Ironman 70.3 Pays d’Aix – kisaraportti

Kisareissulta on kotiuduttu ja nyt on hyvä aika käydä läpi sunnuntainen kilpailu. Hyvin ja huonosti menneistä kilpailuista jää aina jotain oppia tulevaan, joten kisan läpikäynti on hyvä suorittaa ajatuksella, tutkia sporttikellojen tarjoamaa dataa ja esimerkiksi kirjottaa ylös omat havainnot.

Ranskan kilpailu oli todella onnistunut ja sain mitä lähdin hakemaan: rennon kisan ja hyvät juoksujalat. Tämä oli harkkakisa Frankfurtia silmällä pitäen ja harjoittelin monta uutta asiaa: peesiä uideissa, tehoilla ajamista (voi tuntua ihan yksiselitteiseltä, mutta mäkisellä reitillä tehojen pitäminen koko ajan annetuissa rajoissa oli vähän hankalaa), uuden kellon käyttö jne. Tarkoituksenani oli ottaa henkinen yliote kisaamisesta, sillä tämän jälkeen seuraava triathlonkisa on Frankfurt.

Garminin tallentama data tarjoaa ihan älyttömästi hyödyllistä tietoa. Kirjoittelen alle osasuoritteista ja samalla kerron mitä jälkeenpäin analysoitu data kertoi suorittamisesta. Välineistä sen verran voi mainita, että uudet tuttavuudet lunastivat lupauksensa: sailfishin märkkäri toimi kuten piti ja Cervelo kulki kuin juna. Ihan älyttömän vakaa pyörä, jopa kovassa vauhdissa lasketuissa serpenttiinilaskuissa pyörä kulki vakaasti eteenpäin. Zippin 808-kiekot toimivat hyvin ja saattoivat jopa tuoda lisävakautta. Jokaisen sentin arvoinen pyörä!

Lounas Nizzassa, kisapyörän pesua ja expo-alueella turistelua oli tiedossa ennen kilpailua.

Uinti: Lähdin opettelemaan terävää lähtöä, sopivan peesin etsimistä ja peesissä uimista. Lähdin rannasta muiden naisten kanssa pro-sarjan perään (prot lähti vedestä, kaikki naiset rannalta). Spurttasin rannasta lujaa ja uin muutamat sadat metrit todella kovaa. Meinasi pieni paniikkikohtaus iskeä, kun olin ihan hengästynyt, aallot löi suuhun vettä ja vieressä räpiköi koko ajan toinen uimari. Myös kaikki kerääntynyt jännitys ja adrenaliini purkautui uinnin alussa ja se varmasti nosti sykettä ja teki kropalle muitakin temppuja. Jouduin hetken aikaa rauhoitella itseäni, nostin pään vedestä ja hengitin. Sitten aloin metsästää peesiä. Tuntui, että olin enemmän pää veden pinnan päällä kuin pää vedessä. Katselin ympärilleni ja spottasin hyvän vetonaisen. Liityin muutaman naisen joukkoon ja lopputuloksena 2 naista veti letkaa ja minä + muutama muu nainen tuli epämäääräisenä muodostelmana perässä. Minä yritin pitää koko ajan oman vetohevoseni ihan suoraan edessä ja uin mahdollisimman lähellä.

Uidessa tunnustelin koko ajan oloani: peesissä uidessa pitää tuntua rennon kevyeltä, mutta jos koittaa uida rinnalle ja ohi, pitää tuntua raskaalta. Peesissä tuntui koko ajan todella kevyeltä. Tuntui, että kädet ei tee juuri ollenkaan töitä ja hengitys oli rauhallista eikä hengästyttänyt.

Käännöskohdassa hukkasin peesini, mutta uin sen terävällä spurtilla kiinni. Seuraava käännöksen otin tarkemmin eikä tarvinnut spurttailla, vaan pysyin koko ajan lähellä. Takasuoralla uintikavereideni vauhti alkoi tuntua sen verran hiljaiselta, että päätin lähteä ohi. Vaikea arvioida, mutta sanoisin uineeni viimeisen 400-600m yksin ja vedin eroa peesijoukkooni. Siinäkin uinti oli rentoa, mutta jo vahvaa: kädet tekivät töitä ja hengityskin vähän kiihtyi.

Uinti oli sen verran iisiä, että olin yllättynyt, kun katsoin kelloa rantautuessani ja huomasin sen olevan 30min ja jotain. Oma veikkaukseni oli uidessa, että nyt mennään niin rentoa, että uintiaika painuu viime kesän tasolle eli tuonne 33-34 minuuttiin.

Pyörä: Merkittävimmät opit tulivat täältä, sillä ajoin ensimmäistä kertaa tehomittarilla ja tietysti uudella pyörällä. Reitti oli vaativa, sillä nousua 90 kilometrin matkalla kertyi 1100m ja vaikeita, teknisiä käännöksiä oli paljon. Nousu koostui kolmesta huipusta, joista viimeinen oli selkeästi jyrkin. Ensimmäinen lasku oli niin surkeaa asfalttia, että ei päässyt tykittämään lujaa alas ja toinen lasku oli serpenttiiniä. Onneksi olen ollut paljon ulkomailla nousemassa mäkiä, joten serpalaskussakaan en ihan hirveästi antanut kokeneille Keski-Euroopan laskijoille etumatkaa.

Mutta voi pojat välillä kirosin tehomittarin ja välillä taas kiittelin sitä. Olisi tehnyt niin kovaa mieli lähteä ohittajien perään, etenkin mäissä. Jalat olisivat riittäneet paljon, paljon kovempaan tykitykseen ja sain tosissani hokea itselleni: ”minulla on tehomittari syystä” ja ”muista juoksujalat!”. Porukkaa tykitti ylämäessä ohi putkelta ja satulasta. Toisaalta otin paljon ihmisiä kiinni tasaisemmilla ja alamäkipätkillä, kun heidän tehonsa tippuivat.

Poljin siis koko reitin tasaisesti ennalta määrätyillä tehoilla. Tehot oli välillä vaikea pitää yllä reitin korkeusprofiilista johtuen (jyrkät alamäet ja serpentiinilaskut). Erittäin ärsyttävää oli se, että Garmin hakkasi käsien välissä olevaan etupulloon ja muun muassa käänteli näyttöä näyttösivulta toiselle ja meninpä kerran jo T2:kin. Sain siis käynnistää multisportin lennosta uudelleen. Ennen Frankfurtia täytyy keksiä kestävä ratkaisu, onko se sitten pyörään kiinni laitettava Garminin lisähärpäke (edge?) tai muu vastaava. Tuollaiseenkin säätöön kuitenkin menee aivan turhaa aikaa.

Harmillisen pääsin käymään myös pitstopilla puskassa ennen viimeistä nousua. Nesteet tuli syystä tai toisesta läpi ja vaikka kuinka yritin harjoitella lennosta tarpeiden tekemistä, ei se onnistunut. Kurkkailin taakse, ettei ketään tullut, pysäytin polkimet ja yritin löytää zenmäisen rauhan… mutta ei. Toistelin tuota 3-4 kertaa, kunnes totesin, että ei tästä tule mitään ja vedin Cervelon tien laitaan.

Kaikkein mielenkiintoisinta dataa tutkin kuitenkin vasta kisan jälkeen. Vertasimme minun ja Tatun sekä minun ja pro-triathlonisti Camilla Pedersenin väliaikoja. Käytin jokaisella sektorilla tasaisesti enemmän aikaa kuin Camilla (10%). Vauhdin- tai siis tehonjakoni oli aivan samanlainen kuin Camillalla ja uskon sen johtuvan siitä, että me ajoimme kumpikin tasaisilla tehoilla. Tatu taas spurttasi ensimmäisen sektorin, mutta rauhoittui loppumatkaksi, jolloin meidän loppureitin sektorikohtaiset erot olivat lähes samat.

Pyörä tuntui kevyehköltä, eikä sellaista runttaamista ollut missään vaiheessa. Tehojen (80-85% FTP:stä) ylläpitäminen oli helppoa, mikä takasi minulle niin hyvät juoksujalat, että vedin oman puolimaratonennätykseni 4 minuutilla uusiksi.

Juoksu: Ensimmäisen kerran triathlonkilpailuissa ja etenkin puolimatkalla juoksu kulki kuin unelma! Oli aivan mahtava lähteä juoksemaan, kun heti alusta asti tunsi kuinka tänään tulee hyvä suoritus. Reitti oli tosin ihan hanurista, tasaista kohtaa sai etsiä ja pitkiä nousuja ja jyrkkiä käännöksiä oli paljon. Reitillä oli kolme kovempaa nousua, enkä muista juosseeni noin raskasta puolimarareittiä missään. Energia ei oikein maistunut, tosin tällä kertaa vatsa sentään otti vastaan 2 geeliä ilman, että ne pyrkivät heti takaisin ylöspäin. Heti juoksun alusta minulla oli ihan törkeä jano, sillä jotenkin taas pyörässä join liian vähän (max 2l).

Vauhti pysyi ihan hyvin loppuun asti, vähän se tuli alaspäin. Reitti kierrettiin neljään kertaan ja viimeisellä lenkillä sai oikeasti alkaa tehdä töitä, sillä päivän rasitus alkoi jo tuntua. Onneksi aika meni nopeasti ja jokaisella kierroksella sain aivan mahtavaa kannustusta Mirkalta, Erkalta, Piritalta ja Antilta, jotka olivat tulleet meitä kannustamaan! Nopeasti loppusuorakin tuli vastaan.

Jäin maaliin odottamaan Tatua eikä miestä kauaa tarvinnut odotellakaan. Meidän loppuajat olivat: 5.01.47 ja Tatulla 4.50.17. Olin oman sarjani 4s ja kaikista naisista 17:sta. Oma puolimatkan aikani parantui viime vuoden Joroisiin nähden 8 minuuttia. Uintiaika parani 4min ja juoksu 20min. Pyöräaikaan tuli 14min lisää, pääasiassa varmaan reitin mäkisyydestä johtuen sekä siitä, että poljin kestävällä tehotasolla. ”Recovery arealla” tapasimme myös toisen suomalaisen Aaron, jonka kanssa söimme ja hengailimme pitkän aikaa. Hänelläkin oli kisa mennyt erittäin hyvin.

Kokonaisuudessaan päivä oli tosi mukava triathlonretki. Sain mitä lähdin hakemaan eli hyvän, ehjän suorituksen, jossa minulla oli mahdollisuus treenata erilaisia asioita kisatilanteessa, joita hyödynnän kauden tulevissa kilpailuissa. Pääasia oli, että juoksu tuntui noin hyvältä. On henkisesti paljon mukavampi lähteä ensimmäiselle täysmatkalle, kun kisa päättyi hyvävoimaiseen juoksuun eikä sellaiseen katastrofiin kuin esimerkiksi viime vuoden Joroisilla. Energia- ja nestetankkausta on vielä harjoiteltava ja siinä suunnitelmassa opittava pysymään, muuten tulee Frankfurtissa noutaja maratonilla.

Seuraavaksi vuorossa on HCR puolentoista viikon kuluttua ja sitten keskitymmekin häihin ja häämatkaan, ennen kuin pääsen jännittämään 5.7 käytävää Ironman Frankfurttia!

Loppureissusta oli luvassa pyörän purkua ja vierailu Chateauneuf du Pape alueelle maistelemaan alueen kuuluja viinejä.