Ironman World Championship 2017
Legendaarisesta Hawain Ironmanista on kulunut jo reilu viikko. Pettymys on edelleen älyttömän suuri ja tekstin kirjoitus tuntuu epämiellyttävältä. Ajattelin sen silti nyt vuodattaa, kun arvet on vielä auki ja muistot tuoreina.
Ennen kisaa olo oli erittäin levollinen ja tiesin olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan. Lanzan leiriltä alkanut ja Konalle jatkunut hyvä pössis ja fiilis oli aistittavissa. Konalla valmistautuminen oli sujunut halutusti ja kisaviikolla olin pystynyt olemaan erittäin rauhassa ja välttämään suurimman kisahysterian.
Kisa-aamuna tutut rutiinit ja ajoissa kisapaikalle. Sielläkin kaikki ongelmitta ja jäi siinä vielä Joonan ja Teron kanssa tovi aikaa katsella pro-kaverin valmistautumista ja jauhaa paskaa. 6:35 lähtivät ammattilaismiehet ja naiset heti perään. Se olikin meidän merkki siirtyä veteen ja starttiviivalle. Tässä kohtaa alkoi fiilis latistua. Starttiin oli 15 minuuttia ja lähtöviivalla oli täysi sota käynnissä. Yritin olla eturivissä, mutta koko ajan siitä puskettiin pois ja nämä etunenän hermannit siinä jutteli, että sub1 uinti olis tosi hyvä. Mietin, että mitähän nekin tässä edessä tekee ja tulee kyllä melkoinen tappelu alkuun.
Lopulta piinaava varttitunti oli ohi, tykki kajahti ja se oli menoa. Alkuun kunnon pesukone, mutta ”oma tila” löytyi nopeasti ja pääsin hyvän uinnin makuun. Tarjolla oli hyvää peesiä ja uinti kulki kivasti. Porukkaa oli joka puolella, mutta tilaa oli paremmin kuin viimeksi. Ihan naureskelin mielessäni, että selvisinpä vähällä tappelulla ja iskuilla. Tähän kohtaa sopiikin kliseinen ”ei saa nuolaista, ennen kuin tipahtaa tai tässä tapauksessa kolahtaa”. Tokalla poijulle tultaessa, jonka kisainfon ohjeiden mukaan sai kiertää kummalta puolelta vain, porukkaa alkoi vyöryä päälle ja kaikki halusivatkin kiertää poijun vasemmalta. Ruuhkassa sainkin sitten kunnon tärskyn takaraivoon. En tiedä oliko kyynärpää vai jonkun jalka, mutta pää tärähti kunnolla. Uintia oli pakko jatkaa, muuten olisi tullut porukkaa päälle. Vähän oli tärähtänyt olo, mutta samassa porukassa pystyi uimaan ongelmitta. Arviolta noin 10 minuuttia tärskystä oli pakko vetää sivuun ja oksentaa. Aamupala tuli ylös ja olo helpotti hivenen. Loppu-uinti menikin läpsytellessä ja miettien uskaltaako hypätä pyörän päälle.
No enpä ollut tullut tänne asti luovuttamaan ja päätin lähteä polkemaan, mutta huutaa huoltojoukoille, että mitä kävi, siltä varalta että olen kohta tajuttomana laavakentän laidalla. Tällä plänillä mutkitta ja uskollisen Cervelon selkään. Ekat polkaisut ja selväksi tuli, että jalat voimattomat ja olo hutera. Alun yleisö egon aikana olin jatkuvasti ohitettavana ja watit oli kaukana tavoitteesta. Palania noustessa kuulin kisatilanteen ja yritin huutaa tällistä. No en saanut sönkötettyä mitään ja matka jatkui laavakentälle. Tässä kohtaa oli lähellä, etten keskeyttänyt. Olo oli huono ja laavakentälle lähtö oikeasti mietitytti. Tai ehkä se on itselle valehtelua, että se oli lähellä, mutta kävi mielessä. Jatkoin matkaa ja kaivoin pyörälaukusta särkylääkettä. Samalla otin kunnolla juomaa ja pakotin yhden geelin alas. Vaikka makuna oli oma lempparini GU:n salttedcaramel niin oksun jälkeen sekin etoi.
Näitten yhteisvaikutuksesta olo parani ja jalkoihin alkoi myös löytyä voimaa. Oltiin ehkä ajettu reilut 30 kilsaa, kun Joona porhalsi ohi. Eka ajatus oli, ettei tänään pysty vastaan aerotuikan vauhtiin, mutta olo oli hyvä ja päätin ajaa Joonan kiinni. Huikkasin siinä samalla, että olin saanut iskun uinnissa. En tiennyt kuuliko Joona, mutta sainpa itselle turvallisemman olon, kun edes joku tiesi, miten oli käynyt. No, nyt pyörä kulki ja porukkaa tulikin selkä edellä vastaan. Alussa mut oli ohittanut ehkä se 200 atleettia ja sellaista häröpalloa oli edessä, että morjens. Porukalla ei ollut mitään moraalia ajaa ja touhu oli vaarallista. Enpä halunnut jäädä näihin pelotoneihin ajamaan, joten ei auttanut kuin painaa reilulla yliwatilla ja karistaa porukkaa. Muutaman yli 300w vedon jälkeen alkoi taas löytyä omaa tilaa ja tavoitewatit oli vihdoin mittarissa. No, eipä kestänyt tätä herkkua kauan ja Hawin lähestyessä vastaan tuli taas porukoita. Onneksi tie oli kumpuilevaa ja etenkin alamäissä porukka jäi. Hawin nousu oli jälleen suunniteltu ajaa 20w yliwateilla suhteessa muuhun reittiin. Nämäkin watit löytyivät helposti ja pyörä oli yhtä lentoa. Nyt sain olla ohituskaistalla ja napsia selkiä. Alun notkahduksen jälkeen olo oli mahtava ja pyöräjalka oli parempi kuin koskaan. Nousu meni loistavasti, huipulla uudet pullot ja vauhdilla alamäkeen. Sekin kulki taas mukavasti. Tuuli tuli tässä kohtaa sivusta ja välillä tiellä pysymisen kanssa oli tekemistä. Laskun alla sainkin kuulla huoltojoukoilta tilanteen, olin 3. ja ainakin kakkossija olisi pyörällä vielä otettavissa. Jatkoin matkaa laavakentälle, ajo oli helppoa ja teho pysyi tavoitteessa. Nyt ei tarvinnut enää ohittaa ja matkaa sai tehdä ihan rauhassa. Ei ollut ketään edessä eikä takana. Kyllä oli upee fiilis, pyörä kulki ja sai tehdä omaa ajoa välittämättä muista.
Ajo siis kulki ja nestettä oli uponnut hyvin. Olin saanut myös kustua ja viime vuoden ongelmat sillä saralla oli ilmeisesti voitettu. Mutta sitten aloin laskemaan montako geeliä oli äijään uponnut ja tulos oli aivan liian vähän. Olin ottanut energiaa 2/3 suunnitellusta. Geelit etoivat koko päivän, pitkitin ottoväliä ja jokainen geeli oli oma taistelunsa. No ,en tästä vielä huolestunut. Ajo kulki, Kona lähestyi, alun heikotus oli vain muisto ja odotin juoksua innolla. Sain vielä vähän ennen T2:sta sarjani kakkosen kiinni ja pääsin tyytyväisenä kakkosena vaihtoon.
Vaihto ongelmitta ja juoksemaan. Juoksun alussa oli pakko napata taas lääkettä, koska päänsärky alkoi vaivata. Juoksu lähti kuitenkin hyvin liikkeelle ja ekat kilsat tippui 4:45 vahtia. Vaikka olin haaveillut kovemmasta juoksusta, olin tähän tyytyväinen olihan vauhti minuutilla kovempaa kun viimevuoden konttaus samassa kohtaa. Kokonaisaikakin näytti 5:53 eli 3:37 maralla oli 9:30 aika tiedossa ja tämän asetin mielessäni paskarajaksi. Alii Drivellä juoksu pysyi vitosen tuntumassa. Huoltopisteiltä kunnolla jäitä ja colaa. Urheilujuoma ei enää uponnut ja taisin tämän 16 kilsan aikana yhden geelinkin saada alas. Palani roadia ylös laahustaessani olo oli vielä hyvä. Vauhti oli pysynyt ja 9:30 aikaan saisi vielä vähän hyytyäkin. Sijoitus oli myös vielä komeasti podiumin puolella.
Laavakentällä meno jatkui, vauhti pysyi tasaisena, ehkä huoltopisteillä meni inasen enemmän aikaa, jotta sain kroppaa viilennettyä. Vähän ennen Energy labia kuulin, että olen toisena. Kärki menee menojaan, mutta muuten on tiukkaa. Tästä siis hyvillä mielin labille eikä olo tuntunut mitenkään erityisen huonolta. Energy labilta selvittyäni huomasin kellon hyytyneen, no ei se mitään, kunhan äijä ei hyydy. No hyytyihän se, melkein heti perään tuli aivan järkyttävä olo. Ei ollut voimaa mihinkään ja tiesin, että jos pysähdyn, jalat menee alta. Laahustin eteenpäin ja 7-8 km ennen maalia kuulin, että podiumista taistellaan. No ei taisteltu, vaan edettiin hämärän rajamailla. Vauhdista ei ole tietoa, mutta helvetin hidasta se oli. Montaakaan muistikuvaa ei ole tältä pätkältä. Sen muistan, että ennen Palanin laskua yritin selvittää mitä kello on, jotta selviäisi onko edes sub10 mahdolinen. En kyllä tähän vastausta saanut eli varmaan suomeksi tätä huutelin saksalaiselle kannatusjoukolle.
Nautinto oli kaukana Alii Drivellä ja maalisuoralla. Puvun vetoketjun sentään sain vedyttyä ylös ennen maaliviivaa. Viivan yli, stoppi ja jalat alta. Seuraava kunnon muistikuva onkin sitten Medical Tentistä. Siellä tentattiin ja testatiin. Kerroin aamuisesta iskusta ja oksentamisesta. Lääkärit sitten siinä pohti, mitä tehdään. Joku aivotärähdys se oli, mutta hetken neuvottelun jälkeen ei tarvinnut lähteä sairaalaan. Huilattiin niin kauan, että jaksoin kävellä pois. Lääkäriopiskelija laitettiin saattamaan ja etsimään huoltojoukot. Onneksi Lauri löytyi nopeasti ja ohjeeksi tuli mennä päivystykseen, jos puhun sekavia, kävelen huonosti tai päänsärky pahenee. Lääkäristä päästyämme totesimme, että puhun aina sekavia ja im-jälkeen tuppaa kävelemään omituisesti, joten no hätä.
Siinä sitten kisaa analysoitiin ja ainut järkevä selitys romahdukselle oli täydellinen energioiden loppuminen. Ja ei se mikään ihme olekaan. Pyörällä 2/3 geeleistä ja juoksussa muistaakseni kaksi geeliä. Vaikka geelit ei maistuneetkaan, niin olisi niitä näin jälkiviisaana pitänyt pakottaa sisään.
No tulos oli 9. Sija 18-24 ag;ssa. Aika 9:44 parani 2 minuuttia viime vuodesta JEE!!!. Uinti oli 55 minuuttia, eli kaksi minuuttia viime vuotta huonompi. Tämä oli olosuhteisiin nähden ok ja tällä uinnilla olisi voinut vaikka voittaa. Pyörä 4:51 päivän ainut plussa, yli 10 minuutin parannus vuoden 2016 aikaan. Alun haparoinnin jälkeen ehjin im-pyörä koskaan. Loppuun asti helppoo ja kivaa. Juoksun alkuun olen tyytyväinen ja se oli selkeästi parempi kun vuosi sitten. Loppu oli sitten katastrofi ja pilasi koko kisan. Summa summarun vihkoonhan se meni ja pahasti. Tavoite oli olla top3 tai vähintään top5, mutta ei auta itku markkinoilla. Minuuteista sitä taas puhuttiin ja sijat 2.-5. olisi ollut otettavissa, mutta ei tälläkään kertaa. Jos väkisin jotain positiivista etsii, niin vahva pyörä ja hyvä juoksun alku kertoo, että kuntoa on saatu taas vuodessa huimasti eteenpäin. Mutta myönnetään, että ei se täällä koleassa koti- Suomessa lämmitä yhtään.
Kiitokset vielä huoltojoukolle Kari, Lauri ja Lotta, jotka kyllä hoitivat oman osuutensa kisapäivänä enemmän kuin hyvin. Kiitos myös vanhemmille ja muille, jotka välittivät väliaikoja kisan aikana kentälle. Iso käsi myös kaikille sponsoreille ja tukijoille. Mutta ehkä suurin käsi sinulle lukija ja meikäläisen seuraaja. Vaikka ihan heti kaikkiin onnitteluihin ja tsemeihin ei pystynyt vastaamaan, merkitsivät ne silti paljon. Ihan superin paljon olitte jaksaneet seurata ja kannustaa kotikoneiden äärellä. Eli kiitos kaikille!
Ensi kauden osalta kaikki on vielä auki. Kerrotaan kuitenkin se, että kisan jälkeisenä aamuna oli olo, että tänne taas ens vuonna ja ei voi jättää Kona-kisoja näin luokattomaan suoritukseen, mutta katsotaan. Nyt syksyn keskityn opintojen päättämiseen ja triathlon saa olla kakkossijalla. Treenit kohti kautta 2018 aloitan 2.12. Lanzarotella TriathlonSuomen leirillä, minne muuten mahtuu mukaan muutama innokas triathlonisti.