Hyväksi havaittua osa 1

Ennen varsinaista asiaa kerron blogikisan voittajasta. Kiitokset monista hyvistä vastauksista, minkä takia valinta oli haastava. Uintipussi lähtee nuorelle triathlonistinalulle eteläiseen Suomeen, sillä nuorissa on tämän lajin tulevaisuus. Perusteluina voittajalla oli mm. alaikäisen lapsen pitkä matka uimapaikalle ja arvoesineiden piilottaminen rannalle. Aina joutui jännittämään, että onko kätkö treenin aikana löytynyt. Uintipussin myötä läheiset rannalla näkevät myös…

Näy ja tule nähdyksi

Talvella on pimeää ja moni ninjailee tietoisesti tai tietämättään. Valottomat pyörät ovat arkipäivää, valitettavasti. Heijastimetkin loistavat poissaolollaan useimmilla. Silti ulkona liikutaan ajatuksella “kyllä mut p*****e nähdään!”, vaikka se musta tuulipuku ei varsinkaan syyspimeällä näy mihinkään. Valitettavan monta läheltä piti-tilannetta käy vuosittain itselläkin, kun esim. Jyväskylän Rantaraitilla tulee pimeissä kohdissa vastaan mustiin pukeutuneita lenkkeilijöitä ilman mitään…

Ystävänpäiväkilpailu

Yhteistyökumppanini Swimsafetydevice tarjoaa ystävänpäivän kunniaksi pienen kilpailun. Perinteisemmistä kilpailuista poiketen nyt teidän lukijoiden tehtävänä on perustella miksi juuri teidän ystävänne ansaitsee lahjaksi L-kokoisen uintipussin. Paras perustelu palkitaan. Perusteluita voi heittää kommenttiboksiin, mailiin lasse(a)kauramoottori.com tai blogin fb-sivulle viestinä. Kilpailuvastausten takaraja on perjantai 20. päivä kello 23.59. Voittajan julkistan lauantaina 21. päivä tätä kuuta. Hyvää ystävänpäivää ruutujen…

Viikon treenailuita

Viikko alkoi yhteistreenillä Asics Better your best -haasteen bloggaajien kanssa. Treenit pidettiin Espoossa Ratiopharm areenalla ja rääkkäyksen kapellimestarina oli Aki Nummela. Pitkästä aikaa oli siis kunnon juoksutekniikkapainotteiset treenit. Hieman on jäänyt laiskalle tekemiselle omalla kohdalla nuo tekniikkapainotteisemmat jutut, kun ne vaatisivat jonkun osaavamman katsomaan, että harjoitteet tulee tehtyä oikein. Treeneissä oli kaikkea mahdollista saksijuoksusta polvennostoihin….

T90.5 ja minä

Hiljattain kirjoittelin sopimattomuudestani tähän lajiin ruumiinrakenteeni osalta ja viittasin, että massa on nyt hidasteista pienimpiä. Suurin hidaste löytyy korvien välistä tällä hetkellä. Sanotaan, että tässä lajissa pitää olla päästään vialla, jos pidemmille matkoille haluaa osallistua. Toisilla tämä pitää paikkansa enemmän, toisilla vähemmän. Minut voi nyt laskea tuohon ensiksi mainittuun joukkoon. Pidempään taivaltani seuranneet muistavat kolarin…

Tieteen kautta nopeammaksi

Otsikossa en viittaa kiellettyihin aineisiin, vaikka niin voisi joku ajatella. Viimeaikoina olen pikkuhiljaa nostanut juoksumääriä, koska Helsinki City run on päivä päivältä lähempänä. Minulle vinkattiin mahdollisuudesta päästä koehenkilöksi juoksun 3D-mallinnusprojektiin, jota toteuttaa yliopisto. Ennakkotiedoissa lupailtiin 3D-liikeanalyysistä muunmuassa seuraavaa: “analyysillä voidaan määrittää normaalien askelparametrien (askeltiheys, askelpituus, kontaktiaika ym.) lisäksi kehon eri osien liikeradat ja nivelkuormitukset. Tätä…

Epäsopiva kestävyysurheilija

Tämä kirjoitus olisi ehkä ollut ajankohtaisempi alkuvuodesta, kun urheilijoiden ruumiinrakennekeskustelu kävi lehtien palstoilla kuumana. Sivupalkissa lukee, että olen epätyypillinen kestävyysurheilija ja sillä tarkoitan ruumiinrakennettani. Jos katselee vain mittoja, niin lajin pitäisi olla jotain ihan muuta kuin kestävyysurheilua. Lajihistoriaani on mahtunut mm. jalkapalloa ja karatea, minkä jälkeen olen vasta kestävyysurheiluun hurahtanut. Olen aina ollut hieman rotevampaa…

Uusi treenilaukku

Joskus käy niin ikävästi, että treeneissä menee joku paikka rikki. Viimeisen puolen vuoden aikana se joku paikka on ollut treenilaukku. Kahdesti. Ensiksi hajosi Kalmarin täysmatkalta saatu reppu ja muutamaa viikkoa sen jälkeen hajosi tuo toinenkin laukku. Pikapaikkaukset eivät noissa enää auta, joten on tullut aika metsästää uusi treenilaukku. Ja siinä tarvitsen teidän apuanne. Ennen kuin…

Pitkää yhdistelmää ja pääasiaa

Tällä viikolla Terveystalolla vietetyt tunnit ovat melkein samalla tasolla kuin treenitunnit. Vajaat viisi tuntia nimittäin olen ollut tällä viikolla tutkittavana. Vihdoinkin sain vakuutusyhtiön maksusitoumuksen. Vaatimattomasti 1,5kk sai odottaa, että KSSHP laittaa kaksi a4 tulostetta Pohjolalle ja siitä sitten meni vain pari päivää, että sain päätöksen maksusitoumuksesta. Mutta nyt on kuuppa tutkittu niiltä osin, mitä Pohjola…

Alkuvuoden touhuja

Tämä on taas näitä postauksia, mihin ei vaan järkevää otsikkoa keksi. Viimeisen viikon aikana on taas ehtinyt tapahtumaan kaikenlaista. Muutama laajempi postaus on työn alla mm. testaamistani actionkameroista (Gopro vs. Virb), talviurheiluvinkit, foam rollerit ym. kivaa. Viimeviikolla pyörähdin Optimoven uusien tilojen avajaisissa. Hienot tilat ovat tyypit saaneet aikaan. Treenisali näytti viihtyisältä ja toimivalta toiminnalliseen treeniin….