Tuotetestissä 2Toms tuotepaketti

Posted by:

Yhteistyössä 2Toms Suomi/Hockeyshop

Olen nyt kaksi kuukautta testaillut 2Tomsin tuotteita hiertymisenestoon sekä urheiluvarusteiden pesuun. Tässä, kuten muissakin tuotetesteissä, pyrin olemaan mahdollisimman puolueeton ja kerron kokemukseni niinkuin ne on. Tuotetestiin tuli neljä eri tuotetta. Kolme hiertymien ehkäisyyn ja yksi pyykinpesuaine. En hyödy kirjoituksessa olevista linkeistä mitenkään.

2toms

Testiin tulleet tuotteet

Jokaiselle tuotteelle on periaatteessa omat käyttöalueensa, mutta luovuuden kukoistaessa niitä voi hitusen levittää. Tästä aasinsillasta pääsen hyvin hiertymisenestojauheeseen ja niihin käyttökohteisiin, mitä sille keksin. Jauhe tulee suolasirottimen kaltaisessa purkissa, josta sitä laitetaan kenkiin/sukkiin noin lusikallinen per jalka. Raekoko on nuppineulanpään luokkaa tai pienempää. En ole maailman hiertymäherkin ihminen, mutta olosuhteiden ollessa sopivat, saan lähes aina hiertymiä jalkoihin. Nämä olosuhteet ovat ilman sukkia juoksu, fysioterapeutin tekemät pohjalliset (materiaali ei juurikaan luista), varpaiden hikoilu/kastuminen tai kaikki yhdessä. Myös pitkät lenkit kesäkuumalla ovat usein johtaneen hiertymiin varpaiden hikoillessa. Myös jotkut juoksusukat ovat hiertymäherkempiä kuin toiset. Lähdin siis tietoisesti hakemaan näitä olosuhteita, kun testasin jauhetta. Ensimmäinen todellinen testi oli Himoksella, missä juoksin ilman sukkia Newtoneilla, missä oli nuo edellämainitut fyssarin tekemät pohjalliset. Olin muutamaan kertaan testannut jauhetta lenkeillä tuolla kombinaatiolla, mutta kisa on aina asia erikseen, kun jalat saattavat olla hieman kosteat ja kengät tulee puettua varsin ripeästi. Muut erityisen hiertymisherkät testit olivat pidempiä lenkkejä ja Joroisten kisa.

Jauhesiroitin

Jauhesiroitin

Miten nuo testit sitten menivät? Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna hyvin. Eli ei yhtäkään hiertymää. Yllätyin positiivisesti, kun hiertymisherkistä pohjallisista sai paljon käyttökelpoisemmat ja pystyin sukitta juoksemaan ilman kärsimyksiä seuraavina päivinä. Joroisilla juoksin sukkien kanssa ja laitoin jauheen sukkiin. Siellä hiertymäriski oli siis lähtökohtaisesti pienempi, mutta päälle kaadetun veden vaikutuksesta kengät kastuivat. Yleensä tuo on aina aiheuttanut ukkovarpaan ja naapurivarpaan välille kitkaa ja hiertymät molempiin varpaisiin. Näin minulle on käynyt lähestulkoon jokaisella pidemmällä lenkillä kesän lämmössäkin, kun varpaat hikoilevat. Mutta jauhe toimi juuri niinkuin pititkin, eikä Joroisiltakaan ollut tuliaisina hiertymiä jaloissa. Hiertymisenestojauhe siis pitää ihon liukkaana myös kastuttuaan, toisin kuin vaikkapa talkki.

 

Sitten se vaihtoehtoinen käyttötapa. Juoksukengissä jauhe toimii niin sukitta kuin sukkien kanssakin, mutta testini ei rajoittunut vain näihin tapauksiin. Ajan triathlonkisoissa pyöräosuuden aina ilman sukkia, joten sain idean laittaa jauhetta myös ajokenkiin. Hiertymiä niistä harvemmin tulee, mutta jokin minussa halusi testata silti asiaa. Tuntui, että jalat sujahtivat jauheen liukastamiin kenkiin sujuvammin, eikä kosteat jalkapohjat tarranneet enää pohjallisiin riisuttaessa. Toisin sanoen kokeilemisen arvoista siis myös ajokengissä.

 

Yhteenvetona jauheesta voi siis todeta, että se toimii juuri niinkuin pitääkin. Toimivuudesta minulla ei ole mitään valittamista. Jos on erityisen hiertymäherkkä, niin suosittelen kokeilemaan. Tuottetta voi käyttää kengissä kuin kengissä, oli ne sitten vaelluskengät, lenkkarit, ajokengät tai mitkä tahansa muut monot. Yhden käyttövinkin kyllä annan vielä. ÄLÄ lisää jauhetta sisätiloissa, jos mahdollista. Jauhe tosiaan liukastaa pinnan kuin pinnan, joten lattioista tuolla saa varsin liukkaat tahtomattaan.

2toms2

Butt shield – korvike säämiskärasvoille

Seuraava tuote, minkä ominaisuuksiin pureudun, on Butt shield. Nimi kertoo oleellisen siitä, mihin tuota käytetään. Kyseessä on säämiskärasvan korvike, eli tarkoitettu ehkäisemään hiertymiä aroilla alueilla pitkissä satulassa istumisissa. Minulla on myös Sixtuksen säämiskärasvaa, mikä toimii verrokkina. Tämän tuotteen rajuimmat testit olivat tämän kahden kuukauden aikana Ratareisi sekä Joroisten kisa. Ratareidessä satulassa tuli istututtua reilut kymmenen tuntia ja Joroisilla 2,5h pääasiassa tempoasennossa. Näistä testeistä Joroinen oli se, missä toimivuus testattiin todenteolla. Nimittäin viimevuonna vastaavalla satula/kisa-asu-yhdistelmällä tuloksena oli hiertymä jo pyöräilyn puoliväliin mennessä. Nyt selvisin ilman hiertymiä, mikä oli varsin mukava asia. Ratareidestäkään ei tullut ikäviä sivuvaikutuksia. 2Tomsin tuote on huomattavasti säämiskärasvaa miellyttävämpi käyttää monestakin syystä. Ensinnäkin tuote ei haise kilometrin päähän, niinkuin säämiskärasvani. Toisekseen tuote on huomaamattomampi, eikä tunnu yhtä epämukavalta kuin runsas rasvakerros. Lisäksi tuotteen levittäminen ei tahraa käsiä. Mutta on roll-on ratkaisussa miinuksensakin. Kokeilin levittää tuotetta suoraan säämiskään ja suoraan iholle. Roll-on toimii hyvin ollessaan ylösalaisin, mutta ei niin hyvin ollessaan pystyssä. Eli tuotetta pitää levittää ensiksi jonnekin muualle että sitä saa myös kohdealueelle.

 

Yhteenveto Butt shieldistä: Tuote on mukavampi kuin säämiskärasva niin perstuntumaltaan kuin levitettävyydeltään, vaikka roll-on ei helpoin olekaan. Ainakin omassa käytössä toimivuus oli yhtä hyvä kuin rasvoillakin. Jos rasvojen käyttö tuntuu epämukavalta, niin tämä on kokeilemisen arvoinen tuote. Purkki kulkee pienen kokonsa ansiosta mukana varsin helposti.

Sport shield, yleistuote hiertymien ehkäisyyn

Sport shield, yleistuote hiertymien ehkäisyyn

Viimeisenä hiertymistuotteista analyysiin pääsee monikäyttöisin yksilö, eli Sport shield. Tuotetta voi levittää minne tahansa päästä varpaisiin ehkäisemään hiertymiä urheillessa. Minulle pääasialliset käyttökohteet ovat olleet sykevyön mokkulan kohta rintakehässä, kaulus märkäpuvussa sekä varpaanvälit niillä kerroilla, milloin en muistanut ottaa jauhetta mukaan. Tuote muodostaa varsin liukkaan kalvon iholle, eikä roll-on sotke joka paikkaa, toisin kuin vaikkapa baby oil märkäpuvun kanssa.Aikaisemmin olen noissa hiertymisherkissä paikoissa käyttänyt muita tuotteita. Märkäpuvun kanssa käytössä on ollut baby oil, koska se ei lahota neopreeniä vaseliinin tavoin. Sykevyön alle olen monesti laittanut haavateippiä tai kinesioteippiä palan, kun tuo mokkulan kohta lähestulkoon aina hankaa juostessa kauniin punaisen raidan rintakehään.

 

Käyttökokemusten perusteella Sports shield toimii hyvänä hankauksenestoaineena sykevyön ja märkäpuvun kanssa. Sykveyön jättämä punainen raita on vielä havaittavissa lenkkien jälkeen, mutta huomattavasti pienempänä kuin ennen. Märkäpuvun kauluksen hankaumista ei ole tarvinut kärsiä, tosin ei tarvinut silloinkaan, kun reilusti baby oilia käytti. Suurimpana etuna baby oiliin verrattuna on siisteys. Roll-onista saa levitettyä suojaavan kalvon iholle sotkematta käsiään. Baby oilia löytyi käytön jälkeen aina märkäpuvun ulkopinnalta, uimalaseista, uimalakista jne. 2Toms korvasi testin myötä baby oilin juuri tuon siisteydensä ansiosta. Tuote on kalliimpi kuin pullo öljyä, mutta monikäyttöisyys ja siisteys ovat niitä asioita, jotka omassa käytössä ajaa halvemman ratkaisun edelle.

 

Viimeinen testattava tuote oli hajuton pyykinpesuneste urheilutekstiileille. Minulla ei ole urheiluvaatteita, joissa olisi erityisen pinttynyt haju, joten en päässyt testaamaan rajuimpien tapausten hajunpoistoa. Mutta kovaan testiin tuote silti pääsi, kun pesin sillä ison koneellisen vaatteita, mm. Ratareiden ajovaatekerrat. Testierä riitti vain yhteen isoon koneelliseen tai kahteen pieneen, niin montaa pesukertaa ei aineelle kertynyt. Verrokkina toimi tässä tapauksessa hajustettu Perlana sport-pesuaine. Perlana puhdistaa kyllä vaatteet, mutta tuoksu ei kaikkia miellytä. 2Toms mainostaa olevansa hajuton ja sitä se tosiaankin oli testikoneellisen kanssa. Pestyistä vaatteista ei nimittäin lähtenyt minkäänlaista tuoksua. Näin hajuttomia eivät ole olleet edes kaikki Allergia- ja astmaliiton hyväksymätkään pesuaineet, mitä olen käyttänyt. Uskon, että pesutulos kelpaisi myös kaikkein hajusteyliherkimmillekin. Kun joskus saan tuon Perlanan käytettyä loppuun, en enää metsästä kissojen ja koirien kanssa uutta pulloa, vaan tilaan suoraan tätä hajutonta pesuainetta tilalle.

 

Tästä tuotetestistä minulle jäi erittäin positiivinen fiilis. Olin hieman skeptinen tuotteiden toimivuudesta, mutta yllätyin positiivisesti. Ainakin näiden kahden kuukauden aikana kerättyjen kokemusten perusteella tuotteet tekevät sen, mitä lupaavat. Erityisesti hiertymisenestojauhe jäi mieleen. Olosuhteet, joissa olen aina aiemmin saanut hiertymiä, eivät testeissä olleet enää ongelmallisia, joten voiko enää enempää toivoa?

0

About the Author:

  Related Posts

Add a Comment