Kisastudio valmiina Konaan
Kuten omalla fb-sivullani mainostin, niin eilinen meni päin seiniä. Kävin nimittäin kokeilemassa boulderointia nioben houkuttelemana. En ole mikään korkeiden paikkojen ystävä, joten jopa viiteen metriin nousevat kiipeilyseinät ja niillä taiteilu ilman turvavaljaita tms tuntui vähintäänkin jännältä. Sisäboulderoinnissa on ideana kiipeillä merkattuja reittejä pitkin. Alla on paksut patjat, että seinältä voi turvallisesti pudota tai hypätä alas. Ensimmäinen kerta Boulderpajalla menikin ihan ihmetellessä ja totutellessa seiniin ja otteisiin. Koon 47 kaviossa kun on ajoittain hieman sovitteluvaikeuksia otepintojen ollessa golfpallon kokoluokkaa. Ehkä hieman ylimääräistä jännitystäkin oli alussa, kun en ole mikään tottunut kiipeilijä. Hyvää treeniä kyseinen laji kyllä on varsinkin ylävartalolle. Kehonhallintaa ja voimatreeniä tulee huomaamatta. Viimeisillä kiipeilyillä ei enää puristusvoimaa ollut, joten kyynärvarret olivat aika hellänä. Tänään jumeja löytyy edellämainittujen kyynärvarsien lisäksi ympäri kroppaa. Uusilla lajikokeiluilla löytyy aina uusia lihaksia.


Tänään illan ohjelmassa on luonnollisesti Konan kisojen katselua. Monta tuttua naamaa on kisaamassa, joten jännitettävää piisaa. Pro-sarjoissakin on paljon seurattavaa, kun Konan paahde aina jonkun ennakkosuosikin hyydyttää ja heittää tuloslistan uusiksi. Parhaat spekulaatiot miesten kisasta on Tom Söderdahlin pitämässä blogissa.


Loppuun vielä kevennys eilisiltaisesta kaveriporukan cocktailkemuista. Toisinaan olen asiallisesti kameran edessä, toisinaan taas sisäinen lapsi pääsee valloilleen.
