Ironman 70.3 Maailmanmestaruuskilpailut 2017

Huh! Mieletön fiilis jäi kisoista, ensi kertaa MM-kisoissa, ihan mieletön määrä porukkaa ja kaikki (tai ainakin lähes kaikki) lajinsa huippuja ikäluokissaan ja toki elitessä myös! Mutta hetki taaksepäin…

Vuosi 2016 ja melko lyhyellä varoitusajalla pienen yllytyksen vuoksi tuli lähdettyä elokuussa Viroon puolimatkan kilpailuun – Helsingistä autolla matka taittuu nopeasti ja melkeinpä suomenkielelläkin pärjää! Tavoitteena oli saada loppukesään vielä hyvä kilpailu ja jos onni olisi läsnä, voisi sitä saada paikan seuraavan vuoden mm-kisoihin, joihin olisi noin 400 päivää jäljellä, tässä kohtaa heräsi ensimmäinen ajatus, että lähtisikö ulkomaille edes kisaamaan, ja jos lähdetään, lähdetään samalla pidemmällekin!… Kisasta ei sen enempää, muuta kuin että kisapaikka saatiin Yhdysvaltoihin Tennesseehen, Chattanoogaan ja asia oli sillä selvä – matka tuntemattomaan sai ensi polkaisunsa Hennan kanssa.

Lennot hankittiin jo alkuvuodesta autovuokrauksen lisäksi. Kolmen viikon ajaksi auto onkin tärkeä väline matkalla Syvään Etelään, tosin nyt auto ei mikään hulppein ollut. Majoitukset entiseen tapaan tulisi hankittua lähempänä ajankohtaa airbnb:n kautta – paras tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin, paikalliseen elämään ja ihmisiin. Lisäksi saisi parasta infoa, mitä paikkakunnalla kannattaisi ja toisaalta ei kannattaisi tehdä. Eikä haittaa, että yleensä puitteet majoitukseen, ruoanlaittoon, pyykkäykseen ymv. ovat helpompia/parempia ja hinta on usein hyvin huokea ja voittaa hotellit hinnoissa. Ok, ei enempää ylistystä tähän, mutta suosittelen. Juuri koskaan ei olla petytty millään tavalla ihmisiin ja majoituksiin joihin ollaan menty.

Valmistautuminen itse kisaan ei ihan optimaalinen ole ollut töiden kiireyden vuoksi ja osin myös sen takia, että heinäkuussa kipeytynyt jalkaterä ei ole antanut juosta montaa kertaa viikossa. Ajoittaiset täsmätreenit saanut tehtyä, mutta peruskunto ja pitkät lenkit jäänyt välistä parin kuukauden osalta kokonaan, eikä niitä koko kesänä juuri ole ollut. Pyörä on kulkenut ihan hyvin etenkin lyhyempää matkaa ja Joroisilta ja Kasnäsiltä huomasi, että kyllä se vauhti kohtuullista on kuitenkin. Explore-triathlonissa elokuussa treenilenkkinä huomasi tosin, että pitkät lenkit uupuvat, eikä 180km pyöräily ihan iisiä ole nyt. Uinti tosin on kulkenut hyvin ja uimaseuran treenit elokuun aikana on lisänneet sekä mielekkyyttä että varmaan tuntumaa uintiin hyvin, toivottavasti se myös näkyy ensi kaudellakin! Ihan hyvä luotto oli omaan kuntoon kuitenkin, että melko kärkipäässä on mahdollista parhaana päivänä kisata! Mutta itse kisaan…

Kisa oli 9.-10.9.2017, naisten kisan ollessa lauantaina ja miesten kisa sunnuntaina. Naisten kisassa taisi olla n. 1500 kisaajaa ja miesten kisassa 2500 kisaajaa. Päädyttiin lähtemään reissuun maanantaiaamuna aikaeron ja lämpötilan ja fiiliksen vuoksi, ja itään mentäessä olikin hyvä valvoa koko matka, ja maanantai-iltana paikallista aikaa uni tuli todella hyvin reilun vuorokauden valvomisen jälkeen. Ainoastaan Lontoon vähän pidempi vaihtoaika kyllästytti, muuten matka meni todella sujuvasti, pyörälaukku ja muutkin laukut parissa minuutissa ongelmitta sisään ja toisessa päässä ulos.

Päädyttiin varaamaan lennot Atlantaan, eli noin parin tunnin ajomatkan päähän Chattanoogasta. Täältä siis lentokentältä mieleinen auto käyttöön (päädyttiin lopulta pieneen Kiaan, johon laukut mahtuivat hyvin – osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, kun liikkuminen niin sujuvaa pienemmällä autolla vs. Isot jenkkiraudat). Lentokentällä klo 21 aikaan lämpötila vielä sopivat 28c… Majoitukset otettiin aluksi kolmeksi yöksi Atlantasta ja perjantai-aamusta otettaisiin suunnaksi Chattanooga. Atlantassa pari kertaa kävin uimassa sisällä, valitettavasti kaikki ulkoaltaat olivat menneet kiinni juuri edeltävinä päivinä. Uinti tuntui kuitenkin hyvältä, pari kertaa uin 1100yd reippaat setit 13.25-13.55 väliin ja fiilis oli hyvä. Juoksua tein vain pari lyhyttä juoksua, koska vasen jalka oli ärtyillyt jo heinäkuun alusta, eikä tahtonut tykätä enemmästä juoksusta. Tosin elokuussa juoksua tuli niin vähän, että jalka on ollut vaivaton koko reissun ja myös kisan jälkeen ei mitään muistikuvaakaan ongelmista, kop kop… Pyörä pakattiin lainaksi hankittuun bike box alainiin, johon pakkaus onnistui helposti.  Pari hyvää valmistavaa treeniä pyörälläkin, ja tuntuma oli, että 250w NP olisi ihan mahdollinen haastava reitti huomioiden.

Lämpötila Atlantassa oli hyvä tottumisen kannalta, sillä lämpöähän riitti, sopivasti reilut 30c kun kisassa se jäisi niukasti sen alle. Säästä puhuttaessa, mainitaan vielä, että hurrikaani Irma ei yltänyt vielä tässä vaiheessa ei Atlantaan eikä Chattanoogaankaan, mutta kisan jälkeen Atlantassa oli kuulemma hyvä keli (=ei lentoja) ja Chattanoogassakin sateista. Mehän jatkoimme road trippiä kauemmas Irmasta kisan jälkeen, joten näimme vain vähäistä sadetta pari päivää.

Matka Atlantasta Chattanoogaan meni mukavasti, mitä nyt pari mlijoonaa floridalaista oli vielä tien päällä samaan aikaan samaan suuntaan kauemmas Irmasta. Pääsimme kuitenkin ilman ihan mahdottomia ruuhkia pois alta, toisin kuin monet vähän myöhemmin päivällä tulleet. Chattanooga on kyllä ihana pikkukaupunki, jonne voisi pysähtyä ohi ajaessa muutenkin kuin kisaamaan. Alueellahan on keväisin oma Ironman 70.3 kisa ja pari viikkoa mm-kisojen jälkeen on syyskuun lopulla Ironman 140.6 eli täysimatka vielä. Reitit eivät täysin samoja ole kuin mm-kisassa, näihin mm-kisoihin saatiin kasattua käytännössä alueen kaikki mäet, ja juoksussa vieläpä kahdesti ja uintikin myötävirtauinnin sijaan oli käännetty pääosin vasta-virtaan mentäväksi :p

Rekisteröinti ja expo meni jo Suomi-rutiinilla, eikä exposta tarttunut rahalla kuin muutama ostos, eli halvalla päästiin paikanpäällä! Kävin kokeilemassa normatecin housuja, muuten jätin expon kokeilutkin muille.

Seuraavana päivänä seurattiinkin naisten kisaa melko aktiivisesti, ja mielenkiintoista olikin nähdä maailman parhaat radalla, vaikka lämpöä riitti ja kävelyä tuli ehkä vähän turhankin kanssa paikkoja paljon vaihtaen.

Naisten eliten kisan jälkeen aukesi jossain vaiheessa vaihtoalue miehille. Pyörä meni katsastuksesta läpi heittämällä – numerolappu pyörässä suunnilleen oikeassa paikassa riitti. Niin ja kypärä oli päässä, siinä myös numerolappu. Pyörään pääsi käsiksi aamulla, joten paineet nyt paljolti pois ja pyöräkengät semivalmiiksi polkimiin ja tyhjä torpedo pyörään, ettei unohdu kämpille. Tämän jälkeen kävin heittämässä juoksupussin ja pyöräpussin järjestäjille – ei rekkejä, vaan maassa/pöydällä ns. numerojärjestyksessä… tiesi jo, ettei yhtä selkeää ole kuin rekkien kanssa, mutta näin nyt täällä. Aamulla ei päässyt enää näihin pusseihin käsiksi, joten nyt piti olla tarkkana. Juoksupussiin kengät, sukat, lippis ja lasit. Pyöräpussiin kypärä. Tuliko nyt kaikki? Tuli ne.

Suunta kaupan kautta taas kämpille, jotta aamusta olisi eväänä sellaista ruokaa, jonka jännitykseltä pystyisi syömään. Illalla oma pastaparty vielä nassuun ja koko reissun unirytmi, klo 20.30-21 nukkumaan, auttoi saamaan hyvin unta ennen klo 05.00 herätystä.
Miesten eliten lähtö oli klo 07.30 ja samalla vaihtoalue sulkeutui, joten sen mukaan itsekin alueelle, siinä ennen klo 07. Oma lähtöhän olisi päivän viimeisten joukossa klo 09.04, joten pidemmälle päivään kohti lämpöä saisi kisata. Hyvin ehti vaihtoalueen jälkeen seurata miesten kisaa kisakeskuksessa/uinnin lähtöalueella/vaihtoalueiden tuntumassa. Elite oli märkäpukukieltoinen kisa, ja hyvin suurena yllätyksenä alkuviikon poikkeuksellisen kylmät päivät (päivällä 25 ja yöllä 15) laskivat joen lämmön juuri rajalle, ja ikäryhmät oli siten märkäpuvullisia, veden lämpö siis luokkaa reilu 24c 😮 Noh, kisassa sitä ei huomannut eikä se haitannut, kun aurinko ei porottanut vielä silloin selkään, joka on se pahin tuska.

Uinti, 1.9km, 28.06

08.30 märkäpuku päälle ja kohti karsinaa. Paaaljon kisaajia. 10 kisaajaa ponttoonilta kerralla veteen 10s välein. Tätä käytännössä 1.5h putkeen, ikäryhmien välillä lyhyt joidenkin minuuttien tauko tosin. Olin omassa karsinassa, ja kun mentiin ns. Viimeiseen karsinaan, jossa tavoiteajat, sijoittauduin 25-27min väliin ja silti edellä oli toista sataa kisaajaa. Ajattelin, että kovassa seurassa ollaan. Oma lähtö tapahtui aikanaan, ja melko pian huomasin sen – ohitin kymmenittäin kisaajia jo ensimmäisen 300m aikana ja moninkertaisesti seuraavan vajaan 900m vastavirtaosuuden aikana. Ruuhkaa oli, kun edellisen lähtöryhmän kisaajia oli todella paljon ohitettavana, samoin kuin oman sarjan aikaisemmin ns. ”Nopeita” oli edellä jalat edellä vastaan tulevina. Ilman mainittavia ongelmia uinnin ruuhkassa onnistui kuitenkin puikkelehtia, vaikkei varmaan ihan optimireittiä päässyt uimaan.

Uinti tuntui erityisen helpolta ehkä 1500m, kunnes vähän alkoi tulla laiska olo, eikä keskittyminen ollut täydellistä ja uinti tuntui muuttuvan vaappuvaksi. Vauhti tosin oli ihan jees ja ohituksia tuli tasaisesti. Uintiaika oli lopulta 28.06, joka muut kisaajat huomioiden ja heidän suorituksensa, ja jälkikeskusteluissa puhuen oli hyvä tulos, monet jäivät vaativassa uinnissa selvästi enemmän parhaista uinneistaan. ”Taisaisella” reitillä aika olisi ollut varmaan omaa parasta tasoani kuitenkin melko varmasti! Uintiaika oli 26. Nopein omassa ikäryhmässä, joka lienee ihan hyvä, kun en ole mikään uintitaustainen. Kärkeen oli matkaa noin 3min, tosin tästä ei toki ollut mitään aavistusta kisatessa.

T1, 3.03

Tämä meni melko hyvin. Siellä oli ns. Strippareita, jotka ajatuksista huolimatta auttoivat sinua riisumaan itsesi märkäpuvusta. En tosin ehtinyt edes tällaisen käsittelyyn, kun ruuhkassa käytännössä juoksusta repäisin puvun päältäni – oli varmasti oma nopein puvusta poistuminen ikinä! Hetki meni etsien omaa kassia, tietysti… noh, löytyi se sieltä lopulta, mutta silti, turhaa. Pyörälle nopeasti, muttah… ruuhkassa lähes kävelyä viivalle, kun ohi ei päässyt. Tähän toiset 10s, turhaa, ajanhukkaa.

Pyöräily 90km, 2.25.14

Pientä säätöä saada watit näytölle, ja suorituksen aloittaminen alusta kellosta toi nopeimman avun. Alkupätkä oli nopeaa, mutta jo tässä sai huomata, että ohituskaista tulisi olemaan päivän sana. Lähdinhän uimaan n. Sijalla 2500, ja uinnissa parin sadan ohitus ei olisi vielä mitään. Vähän väliä piti hidastella, että tilaa vapautui tehdä ohitus, ja ilmoitusta ”ohi vasemmalta” sai hokea pitkin päivää. Watit yritin pitää tasaisesti siellä 240-250w tuntumassa, joka onnistui hyvin pääosin, kts. edeltä.

8km jälkeen alkoi kisan raskain osuus pyörällä, kun reilun 5km matkalla oli vajaa 400m nousua. Tavallaan tästä tykkäsin kyllä eniten, koska melko pienenä ihmisenä tää on mun vahvuuskin pyörällä, paino/tehosuhde – siis. Useita aiempien sarjojen kisaajia näkyi taluttamassa pahimmissa paikoissa pyöräänsä – välillä piti itsekin mennä 300w, jotta pyörä liikkui eteenpäin, ihan kelpo mäki siis! Maisematkin vilahtelivat hienoina tien reunalta, kun hetken erehtyi niitäkin katselemaan.

Ohituksia kertyi hyvin, eikä ne tässä mäessä pahemmin haitannut, tosin ei ollut tuomareita sakottamassa pitkää katkeamatonta letkaa 1-5m välein, eikä siinä järkeä olisikaan, kunhan pohdin… Tästä alkoi ehkä 30km pätkä, jossa mentiin ylös ja alas, kunnes lopulta palattiin takaisin melko tasaiselle jälkipuoliskolle. Ajoittain asfaltti oli sileää kuin vauvan pylly, mutta paikoitellen tuntui, että hyvä, ettei minulla ole paikkoja hampaissa 🙂

Matka jatkui hyvin, juoma upposi, ja energiaakin melko hyvin suunnitelman mukaan sain. Silti hieman hankala oli pitää pitkän alamäen jälkeen tehoja hyvällä tasaisella alueella, ja välillä mentiin 230-240w välillä 5km splitit joita seurasin, kun alamäessä ei vaan osaa ajaa kaasulla. Ohituksia tuli tasaisesti, laskeskelin, että puolen välinkin jälkeen ohituksia tuli vielä 10s välein keskimäärin, usein joitakin pieniä ryhmiä kerralla, ohituskaista oli siis hyvässä käytössä, vaikka välillä oli hankalaa, kun hidas ohittaa hitaampaa, niin yritä siinä nyt sitten mennä ohi…

Tietysti ikävin tilanne sattui sitten n. 80km kohdalla, kun tällainen tilanne tuli n. 100. Kerran eteen ja moottoripyörä kylmästi tuli takaa ja antoi saman tien 5min penaltin kun ajauduin liian lähelle ohitettavaa, jonka ohi ei päässytkään, kun ohitteli muita vielä hitaampia… arvatkaa vaan sapettiko ja tekikö mieli huutaa tuomarille… ei olisi varmaan helpottanut tilannetta. Toinen ajatus oli heti heittää pyörä kuuseen ja sanoa kisalle hei hei ja manata USA ja Ironman maanrakoon tästäkin tuomiosta, mitä ihmettä?? Minähän siinä hävisin jo joutumalla jarruttelemaan, voisi tuomari tätäkin pohtia. Ja kukaan muu ei ilmeisesti lähialueilta saanut mitään, koska 5min tankkauksessa ennen T2 sain yksin nauttia eväitä, paitsi kunnes eräs 1min penaltin saanut kaveri käväisi siinä, ja sen aikana kusi rehellisesti vaan siihen keskelle penalty-telttaa housuun! Ja tuostakaan ei mitään saanut…

Noh, hidasteluista ja 5min odotteluista johtuen aika pyörällä oli mitä oli, hyvin olisi mennyt alle 2.20 pyörällä ja pyörän alkupuolella saatu johtopaikka ikäsarjassa olisi hyvin voinut pitää vaihtoon asti.

Mainitaan kisareitin kauneudesta ja vaativuudesta plussien lisäksi miinuksena autot, joita tuli toista kaistaa pitkin (en tiedä oliko koko tie suljettu vai ei, sen verran vähän tuli vastaan, että ainakin sitä yritettiin varmasti rajoittaa?) ja etenkin autot, jotka ajoivat samaa kaistaa kisaajien kanssa samaan suuntaan! Auto kun juuttui hitaan pyöräilijän peesiin kun ei ohi pääse joko näkyvyydestä tai vastaantulevista autoista johtuen, mitä teet? Noh, rohkeasti jostain välistä vaan auton ja pyöräilijöiden ohi, autojen takia en montaa sekuntia hitto halua mm-kisoissa menettää!

T2, 1.45

Vaihto sapettaen, mutta perussuorituksella, suurempia aikailematta.

Juoksu 21.1km, 1.28.18

Energiaa pitäisi olla juoksuun ja lyhyen levonkin pitäisi auttaa… toki fiilis juosta oli aika kateissa, mutta ei tänne lopulta keskeyttämään tultu, vaan ajattelin, että asia kuulunee lajiin ja joskus asiat eivät mene ihan niinkuin ehkä toivoisi ja olisi subjektiivisesti ja jopa objektiivisesti katsoen oikein. Toisaalta ymmärrän nyt ainakin osin paremmin ihmisiä, jotka mm. Joroisissa puhuvat ruuhkista…

Juoksu lähti hyvin liikkeelle, ja ensimmäinen vitonen, joka sisälsi vain yhden tiukan nousun, meni vielä 19.30 tuntumaan. Tämän jälkeen tuntuikin, että alkaa jaloille riittää, ja kun motivaatio oli ei-täydellinen sijoista ynnä muut taistellessa, vauhti tippui hissukseen semi-mukavuusalueelle, ja ylämäet, ne oli raskaita, plaaah…. Vähäiset juoksukilsat ja toisaalta myös ehkä vähäiset pyöräkilsatkin mahdollisesti näkyivät tällä haastavalla reitillä. Ei sitä porukkaa liikaa ohi mennyt, muutamia nopeita juoksijoita joitakin, mutta paljon myös saman vauhtista porukkaa oli liikkeellä, alkoi tossu painaa muillakin. Ensimmäinen kierros vielä ns. Jotenkuten, mutta toinen oli lähinnä selviytymistaistelua yhden kanssajuoksijan kanssa. Jokin ylämäkikilsa taisi olla jossain 4.30/km paikkeilla ja seuraava alamäkikilsa ei paljoa helpottanut, jos sen sai jonnekin 4min/km paikkeille. Kuumaa oli. Sieniä, vettä, urheilujuomaa, redbullia, kolaa, aplareita, jäitä, kaikkea oli tarjolla. Jopa jotain chilijuomaa, huh. Maistoin expossa, eikä ollut uskallusta ottaa juostessa sitä nyt!

Kilsa kerrallaan taivaltaen juoksun toinen kierros eteni, jokainen mäki oli uusi hirvitys, miten sen selviäisi. Hyvää kannustusta tuli mäissä, siitä ei jäänyt kiinni 🙂 Henna oli matkan varsilla kannustamassa ja kuvaamassa (suurin osa kuvista vielä varsinaisessa kamerassa, joten niitä myöhemmin!), isot kiitokset tästä, aina tuli lisävirtaa ainakin näihin kohtiin yrittää näyttää juoksevalta ja ns. pirteältä :p

Viimeisen mäen jälkeen pystyi nostamaan vähän vauhtia, ja viimeinen alamäkipätkä antoi sen verran virtaa, että pari kaveria ohitin vielä loppumatkasta, toki ei nämä ohitukset tainneet vaikuttaa sijoitukseen, mutta kuitenkin! Loppukiriä en enää häviä 😉

Maalissa tuuletukset ja pyyhe niskaan ja juotavaa nassuun ja Hennan löytäminen. Energiaa saisi pian lisää, mutta tuntui, että sitä olisi riittävästi koneessa vielä tyhjäkäynnille kisa-alueella selviytymiseen. Noh, löytyi lopulta kasvispizzaakin recovery-alueelta, joten ei tyhjin mahoin tarvinnut poistua 🙂

Kisan jälkeen haettiin tavarat vaihtoalueilta ja suunnattiin juomaan pullo shampanjaa kämpille, vuoden rupeama on nyt takana ja ei se kisa nyt hassummin mennyt, kuitenkin lopputuloksissa 26. Sija ensimmäisissä mm-kisoissa (vaikka pyöräillessä oltiin kärjessä jo nyt) omassa ikäsarjassa, ja eivät varmasti jää viimeisiksi, sen verran jäi hampaankoloon!

Se, missä kisataan ensi vuonna, on kuitenkin vielä arvoitus. Uskon, että oman ikäsarjan kärki on ihan liipaisimella, mutta vielä se vaatii täyden onnistumisen voittaa, mutta siihen tähdätään! Haetaanko ensi vuonna paikkaa Konalle, vaiko revanssia puolikkaalta Etelä-Afrikasta, se jää nähtäväksi, mutta kyllä nämä kiinnostavat vielä 🙂

Kiitos kaikille tukijoille ja kannustajille ja kommentoijille, aina hitusen kovempaa pääsee, kun tietää jonkun katsovan selän takaa tätäkin menoa 😉

Nyt vielä viikon verran jatkuu matka Etelässä, jonka jälkeen voi ylimenokaudenkin julistaa päättyneeksi. Heikkouksien kautta kohti uusia haasteita!