Ironman Etelä-Africa
Etelä-Afrikan Ironmanista on nyt kulunut reilu viikko ja palautuminen on lähtenyt erinomaisesti käyntiin. Reissu ja kisa oli kaikin puolin onnistunut. Tavoite täyttyi ja kauden pääkisa varmistui lokakuulle.
Kisa oli sunnuntaina 3.4.2016 ja saavuimme 30h matkustamisen jälkeen pelipaikoille maanantaina vajaa viikko ennen kisaa. Kisaviikolla ohjelmassa oli kevyttä treenailua ja kropan herättelyä. Alkuviikon kroppa oli todella väsynyt ja välillä meinasi jo iskeä epätoivo, että mitä kisasta tulee. Onneksi torstaina jalat olivat yhtäkkiä, kun eri planeetalta ja kaikki lajit kulkivat ihanan kepeästi. Perjantaina lepäsin koko päivän ja lauantaina vielä pikku herättelyt.
Yleensä olen aika kova jännittämään ja etenkin ennen Ironmania ajatukset ovat tulevassa suorituksessa viikkotolkulla. Nyt kun kisakausi alkoi kyseisellä matkalla, en vielä lauantainakaan oikein tajunnut sitä, että sunnuntaina pitäisi kiduttaa itseään lähes kymmenen tuntia. Osa syy jännityksen puuttumiseen oli varmasti myös se, että kisapäivän uinti oli hivenen epävarma. Koska kisaviikolla oli tuuli puhaltanut idästä oli Port Elisabethin rantaan ajautunut laumoittain meduusoja. Meduusojen takia lauantain harjoitusuinti peruutettiin., mutta onneksi sunnuntaina päästiin kauhomaan.
Sunnuntaina herätys oli klo 4:00 ja aamiaiselle. Muutaman muun triathlonistin kanssa puuroa syödessä loimme vielä uskoa toisiimme ja toivotimme onnea. Pienen aamiaisen jälkeen kamat kasaan ja vaihtoalueella laittamaan kaikki kuntoon. Pullot pyörään, eväät pyörään, ilmaa renkaisiin ja sitä rataa. Kun olin tarkistanut kaikki ainakin viisi kertaa, lähdin vaihtopaikalta. Märkkäri mukaan ja uinnin lähtöpaikalle odottamaan. Täällä oli taas käytössä rolling swim start ja haluisin lähteä kärkipäästä, joten rannalla piti olla ajoissa. Rannalla ei tarvinnut kauaa odottaa, kun väkeä alkoi lapata. Odotellessa omaa starttia katselin kun pro miehet ja naiset lähtivät matkaan.
Klo 6:45 paikallista aikaa tykki pamahti ja pääsimme matkaan. Jo ennen ensimmäistä poijua, joka oli ehkä 300 metriä rannasta oli selvä, että edessä on raskas uinti. Merenkäynti oli melko rankkaa ja suunnistaminen todella vaikeaa. Olin päättänyt, että uin vain rentoa uintia, enkä lähde kisaamaan ja kuluttamaan turhaa energiaa. Pidin omaa mukavaa vauhtia ja koitin uida mahdollisimman suoraan. Välillä maininki oli sellaista, etteivät rannassa olevat hotellitkaan erottuneet. Uinti tuntui koko ajan ihan hyvältä ja jaksoin hyvin, vaikka uintia olikin alla todella vähän. Koko uinnin sain uida todella rauhassa, meitä oli noin kolmen hengen porukka lähes koko uinnin ajan. Viimeinen kääntöpoiju, joka oli 200 metriä rantaan tuli yllättävän nopeasti ja tunsin itseni parempivoimaisemmaksi kuin koskaan 3,8 km uinnin jälkeen. Rantauduin toisena ag:na ja johdin omaa sarjaani muutamalla minuutilla. Uintiaika oli 56 min ja ihan tyydyttävä tässä kelissä.
Vaihto meni nappiin ja olin ekana pyörän päällä. Lähdin ajamaan suunnitelman mukaan tavoitewateilla. Watit nousivat toivottuun helposti, mutta takareidet hieman kramppailivat alkuun. Join sitten hivenen enemmän juomaa, otin suolaa ja toivon kramppien helpottavan. Onneksi ne loppuvatkin pian lähdön jälkeen. Kun olin pyöräillyt reilun 5 km sattui tapahtuma, mikä ei ainakaan Suomessa ole mahdollista. Tiellä oli yllättäen noin 15 apinan lauma. Onneksi sain apinat väistettyä, eikä yksikään hypännyt selkään. Olisi ollut apina selässä kirjaimellisesti, hahahaa. Pyörää ajettiin pitkin rantaviivaa 45 kilsaa suuntaansa ja tätä pari kierrosta. Kisapäivälle sattui viikon vähätuulisin päivä, ja sehän sopi tällaiselle ripakintulle. Ensimmäinen kierros meni nopeasti ja toiselle kierrokselle lähtiessäni kuulin olevani sarjani kärjessä noin 10 min erolla.
Vaikka pyörä ei tuntunut mitenkään erityisen lennokkaalta, tavoitewatit pysyivät helposti. Ensimmäinen pieni epäonni sattui toisen kierroksen alkupuolella noin 110 km kohdalla. Kisassa ajettiin vasenta puolta eli huollossa pullot piti ottaa vasemmalla kädellä. 110 km juotolla en saanut otettua yhtään urheilujuomapulloa, mutta onneksi jäljellä oli melkein täysi vesipullo. Huollon jälkeen oli reilun kilometrin nousu, missä rupesin ottamaan geeliä kisa-asun taskusta. Tätä säheltäessä tiputin puolet jäljellä olleista geeleistä maahan. Kirosin ääneen ja laskin että selviän jäljelle jääneillä juoksuosuudelle. Jatkoi matkaa, huitaisin geelin naamaan ja vettä kyytipojaksi. Tästä kohtaa oli siis noin 25 km seuraavalle juotolle. Mäen päältä alkoi pitkä lasku ja laskun alku vaiheessa rupesin hörppäämään taas vettä. No eipä onnistunut, koska vesipullo oli tippunut. Edessä oli 20 kilsaa ilman mitään nesteitä. Onneksi selvisin seuraavalle juotolle, josta otin kaksi urheilujuomaa ja yhden veden. Viimeisen neljänneksen aikana join niin paljon kun pystyin, jotta ei vain tulisi nestevajausta juoksussa.
Lähes koko pyöräosuuden sain ajelle aivan yksin. Muutenkin porukoita oli todella vähän ja peesivälejä noudatettiin erittäin hyvin. Viimonen siivu pyörää kulki myös hyvin, vaikka aloin kuulla mitä ihmeellisempiä ääniä pyörästäni. Onneksi niin pyörä kun mieskin kesti vaihtoon. Pyöräaika oli 5:06. Vaihtoteltassa näin Kasurisen Tatun juuri lähtevän juoksuosuudelle. Vaihto meni taas ongelmitta ja lähdin 13 minuutin johdossa juoksuosuudelle.
Juoksussa oli neljä reilun kympin kierrosta rantakadulla. Reitti siis tasainen, nopea ja siellä oli noin 100 000 ihmistä kannustamassa ja hurraamassa. Ainut mutta oli reilun 30 asteen helle ja se, ettei reitillä päässyt hetkeksikään varjoon. Kovan lämmön takia päätin lähteä hieman varovaisemmin liikkeelle. Mielessä oli Joroinen 2014, missä mentiin helteen takia hämärän rajamailla. Muutamat ekat kilsat menivät lennokkaasti ja kohta olinkin saanut Tatun kiinni. Vaihdettiin Tatun kanssa kuulumiset ja jatkettiin omaa tekemistä. Ensimmäisen kääntöpaikan jälkeen huomasin myös Kallion Jannen olevan muutaman minuutin perässä. Noin 20 kilsaa meni leppoisasta ja vauhti oli hivenen alle 5 min/km. Tässä kohtaa kuulin, että takaa tulee sveitsiläinen Pascal Boll kovaa. Ohjeeksi tuli että pitäisi juosta 4:30 kilsoja, jotta voisi taistella voitosta.
Ilokseni sain huomata, että Kaisa Lehtonen, joka kisasi naisten pro-sarjassa, oli siirtynyt kisan johtoon ja hänen juoksunsa näytti todella hyvältä ja lennokkaalta. Kaisan menestyksestä ja lennokkuudesta sain itsellekin virtaa kisan loppupuolelle. Maratonin jälkimmäisellä puoliskolla kun vauhtia olisi pitänyt pystyä kiristämään reilusti, alkoivat tutut vatsavaivat. Tällä kertaa hivenen erilaisina ja lievempinä. Vauhti ei sinänsä hidastunut, mutta menosta tuli tuskaisempaa. Seuraavat kierrokset taistelin juottopisteeltä toiselle ja pakotin itseni ottamaan energiaa. Viimein pääsin viimeiselle kierrokselle ja kuulin olevani toisena ja että kolmantena oleva kaverikin on saavuttanut minua.. Laitoin kaiken peliin ja lopulta maaliviiva tuli vastaan. Ei irronut tuuletusta, halusin vain maahan makaamaan ja tuskan helpottavan. Juoksun aika 3:34.
Hivenen virrottuani etsin huoltojoukot käsiin, menin hotellille suihkuun ja soitin koutsille Suomeen. Tulos oli tyydyttävä toinen sija 18-24 sarjassa ja aika 9:42. Kisa oli sinänsä tasaisen hyvä ja tähän kohtaan kautta melkein maksimitulos. Vaikka en voinut olla tässä kohtaa varma Kona-paikasta, olin silti tyytyväinen kisaan, mikä on melko harvinainen fiilis itselle kisan jälkeen. Suihkun jälkeen elpymisteltalle syömään burgeria ja pizzaa. Sieltä bongasin myös Tatun ja Jannen. Molemmilla oli ollut vaikea juoksuosuus, mutta olivat selvinneet maaliin. Kuuntelin myös koska tamperelainen treenikaverini Petri Litmanen vaappuisi maaliin. Olin nähnyt Peten pariin otteeseen juoksuosuudella. Illan hämärtyessä en ollut löytänyt Peteä ja olin jo lähdössä hotellille. Onneksi Pete huomasi minut ja päästiin jakamaan päivän kokemukset. Ei ollut ollut Petelläkään helppoa. Onneksi molemmat oltiin maalissa meduusan puremista huolimatta.
Illalla suunnittelin vielä, että menen katsomaan viimeisiä maaliin tulijoita puolenyön aikaa, mutta väsymys iski ja tämä jäi ajatukseksi. Aamulla unta ei riittänyt viittä pidemmälle. Roppa kävi kierroksilla ja tuleva kona-slot seremonia jännitti. Onneksi kello tuli pian 10:00 ja oli aika siirtyä broadwalkille katsomaan paikkojen kohtalo. Onneksi seinällä oli heti tulokset ja näin sarjassani olevan kaksi paikkaa. Sitä ilon määrää, kun tajusin lähteväni lokakuussa Hawajille.
Illalla oli vuorossa vielä palkintojen jako, missä sain palkintoni. Iltajuhlan kokokohta oli silti, nähdä Kaisan nousevan korkeimmalle korokkeelle ja juhlivan Ironman Afrikan Championchip- titteliä. Olihan se hieno nähdä pala suomalaista triathlonhistoriaa.
Kisa oli yksi parhaista, missä olen koskaan kisannut ja voin suositella sitä kaikille. Reiteiltään ei mikään helpoin, mutta maisemiltaan sanoinkuvaamattoman hieno. Vastaavaa kannustusta en myöskään ole nähnyt missään. Paikallisilla oli teltat ja grillit juoksureitin varrella ja meininki oli kun vappuna Tammerkosken rannassa. Hienoa oli myös kisalapuissa olevat nimet, mistä yleisö pystyi kannustamaan nimellä. Tosin Juuso ei ihan vääntynyt paikallisten suussa oikein.
Paluumatka Suomeen oli ikävän pitkä ja etenkin pisimmän liki 11 h lennon jälkeen jalat olivat aivan rikki. Onneksi nyt alkaa roppa olemaan suht. ok ja treenitkin on alkanut jo varovasti. Nyt vielä viikon verran kevyttä treeniä ja sitten Mallorcalle. Lähden yhdeksi valmentajaksi TriathlonSuomen Mallorcan leirille ja siellä tulee toivottavasti itsellekin taas muutama pyöräkilmetri. Kisakausi jatkuu näillä näkymin Vantaan sprintillä kesäkuun alussa. Toukokuu meneekin sitten anakynnystä kiusatessa.
Kiitokset vielä kerran kaikille onnitteluista ja tsempeistä!
Treeni-iloa kaikille ja pahoittelut pitkästä tekstistä. .