Ylimenokauden lopettelua

Nyt voisin varovaisesti sanoa, että ylimenokausi on ohitse. Muuttaminen, muuttolaatikoiden purkaminen ja muutama muu samaan rakoon osunut stressitekijä on jäänyt taakse, niin alkaa energiaa riittämään myös blogin puolelle. Pieni syysflunssakin tuli koettua, mutta se jäi onneksi muutaman päivän tukkoisuudeksi ja karheaksi kurkuksi.

Satelliitit hakusessa
Satelliitit hakusessa

Treenipuolella olen ottanut lyhyet 5km aamulenkit takaisin ohjelmaan. Nyt alkuun pari kertaa viikossa ja loppuvuodesta useammin. Uintikauden Alvarissa avaan lähipäivinä, kun saan loppuun uitujen uimalasien ja uikkareiden tilalle uudet varusteet. Kun asuntoon on saatu raivattua sopiva paikka, niin traineritreenitkin alkavat, ellei keli salli maantieajeluita. Treenaamisessa on lisäksi yksi pieni hidaste entisten lisäksi. Käyttöpyöräni varastettiin kesä-heinäkuun taitteessa, mistä lähtien olen tehnyt lähes kaikki kauppareissut ym. asioinnin kävellen. Tällä hetkellä uintireissu vaatii noin 3km kävelyn per suunta, kuntosali saman verran jne. Uimaan voi toki juosta, mutta ei sekään joka kerta innosta. Hyvää, matalatehoista hyötyliikuntaa tästä kävelystä kyllä saa. Esimerkiksi muuttoviikonlopun saldona oli 28 tuhatta askelta perjantailta, 25 tuhatta askelta lauantailta ja noin 13 tuhatta askelta sunnuntailta. Askelmäärät eivät kerro nousumetreistä mitään, sillä niitä tuli vähintäänkin riittävästi, kun jokainen laatikko ja huonekalu piti kantaa 4,5 kerrosta ylös. Jos nuo askelmäärät muuttaa matkaksi, niin perjantain ja lauantain yhteismatka lähenteli jo maratonin mittaa. Ja ne kerrat, kun keskustassa käy asioilla, tulee kävelyä helposti 8km. Ainakin saa aktiivisuusrannekkeen askeltavoitteet suht helposti täytettyä.

Kevyellä maantieajelulla Säynätsalossa
Kevyellä maantieajelulla Säynätsalossa

Ensivuoden urheilusuunnitelmia olen ehtinyt hitusen tekemään. Edelleenkin mielessä on välivuosi triathlonista. Tähän on johtanut monta syytä, joiden yhteisvaikutuksena päätin pitää pientä taukoa. Olen nyt viisi peräkkäistä kesää kilpaillut suht aktiivisesti ja jokainen noista kesistä on pitänyt suunnitella suht triathlonin ehdoilla. Eli ei juurikaan rentoja mökkiviikonloppuja, lähinnä vain urheilua urheilun perään. Kaipaan välillä pientä paussia ja rennompaa tekemistä, kuten parin tunnin kalastusreissuja tms. jotain ihan muuta. Tälle ei ole viimevuosina ollut paljoa aikaa. Toinen merkittävä tekijä on oma jaksaminen niin fyysisesti kuin henkisesti. Aivovamman kanssa on vielä paljon opettelua ja haluan keskittyä kuntoutukseen. Kuntoutus syö voimavaroja treenistä ja kisaviikonloput ovat erittäin kuormittavia. Kun lopetin tämän kesän kisailut Joroisten jälkeen, olin kuolemanväsynyt niin fyysisesti kuin henkisestikin. Useamman toiminnantäyteisen viikonlopun putki oli tässä vaiheessa kuntoutusta liikaa. Käytännössä Joroisten jälkeen meni yli kuukausi voimien keräilyyn. Yksi merkittävä tekijä on myös treenimäärien lasku, siihen liittyvä kunnon aleneminen ja edellämainittujen vaikutus motivaatioon. Kun ei ole saanut riittävästi treeniä, niin ei kulje niin hyvin kuin pää haluaisi. Kisatessa tämä syö motivaatiota todella paljon. Tavoitteenani välivuodelle on nostaa treenimääriä ja kuntoa niin, että kisaaminen motivoisi paremmin. Neljäs merkittävä tekijä on fyysisen suorituskyvyn riippuvaisuus pään vireystilasta. Kun ei ole vielä saavuttanut kunnon tasapainoa jaksamisen kanssa, on aivan liian päiväriippuvaista, kulkeeko kisassa mitenkään. Välivuoden aikana pyrin löytämään tasapainon jaksamiseen niin, että saan myös kisoissa kropasta kaiken tarvittavan irti. Viides syy välivuoteen on raha. Kisaaminen maksaa vähintäänkin riittävästi, eikä juuri nyt oikein ole intoa laittaa pienistä tuloista merkittävää osaa kisaamiseen puolitehoilla.

 

Kaikesta huolimatta ensivuodelle on muutama urheilusuoritus suunnitteilla. Triathlonkisoissa saatan pyörähtää talkoolaisena, mutta tuskin numerolappu rinnassa. Parissa eri tapahtumassa on näillä näkymin tarkoitus laittaa numerolappu rintaan. Nämä tapahtumat ovat Heinolan kaupunkipuistojuoksu ja Finlandiamaraton. Molemmat eräänlaisia kotikilpailuita, toinen kotikaupungissa ja toinen tässä nykyisessä asuinpaikassa, jolloin majoitusta ei tarvitse erikseen sumplia eikä kyytejä tarvitse sopia. Ensivuosi tulee olemaan juoksupainotteinen, jos vain tuo vieläkin ajoittain kipuileva takareisi sen sallii. Välivuosi sallii budjetin rajoissa myös kaikenlaisen välinetestailun entistä paremmin. Voi olla, että muutamia mielenkiintoisia testejä tulee jo tämän syksyn aikana…

Vaikein pyörä, millä olen ajanut. Tempopyörä rullilla oli helppo tähän verrattuna.
Vaikein pyörä, millä olen ajanut. Tempopyörä rullilla oli helppo tähän verrattuna. Ehkä joskus tällainen löytyy omastakin tallista.

Similar Posts