt kuitenkin ajattelin, että ehkä täällä siitä oikeasti sakotetaan. Ja kaikkea muuta. Kun lähdin pyöräosuudelle, kahden miehen ryhmä ohitti minut. Ne ajoi toisistaan 5m päässä ja tuuletin jo voitokkaana, että siitä lähtevät penaltille, kun moottoripyörä kurvasi niiden perään. Moottoripyörätuomari ajoi hetken niiden rinnalla ja jatkoi matkaa. Siinä vaan sitten mietin, että joo okei. Tätä siis taas.

Isoja kymmenien henkien peesiporukoita ajoi musta ohi ja samat porukat tuli jonkun ajan  päästä toisella puolella tietä vastaan. Moottoripyörät ajoi rinnalla ja joko yrittivät vähän saada ajajiin väliä tai eivät tehneet mitään. Nimilapuista näki kaikkia kansalaisuuksia ja valitettavasti Suomen lippukin vilahteli turhan usein. Peesihyödystä sananen: kisan jälkeen vertailtaessa kisatehoja huomattiin, että saman kokoinen henkilö ajoi samoilla tehoilla 20 min nopeamman ajan peesatessaan –> tuon verran voi hyötyä aurinkokannella olemisesta.

Tatun kanssa vedettiin samalla taktiikalla: peesiryhmän ajaessa kiinni, jalka pois kaasulta ja selkä suoraksi. Etenkin loppumatkasta teki hyvää ojentautua ja venytellä niskaa. Tosin tällöin aina eteen lipsahti myös pari nopeaan porukkaan kuulumatonta, joita sain itse pian olla ohittamassa. Itse en löytänyt 10m-peesiä missään vaiheessa kisaa: joko menivät liian lujaa, liian hiljaa tai nykien. Toisaalta minä tykkään ajaa yksi, kun ei tarvitse välittää kuka edessä tekee ja mitä, vaan saa keskittyä omaan tekemiseen ja tasaiseen pyöritykseen.

Tatu pyyhälsi ohi ekalla kierroksella ja siinä ehdittiin just sen verran toisillemme huikata, että kirottiin peesiporukat. “Voi *ttu, aikamoista pelleilyä taas”. Taidettiin kumpikin ottaa aiheesta vähän kierroksia, kun toisillemme ei siinä kohtaa ollut muuta asiaa. 😀

Yleensä, kun Tatu menee pyörässä ohi, niin se todella menee ohi ja ottaa nopeasti ison etäisyyden. Ihmetykseni olikin verrattain suurta, kun huomasin kääntöpaikalla, ettei Tatu ollutkaan karannut. “Ajanko mä liian kovaa vai onko Tatulla ongelmia?”, ajattelin. Eikä selkä karannut kilometrien karttuessakaan. Jälkeenpäin kuulin Tatun päättäneen säästää jalkoja juoksuun, kun hän huomasi, että alle 5 tunnin pyörä tulee.

Tehoista: tavoitteeni oli 72-73 % FTP:stä ja eihän ne sielä pysyneet. Lopussa väsyi ja tehot laski. Omissa kierrostehoissa näkyy myös se, kun on pitänyt antaa jalan levätä ja päästää porukat ohi. Pyöräosuus meni suhteellisen nopeasti  ja ilman ongelmia. Join puoli pulloa nestettä enemmän kuin suunnitellin ja geelejä jäi syömättä vain 3-4 mikä on ihan hyvä saavutus. Polkiessa yritin koko ajan keskittyä omaan tekemiseen ja fokusoitua pyöritykseen.

Pyöräaika on reitin nopeuden vuoksi mitä on. Voisin sanoa, että samanlaisella suorituksella Frankfurtissa pyöräaika olisi ollut 5.15-luokkaa. Tavoitteeni ensi kaudelle: 5.00 pyöräaika normaaleilla reiteillä. Pisteet: 3/5 (tehot ei pysynyt, fokus välillä karkaili, pyöriskelin penkissä ja olin paljon pää pystyssä, mikä syö aerodynaamisuutta).

T2.

Pyörä telineeseen ja veskin kautta vaihtotelttaan. Kengät jalkaan ja kaikki muut käteen. Pisteet 5/5.

Juoksu

Huh kun jännitti. Kuten pre race -kirjoituksessa kerroin, juoksu oli minulle aikamoinen mörkö. Alusta asti tuntui kuitenkin todella hyvältä ja todella helpolta. Ekat kilsat myötätuuleen juoksin alle 4.40 vauhtia mikä oli kovempaa kuin suunnitelmissa. Mutta kun kulki!! Kuin unelma! Ekojen kilsojen aikana tiesin, että nyt ei tule samanlaista kuin Frankfurtissa. Tiesin myös, että kunhan varovasti ruokin ja juotan itseäni, vatsa tulee pysymään mukana.

Juoksu oli siis silkkaa nautintoa ja sain Tatun kiinni about 12-15 km kohdalla. Hetki siinä taivallettiin yhdessä muutamia ajatuksia vaihdellen. Hetken Tatu oli kuulemma myös koittanut roikkua mukana, mutta oli sitten jäänyt tekemään omaa juoksua, kun selkäni oli alkanut ottaa etäisyyttä.

Juoksussa kelasin oikeastaan vain sitä, että tätä vauhtia vedän vielä kympin. Vielä kympin jaksaa. Sitten on 10km / 20 km / 30 kilsaa takana. Nautin juoksusta todella paljon, kun missään ei tuntunut kipua eikä väsymystä. Fiilistelin jo pikkaisen, “tätä varten on vuosi treenattu, nauti nyt nainen!”. Aloin tajuta, että 11h alittuu. Puolimaran jälkeen tuntui vielä lähes yhtä hyvältä ja vatsa otti energiaa vastaan (pari huikkaa urkkaa joka kolmannella pisteellä, paljon vettä muilla pisteillä + 1 geeli per 10km -kierros: yht. 3). Suolatabletteja söin 2 ekalla kierroksella, kunnes ne harmikseni loppui. Kannustustakin oli ja etenkin meidän treeniryhmän Marjo kavereineen jäi mieleen.

28km kohdalla alkoi alamäki. 4 kilometrin ajan olo heikkeni ja kun minulla oli 10km matkaa maaliin, alkoi varsinainen taistelu. En ollut ihan varma jaksanko vai katkeaako kokonaan. Olisin tarvinnut lisää energiaa ja uskon, että noin pahan hyytymisen olisin voinut estää ottamalla enemmän energiaa.

Luulin, että olin syönyt kaikki geelit, mutta olinkin hukannut yhden paidan sisään (löytyi hotellissa). En uskaltanut ottaa kisajärjestäjän PowerBaria, kun en ollut sillä treenannut ja vatsa alkoi kivistellä. Suuhun alkoi yhä enemmän ja enemmän nousta takaisin ja tässä kohtaa olisin erityisesti toivonut pakanneeni enemmän suolaa juoksuun mukaan. Aloin juoda kokista sodiumin ja kofeiinin takia ja ekaa kertaa kävelin huoltopisteillä. TUSKAA OLI 😀

Ja taas mietin, että saa samperi jäädä viimeiseksi kerraksi. Pelkäsin katkeamista, mutta toisaalta minua lohdutti tieto, että varmasti alitan 11h vaikka NYT kävelisin maaliin. Mitä lähemmäksi maali tuli, tiesin, että 10h alituskin tulee, vaikka joutuisi NYT tästä eteenpäin kävellä. Kello oli piippaillut kilsoja ihan yksikseen jo sieltä 28km kohdalta, sillä en halunnut tietää kuinka hitaasti ryömin eteenpäin. Arvelin olevani ikäsarjani johdossa, mutta en tiennyt kuinka lähellä seuraava on. Tein kisaa itselleni. Tuli mitä tuli, enkat tulee. Kona-paikkaa en lähtenyt hakemaan Barcasta (jos sitä ikinä voi lähteä hakemaan), vaan ajattelin, että ehkä vuoden päästä olen harjoitellut tarpeeksi ja voin siitä unelmoida. Niimpä minulla ei ollut mitään Kona-paineita.

Tatua näin aina tietyissä kohdin, kun juostiin vastakkain. Hennankin näin ja oli huojentavaa tietää, että kummallakin kulki hyvin. Tatulle vikoilla kilsoilla irvistelin väsymystä ja tuskaa, mutta se vaan innokkaasti kannusti (kyllä ketutti :D). Ja tulihan ne viimeiset kilsat ja maali sieltä. Mä olin niin väsynyt ettei edes itkettänyt enkä jaksanut fiilistellä vaikka olin niin suunnitellut. No en mä kyllä mikään itkijä muutenkaan ole. Maalisuoralla oli suomalaisia lippujen kanssa kannustamassa ja oli todella hieno hetki juosta heidän edestään maaliin! Kiitos siitä ihan mielettömän paljon; se, kuten kaikki muukin kannustus reitillä merkitsi minulle todella paljon ja antoi voimia ja iloa tekemiseen!! 🙂 🙂

Pisteet: 4/5 (enemmän energiaa ja suolaa, että jaksaa paremmin maaliin asti)

Kuvat: 1) Pyöräreitiltä, 2-3) Juoksusta ja 4) Onnellinen tuleva Kona-kävijä.

Maalissa join vettä, voin pahoin ja odottelin Tatua. Oli ihan superhienoa nähdä, kun se tuli maaliin. Tatu paransi ennättystään 45 minuuttia edellisvuoden Frankfurtista ja pysäytti kellon aikaan 9.37.

Mentiin katselemaan ruokatarjontaa ja koska mulla olo heikkeni eikä vesi meinannut pysyä sisällä, kunnostauduin taas ensiaputeltta-ammattilaisena 😀 Tatu jäi tankkaamaan ja mä menin ottamaan lepoa ja jonkun “tää on ihmepiikki” -piikin pyllyyn (kuulemma 5 minuutin kuluttua olet kuin uudesti syntynyt!).

Olo vähän helpotti ja pääsin lähtemään. Kali-kali kun veti ihan jääkylmäksi -> after race -pussista kuivaa päälle ja syömään! En uskaltanut iloita voitosta tai mahdollisesta Kona-tiketistä ennen kuin Tatu oli kaivanut kännykän esiin ja käytiin katsomassa tulokset netistä. Vasta kun tulospalvelusta varmistui, että olin a) tehnyt sub 9.30 ajan, b) voittanut ikäsarjani ~45 minuutilla, c) ollut kaikista naisista 8s ja d) matkalla Konaan 2016, alkoi hymyilyttää. Vau, olipahan kisa!

Summattuna: uinti ja juoksu meni todella hyvin. Juoksun aika, 3.23, on oma maratonenkkani. Pyörä… harmittaa, kun tehot oli jotenkin niin vaikea pitää tavoitetasolla ja taas vääntelehdin siinä penkillä.

Ai niin ja monet on kyselleet suosittelisinko kisaa. Rehellisesti… en. Pyöräreitti on nopea, mutta supertylsä + jos menettää peesauksesta hermot, niin voi asennoitua hermostumaan. Pyöräreitti on myös tosi ahdas. Juoksussa oli parin kilsan ajan menoa ja meininkiä, mutta pitkällä pätkällä ei ollut kannustajia eikä mitään. Siellä juostiin ihan omassa rauhassa, tie oli kuoppasta (sai varoa ettei nilkat nyrjähdä) ja välillä todella ahdas. Eli ei, en menisi uudelleen enkä suosittele.

Voi kun kirjoitus loppuu negatiivisesti 😀 Iloa elämään rakkaat ihmiset!

Ihan alimmaisena on Tatun kuvaama lyhyt pätkä palkintojen jaosta:

 

0

About the Author:

Olen 33-vuotias triathlonisti. Päämatkani ovat pitkiä ja kilpailen ensisijaisesti puoli- ja täysmatkalla. Blogini kautta pääset tutustumaan ammattiurheilijan elämään. Olen viikottain aktiivinen Instagramissa, otathan tilini seurantaan @minnakoistinen Nykyinen statukseni on 'raskaana'. Blogiin kirjoittelen siis kestävyysurheilusta ja raskaudesta tavoitteenani jakaa tietoa melkein salatieteeltä tuntuvasta aiheesta - niin vähän siitä kirjoitetaan! Ja tietysti inspiroida muita odottavia tai juuri synnyttäneitä urheilun pariin! Tervetuloa mukaan - toivottavasti viihdyt seurassani!
  Related Posts

Add a Comment