Pitkän lenkin taikaa
Pidemmät lenkit ovat jääneet monen tekijän summana vähemmälle. Trainerilla tms. kaksi tuntia on aikalailla kipuraja, mitä pidempään ei pysty ajamaan. Juosten taas parituntiset ovat varsin kuormittavia iskutuksen takia. Hiihtäen pidemmät treenit onnistuisi, mutta oma hiihtotekniikka ja -kalusto ovat varsin heikkoja. Eikä nämä vaihtelevat talvetkaan hiihtoa edesauta. Lähimmät ladut olisivat parin kilometrin päässä, mutta kun omistaa vain yhden huonosti tällä massalla toimivan suksiparin, niin kynnys lähteä ladulle on suurehko. Hiihtotekniikan vajavaisuus näkyy siinä, että pk-sykkeillä pysyminen olisi vain kaukainen toive, mikä myös osaltaan pitkän treenin tarkoitusta tuhoaisi. Talvipoluilla maastopyöräily olisi hyvä tapa ajella pidempiä pk-lenkkejä, mutta maastopyöräni keula ei parista huoltoyrityksestä huolimatta toimi moitteetta, eikä rajusti vaihtelevat kelitkään oikein houkuttele kokeilemaan onneaan, että ovatko polut ajokuntoisia.
Viimeviikkoina olen kuitenkin hieman ryhdistäytynyt. Vielä ei mitään nelituntisia tms. oikeasti pitkiä lenkkejä ole tullut tehtyä, mutta suunta on sentään ollut oikea. Viimeviikkojen pisimpiä suorituksia ovat olleet rento pk-puolimaraton paremman puoliskon kanssa, yksi 1,5h uintitreeni sekä perjantainen kolmetuntinen maastossa lainapyörällä. Näistä lenkeistä hauskin oli perjantain maastoajo. Lenkkikaveri oli hakenut Jäätelöauton koeajoon, eli Surly Ice Cream Truck-fatbiken. Minä ajelin sitten kaverin täysjäykällä 29″ sinkulalla. Ylämäissä tuli lajivoimatreeniä, kun vaihteettomuus näytti raskaimmat puolensa. Yllätyin positiivisesti sinkulan ajo-ominaisuuksista. Jouston puute ei haitannut ollenkaan tampatuilla poluilla. Joustamattomuus teki pyörästä todella tehokkaan etenemään, kun polkaisut eivät menneet jousituksen notkumiseen. Tuntui, että kyseinen pyörä eteni poluilla paljon paremmin kuin oma 26″ jäykkäperä. Jossain vaiheessa vaihdettiin pyöriä ja pääsin fiilistelemään läskipyörää.
Noiden pyörien ero oli kuin yö ja päivä. Sinkula kiihtyi ärhäkämmin, mutta oli levoton ajaa kovemmalla vauhdilla. Tuntui, että kokoajan on läheltä piti-tilanne päällä pyörän liukuessa joka suuntaan. Lisäksi tiukemmissa mutkissa piti aina varoa, ettei takarengas leikkaa sisäkaarretta ja uppoa pehmeään hankeen pysäyttäen etenemisen kuin seinään. Tietenkin eturenkaan haukkaamistakin piti varoa kokoajan. Läskipyörä oli toinen ääripää. Leveät renkaat (4,8″) eivät liukastelleet eikä mutkissa tarvinut miettiä ajolinjaa ollenkaan. Jos rengas putosi kovemmalta uralta, niin ei se etenemistä yleensä pysäyttänyt. Läskipyörä eteni kuin juna. Tiivistetysti se oli hauskin pyörä, millä olen ajanut. Todennäköisesti tulevassa Goexpossa minut löytää kuolaamassa läskipyöriä. Ehkä joskus oma pyöräkokoelma kasvaa sellaisella.
Mutta takaisin pitkiin lenkkeihin. Ne ovat niitä kaikkein nautinnollisimpia treenejä. Kun tehot ovat sopivat, niin matka taittuu, maisema vaihtuu ja mieli lepää. Kroppa tykkää ja pohjakunto paranee. Nykytilassa vain kaikkien pisimpien lenkkien jälkeen pääkin on melko väsynyt, mutta tuleepahan sitten otettua loppupäivä rennosti. Onneksi kohta pääsee jo maantielle ajamaan, niin pidempiä lenkkejä on mukavampi tehdä.