Triathlon ja kielletyt menetelmät

Kielletyt menetelmät urheilussa on aihe, joka pomppaa aina silloin tällöin mediassakin esiin. Kielletyt menetelmät eivät aina ole synonyymi dopingille, sillä triathlonissa on muitakin tapoja saada etua kuin lääkkeiden väärinkäyttö. Slowtwitch uutisoi eilen kanadalaisesta AG-urheilijasta, jonka tuloksia on epäselvyyksien takia mitätöity. Tiivistettynä tuossa tapauksessa urheilija on ilmeisesti oikonut kilpailureiteillä, hukannut tietoisesti ajanottochipin jne ja tuolla tavalla saanut itselleen muunmuassa AG40-44 MM-kullan pitkältä matkalta. Tuon tapauksen tutkinta on vielä kesken, joten kyseisen urheilijan tuloksista on mitätöity toistaiseksi vain osa.

Tässä lajissa voi huijata tietoisesti ja vahingossa. Vahingossa huijaamisella tarkoitan lääkkeitä ikäluokkaurheilijoilla. Jotkin lääkevalmisteet ovat kiellettyjen listalla, eikä kaikki ikäluokkaurheilijat välttämättä tiedä, että dopingsäädökset koskevat heitäkin. Oma lukunsa on tietenkin ne urheilijat, jotka tietoisesti hakevat lääkkeiden väärinkäytöllä parempia kisasuorituksia. Jos oma lääkitys epäilyttää, niin Antidopingtoimikunnan sivuilla on selkeä lista kielletyistä aineista. Jos omasta lääkityksestä löytyy jotain kiellettyä, niin tuolta löytyy myös toimintaohjeet Erivapaus-välilehdeltä. Omalla kohdalla joudun hakemaan tämänhetkiseen lääkitykseen erivapautta, jos haluan kilpailla triathlonissa tai jossain muussa urheilussa. Suomessa ikäsarjaurheilijat harvemmin päätyvät dopingtestiin, mutta se ei ole mikään tekosyy olla noudattamatta sääntöjä. Erivapauden hakeminen vaatii vain parin paperin täyttämisen, mikä on pieni vaiva douppaajan leimaan ja parin vuoden kilpailukieltoon verrattuna. Kemiallinen doping on ainakin parin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan jonkinlainen ongelma tässäkin lajissa. Tuossa kyseisessä tutkimuksessa 3000 Saksassa IM-kisoihin osallistunutta kisaajaa vastasi anonyymisti kyselyyn ja tulosten mukaan dopingin käyttö vaihteli 10-20% välillä kisasta riippuen. Kotimaassa tuskin tuossa laajuudessa käytetään lääkkeitä dopingtarkoituksessa, mutta varmasti jokunen väärinkäyttäjä tähänkin harrastaja/kilpailijamäärään mahtuu.

Kemiallista dopingia tehokkaampaa ja huomattavan paljon yleisempää on muiden kiellettyjen menetelmien käyttäminen edun saamiseksi. Eli peesaus. Tähän kategoriaan menee tietenkin myös erittäin luovat ratkaisut, kuten sähkömoottorit rungon sisässä, mutta niitä en usko löytyvän kotimaan kisoista. Sitten takaisin vuosia jauhettuun aiheeseen, eli peesaukseen. Siitä saa järjettömän edun suhteessa kiinnijäämisen riskiin kotimaan kisoissa. Cervelon insinöörien mukaan peesaamalla saa jopa 30% säästön tarvittavissa tehoissa, minkä huomaa perstuntumassa aivan varmasti. Toki peesausongelmia on ulkomaillakin, mutta ulkomailta löytyy myös kisoja, joissa peesausongelmaa ei ole syystä tai toisesta. Puolimatkan kisassa tai täysmatkalla peesaamisesta kun saa helposti minuuttikaupalla hyötyä, niin monella kynnys ottaa tuo hyöty on valitettavan alhainen. Tai vaikka jäisi kiinni, niin 5 minuutin aikasakko ei saatuun hyötyyn verrattuna hirveästi haittaa.

Kemiallisen dopingin käyttäjät vaarantavat yleensä vain oman terveytensä, kun peesaajat vaarantavat myös kanssakisaajien terveyden. Suomen teissä piisaa railoja ja routaheittoja vaikka muille jaettavaksi. Sopiva töyssy voi yllättää kokeneenkin pyöräilijän, kuten muutamat kotimaiset kisaajat kesällä huomasivat. Kun pyörä lähtee käsistä 40-50km/h vauhdista, tulee yleensä rumaa jälkeä. Jos ja kun näin tulee vielä käymään jossain peesiryhmässä, niin yhden kisaajan sijaan sairaalaan saa viedä paikattavaksi useita, jopa yli 10 kisaajaa. Tässä mielessä pidän kemiallisesti douppaavia huomattavasti harmittomampina kuin peesikärpäsiä. On varsin naiivia ajatella, että oma pyöränhallinta olisi niin hyvällä tasolla, ettei mikään tiessä oleva vika voisi koskaan yllättää. Tai vaikka pyöränhallinta olisi parempi kuin Road bike party-videoissa, niin peesijunassa jonkun toisen kaatuessa alle metrin päässä eturenkaasta ei maailman parhailla ajotaidoillakaan voi törmäystä välttää. Tilanne on aivan erilainen, jos väli on sallittu 10 metriä. Esimerkiksi 36km/h vauhdissa alle metrin välillä edelläajavaan reaktioaikaa on alle 0,1 sekuntia. Sallitulla välillä edelläajavaan reaktioaika on sekunti. Jokainen voi kokeilla vaikkapa Ylen sivuilta löytyvästä testistä oman reaktioaikansa ja verrata sitä noihin edelläoleviin aikoihin ja miettiä, kuinka hyvin peesijunassa ehtisi reagoimaan. Ryhmäajossa kaatumisista voi tulla vakaviakin vammoja, kuten luunmurtumia, niskavammoja, aivovammoja ja niin edelleen. Tuskin kukaan kisaaja haluaa olla se, joka aiheuttaa omalla toilailullaan jollekin toiselle vakavia vammoja tai pysyvän työkyvyttömyyden.

Mitä sitten tehdä kaikille epärehellisiä keinoja käyttäville? Kemiallisia douppaajia on vaikea saada ikäsarjoista kiinni, koska lääkkeet eivät näy päällepäin eikä laajempaan testaamiseen ole resursseja. Peesaaminen sen sijaan on niin näkyvä ilmiö, että periaatteessa siihen on helppo puuttua. Riittävän tiukan tuomarilinjan ja kisaajien kurinalaisuuden pitäisi riittää. Molemmissa tosin on omasta mielestä parannettavaa. Enemmän ehkä tuossa kisaajien kurinalaisuudessa, kun miettii muitakin rikkeitä kuin peesausta. Jokainen kisoissa talkoissa ollut tietää, kuinka käsittämätön määrä roskaa löytyy reitin varresta, vaikka roskia saisi heittää vain merkittyihin paikkoihin. Osa roskista tai pyörässä olleista varusteista putoaa varmasti vahingossa, mutta iso osa on varmasti tietoista roskaamista. Tahattomaan roskaamiseen olen minäkin syyllistynyt, sillä Joroisilla minipumpustani putosi osa jonnekinpäin pyöräreittiä. Joroisilla pyöräreitillä näkyi varsinkin loppuvaiheilla useita sisäkumeja, Giro Air Attack-kypärän visiiri, työkaluja ja muita varmasti tahattomia pudotuksia. Tahallinen geeliroskien ja tyhjien pullojen viskaaminen on sitten ihan toinen juttu ja siihen pitäisi puuttua aina, kun sellaista havaitaan. Huomautuksen sijaan suoraan useamman minuutin aikarangaistus, niin voisi asenne joillakin muuttua. Sama pätee myös peesaukseen. Huomautukset ja stop´n´go-rangaistuket ovat hyötyyn nähden aivan liian mietoja keinoja. Alle minuutin pysäytys ei paljoa tunnu, jos peesietu on 5-10 minuuttia loppuajassa. Jos ja kun peesijuna kasvaa niin suureksi, ettei reitin varrelle pysäyttäminen ole turvallista, niin koko ryhmän voisi mielestäni passittaa jäähylle T2:ssa. Jos peesijunan annetaan vain mennä menojaan, niin se vääristää lopputuloksia ja ylläpitää peesiongelmaa. Joissakin kisoissa isommat porrastukset lähtöryhmissä voisi auttaa peesaamisen kitkemiseksi, mutta tässä byrokratian ihmemaassa tulee tässä asiassa usein vastaan tiesulkuajoista päättävien virkamiesten vastahankaisuus. Ville Virkamies kun ei näe aiheelliseksi pidentää tiesulkua parilla tunnilla sen takia, että kisa olisi tasapuolisempi, kun vaakakupin toisessa päässä on Antti Autoilija, jonka on aina päästävä peltilehmällään mahdollisimman lyhyttä reittiä pitkin kulkemaan. Se, mitä järjestäjät voivat siis tehdä, on entistä tiukemman tuomarilinjan vaatiminen ja kovempien rangaistusten käyttö huomautusten sijaan.

Tiedän, että lukijoissani on sekä rehellisiä, että epärehellisiä kisaajia. Te, jotka jatkuvasti rikotte sääntöjä niin peesaamisen, roskaamisen tai muiden kohtien suhteen, niin ryhdistäytykää. Nykyisellä menolla on vain ajan kysymys, koska jossakin peesijunassa sattuu ja tapahtuu. Kisaamisen ei pitäisi olla kenellekään niin iso juttu, että pitää vaarantaa oma ja/tai muiden terveys vain pari pykälää korkeamman sijoituksen toivossa.