12/13

SM-mitalikolmikko perusmatkalla. Kaikki kuvat @Finntriathlon

Viimeinenkin virallinen triathlonkisa tälle kesää on nyt ohitse, eipä se varsinainen kisakausi montaa viikkoa kestänyt. Vielä olisi yksi viikko jäljellä kuitenkin omaan täydenmatkan suoritukseen, sitten saa huilata hetken ja miettiä tulevaa.

Kulunut viikko oli varsin onnistunut sen suhteen, mitä olin ajatellutkin. Jälkikäteen tietysti voi alkaa miettiä, olisiko pitänyt tehdä asioita toisin, kuten sitä aina tuppaa pohtimaan kun tärkeimmät tavoitteet lähestyy. Olenkin jo pyöritellyt parikin viikkoa mielessä, mitä tekisin eri tavalla seuraavalla kerralla, jotta valmistautuminen olisi vielä parempi. Mutta mitään en kadu ja matka on ollut hieno ja otetaan kaikki irti mitä saadaan, eiköhän sekin johonkin riitä!

Kuluneeseen viikkoon mahtui muutama perustreeni, yksi reippaammalla osuudella höystetty juoksu ja viikonloppuna Finntriathlonin järjestämä perusmatkan SM-kisa Vierumäellä, jonne saatiin seuran puolelta varsin hyvä edustus kuitenkin viivalle! Ihan koko pöytää ei putsattu, mutta miesten avoimessa sarjassa 2/3, U-23 miehissä 2/3 ja naisten avoimessa sarjassa 2/3 palkintopallipaikkaa saavutettiin, lisäksi ikäluokassa hienoja sijoituksia ja suorituksia!

Maanantaina oli lyhyt herättelevä uinti edellisen viikonlopun jäljiltä ja lyhyt kevyt pyörä pohjille. Tiistaina oli pidempi uinti kiihtyen n. kisavauhtiin ja päälle pari tuntia pk-pyöräilyä, tuntuma oli kerrankin erittäin hyvä. Keskiviikkona oli vuorossa taas lyhyt pyöräily pohjille ja päälle reippaampaa juoksua, jossa lyhyet intervallit hieman kovempaa kuin oli tarkoitus, ja pääle 5km täydenmatkan juoksuvauhtia, tuli erittäin helposti intervallien päälle kun jalat oli ohjelmoitu kovempaan juoksuun ensin. Hieman eri tilanne toki, kun pohjilla on 5-7h reipasta menoa, että miten iloisesti ne jalat nousee siinä kohtaa enää… 🙂 Torstaina oli vain lyhyt uinti, jossa jonkin verran intervalleja otin avaamaan kroppaa. Perjantaina oli yhteensä kahdessa osassa noin 1h pyöräilyä, toinen setti illalla kisareitin alueella tarkistaen, että kaikki kunnossa.

Lauantaina oli vuorossa SM-perusmatka! Puolustettavana oli sm-pronssi, joten mitalia tietysti lähdettiin hakemaan. Tiukkaa otatusta odotin. Meidän seurasta Timi Malinen oli toki ehdoton voittajasuosikki edellisen viikonlopunkin perusteella, ja puolustavana mestarina. Kakkossijasta odotin hyvää kisaa Joonan ja Turun Mikko Karppisen kanssa. Aika paljon ratkaisisi pyöräily, että tullaanko sieltä porukalla T2:lle vai saadaanko eroja aikaan. Kisapäivä olikin sitten enemmän tai vähemmän sateinen ja märkä, edellisiin kisoihin ja melkeinpä viikkoihin verrattuna täysin erilainen. Kisaennakko ei pettänyt siinä mielessä, että Timi lähti paukusta karkuun ja sai pyöräilyyn >1,5min eron. Itse uin ns. kakkosporukassa ja pääsin ajamaan kärkeä kiinni. Uinnissa paluumatkalla takaisin toiseen järveen kannaksen ylityksessä ensin kaaduin ensimmäisten portaiden jälkeen, ja järveen mennessä portailta astuin veteen ja sain hienosti vasemman jalan isojen kivien väliin väännettyä ja varpaan käännettyä. Pieni vihlaisu siinä tuntui, muttei onneksi loppukisaan vaikuttanut.

Muut eivät siinä pyörän alussa pysyneet mukana, ja Timi odottelikin ensimmäisen kierroksen, josko sieltä joku tulisi, ja ero oli nopeasti otettu kiinni. Vedin noin 30km asti, kunnes totesin lopulta, että aina kun käännöksissä näin, niin takaa-ajoporukka joko saavuttaa, tai ei ainakaan jää lisää, ja kun siellä useampi vetäjä päivän hyvällä pyöräjalalla, ei kannattanut turhaa liikaa repiä enää. Niinpä 5 kärki, jossa kaikki ennakkosuosikit, ajeli varsin sulassa sovussa T2:lle yhdessä. Kisasta tuli juoksukisa, jota hieman osasi odottaakin. Timi läksi samoin tein omille teille ja piti eron maltillisena koko matkan, eikä kaikkea tarvinnut antaa ja voitto oli selvä. Itse jäin T2:lle laittamaan sukkia jalkaan, jotta ei käy “Joonat”, ja jalkapohjat kunnon rakoilla (!) kisan päätteeksi – jotain halusin varjella ensi viikonloppua ajatellen. Tässä jäin kärjestä noin 15-20s ja takaa-ajo sai alkaa. Kaikki selät näkyivät vielä alussa urheilukentän ympäri juostessa ennen metsään ja kierrokselle lähtemistä. Sain 3. sijan haltuun parin kilometrin juoksun jälkeen ohitettuani lähimmät Tero Setolan ja Joonan. Edellä Mikko meni varsin samaa vauhtia, eikä ero ensimmäisellä kierroksella kaventunut. Toisella kierroksella ero hiljalleen supistui, mutta viimeiselle 2km:lle eroa taisi olla 10s luokkaa vielä. Kisapäivänä ei jalka nyt riittänyt siihen puuttuneeseen viimeiseen vaihteeseen, jolla olisi otettu hieman loppua kohden hyytynyt turkulainen kiinni, vaan eroksi jäi lopulta 3s. Timiin ja siten voittajaan ero oli näennäisesti vain 16s, mutta paukkuja paljon isompaankin eroon varmasti olisi ollut. Näin tuli napattua toistamiseen sm-pronssi perusmatkalta. Tyytyväinen täytyy kuitenkin olla, kohtalaisen hyvää tekemistä itseltä, vaikka kaksi parempaa kovaa kaveria löytyikin. Märän kisan jälkeen kuuma suihku teki kyllä terää, ja illasta vielä ajelin lyhyen verryttelyn jaloille.

Sunnuntaina oli jalat parhaassa tilassa varmaan koskaan perusmatkan kisan jäljiltä, ja kävin juoksemassa suunnitellun 20km (joka piti venyttää lopulta 21,1km tietysti), tuntumalla hyvin helppo, eikä kolotuksia ihmeemmin – uinnissa vääntynyt varvas valittelee vielä näin maanantai-aamusta kävellessä ilman kenkiä, ettei tarvitsisi taivuttaa sitä, mutta eilisessä se juoksussa ei näkynyt, kiitos varsin jäykkäpohjaisten kenkien.

Viikko 34

Ma: Uinti 40min/2600m kevyttä kiihtyen + Pyöräily 30min kevyt

Ti: Uinti 60min/4100m kiihtyen + Pyöräily 2h kevyt (~220w)

Ke: Pyöräily 45min kevyt + Juoksu 16,2km, sis. 6*1km/2min hölkkäpalautus (400m) @ 3.19/km + 5km @4.04/km

To: Uinti 30min/2100m, sis. 50-200m vetoja

Pe: Pyöräilyä 2*~30min kevyttä

La: Uintiverra lyhyt + Perusmatka n. 1h55min, uinti 20.10 (~1.21/100m), pyöräily 58.39 (~41kmh) ja juoksu 33.34 ( ~3.30/km) IP: Pyöräily 25min kevyttä

Su: Juoksu 21,1km @3.58/km, @ 146bpm (Varmaankin helpoin >20km juoksu <4min vauhdilla lupaa ihan hyvää)

Yht. 12h25min, josta uintia 10600m, pyöräilyä 6h45min ja juoksua 46.9km

Tuleva viikko onkin vielä selkeästi kevyempi, vaikka tässäkin oli kevyttä tekemistä/pk-höntsää käytännössä keskiviikon juoksua ja lauantain kisaa lukuunottamatta ja ns. “TSS-pisteet” selkeästi jo laskivat. Vielä muutamia uinteja, yksi parin tunnin pyöräily ja todennäköisesti pari lyhenevää juoksua kisavauhdeilla 5-10km luokkaa, ja odottelua.

Suoritus olisi ajatus olla ensi viikonloppuna ja aamusta startti. Näillä näkymin mitään hellekeliä ei ole luvassa, joka itselle hyvä asia toki. Hieman tuulta lupailee, mutta jos nyt ei sataisi, niin tuskin on kovin kurjaa edetä yksinkään 🙂 Jos toinen päivä on ihan ehdottomasti parempi kelin puolesta, otan valtuuden pitää sen silloin 🙂

0

About the Author:

  Samankaltaisia julkaisuja

Add a Comment