StretchRite venytysapu testissä

Yhteistyössä Hockey Shop   Sain muutama kuukausi sitten Hockey Shopilta testiin Stretch Rite-venytysköyden helpottamaan jalkavaivojeni hoitoa. En ole kaikkein aktiivisin lihashuollon suhteen, joten kaikenlainen lihashuoltoa tehostava tai sen laatua parantava kikka kolmonen on varsin tervetullut. Tuotteen mukana tulee esite, mihin on koostettu köyden kanssa tehtäviä venytyksiä. Osaa venytyksistä olen tehnyt vyön, pyyhkeen tai muun saatavilla…

Kellutuskalsareiden loppuraportti

Sain pari kuukautta sitten Activinstinctilta tuotetestiin neopreenishortsit ja laatikollisen energiapatukoita. Nyt koen, että olen saanut kyseisistä tuotteista riittävästi testiaineistoa jonkinlaisen yhteenvedon tekemiseen. Pyrin tapani mukaan kertomaan mielipiteeni tuotteista kaunistelematta. Kirjoitus sisältää kaupallisia linkkejä, mutta en saa niiden klikkailusta taloudellista hyötyä. Zone3 neopreenishortsit ovat testeissäni osoittautuneet kivaksi lisäksi uintiharjoitteluun. Pullariin verrattuna housut ovat mukavammat käyttää, koska…

Tuotetestin aloitus

*yhteistyössä ActivInstinct Viimeviikolla posti toi mieluisan paketin. Suomeen rantautunut urheiluvarusteiden nettikauppa Activinstinct lähetti minulle paketin, missä tuli pari triathonharjoitteluun sopivaa varustetta testiin. Nyt olen noista tuotteista saanut otettua ensituntuman. Testi jatkuu koko syksyn, joten perusteellisempaakin raporttia on vielä tulossa. Sain itse vaikuttaa testiin tuleviin tuotteisiin ja pyrin valikoimaan tuotteet, jotka ovat joko vasta tulleet markkinoille…

Syksyn kuulumisia

Syksy näyttää viimeinkin saapuneen. Maantiekausi alkaa olemaan paketissa, kun yöpakkaset tulivat. Saattaa olla, että vielä muutaman kerran tulee maantiellä käytyä, mutta pääasiassa tästä eteenpäin pyörätreenit tulee ajettua Jypsin spinningtunneilla tai muunlaisena sisäpyöräilynä. Alkusyksyn treenit ovat olleet leppoista nautiskelua ilman sen suurempia pohdintoja treenien kehittävyydestä. Samaa linjaa jatkan vielä jonkin aikaa, koska liikunnasta nauttiminen on nyt…

Tuotetestissä 2Toms tuotepaketti

Yhteistyössä 2Toms Suomi/Hockeyshop Olen nyt kaksi kuukautta testaillut 2Tomsin tuotteita hiertymisenestoon sekä urheiluvarusteiden pesuun. Tässä, kuten muissakin tuotetesteissä, pyrin olemaan mahdollisimman puolueeton ja kerron kokemukseni niinkuin ne on. Tuotetestiin tuli neljä eri tuotetta. Kolme hiertymien ehkäisyyn ja yksi pyykinpesuaine. En hyödy kirjoituksessa olevista linkeistä mitenkään. Jokaiselle tuotteelle on periaatteessa omat käyttöalueensa, mutta luovuuden kukoistaessa niitä…