Onnistuminen Vantaan perusmatkalla
Viime viikonloppuna oli omalta osalta kauden toinen startti, kun olin mukana Vantaan perusmatkalla sunnuntaina. Lauantaina oli erilaisia sprinttimatkoja, ja yleisen sarjan ja ikäsarjojen SM-mitaleista taisteltiin Kuusijärven ympäristössä. Olin paikalla aamusta asti kannustamassa porukkaa, olihan seurastammekin moni päätynyt lähtöviivoille kisaamaan.
Lauantaina kävin ennen kisoja uimassa tuon uintireitin ilman märkkäriä, ja 20C vesi oli mukavan lämmintä verrattuna parin viikon takaiseen 15C lämpötilaan! Ennen Tuusulaa hyväksi havaittu valmistautuminen oli, että aamusta uintia osin kisavauhtia ja illasta pyörällä pätkä vähän kisavauhtia kovempaa ja kevyt juoksuverryttely päälle. Niinpä nyt hyödynsin kisareittiä, ja uin tuon pätkän rennolla otteella, ja 3-4 kertaa 20 vetoparia kovaa ”lähtökiihdytystä”. Uinti meni hyvää vauhtia, joten luottavaisin mielin olin omaan uintiin. Illasta kävin ajamassa kisavarustuksella 10km, josta reilu 5km vajaalla 280W teholla. Päälle vielä pari kilsaa jalkojen ulkoilutusta, toista kertaa viikon aikana – eli juoksua ei paljoa ehtinyt viikkoon saada.
Sunnuntaina oma startti yleisessä oli klo 11.10 ja sääkin näytti hyvältä – päivän ainoat pisarat taivaalta tulivat kisainfossa kymmeneltä. Sen jälkeen päivä vain lämpeni, lopulta hyvin yli 20C asteen. Tällä kertaa märkäpuku hyvissä ajoin päälle, jotta pääsin ottamaan veteen pientä tuntumaa, ja pian oltiin taas viivalla.
Ihan kauhean hyvää kuvaa ei taaskaan ollut siitä, ketä vastaan kisaisin tänään. Muutama kovan luokan kaveri oli viivalla, mutta aika pitkälti omalla suunnitelmalla kuitenkin lähdettiin liikkeelle ja kisan edetessä tehtäisiin tarkempia analyysejä.
Uinti lähti liikkeelle hyvin, kärkeen ampaisi hyvää kyytiä eräs venäläinen uintikuntoinen kaveri. Ihan en siinä peesissä pysynyt, kun lähti kuin hauki rannasta. Aluksi tulin kolmantena ensimmäiselle poijulle, mutta takasuoralla otin toisen paikan paremmalla suunnistuksella, ja tästä eteenpäin jalkojen takana oli muutama peesaaja loppumatkan. Varpaisiin tuli iskua muutamien vetojen välein, joten joku osaa peesata riittävän lähellä oikein. En tästä sen suuremmin jaksanut välittää, vaikka välillä olisi tehnyt mieli yrittää pudottaa peesaajat 😉
Uinti oli kahtena kierroksena, joten nopeasti se aika siinä meni ensimmäisellä kierroksella. Eteen oli parin kymmenen sekunnin matka omasta vauhdista (1. kierros 9.58) huolimatta, taakse ei siis mitään. Uudelle kierrokselle lähtö laiturilta hyppäämällä oli sitten oma juttunsa. Viime vuonna lasit oli naamalla pääedellä tehdyn hypyn takia, joten mukavampi toinen kierros oli luvassa, kun vaan hyppäsi jalat edellä! 😀 Huomasin muuten sivusilmällä, että joku korjaili vieressä laseja vedessä lähtiessämme toiselle kierrokselle 🙂
Toinen kierros tuli aika maltilla, ero eteen kasvoi aika tasaisesti, takana pysyttiin hyvin peesissä. Lopulta uintiaika oli 20.48 (viime vuonna 21.33), joten ihan hyvä parannus samalle reitille ilman pahempaa puskemista. Eroa eteenpäin oli lopulta +36s, joten olihan sitä…
Vaihdon otin rauhaksiin, laitoin sukat jalkaan ennen pyöräilyä (jossa vähän sähläsin), koska halusin antaa sykkeen laskea pikkuisen ennen pyörälle lähtöä. Sinällään sukkia en tarvitsisi perusmatkalla, mutta varmuuden vuoksi käytän nyt alkukesän kisoissa niitä, ettei tule mitään jalkaongelmia juoksuosuudella ennen tärkeämpiä kisoja, jotta treenit voivat jatkua normaalisti seuraavana päivänä. Pyörälle lähdin sitten +32s päässä keulasta, eteen ehti vielä Samuli Keisu hyvällä nopealla vaihdolla vain +18s keulaa perässä. Takana oli kaksi kaveria ihan sekunnin sisällä.
Pyörä lähti liukkaasti liikkeelle. Tähänkin kisaan tehtiin pieniä ajoasennon muutoksia (tietysti edeltävänä iltana), jotka näyttävät toimineen hyvin. Kypärän väritys lisäksi vaihtui edellisen kisan mustasta lainakypärästä (kiitos Joonalle) omaan valkoiseen vastaavaan kypärään ja käsien väliin ilmestyi juomapullo lämpötilan takia. Keisun sain kiinni parin kilsan pyöräilyn jälkeen ja kärjenkin nappasin vielä kiinni menomatkan myötätuulessa ennen 4km kohtaa.
Pyöräreitti oli helppo, sillä reitti oli 4.75km suuntaansa ja päissä u-käännös, eli 9.5km per kierros ja yhteensä pyöräilyä tuli 38km. Menomatkalla oli hyvä myötäinen ja ehkä vähän loivaa alamäkeä enemmän, vastapainoksi vastatuulta pieneen ylämäkeen oli tarjolla toiseen suuntaan.
Toni Pystö, edellisen päivän SM 6. yleisessä sarjassa, nousi kisan kakkoseksi hyvin pian, lähdettiinhän me samaan aikaan pyöräilemään. Ensimmäisen kierroksen jälkeen eroa oli vain +14s, mutta tasaisesti ero kasvoi, ja etenkin vastatuuli/ylämäkivoittoisemalla pätkällä eroa tuli selvemmin. Jokaisessa kääntöpisteessä pystyin hyvin tarkkailemaan, että mihin suuntaan ero kehittyi ja tuliko joku takaa vielä kovempaa. Eron kehitys näytti suotuisalta, eikä takaakaan tultu kovempaa, joten aika rauhallisin mieli sai painella, keskittyen pitämään mahdollisimman hyvän asennon. Eroa oli viimeisessä kääntöpisteessä omalla arviolla jo noin minuutin luokkaa.
Viime vuonna liukas tiemaalaus teki tepposet ja vedin lipat yhdessä kääntöpisteessä, joka vähän verotti aikaa (~20-30s?). Aika oli viimevuonna 59.10 ja vauhtina se tekee 38.54km/h. Tänä vuonna pyörä liikkui huomattavasti paremmin, ja vaikka teho jäi edellistä kisaa alhaisemmille wateille (AP260W/NP 268W, ihan rahtusen etupainotteisesti), niin aika oli tänä vuonna kuitenkin 54.37 ja keskivauhti 41.75km/h, eli noin 4,5min nopeampi aika!
Meinasi Paulilla tulla järjestäjänä kiire laittamaan juoksureitin nauhat kuntoon/pois edestä juoksuun lähtiessämme, mutta edellisestä vuodesta tietäen osasin hypätä oikealle baanalle ja kääntyä sillalle oikeassa kohtaa, jossa oli vielä lippunauha vedetty eteen Paulin huudellessa samalla suunnan 🙂
Juoksu lähti mukavammin liikkeelle kuin edellisessä kisassa, koska jalat eivät olleet kohmeessa ja tunto oli normaali. Vähän jäykkää meno oli silti. Läksin juoksemaan perusvarmaa vauhtia, josta olisi varaa hyvin kiristää lopussa sitten tarvittaessa. Ajattelin sitä minuutin eroa, ja ensimmäinen u-käännös olisi mäkien jälkeen 2km kohdalla. Toki toivoin, ettei takana olla ihan Jarnon tasoisia juoksijoita, muuten tulisi edellisen kisan toisinto 🙂 2km kääntöpaikalla kellotin eron karkeasti noin minuuttiin, joten jatkoin samaa tasaista vauhtia. Sykkeet pyöri käytännössä koko juoksun 165-175bpm välillä (lopulta avg. 171bpm), josta olisi ihan hyvä vara vielä nostaa onneksi. Kierroksen edetessä jalka vetreytyi kivasti ja meno muuttui koko ajan helpommaksi. 5km ja kierrokselle lähdön kohdalla oli aika pitkä pätkä, jossa näki taakse ajallisesti, enkä nähnyt seuraavia. Eron taakse sain tietää taas 7km kohdalla toisella kierroksella, ja siinä ero oli – taas noin minuutin luokkaa.
Reitillä oli hyvä kannustus kaikilta matkan varrella olleilta, joten oli mukava juosta auringonpaisteessa keulilla, kun ihan hampaat irvessä ei tarvinnut mennä ja pystyi kannustamaan muita ja heittämään ylävitosia muiden kanssa. Loppupätkällä nostin vähän vauhtia, mutta aika nopeasti halu loppui ottaa todellista loppunostoa. Loppusuoralla sitten vähän vauhtia askellukseen, että näytti juoksulta kuitenkin eteneminen 😉
Juoksuun menikin aikaa lopulta vähän enemmän kuin viime vuonna, jolloin yritin puristaa loppuun asti mahdollisimman hyvin (37.54). Nyt meno oli ihan toinen, mutta 38.05 tuolle reitille oli ihan kelpo aika tällä tuntumalla.
Loppuaika oli 1.57.01, ja parannusta viime vuoteen tuli hulppeat 5min 31s, josta tietenkin suurin osa pyöräilystä, mutta myös ihan merkittävä osa uinnissa.
Lopputulokset: http://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=3612&language=fi&ignoreuseragent=true
Kisajärjestelyt olivat jälleen kerran hyvää luokkaa, reitit hyviä ja henkilökuntaa ja opastajia oli todella hyvissä määrin, ehdottomasti erittäin hyvin järjestetty kisa 🙂
Tästä on hyvä lähteä kohti seuraavia treeniviikkoja ja seuraavaa kisaa. Uinti kulkee joka kerta varmasti vähän paremmin ja pyörä kulkee ilman suurempia treenien muutoksia yllättävän paljon viime vuotta kovempaa. Nyt on myös faktaa iskeä tiskiin pyörän osalta wattimittarien osalta jokaisesta treenistä ja kisasta.
Jarno teki pientä laskelmaa omasta kisastani, ja sai tehokäyrien ja aikojen perusteella sai minulle CdA:ksi ~0.22. Vaikka luku on erinomainen, varaa on vielä puristaa paremmaksi ja nyt on keskustelujen jälkeen pieniä kehitysparannuksia luvassa vielä ennen kauden pääkisoja. Jarnon tasolle en varmasti pääse (Tuusulassa CdA ~0.205 ja paranee?) vielä, mutta sitten pitää vaan treenata kovempaa, anteeksi vain, jotta ei pyörällä ajeta kiinni!
Tässä lyhyt kirjoitus tuosta pinta-alavastuskertoimesta (CdA), joka on melko kriittinen lukema tehojen ja nopeuksien kanssa pelatessa pyörällä : http://triathlonfactory.fi/2016/04/ilmanvastus-pyorailyssa/
Seuraava kisa on juhannusloman jälkeen Kiskossa perusmatkalla, jossa ollaan puolustamassa viime vuotista voittoa. Ei ehkä, vaan kyllä, yksi Suomen parhaista kisoista kokonaisuutena!