Amsterdamin maratonin pre race –raportti: huomenna lähdetään riskillä liikenteeseen

Posted by:

Terveisiä Amsterdamista! Hotelli Novotel Amsterdam City pursuaa juoksijoita ja tässä iskee pian lenkkarikateus! Hotla on ihan huomisen juoksureitin varrella ja jahka saan oikeat työt tehtyä ja tämän blogin maailmalle me lähdetään muiden maratoonarien lailla viimeiselle lyhyelle kirmaukselle. Ensi vuonna Amsterdamin maratonia harkitseville suosittelen tätä hotellia erityisen mielelläni, sillä se on lähellä lentokenttää ja maratonexpoa / lähtö- ja maalialuetta. Liikkuminen on siis helppoa ja hotellilla olisi tänään jopa pasta party, niin monet juoksijat täällä yöpyvät.

Kaikki mahdolliset valmistelut huomenna sunnuntaina käytävää kilpailua varten on tehty. Välillä pääsee sellainen ajatus mieleen, että onko tässä nyt mitään järkeä lähteä juoksemaan 42,2km!! Se on ihan hirveen pitkä matka. Täytyy sitä varmaan vähän hullu ja tyhmä olla. Mutta vielä tyhmemmäksi tunnen itseni varmasti kun edessä on pikkuisen pidempi matka eli triathlonin täysmatka. Huominen koitos on kuitenkin vain se täysmatkan loppuhuipennus!

Viimeiselle pitkälle lähdössä. Matka tuntui ikuisuudelta vaikka speksit olivat keskivertoa (19,4km taivallettiin 1,5 tunnissa). Maratonahdistus taisi nostaa jo päätä.

IMAG0278

Odotan huomista jo todella paljon! Maratonin juosseet puhuvat aina maratonin ihanuudesta ja hirveydestä. Odotan mitä tuo vähän päälle 42 kilometrin matka tuo tullessaan, niin henkistä kuin fyysistäkin euforiaa ja tuskaa. Ennen kaikkea odotan miltä tuntuu ajaa itsensä juoksemalla todella piippuun. Miltä se kuuluisa kolmenkympin seinä tuntuu. Lähden juoksemaan riskillä kovaa ja pakotan itseni todella loppuun. Jännä nähdä miten sitä päästään lopussa eteenpäin, kun jalat on todella lopussa. Huominen on ennen kaikkea opintomatka pitkän matkan juoksun syövereihin ja tästä kerätään nyt arvokasta dataa ensi kesän IM Frankfurtia varten. Yksi seinä ja maratonkuolema tilauksessa siis!

Harjoitukset on juostu niin hyvin kuin kroppa on antanut myöden. Muutama pitkä jäänyt kivuliaaksi äityneen polven vuoksi juoksematta, joten sitä kaikkein pisintä lenkkiä ennen maraa en ole päässyt tekemään. Pisin juoksu ennen sunnuntaita minulla on puolimaraton, joita olen onneksi kuluneen kesän aikana juossut 7 tai yli. Olen tästä pitkiksen puuttumisesta stressannut aika paljon, vaikkakaan se ei tule huomiseen vaikuttamaan. Ennemmin olisin tarvinnut pitkästä juoksusta henkisen nojapuun.

Puolimatkan triathlon-harjoittelu ja kisaaminen ovat valmistaneet hengityselimistön, sydämen ja aerobisen kunnon maratonkoettelemusta varten ja jalat nyt hajoavat joka tapauksessa. Pääasia on, että voin osallistua. Muutama viikko sitten sekin oli vielä epävarmaa. Istuin Märskyn kuntosalin lattialla ja venyttelin kireitä taka- ja etureisiä sen mitä kipeä polvi antoi myöden. Tatu oli uinnin jälkeen lähtenyt viimeiselle juoksukoulutunnille, jonne minunkin olisi pitänyt mennä. En kuitenkaan voinut tehdä jalalla mitään, joten yritin vain saada sitä kunnon huoltotoimenpiteillä paremmaksi. Itkuhan siinä tuli, kun ”koko maailma romuttui” maratonille osallistumisen ollessa epävarmaa ja minut valtasi epätoivo, etten voi pitää alkuperäistä kunnianhimoista aikatavoitettani. Minua harmitti aivan suunnattomasti, sillä en halunnut lähteä ”vain juoksemaan maratonia läpi”. Sunnuntaihin mennessä olin kuitenkin jo kääntänyt mentaalisen puolen ympäri: olisin tyytyväinen pelkästään siihen, jos pystyn startata. Jännä miten ihmisen mieli reboottautuu tarpeen mukaan: ankara aikatavoite muuttui mielessä pehmeäksi starttitavoitteeksi. Ei silti, en voi sanoa etteikö minua olisi ottanut vietävästi päähän.

Kaksi viikkoa sitten perjantaina, kun tunsin, että nyt polvessa saattaa olla sellainen vika, ettei sillä voi juosta, tein kolme yhteydenottoa. Ensin soitto Tatulle ja mielipide häneltä ”onko polvi tarpeeksi kipeä, ettei sillä voi lähteä lenkille vai vedänkö vain lenkkarit jalkaan ja lähden”. Kipu kuuluu osittain osaksi kovaa ja intensiivistä treeniä, joten sille sokeutuu helposti: ei tiedä mikä on tavallista kipua ja mikä sellaista, jonka pitää pysäyttää.  Tatu kuunteli oiresepustuksen ja sieltä tuli saman tien käsky olla olematta tyhmä. Sitten yhteys valmentajaan eli Jarnoon ja päivitys mitä on meneillään. Jarno teki suunnitelmat uusiksi ja lähetti uudet treeniohjeet, joita noudatettaisiin vasta polven parannuttua. Se voisi viedä pari päivää tai pari viikkoa. Kolmantena soitto fyssarilleni eli Tony Elomaalle. Tony osoittautui jälleen kerran tiimin luottopelaajaksi ja sainkin heti ajan alkuviikolle.

Viikonlopun yli jalkaa lepuutin ja hoidin. Maanantaina päätin käydä uinnin jälkeen sitä vähän koittamassa, kun jalat olivat valmiiksi lämpimät. Ohjeena oli max 0,5h lenkki ja juoksun aikaisen kivun lisääntyessä olisi lenkki lopetettava. Lähdin pimeään ja märkään syysiltaan varovaisesti hölkäten. Ensimmäiset askeleet olivat jännittäviä ja hentoja, olin aivan hermostunut. Kaikki aistini olivat valppaina jalasta säteilevää kipua varten. Sitä ei kuitenkaan tullut! Voi niitä ilon ja riemun hetkiä, kun huomasin, että jalka kestää. Olin ollut vain muutaman päivän pois lenkkipoluilta, mutta olo oli kuin varsalla keväällä. Juoksin riemuuni ja hymyilin leveästi varmaan koko matkan. Uskomattoman hienoja tunteita.

Alla vielä loppukevennykseksi kuvia viime viikonlopulta. Ohjelmassa oli juoksua, uintia, pyöräilyä, häät, tuparit, kummipojan synttärijuhlat, maakuntamatkailua Vantaalla ja Jarnon kannustamista omaan uuteen maratonennätykseensä Vantaan maratonilla.

Tatu ja Risto

20141011_175759

Pitkän juoksun päälle häissä maistui leipä. Pöytäseurueen leipäkori osui oikean ihmisen kohdalle 🙂

IMAG0282

Lauantai-ilta jatkui tupareihin ja siellä Kona-studio oli asiaankuuluva. Jarnon Felt näytti niin houkuttelevalta ettei sen päältä malttanut pysyä poissa.

IMAG0292

Sunnuntaipyöräilyä

IMAG0297

Vantaan maratonin reitin varrella kannustajat oli tässä vaiheessa jo innokkaampia kuin juoksijat. Tässä about 35 kohdalla.

IMAG0301

#mycoach Jarno juoksi enkat. Mun huomiset loppuaikanumerot on noista aika kaukana (kamera taltioi loppuajan kuvan oikeaan laitaan)…

IMAG0303

0

About the Author:

Olen 33-vuotias triathlonisti. Päämatkani ovat pitkiä ja kilpailen ensisijaisesti puoli- ja täysmatkalla. Blogini kautta pääset tutustumaan ammattiurheilijan elämään. Olen viikottain aktiivinen Instagramissa, otathan tilini seurantaan @minnakoistinen Nykyinen statukseni on 'raskaana'. Blogiin kirjoittelen siis kestävyysurheilusta ja raskaudesta tavoitteenani jakaa tietoa melkein salatieteeltä tuntuvasta aiheesta - niin vähän siitä kirjoitetaan! Ja tietysti inspiroida muita odottavia tai juuri synnyttäneitä urheilun pariin! Tervetuloa mukaan - toivottavasti viihdyt seurassani!
  Related Posts

Add a Comment