Välivuoden viettoa

Tämä vuosi on kilpailuihin osallistumisen puolesta välivuosi. Urheilullisten tavoitteiden sijaan tämän vuoden suurimmat tavoitteet ovat kuntoutuksellisia. Lisäksi tämänhetkisellä liikuntakyvyllä kisaaminen olisi vain itsensä kiduttamista ja vähien rahojen haaskausta. Lähimmäksi kisaamista olen päässyt kaksissa talkoissa; Finntriathlon Vierumäki ja Pullukka run. Tässä postauksessa kerron, miten olen välivuotena liikkunut ja mitä on tulossa.

Tämän vuoden puolella olen käynyt juoksemassa kuusi kertaa. Yli neljä kuukautta jatkunut hermokipulääkitys on pikkuhiljaa rauhoittanut takareittä ja enää ylämäissä ei kivun takia jalka meinaa pettää. Mutta täysin kivuttomia juoksulenkit eivät vieläkään ole. Viimeistään lenkin jälkeen tulee kevyt jomotus, jota jatkuu pari päivää. Mutta lenkinaikaiset kivut ovat jo siedettävällä tasolla. Tästä innostuneena ostin XXL:stä kahdet uudet lenkkarit. Loppuunjuostujen DS trainereiden tilalle uusimmat DS trainerit sekä maastojuoksukengät. Jälkimmäisillä ajattelin kirmailla poluilla ja pururadoilla sitten, kun takareisi sen sallii. Lisäksi niillä on varmasti parempi juosta talvella loskassa ja tuoreella lumella, kuin kenkähyllystä löytyvillä Adidaksilla, joiden pohja on liukas kesällä ja talvella pinnalla kuin pinnalla.

Pääosa tämän vuoden treeneistä on ollut uintitreenejä. Viimevuoden elokuussa ostamani Aaltoalvarin tarjousranneke oli siihen hyvä kannustin, koska 50 käyttökerran ranneke oli voimassa vuoden ostopäivästä. Tuosta rannekkeesta sain käytettyä hitusen vajaa 40 kertaa ennen hallin sulkeutumista juhannuksen aikaan. Valtaosa noista käyttökerroista oli maalis-toukokuun aikana. Uintipainotteisen kauden aikana oivalsin käsivedon paremmin ja vauhdit pääosin lyhyissä (1500-2000m) treeneissä nousi tuntuvasti. Uintitreenit olivat teidän lukijoiden treeneihin verrattuna suorastaan verramittaisia, mutta tein ne oman jaksamiseni ehdoilla. Uimahalli on aistikuormitukseltaan suorastaan he***tillinen tämän aivovamman kanssa. Pidemmät, yli 2km uintitreenit ovat mielekkäitä, vain jos on 1. Hyvä, virkeä päivä, 2. Edellisinä öinä on tullut unta 10,5-11+h, 3. Lääkityksen puolesta päivän virein ajankohta (klo 13-15 välillä yleensä), 4. uimahallissa vähän ihmisiä. Kaikki edellämainitut seikat tuntuvat toteutuvan sen verran harvoin, että lyhyemmät uintitreenit ovat olleet sopiva kompromissi treenaamisen ja yleisen jaksamisen välillä.

Avovedessä uiminen on kuormitukseltaan huomattavasti halliuintia inhimillisempää, mutta myös omien haasteidensa värittämää. Minusta on tullut aikaisempaan verrattuna huomattavan herkkä aalloille. Pienikin aallokko avovedessä tuo päivästä riippuen joko lievän tai huomattavan huimauksen uinnin jälkeen. Mutta avovedessä uiminen on silti mukavaa, kun ei tarvitse väistellä muita uimareita tai laskea altaanpohjan kaakeleita. Lisäksi lähin uimapaikka on noin kilometrin päässä asuinpaikasta, niin kynnys uinnille lähtemiseen on pienempi kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla.

Pyöräilemässä olen käynyt harvakseltaan. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja käynyt muutamalla maantielenkillä testailemassa erityyppisiä pyöräilykypäriä. Niistä on tulossa erillinen postaus lähiviikkoina. Suomen kesä on asettanut pyöräilyyn omat haasteensa, koska aurinkoisina päivinä on ollut muuta tekemistä, kuten kisatalkoita, ja sateisina päivinä ei vain ole huvittanut lähteä ulos. Pyörälenkkien osalta suurin haaste on lenkkipituus. Toisaalta haluaisi tehdä pidempiä 75+km lenkkejä, mutta alentunut fyysinen kunto sekä pään kuormituskesto ovat omat rajoittavat tekijänsä. Toisena päivänä pari tuntia maantieajoa piristää, toisena päivänä samanmittaisen lenkin jälkeen on kuin zombie. Jyväskylässä asuessa maantielenkkien molemmissa päissä on huomattavat siirtymät taajamissa, missä joutuu olemaan kokoajan varsin skarppina autoilijoiden, koiranulkoiluttajien ja nyt myös Pokemon Go-pelaajien takia. Kaikki keskittymistä vaativa väsyttää tehokkaasti, mikä lienee osasyynä maantielenkkien arvaamattomaan kuormitukseen. Vaikka olen yrittänyt opetella ennakoimaan pään päiväkohtaista kuormituskestoa diagnoosista lähtien, en vieläkään sitä hallitse.

Takareiden kipuilujen kaveriksi on nyt tullut myös yläselän/hartiaseudun superjumit kipuineen. Tähän on kokeiltu ohjattua niska-hartiajumppaa fysiatrian polilla, mutta osa liikkeistä oli lievästi sanottuna sopimattomia. Yksi jumppakuminauhalla tehty liike sai aikaan parin päivän pahoinvoinnin ja jumpan jälkeisen päivän rajun niskakrampin. Aluksi kramppi oli pientä nyppimistä, mutta pikkuhiljaa se yltyi hallitsemattomaan pään nykimiseen alavasemmalle. Kramppi talttui vasta päivystyksessä pistetyllä lihasrelaksantilla ja niska tuntui tuon jälkeen oudolta 1,5 viikkoa. Nappasin krampista lyhyen videon, joka löytyy Instagram-tililtäni.

Treenipuolen yhteenveto on siis varsin lyhyt. Treenaan satunnaisesti 1-4 kertaa viikossa ilman treeniohjelmaa tai muutakaan suunnitelmallisuutta. Aivovamman kuntoutus on ollut koko tämän vuoden omatoimista, koska vakuutusyhtiö on päätöksissään jahkaillut. Kävin vakuutusyhtiön lähetteellä myös Meilahdessa HYKS aivovammapoliklinikalla, mutta sen käynnin loppulausunto valmistunee vasta syksyllä, eikä vakuutusyhtiö sitä ennen tee yhtäkään päätöstä. Loppulausuntoa odotellessa kyseisen polin ylilääkäri kirjoitti kuitenkin välilausunnon ja jatkoi piristävää lääkitystäni vuoden loppuun asti. Pääsponsorin, eli Kelan, suotuisan yhteistyön merkeissä pääsen elokuussa alkavaan kuusiviikkoiseen laitoskuntoutukseen Validia kuntoutuskeskukseen Helsingissä, vaikka ensisijainen maksaja olisi vakuutusyhtiö. Jos kaikki menee hyvin, niin olen ensimmäisen kuntoutusjakson päättyessä väsyneempi kuin koskaan, mutta ymmärrän vammaani paremmin.