Amsterdamin maraton oli menestys – kausi 2014 viimein paketissa

Posted by:

Kuten olette aiemmista kirjoituksistani lukeneet ja sosiaalisessa mediassa mahdollisesti havainneet, juoksin ensimmäisen maratonini viime viikon sunnuntaina. Juoksu oli todella onnistunut ja sitä voisi melkein jopa tituleerata parhaaksi juoksukseni ikinä. Sain tarkat ohjeet valmentajalta, miten lähteä juoksua tekemään. Sykkeet ja nopeus määriteltiin tarkasti ja annettiin ohjeet miten toimia, mikäli olotilassa tapahtuu muutoksia juoksun aikana; maratonilla noudatettava energiansaantisuunnitelma; juoksussa piti myös seurata askelfrekvenssiä ja pitää yllä hyvä juoksuformi. Jarno on myös juoksuttanut minua ihan eri tavalla kuin itse olisin omin nokkineni juossut ja tulosta tulee. Tatun kanssa Amsterdamissa onnistuneen maratonin jälkitunnelmissa jopa pohdittiin, että aiemmin rasitteesta – huonosta juoksusta – voi pikkuhiljaa nousta jopa vahvuus. Mutta ei mennä asioiden edelle, eivät nuo juoksuajat nyt vielä kuitenkaan missään erityisen hyvällä tasolla ole. 🙂

Edellisenä päivänä heräteltiin jalkoja lyhyellä juoksulla, joka sisälsi eri vauhtisia juoksuosuuksia.

IMAG0313

Perjantai-iltana söin viimeisen kunnon ruoan. Lauantaiaamuna iso aamiainen, päivän mittaan vain nopeasti sulavia ruokia, kuten sämpylöitä (pelkästään tai oliiviöljyyn kastettuna) ja smoothieta.

IMG_20141022_103957

Maraton

Tatu oli taas hoitanut minun puolestani kaiken mahdollisen mikä tulee kisa-aamuun: reittitsekkauksesta aikataulutukseen ja Garminin kisa-asetusten säätöön. Minä sain herätä kaikessa rauhassa kuuden jälkeen ja raahautua aamupalalle (2 paahtoleipää hillolla, muna, lasi mehua ja muki kahvia), vetää kisavarusteet niskaan ja rullailla foam rollerilla lihakset virkeiksi. Kisapaikalle lähdettiin hyvissä ajoin, ettei tule kiire lämmittelyiden, vessassa käynnin tai tukkeutuneen julkisen liikenteen vuoksi. Maraton oli loppuunmyyty, joten siellä starttasi 16 000 maratoonaria; ruuhkiin oli syytä varautua.

Aamupalaksi paahtoleipää hillolla ja keitetty muna.

IMAG0396

Hotellilta lähdössä

IMAG0401

Ennen starttia herättelin kroppaa ja lihaksia juosten ja ottamalla muutamat terävät vedot. Lämmittelyvaatteet reppuun, vika veskikäynti ja varusteet varustesäilöön. Jouduin jättämään Tatun rauhoittavan seuran, kun minun piti siirtyä stadionin kentälle ja Tatun katsomoon. Tatulta siis viimeiset onnentoivotukset ja tsempit ja nokka kohti stadikan sisäänkäyntiä. Juoksijat asettuivat kentällä karsinoihin lähtöajan perusteella ja minä etsin oman 3.30-4.00 – aikakarsinani. Menin mielestäni tarpeeksi eteen, mutta koska jouduin ekan 10 kilsan aikana ohittelemaan ruuhkaisella reitillä juoksijoita ja himmailemaan ja toisaalta kiihdyttämään tilanteen salliessa hitaampien ohi, olisi kuitenkin pitänyt mennä vieläkin eteenpäin. Minä lähdin siis juoksemaan 3.30 aikaa eli käytännössä 5min/km tai vähän nopeampaa (tavoitteena oli pitää kilsat 4.55-5.00 välissä niin pitkään kuin jaksan).

Siinä karsinassa lähtöä odotellessani tuhansien muiden maratoonarien kanssa kannustajien hurratessa Olympia-stadionin katsomossa, juhlahurmoksen noustessa ja kuuluttajan esitellessä maratoniin osallistuvia maailmanluokan juoksijoita, en voinut olla muuta kuin kiitollinen siitä, että saan olla osana niin hienoja tilanteita ja tilaisuuksia. Urheilu on hienoa ja se herättää valtavan suuria tunteita – onnistumisia, pettymyksiä, yhteenkuuluvuutta, itsensä voittamista, itkua ja naurua. Kisoihin kulminoituu myös niin paljon elämää: jokapäiväset valinnat ja teot sen eteen, että sillä hetkellä, kun seison sydän pamppaillen odottaen lähtökäskyä, olen juuri niin valmistautuneena kuin vain voin olla. Kaikki hyvät ja huonot muistot matkan varrelta. En vaihtaisi noita tilanteita mistään hinnasta enkä vaihtaisi tätä elämäntapaa tai –tyyliä mihinkään – mistään hinnasta. Näistä tunteista ja muistoista on hyvä ammentaa voimia pimeän talven keskellä.

Noin suuressa tapahtumassa liikkeelle lähdetään pikkuhiljaa. Kärki oli juossut jo 10 minuuttia ennen kuin minä saavutin starttiviivan. Garmin päälle ja menoksi. Eka kilsa 5.18 aikaan ja olin jo 18 sekuntia myöhässä omasta aikataulustani. En panikoinut, vaan olin valmiiksi varautunut, että alussa voi ruuhkan takia tulla takkiin. Ajattelin kiristäväni muutaman kilometrin matkalla eron kiinni. Kuten mainittu, reitti oli alussa ruuhkainen ja koska lähdin joukossa, joiden tavoiteaika oli enemmän kuin 3.30, en päässyt samaa juoksuvauhtia etenevien imuun. Päinvastoin, poukkoilin välillä siellä ja täällä, että pääsen hitaammista ohi, joita tuli ihmismuurien lailla vastaan.

Ekat kilsat meni tosi nopeasti, itse asiassa niin nopeasti että missasin ensimmäisen energiatankkauksen yhdellä kilometrillä. Keskityin vain juoksun taloudellisuuteen, tiheään askellukseen ja keveyteen. Tatu oli ehtinyt jo ensimmäiselle kannustuspisteelle ja bongasi minut juoksijamassasta juuri kohdalla. Kilsojen kuluessa minä vain odotin sitä, että koska alkaa maratonin hauskin osuus: kilometrit puolikkaan jälkeen. Ne olivat nimittäin sellaista seutua, missä en vielä koskaan ollut käynyt. Odotin miten kroppa tulee reagoimaan, miten jalat jaksavat, miten mieli jaksaa. Imeytyykö energia, loppuuko voimat, miten mieli kannustaa jaksamaan, kun seinä tulee vastaan. Ja toisaalta, miten pääsen eteenpäin, kun voimat alkavat loppua. Löytyykö alhaisemmasta juoksunopeudesta hyvä tahti vai meneekö kävelyksi/hiippailuksi/jotain juoksua etäisesti muistuttavaksi etenemiseksi.

Juoksijat suunnilleen 15km kohdalla.

IMG_20141022_104228

Ensimmäiset pienet tuntemukset tulivat jossain 17km kohdalla, kun jostain syystä pohkeet alkoivat väsyä. Pieni paniikki, tästäkö tämä jalkojen hajoaminen nyt alkaa. Muutenkin pätkä 15-20km oli henkisesti pisin, vaikkei sekään mikään paha ollut. Aika ei vain meinannut kulua, kannustajia oli tienvarrella vähemmän ja tiesin, että Tatu on vasta 25km kohdalla seuraavan kerran. Puolimaratonin kohdalla alkoi vähän reisissäkin tuntua väsymystä, mutta ei mitään vakavasti otettavaa. Vettä ja energiaa suuhun suunnitelmien mukaan ja edelleen askelfrekvenssi tiheänä, formi kunnossa ja kevyesti askeltaen eteenpäin. Pian 25km tuli vastaan ja Tatukin taas. Geeliä kyytiin ja kannustuksesta lisää puhtia. Tässä vaiheessa tuntui tosi hyvältä, mutta en uskaltanut iloita sen enempää. Hankaluudet olisivat vielä edessä: (1) kolmenkympin seinä, (2) Jarno sanoi, että juoksussa tulee seinä 35km (jos tulee), (3) kavereiden hajoamiset vikalla vitosella… Juoksin eteenpäin oloani tunnustellen.

Mutta eihän sieltä mitään seinää tullut. Juoksu jatkui hyvin ja lennokkaasti 25km:sta eteenpäin. Tatu oli kolmenkympin kohdalla ja sieltä tuli vaan neuvoksi, että jatka samalla lailla. Hyvältä siis juoksu edelleenkin taisi näyttää. Tällä pisteellä olimme alun perin suunnitelleet kommunikoivamme, toivonko Tatun mieluummin 37km kohdalle vai maaliin. 30-42km on maratonin vaikeimmat ja jos juoksu ei meinaa enää kulkea, voi ajatus puolessa välissä odottavasta kannustajasta tuoda paljon lisävoimia. Tässä kohtaa huikkasin hänelle kuitenkin vaan, että ”vettä” (minkä sanoma jäi ilmeisen epäselväksi vastaanottajalle). Minulla oli hirveä jano, vaikka olin jokaisella asemalla tankannut mukillisen. Jatkoin eteenpäin, 32km-merkki tuli vastaan. Pian mittari piippasi jo 35km:n merkiksi. Jalat olivat hyvät, energiatasot olivat hyvät, aika vain alkoi käydä toden teolla pitkäksi. Jaloissa tietysti tuntui matka, mutta ei läheskään siten, että vauhtia olisi pitänyt hidastaa. Luulin, että näen Tatun vasta maalissa, joten yllättyin kun näin tutun hahmon 37km kohdalla. Ohittelin ylämäessä porukkaa, kun selkiä tuli melkein kävelyvauhtia vastaan ja minulla taas riitti energia juosta mielestäni lennokkaastikin eteenpäin. Tässä kohtaa minulla alkoi olla luotto siihen, että ei tässä enää mitenkään voi käydä. Vaikka vikan 5km aikana tulisi lihasjumeja tai –väsyjä, raastomeiningillä yhden femman vetää vaikka irvistäen. Olin myös ennen kisaa päättänyt hajottaa jalat kunnolla ja pakotta jonkunlaisen seinän esiin, jotta tiedän mistä puhutaan ja miltä se tuntuu. Siispä aloin kiihdyttää, vaikka Jarno oli sanonut, ettei loppukiihdytyksiin ole mitään tarvetta. Päätin olla ottamatta ohjetta huomioon, kun kerta jalkoja oli jäljellä. Vika femma siis tultiin selkeästi nopeampaa vauhtia, kuin oli suunnitelmissa. Selkiä tuli vastaan, juottopaikoilla sain väistellä poukkoilevia juoksijoita, yksi setä kurvasi ihan edestäni kannustajiensa luokse ja törmäsin tähän espanjalaiseen herrasmieheen.

Juoksin 37-39 kilsat ~4.45 vauhtia ja vikan 2,2km about puolimaratonvauhtikeskarilla eli 4.32min/km, loppuun kiihtyen. Viimeiset 500-600m meni 4.11min/km pacella. Sain myös tällä kiihdytyspätkällä jalkojani vähän hajalle, ainakin kävely maalissa tuntui aika pahalta ja reisiä ja pohkeita särki. Garmin piippaili kilsoja, mutta en enää katsonut niitä. Yhdessä välissä en ollut enää edes varma olenko jo vikalla kilsalla vai onko vielä yksi kilsa edessä. 500m –merkki tuli kuitenkin vastaan pian ja stadionkin alkoi näkyä. Tässä vaiheessa alkoi myös kelloja tulla vastaan ja rupesin laskeskelemaan, että 3.30 alitusta ei taida tullakaan. Garmin oli minulle koko matkan valehdellut keskariksi 4.57-4.59 väliä ja uskoin loppukiihdytyksellä pystyväni alittamaan tavoitteeni turvallisesti. Olin kuitenkin laittanut Garminin vissiin väärässä paikassa päälle, kun loppuaika painui 7sek yli 3.30.

Juoksudatat

IMG_20141019_160123

Maalissa tuntui aivan älyttömän hyvältä, kuten varmasti uskotte. Lähdin juoksemaan Jarnon ohjeen mukaan 3.30 aikaa, mutta en uskonut siihen pääseväni. Ajattelin vauhdin hyytyvän pikkaisen tuolla 30km päällä, jolloin loppuajaksi itse uskoin itselleni tuollaista 3.40-3.45 aikaa. Tosin olin valmistautunut myös totaalikuolemaan. Ja mikä parasta, oloni oli koko juoksun ajan vahva ja energinen. Mitään seiniä tai vaikeuksia ei tullut, jalka nousi loppuun asti, frekvenssi pysyi ja formi oli kannatteleva. Näin maratonin jälkeisinä päivinä kävelykin onnistuu ihan hyvin, eivätkä jalat tunnu kovin hajonneilta.

Tästä on hyvä jatkaa offarille eli off seasonille. Se ei kuitenkaan tarkoita treenin lopettamista, vähentämistä tai muuttamista sinällään. Tämä viikko palautellaan jalkoja ja annetaan kropan levätä, etteivät muun muassa taudit tartu raskaan suorituksen läpikäymään kroppaan. Sitten onkin luvassa testiviikko ja lähdetään kohti seuraavaa harjoitusblokkia. Off season kun tässä toisaalta on meneillään, aion sallia itselleni tiettyjä lipsahduksia muuten kovasta kurista – ilman huonoa omaatuntoa!

Mallisuorituksena Tatu hetkeksi vapautuneiden nautintojen äärellä: viini ja suklaa.

20141019_193427 (1)

Mikäli kiinnostuit Amsterdamin maratonista, suosittelen sitä kokemuksena ja tapahtumana lämpimästi. Samana päivänä juostiin myös Amsterdamin puolimaraton osittain samalla reitillä. Alla muutama linkki, joihin kannattaa tutustua:

Maratonista voi lukea tarkemmin viralliselta sivustolta (täältä).

Meidän hotelli oli erinomainen sijainniltaan sekä Amsterdamin lentokentän (Schipol), maraton reitin ja maratonin kisakeskuksen osalta (kävelimme kisakeskukseen ilmoittautumaan lauantaina ja matkaa tuli vain 3-4km). Siellä järjestettiin lauantaina pasta party, johon olisi voinut halutessaan osallistua ja sunnuntaina hotellin suihkutilat olivat uloskirjautuneiden hotellivieraiden käytössä.

Hotelli Novotel Amsterdam City

0

About the Author:

Olen 33-vuotias triathlonisti. Päämatkani ovat pitkiä ja kilpailen ensisijaisesti puoli- ja täysmatkalla. Blogini kautta pääset tutustumaan ammattiurheilijan elämään. Olen viikottain aktiivinen Instagramissa, otathan tilini seurantaan @minnakoistinen Nykyinen statukseni on 'raskaana'. Blogiin kirjoittelen siis kestävyysurheilusta ja raskaudesta tavoitteenani jakaa tietoa melkein salatieteeltä tuntuvasta aiheesta - niin vähän siitä kirjoitetaan! Ja tietysti inspiroida muita odottavia tai juuri synnyttäneitä urheilun pariin! Tervetuloa mukaan - toivottavasti viihdyt seurassani!
  Related Posts

Add a Comment