9/13

Bodomjärven 6km sujui yllättävän mukavasti


4 viikkoa enää, huh. Vähiin käy ennen kuin loppuu. Ehtii miettiä monesti, että tarvitsisi useamman treeniviikon vielä lisää, ja toisaalta, ettei kyllä enää yhtään treeniviikkoa jaksaisi…. No kyllä sitä jaksaa 😅 Tuntuu silti siltä, että hieman on annettu jo kaikenlaista ärsykettä kroppaan ja tämä on se nyt mitä on, eikä se tunnu paljoa tästä nyt muuttuvan ennen seuraavaa pidempää treenijaksoa syksyllä/talvella/keväällä.

Kuluneessa viikossa ei ollut mitään kovin ihmeellistä. Samaa perus huttua kuin ennenkin. Tällä viikolla kuitenkin pidin kaksi ihan kevyttä päivää alkuviikon puolella, mutta muina päivinä treenattiin niidenkin edestä ja sen huomasi kyllä etenkin viikonloppuna kun tarkoitus oli onneksi treenatakin kevyesti.

Maanantaina pidettiin kevyt päivä, käytännössä lepopäivä kuten varsin monena muunakin maanantaina. Tiistaina aamulla pyöräilin kevyttä ajoa, ja illalla kävin Bodomjärvellä uimassa pitkän siivun, joka tuntui kyllä hyvältä. Enemmän märkkäriuintia pitäisi varmaan tehdäkin, sen verran eriltä se tuntuu, mutta toisaalta lähinnä vain kevyemmältä 🙂 Keskiviikkona oli taas käytännössä lepopäivä ja illalla koti-iltaa vietettiin kokonaan. Torstaina oli vuorossa taas kovempi päivä. Päätreeninä kovemman juoksun kimppuun, joka on toki viikko viikolta tullut kohti pidempiä vetoja ja ”kevyempiä vauhteja”, jolloin vauhti ja hapenotto ei ole enää ollut ongelma, ja itseasiassa pari viime viikkoa on ollut odotettua kevyempiä, mitä alunperin olin kesällä ajatellut. Perjantaina oli vuorossa reippaamman pyörän päivä päätreeninä, ja kyllä tuo torstai tuntui reisissä ja lonkankoukistajissa varsin hyvin. Menihän se silti läpi, mutta kevyemmältäkin olisi saanut tuntua 🙂 Lauantaina tuli sitten poljettua vajaa 3h kevyttä ajoa ja lyhyesti juostua kevyttä päälle, jotain mitä kroppa selkeästi edellisiltä päiviltä jäi kaipaamaan. Sunnuntaina oli vuorossa pitkä juoksu, ja edellisistä viikoista poiketen vauhti oli tällä kertaa selkeästi kevyempää tarkoituksella. Sadekuuro puolivälissä teki lähinnä hyvää, kun lämmöt putosi 21c – 16c ja aurinko meni piiloon, ja loppumatka oli sen puolesta jopa kivempaa menoa. Nyt ei lihakset tuntunut rasittuvan ihmeemmin, kun vauhti oli selkeästi kevyempää kuin aiemmin. Lenkin jälkeen kävin kuitenkin palauttelemassa 40min pyöräilyllä ja 15min uinnilla, eli iskut pois ja kevyttä jatkuvaa liikettä nivelille ja lihaksille, niin josko ne huomenna kiittäisivät 🙂

4*30 minuuttia on pitkä aika 🥴


Viikko 31

Ma: Pyöräilyä 45min kevyttä

Ti: AP: pyöräilyä 2h01min kevyttä (206w, 115bpm) IP: uintia 6km kevyttä, 1.29-1.30/100m

Ke: Pyöräilyä 45min kevyttä

To: Juoksua 23km, sis. 4*5km/2min pal. @3.36, 3.35, 3.33, 3.29/km vauhdeilla + pyöräilyä 70min kevyttä (206w, 112bpm)

Pe: Pyöräilyä 2h42min, sis. 4*30min/5min pal. @282, 285, 287, 292w (142, 149, 156, 161bpm) + 2km kevyttä uintia

La: Pyöräilyä 2h56min kevyttä + Juoksua 6,6km kevyttä

Su: Juoksua 37km @4.22/km, 140bpm + pyöräilyä 40min + uintia 1km kevyttä

Yht. 18h02min, josta uintia 9km, pyöräilyä 11h01min, juoksua 66,6km

Ensi viikolla hieman eri touhua taas vaihteeksi – viikonloppuna luvassa virallinen kauden avaus, kun päätin startata Kangasalan puolimatkalle! Puolimatka olikin suunnitteilla elokuun alkupuolelle valmistavana treeninä, ja nyt kun tuo järjestettiin, niin kyllähän siihen kiinnostus heräsi. Eikä tarvitse yksin kisata, saadaan kyllä kova kisa aikaan, vaikka ihan herkimmillään ei ollakaan 😬 Lisäksi ensi viikolla kovan juoksun kohdalla tulee vo2max puolta kuormittavaa, kroppaa seuraavan 4vko ajalle virittävää lyhyempää juoksua (Yrityksenä 10*1km isoa kovaa) vaihteeksi ennen sitä seuraavan viikon viimeistä pitkää intervallia sisältävää treeniä. Sitten onkin käytännössä kovat juoksut paketissa 😲

Hyvää alkavaa kisaviikkoa! 🥳

Similar Posts