13/13 ja kohti seuraavaa vuotta

Viimeinen viimeistelyviikko sujui hyvin. Kroppa lepäsi ja uinti tuntui hyvältä, pyörä tuntui lentävän (kisatehoilla 44km/h piti olla ihan realistinen! 😲) ja juoksussa ei ollut viitteitä, että tuollainen 4min/km vauhti selkeästi pk-sykkeillä ei olisi mahdotonta juosta. Joskus päivä ei vain ole sinua varten, kuten viikonloppu osoitti. Joskus pieni herpaantuminen sotkee kaiken, vaikka kaikki focus on laitettu…

11/13

Viimeinen normaalimpi treeniviikko takana ja tästä pääsee viimein keventelemään reilummin. Pitkät treenit lyhenee ja kovat treenit lyhenee jne, toivottavasti se tuo virkeyttä kroppaan kun koitos tulee 🙂 Viikkoon mahtui kaiken muun lisäksi sm-sprintti, ensimmäinen sellainen! Matka, joka on niin kaukana omasta erikoisalueesta, tuli nyt sitten kisattua. Eipä siitä yksilökisasta paljoa sanottavaa jäänyt, ehti kisa mennä…

4/13

Viikko oltiin lomalla, mutta myönnän, että ei se treeneissä paljoa näkynyt tällä erää. Lomalle adaptoituminen ottanee enemmän aikaa, ja kun aamusta on enemmän aikaa, sitä haluaa levätä senkin edestä. (Tekossynä) Kuuma kelikään ei liiemmin houkutellut ulkoilemaan ihan hurjana, tai jos sinne päätyi, oli sitä kuin paistettu, ja kroppa reagoi siihen menemällä ihan uuvuksiin. Taisin parina…

Tahkolta täysosuma täydeltä matkalta

Värisuora täydentyi Tahkolta, kun perusmatkan sm-pronssi ja puolimatkan sm-hopea saivat kaverikseen täysmatkan kultamitalin!  Valmistautuminen Joroisilta oli kolmen viikon valmistautuminen vielä täydelle matkalle, jolle en lähtökohtaisesti ollut ihan hurjasti valmistautunut.  Uinnissa ei lopulta isoa eroa puolikkaan ja täyden matkan välillä ole treenillisesti kuitenkaan, joten siitä en ottanut isompaa stressiä ennen kisaa. Muutamia kovempia 2km ja/tai esim….

|

Tasaista puurtamista

Tässä on tullut nyt lähes 2kk tauko kirjoittamiseen, koska fiilis on ollut, että mitään ei ole tapahtunut. Ainakaan kehityksen suhteen ylöspäin. Melko samanlaisia treenejä viikosta toiseen, ei mitään punaista lankaa, mutta ei nyt ihan nollatauluna ole vedetty, vaikka välillä on ollut useamman päivän pätkiä, jolloin ei ole tullut tehtyä mitään ja pahimillaan vain istuttua koneella…