Vauhtia Teneriffalta
Kesä lähestyy huimaa vauhtia ja on syytä hieman kerrata missä mennään omien treenien kanssa. Alkuvuosi on sujunut vauhdikkaasti ja olen päässyt treenaamaan suhteellisen mukavasti.
Tein vuodenvaihteessa pienen elämäntapatarkistuksen, sillä vaaka näytti hieman turhan isoja lukuja joulun tietämissä. Nyt maaliskuussa puntarissa on noin 80 kiloa ja pudotettavaa on enää muutamia kiloja.
Olen aiemminkin maininnut vammoistani, joilla on vaikutusta etenkin juoksemiseen. Nilkkani on leikattu kahdesti ja oikea polveni kerran. Vuonna 2007 polvesta katkesi eturistiside, samalla repesivät nivelkierukat ja muitakin aika vakavia vaurioita syntyi. Uudesta siirteestä tuli melko kireä, joten polven liikkuvuus ei ole optimaalinen ja lisäksi juokseminen ei tunnu oikein hyvältä.
Muutamaa vuotta myöhemmin puolestaan SI-nivel tulehtui Sulkavan yksinsoudussa ja kivuista huolimatta oikean hoidon saaminen venyi liikaa. Tulehduksesta tuli “krooninen” ja sen myötä sain jopa selkärankareumadiagnoosin. SI-nivel vaivaa aika ajoin, mutta valtaosan ajasta se on onneksi oireeton.
Tästä päästään sujuvasti alkuvuoden sairaskertomukseen, josta pahimpana on etureiden loukkaaminen. Kovan harjoitusviikon päätteeksi päätin mennä pelaamaan jalkapalloa, jolloin vuoron loppupuolella oikean etureiden kiinnikkeisiin tuli pieni repeämä. Vaiva ei onneksi pahasti haittaa pyöräilyä, uintia, eikä luisteluhiihtoa. Jalkapallo saa nyt hetkeksi jäädä.
Lisäksi ongelmia on ollut vasemman jalan peroneus-jänteessä, mutta fysioterapeuttiguru Ari-Pekka Lindbergin kanssa ongelmaa on saatu hoidettua.
Se sairaskertomuksista. Alkuvuonna treenitunteja on kertynyt mallikkaasti ja pääpaino on ollut hiihdossa, pyöräilyssä, uinnissa ja sisäsoudussa. Ilmoittauduin seurani X-trin järjestämälle uintikurssille, jota vetää huipputriathlonisti Joel Jokinen. Joelin opastuksessa olemme yhdeksän seurakaverin kanssa saaneet hyvää oppia teknisten asioiden kanssa ja välillä jopa erehtyy luulemaan, että oma uinti on parantunut.
Helmikuussa pääsin kunnon treenin makuun, kun matkustin Teneriffalle kahdeksi viikoksi. Olin matkassa perheen ja sukulaisten kanssa, tosin muu ryhmä meni saarelle jo viikkoa aiemmin. Yleensä otan kahden viikon matkoille oman pyörän mukaan, mutta nyt päädyin vuokrapyörään. Toki kustannukset nousevat Norwegianin kuljetushintaa kovemmiksi, mutta muutamat syyt saivat minut nyt päätymään tähän ratkaisuun. Siitä kohta enemmän.
Majoitumme Las Americasissa ja seutu on sikäli tuttua, että olimme 3,5 vuotta aiemmin Los Cristianosissa. Matkan pääpaino harjoituksellisesti oli pyöräilyssä, mutta sekoitin mukaan hieman uintia ja juoksua. Vuokrasin pyörän Bikepoint-firmasta, jonne otin yhteyttä jo hyvissä ajoin. Ilmeisesti liian hyvissä ajoin, sillä varausta ei löytynyt paikalle mennessäni. Toki sähköpostiliikenne selvitti tilannetta ja firma järjesti minulle pyörän. Palvelualttiutta löytyi, sillä pienen nurinan jälkeen pyöräni luvattiin päivittää. Ensimmäiseksi päiväksi alleni tuli Focus hieman traktorimaisilla säädöillä, mutta jo illalla kävin vaihtamassa pyörän BMC:n kisapeliin, jossa oli mm. sähkövaihteet. Pyörän vuokrahinta 10 päivälle oli 24 euroa päivä, joten Norwegianin alle 80 euron kuljetusmaksu on vertailussa edullinen. Olen ajanut Teneriffalla ennenkin, joten vuokrapyörän kompaktikammet olivat yksi houkutus vuokravälineen valintaan. 53/39-välitys ei oikein saaren hurjassa maastossa toimi, vaan 50/34 tekee ajosta sujuvampaa. Vuokrapakettiin kuuluivat pumppu ja vararengas, joten matka taittui nyt avorenkailla tuubien sijaan. Mukanani olivat omat Garmin Vector-polkimet, kypärä, ajovaatteet sekä satula. Satulaa en kuitenkaan vaihtanut, sillä BMC:ssa oli Fizikin Arione, jollaisen olen joskus omistanut, ja satula sopi omaan ajoon todella hyvin.
Ajoin kahden viikon aikana 8 pyörälenkkiä, joista kilometrejä kertyi 673. Koska saari on yhtä mäkeä, tuli kokonaisnousumääräksi huikea 16 133 metriä. Kävin pyörällä Teidellä yhteensä neljä kertaa ja vihdoin nousin ylös myös itäiseltä puolelta. Ylhäällä pääsin lähes 2300 metrin korkeuteen ja jokaisella kerralla laaksossa oli todella lämmin. Alastulo on kuitenkin viileää puuhaa, joten tuuliliivi sekä irtohihat oli laitettava päälle laskuun lähdettäessä. Americasista ylös Teidelle on käytännössä 36 kilometriä yhtäjaksoista nousua, johon itse käytin aerobisella kynnyksellä ajamalla 2 tuntia 50 minuuttia. Kompaktivälitys oli aivan loistava ja kovien lenkkien aikana suorastaan tunsi, kuinka välitys säästää jalkoja verrattuna perinteiseen 39-runttaukseen.
Juoksutreenejä tein maltilla, olihan juoksutauko kasvanut kuukausien mittaiseksi. Hotellin vieressä oli urheilukenttä, jolla kävin tekemässä juoksu- ja lihaskuntotreenejä. Reilun kilometrin päässä oli 50 metrin lämmitetty uima-allas, jossa ehdin käydä vain kahdesti. Rajujen pyörälenkkien päälle en nähnyt viisaaksi mennä uimaan, sillä itsellä takuuvarmat krampit ovat silloin tiedossa.
Teneriffa on hieno saari, mutta vaatii pyöräilijältä paljon. Tasaiset pätkät ovat todella harvassa, joten nousumetreihin on syytä varautua. Toki myös laskemista pääsee treenaamaan tosissaan. Jonkin verran saarella näki triathlonpyöriä, mutta tässä ei mielestäni ole järjen häivää. Maantiepyörä on kyseisissä maastoissa fiksu valinta triathlonistillekin.
Saaren ylivoimaisesti paras lomakohde pyöräilijän ja auringonpalvojan näkökulmasta on lounaisalue. Siellä aurinko hellii takuuvarmasti ja sadepisarat loistavat poissaolollaan. Pohjoisessa sää on yleensä viileämpi ja pilvisempi. Kirjoitan jatkossa hieman lisäohjeistusta pyörämatkailuun liittyen. Teneriffalle menijät voivat myös kysellä lisävinkkejä halutessaan.
Loistavaa Teneriffa-tietoutta löytyy myös täältä:
http://triathlonsuomi.com/kisat-ja-harjoitusmatkat/harjoitusmatkat/teneriffa/
Oma kilpailukausi tulee tähtäämään elokuiseen Tahkon täysmatkaan. Matkan varrella ovat ainakin Vanajanlinna ja Joroisten pikamatka. Myös soutupuolella on tarkoitus voittaa Sulkavan kirkkovenesarja ja osallistua muihin soutukilpailuihin sekä kenties ajaa muutamia pyöräkilpailuja. Mutta niistä enemmän myöhemmin.
Viime viikonloppuna kuulimme myös ikävän uutisen Elina Jouhkin poismenosta. Elinan esimerkki ja muisto elää kuitenkin vahvasti koko Team Elina Jouhkin ryhmässä myös tulevana kesänä. Lepää rauhassa Elina.
Treeni-iloa kaikille kevääseen!