HCR 2015

Posted by:

Yhteistyössä ASICS Finland

Menneenä lauantaina oli viimevuoden puolella alkaneen ASICS Better your best-haasteen grande finale, eli Helsinki City Run. Treenit olivat kulkeneet vaihtelevasti, mutta tiesin olevani puolimaratonkunnossa. Jos olisi hyvä päivä osunut kohdalle, niin 1:50:00 alitus olisi ollut mahdollinen. Mutta koska kaikki ei aina mene nappiin, niin aivovamman jälkioireiden osalta tuli sen verta raskaampi viikko, että päätin heivata ennätyshakuisuuden odottamaan toista kertaa. Mutta tästä oireilusta ja sen sovittamisesta urheiluun teen vielä oman postauksen, koska kyseessä on varsin iso ja raskas ...

Continue Reading →
0

Kisasukka ja sukkakisa

Posted by:

Flunssa ei hellittänyt ajoissa, joten kuuden tunnin uinnin rapsan sijaan juttujen taso on tänään todella alhainen. Niin alhainen, että puhun vain sukista. Kukaan tuskin juoksee lenkkejä ilman sukkia, vaikka lyhyimmät kisat ilman menevätkin. Siispä avaan sanaisen arkun aiheeseen liittyen. Ja postauksen lopussa on pieni kilpailukin teille lukijoille.

Yllä olevassa kuvassa on kaikki erilaiset löytämäni juoksusukat. Osaa omistan useammankin parin, koska sukat ovat melkoista kulutustavaraa. Osa on vakiintunut lenkkikäyttöön erilaisiin olosuhteisiin ja osa pääsee jalkaan oikeastaan vain kisatilanteissa.

X-Socks (?) kompressiosukat ostin joskus ...

Continue Reading →
13

Treeniapuja

Posted by:

Aina silloin tällöin minulta kysytään treenivinkkejä ja jopa valmennusta, mutta jälkimmäisestä ainakin kohteliaasti kieltäydyn. Oma aika ja energia ei riitä kaikkeen enkä koe olevani niin osaava vielä, että uskaltaisin kokonaisia treeniohjelmia muille tehdä. Näin netin valtakautena annan kuitenkin pari vinkkiä, mistä hakea omaan harjoitteluun tukea ilman kustannuksia.

Juoksuun on Asicsilla hyvä My Asics-palvelu ja siihen liittyvästä Training clubista löytyy tietoja mm. yhteislenkeistä sekä Foot ID-päivistä jälleenmyyjillä. Yhteislenkeistä seuraava on 15.3. klo 12-14 usealla paikkakunnalla, kuten Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa ja ...

Continue Reading →
0

Viikon treenailuita

Posted by:

Viikko alkoi yhteistreenillä Asics Better your best -haasteen bloggaajien kanssa. Treenit pidettiin Espoossa Ratiopharm areenalla ja rääkkäyksen kapellimestarina oli Aki Nummela. Pitkästä aikaa oli siis kunnon juoksutekniikkapainotteiset treenit. Hieman on jäänyt laiskalle tekemiselle omalla kohdalla nuo tekniikkapainotteisemmat jutut, kun ne vaatisivat jonkun osaavamman katsomaan, että harjoitteet tulee tehtyä oikein. Treeneissä oli kaikkea mahdollista saksijuoksusta polvennostoihin. Tekniikkaosion jälkeen teimme vielä juoksupyramidin: minuutti kovaa, 2 minuuttia kovaa, 3 minuuttia kovaa, 2 minuuttia kovaa, minuutti kovaa. Aki katseli tuossa treenissä vielä juoksuaskelta. ...

Continue Reading →
0

Tieteen kautta nopeammaksi

Posted by:

Otsikossa en viittaa kiellettyihin aineisiin, vaikka niin voisi joku ajatella. Viimeaikoina olen pikkuhiljaa nostanut juoksumääriä, koska Helsinki City run on päivä päivältä lähempänä. Minulle vinkattiin mahdollisuudesta päästä koehenkilöksi juoksun 3D-mallinnusprojektiin, jota toteuttaa yliopisto. Ennakkotiedoissa lupailtiin 3D-liikeanalyysistä muunmuassa seuraavaa:

analyysillä voidaan määrittää normaalien askelparametrien (askeltiheys, askelpituus, kontaktiaika ym.) lisäksi kehon eri osien liikeradat ja nivelkuormitukset. Tätä tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi silloin, kun juoksutekniikkaa muutetaan toistuvien vammojen vuoksi, suorituskyvyn parantamiseksi tai seurataan liikeratojen/puolierojen palautumista kuntoutusjakson aikana.

 

Käytännössä tutkimussetup oli tällainen:

Analyysissä tuli ...

Continue Reading →
0

Pispalassa portaissa

Posted by:

Eiliselle blogilenkille osallistui minä mukaan luettuna neljä ihmistä. Kolme neljästä oli bloggaajia; minä, Jaanaba ja niobe. Neljäs osallistuja oli sitten kaikkien kolmen blogin lukija :D. Mentiin suunnitelman mukaisesti, eli kipitettiin rennolla vauhdilla Pispalan kuuluisille portaille. Neljä kertaa tuli kavuttua portaat, minkä jälkeen suunnistettiin takaisin Pyynikin uimahalliin ja jatkettiin kevyellä uintitreenillä. Kilometrejä juosten tuli kahdeksan ja uiden 2,2. Pikkuhiljaa uskaltaa lisätä juoksukilometrejä ja tehoja, kun takareisivamma tuntuu selätetyltä. Pieniä jumeja siellä vielä ajoittain tuntuu, mutta XXL:stä eilisellä reissulla ostettu ...

Continue Reading →
0

Blogilenkki tulossa!

Posted by:

Huomenna on tarjolla harvinaista herkkua, nimittäin yhteisjuoksulenkki Tampereella. Jaanaban kanssa ollaan mukana Asicsin haasteessa ja ollaan juoksemassa HCR 2015. Siihen harjoittelu on yksin tylsää, joten nyt pidetään pieni yhteislenkki Pyynikin ja Pispalan maisemissa huomenna. Lähtö on Pyynikin uimahallin edestä kello 13 ja suunnitelmissa on juosta rauhallinen lenkki Tampereen kauneimmilla paikoilla. Lenkillä käydään hieman kipittämässä Pispalassa niitä kuuluisia portaita, minkä jälkeen suunnataan reittiä x takaisin uimahallille. Vauhti tulee olemaan rauhallinen 6-7 min/km ja lenkin pituus ehkä tunnin luokkaa. Mukaan ...

Continue Reading →
0

Treenikuulumisia

Posted by:

Tajusin, etten ole paljoa treenipuolesta bloggaillut viimeaikoina. Väsymys on koetellut ja näkyy treenimäärissäkin. Lisäksi nyt on ollut muutamana päivänä kurkku hitusen kipeä ja räkäisyys vaivannut, joten lepopäiviä on taas piisannut. Kivasti Omegawave on tälläkin kertaa korreloinut tukkoisuuden ja kurkkukivun kanssa. Mutta ne treenit, mitä olen tehnyt, ovat olleet yhtä wattbikerääkkiä lukuunottamatta kevyitä. Aiemmin mainitsemiini tutkimuksiin en ole vieläkään päässyt, kiitos sairaanhoitopiirin erittäin hitaan byrokratian. Kahdessa viikossa ei nimittäin ole parin a4:n mittaiset potilastiedot siirtyneet mihinkään, vaikka vakuutusyhtiö on niitä pyytänyt.

 

Treeneihin ...

Continue Reading →
0

Movember ja treenivideo

Posted by:

Hieman on tämä postaustahti hitaampi, mitä haluaisin, mutta sillekin on syynsä. Olen ollut varsin väsynyt tämänkin syksyn ja asian tiimoilta olen käynyt muutamalla lääkärillä. Tämä on johtanut siihen, että odottelen tällä hetkellä vakuutusyhtiöltä päätöstä maksajasta, että pääsisin mm. pään MRI tutkimukseen. Mutta tästä kirjoittelen sitten lisää, kun olen tutkimuksissa käynyt ja selvyyden ongelmiini saanut.

Treenipuolella olen sisäänajanut Asicsin DS-trainereita. Kengät tuntuvat asettuvan mainiosti siihen rakoon kenkävalikoimassani, mitä halusinkin. Tämänhetkisellä askelluksella kengät rullaavat rennossa juoksussa kivasti. Hieman tosin on talvisten kelien liukkaus ...

Continue Reading →
0

Asics Better your best

Posted by:

Postauksen kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla. En ole vielä tämän wordpressin kanssa aivan sinut, joten koittakaa kestää. Vanha koira saa siis opetella uusia temppuja, että saa visuaalisen ilmeen mieluisammaksi.

Menneenä tiistaina olin Ratiopharm Areenalla noin tusinan muun bloggaajan kanssa kuuntelemassa, millaiseen haasteeseen oli oikein tullut lähdettyä. Kyseessä on Asicsin ja Helsinki city runin yhteistyökampanja, joka huipentuu toukokuussa 2015 juostavaan puolimaratoniin. Tavoitteena on kampanjan nimen hengessä pistää juoksuennätyksiä uusiksi tai suorittaa se ensimmäinen puolimaraton. Asics on hommassa mukana huolehtimassa asianmukaisesta juoksuvarustuksesta. Vaate-esittelyn alussa ...

Continue Reading →
0