Traileri
Joulukuussa on muutakin odotettavaa kuin joulu. Silloin on ensi-ilta vielä nimeämättömälle pätkälle, mistä tässä on traileri:
Video saattaa sisältää tuotesijoittelua.
Ei muuta tällä kertaa. Hyviä treenejä!
Joulukuussa on muutakin odotettavaa kuin joulu. Silloin on ensi-ilta vielä nimeämättömälle pätkälle, mistä tässä on traileri:
Video saattaa sisältää tuotesijoittelua.
Ei muuta tällä kertaa. Hyviä treenejä!
Huomenna on tarjolla harvinaista herkkua, nimittäin yhteisjuoksulenkki Tampereella. Jaanaban kanssa ollaan mukana Asicsin haasteessa ja ollaan juoksemassa HCR 2015. Siihen harjoittelu on yksin tylsää, joten nyt pidetään pieni yhteislenkki Pyynikin ja Pispalan maisemissa huomenna. Lähtö on Pyynikin uimahallin edestä kello 13 ja suunnitelmissa on juosta rauhallinen lenkki Tampereen kauneimmilla paikoilla. Lenkillä käydään hieman kipittämässä Pispalassa…
Vaikutti, että tauti olisi mennyt ohi yhtä nopeasti kuin tulikin, kun torstaina oli jo normaali olo. Lauantaina kevyt uintitreeni ja sunnuntaina 8,5km ASICS-yhteislenkki toivat kuitenkin taudin takaisin tämän päivän olon perusteella. Toki katupölylläkin on osuutensa tukkoisuuteen, mutta taitaa tässä joku taudintynkäkin olla. Ei muuta kuin lisää marjoja, hedelmiä, inkivääriä sekä Carmolista koneeseen. Viikonlopun yhteislenkki oli…
Emosivusto jo omansa tuossa muutama päivä sitten julkisti, joten täydennän hieman muutamalla omalla poiminnalla. Noista poiminnoista ajolaseissa suosittelen käyttämiäni Alpinan laseja. Hinta-laatusuhde on aivan mieletön. Muutamalla kympillä laseihin saa jo valon mukaan tummuvat linssit. Omassa käytössä on kahdet Dribs-mallin lasit ja parempia ei ole vielä vastaan tullut. Kyseisiä laseja saa ainakin Bike-Discountista. Omat lahjavinkit voi…
Kolmen kenkäparin läjän yhteispaino yllätti itsenikin. Painoa oli niinkin hulppeasti kuin 1979 grammaa. Lähimmäksi osunut tulos heitti vain 11 grammaa. Alla kaikki ASICS-sukkien voittajat: Teija (sukat+bonus lähimmästä tuloksesta) Skutti Tanja Jari (sori, sukkakasasi kasvaa kompressiosukilla. Toivottavasti ei tule paljoa sanomista) Pääsin loppuviikosta vielä lääkäriin ja pitkittyneen flunssan tuomio oli poskiontelotulehdus. Nyt kun on pari…
On tullut aika valottaa hieman, miten olen saanut pyörät liikkumaan niin kivasti vuosien ajan. Tähän liittyy erilaisia kemiallisia yhdisteitä ja ruiskuja. Vuosien määrätietoinen käyttö on tuonut tulosta, joka ei jää huomaamatta. On siis aika sukeltaa työkalupakkiin ja katsella, millä kemikaaleilla rakkaita pyöriäni huollan. Kaikki tuotteet on omilla rahoilla ostettuja ja mielipiteet muodostuneet vuosien käytöstä. …
Kevätaurinko paistaa, tiet sulaa ja linnut laulaa. Muutamana päivänä on päässyt nauttimaan erittäin upeista säistä ulkoillessa ja onnistuin jo kertaalleen polttamaan naamani kevätauringon loisteessa. Toivottavasti siellä ruutujen toisellakin puolella on ehditty nauttimaan pitenevistä päivistä ja sulavista maanteistä. Monella on varmasti mietinnässä vielä viimeiset kalustopäivitykset ennen kauden alkua tai ajokaluston keväthuolto. Mitään isoja kalustopäivityksiä ei omissa…