SiS Ironman 70.3 Otepää
Tarina alkaa alkukesästä, kun tapasin Triathlonmessuilla tämän tapahtuman järjestäjän Ain-Alar Johansonin, kaksinkertaisen Ironman Lanzaroten voittajan, moninkertaisen Hawaijin kävijän ja ties mitä titteleitä kyseisellä henkilöllä onkaan. Paikalla oli myös Lääkis-tuttava Iina Lumiaho (jonka valmentajana edellinen on jossain vaiheessa myös ollut) markkinoimassa kyseistä tapahtumaa, joten ei siinä ihan hurjan kauaa mennyt, kun päätin, että tästä kisasta tulee Joroisten jälkeen kauden päättävä kisa, ensimmäinen ulkomailla kisaamani triathlonkisa ja ensimmäinen Ironman-organisaation järjestämä kisani!
Kisakausi Suomessa on monesti lyhyt, ja nykyään myös mahdollista täyttää tiiviisti kisoja ollen joka viikko. Näin myös kävi itselle, sillä kesäkuun alusta Vantaalta alkaneesta perusmatkasta alkoi tiivis kuusi kisaa kymmenen viikonlopun aikana oleva putki. Kolme perusmatkaa, yksi sprintti ja kaksi puolimatkaa. Kisoihin ei juuri ollut varaa keventää ennen Joroisia, koska kunto ei muuten kestäisi Otepäähän asti, pohjakuntoa ei ole riittävästi.
Joroisista tuntui palautuvan ihan hyvällä tavalla ja kun seuraava kisa ei ollut vielä heti seuraavana viikonloppuna, ehti välissä tehdä pari terävää treeniäkin. Kasnäsin kisa tuli sitten vastaan, josta haettiin viimeistä hyvää treeniä kohti Otepään kisaa. Ihan niin vauhdikasta ei Kasnäsissä ollut kuin olisi voinut ehkä toivoa, mutta ei huonoakaan menoa. Olihan siinä vähän vatsan kanssa ollut pari päivää ongelmaa.
Kasnäsin kisan jälkeen olikin pääosin vain lepoa. Siinä välissä ehti hyvin saada kasaan hyvin pari kevyttä lyhyttä juoksua, pari uintia sisältäen kisatehoista menoa ja yksi terävä pyörä noin kisatehoilla ja hetki reippaampaa. Torstaina aamusta lyhyt herättelyjuoksu ja illasta työpäivän, viimeisen sellaisen, jälkeen auton nokka suuntasi kohti satamaa, josta laivalla suuntaisimme yön aikana tyttöystävän kanssa etelä-naapuriin, ja aamusta lähtisimme ajelemaan kohti Otepäätä.
Kaikki meni kuin oli suunniteltu, kun pääsimme Otepäähän puoleen päivään mennessä. Siinä sitten hetki pälyilyä miten se maailmanluokan organisaatio oikein järjestää kisoja ensimmäistä kertaa uudessa paikassa – olihan jo Otepään keskustassa nähtävillä merkkejä tapahtumasta isosti. Kisakeskus oli Pühajärvellä, jossa oli spa-hotelli sekä Ironmanin pystyttämä keskus rannan tuntumassa. jopa hieman isompaa aluetta ja enemmän vilskettä olin odottanut tapahtuma-alueelle, mutta toisaalta sopi minulle oikein hyvin, melko huono olen kiertämään kojuja ja majoja ilman aietta ostaa mitään.
Rekisteröinti sujui näppärästi isossa teltassa, jossa sai tarvittavat paperit ja rannekkeet ja tilpehöörit itse kisaan ja vähän oheiskrääsää 😉 Tämän jälkeen olikin vuorossa kisa-info englanniksi, jossa käytiin tärkeimmät asiat läpi systemaattisesti ja ammattimaisesti. Tässä vaiheessa, kuten lähtölistoja selaamallakin huomasi, että suurin osa kisaajista oli virolaisia tai venäläisiä/venäjää puhuvia baltian maista tulevia, joille oli oma kisa-info myös, koska englanninkielisessä infossa ei ollut ihan suurinta tungosta.
Tämän jälkeen kävin viemässä pyörän ja vaihtopussukat vaihto-alueelle, hieman neuroottisesti miettien, tuleeko nyt kaikki varmasti, vaikka tavaroita on luokkaa viisi, jotka sinne on tarpeen viedä. Pitää varmaan kuitenkin tehdä lista tätäkin varten, vaikka asiat onkin tarkastettu paperilta ennen lähtöä, että kaikki tulee oikein 🙂
Vaihtorulijanssin jälkeen oli tarkoitus olla yhteinen uintitreeni kisan lähtöalueella, mutta en jaksanut ihan siihen asti odottaa, vaan kävin monien muiden tapaan hieman etuajassa tästä uimassa lyhyen lenkin reitin alkuosiossa ja ottamassa pari lähtö- ja rantautumisharjoitusta täysin sileälle hiekkarannalle. Veden lämpötila oli miellyttävä 21C, joten liian kuuma ei tulisi ilman aurinkoa ja toisaalta kylmäkään ei tulisi, vaikka ilma viilenisi radikaalisti. Tähän asti oli vaihtelevasti ollut pilvistä, ja välillä kun aurinko alkoi paistaa, lämpötila nousi nopeasti lähemmäs 25C.
Uinnin jälkeen lähdettiin majoituspaikalle, jonka Ain-Alar oli järjestänyt meille ja Iinalle läheiseltä idylliseltä majapaikalta, isot kiitokset hänelle kyllä tästä! Täällä söimme myöhemmin seuraavana aamuna aamupalan klo 06.30 alkaen Iinan kanssa, pienet kisatärinät päällä kuten edellisen illan aulassa tapahtuneen nettisurffailunkin aikana, monesti säätä miettien ja samalla ulos katsoen. Majoituksen tsekkaamisen jälkeen lähdimme iltapäivällä syömään keskustaan, pastaa tietenkin, ja päälle Otepään nähtävyydet yhdellä kertaa, autolla siirtyen mahdollisuuksien mukaan 🙂 Tuli nähtyä erilaisia raunioita, kirkkoja jne, mitä pienestä kylästä voisi odottaa. Lisäksi läjä lintuja, joita ei Suomessa pääse näkemään kovinkaan usein.
Illalla eväiden popsimista ja nettisurffailua. Yllättävän rauhallisena sitä oli, vaikka iso kisa edessä. Olihan päivä ollut pitkä, joten uni tuli kyllä yllättävän helposti ja sain nukuttua pitkät yöunet. Aamusta aamupalalla ei ihan hurjan paljoa pystynyt syömään, pientä etovaa oloa oli ilmassa, kuten niin monena muunakin kisa-aamuna.
Huh, kohta sitä pitäisi lähteä kisapaikalle!
Auto starttasi siinä puoli yhdeksän maissa, ja ihan hyvä parkkipaikka löydettiin parin sadan metrin kävelymatkan päästä keskuksesta, kuten moni muukin. Vielä nopea vaihtoalueen läpikäynti, renkaisiin ilmaa ja vaihtopussien tarkistus, olihan yöllä tullut hieman vettä, joten osan tavaroista pystyi onneksi tuomaan vasta aamusta paikalle.
Miesten pro-lähtö oli klo 10.00 ja naiset 5min tämän perään. Ikäryhmien lähtö oli 10.15 alkaen rolling-starttina. Ennen märkäpukuun pukeutumista törmäsin Kim Harjuun, joka oli mukana pro-lähdössä. Hän kertoi ennen kisaa tässä, että vanhaa öljysoraa tai vastaavaa olisi etenkin toisella kääntöpaikalla, mutta moninpaikoin muutenkin hieman terävänpuoleista kiveä puskisi tiestä läpi. Muuten puhdas reitti pitäisi olla. Mutta tämä kisa olisi sellainen, jossa vararengas kannattaa olla mukana jos jossain. Tämän sai Kim lopulta itse todeta, kun kumi puhkesi ja tuubin kanssa oli tullut erinäistä ongelmaa liimauksien kanssa valitettavasti, siihen asti niin hyvin menneen kisan mennessä siten pipariksi.
Kumpparin kanssa lämmittelyä ennen starttia, ja märkäpuku hyvissä ajoin päälle. Vedessä en kokenut tarvetta käydä lämmittelemässä. Lämpöä oli siinä rajoilla, onko turhan kylmä, ja sitä oli myös luvassa pitkin päivää. Lämpöä oli 15C molemmin puolin, sateesta riippuen. Aamusta ei vielä satanut uinnin lähdössä. Uinnin kärkipäähän ei ollut tässäkään kisassa suurta tungosta, ja alle 25min karsinaan ei mennyt montaa kaveria. Niinpä siinä lähdön lähestyessä tiivistettiin ja hivuttauduin siihen pienen porukan taakse. Samalla törmäsin edellisenä päivänä jo näkemääni Merja Kiviranta-Mölsään (joka voitti oman sarjansa ja oli ikäsarjojen nopein lopulta!), joka kehottikin menemään vaan rohkeasti eteenpäin.
Uinti
Startti paukahti, ja ihan hyvään väliin pääsin uimaan. Ruuhkaa ei ollut ja ympärillä oli ensimmäiset pari sataa metriä ihan hyvä lössi, toiselle kääntöpoijulle asti. Tämän jälkeen porukka jäi siitä minun peesiin, edellä oli muutamia, mutta he menivät jo menojaan. Tuntuma oli hyvää, meno oli rentoa. Kuitenkin ehkä noin 500m jälkeen alkoi oikeaa ylävatsaa pistää, ja se rauhoitti kyllä menoa jonkin verran. Oma suunnistus oli takasuoran hyvää, mutta paluu maalialueelle ei ollut niinkään, ja takaa tuli muutama kaveri rinnalle. Vatsan kramppikin rajoitti hieman menoa siinä määrin, että pikkasen meni tuntuma veteen ja asento huonommaksi. Näinpä rantautuminen tapahtui, ja olin 11. nopein ikäsarjalainen ajalla 28.34, edellä jälkikäteen tuloksista katsoen kolme omasta sarjasta – kovia uimareita!
T1
Ihan kelvollinen, vaikka siinäkin olisi vielä sekunteja otettavissa hyvinkin. Ohitin yhden sarjalaisemme, mutta hän pyyhälsi pyörän alussa heti uudestaan ohi ylämäessä enkä häntä enää koskaan nähnyt 🙂
Pyöräily
Näinpä olin neljäntenä pyörällä alkumatkasta, ja kovin paljoa ei ohitettavia ollut pyörällä, olisinko muutamia ohittanut koko pyörälenkin aikana. Muutamia viestijoukkueita tuli pyörällä ohi matkan edetessä, mutta takaa ei tullut yhtään ikäsarjalaista alun jälkeen huomatakseni, joten ihan hyvää vauhtia sitä kai kuitenkin pidettiin.
Koska kisan pääheebo oli Lanzaroten 2x voittaja, oli hän onnistunut hakemaan reitille varmaan Viron pahimmat mäet pariin kertaan ajettavaksi. Tämän kisan jälkeen en pidä Viroa ollenkaan flättinä! Propsit siis tästäkin järjestäjille 🙂 Reitti oli 2x 45km ja tuuli oli mennessä myötäinen ja paluu oli vastaiseen. Lisäksi ensimmäiset 5km oli mäkistä nousua, jossa ihan tiukkaa mäkeä pienimmällä vaihteella (vrt. Joroinen, jossa en ajanut pikkurattaallakaan missään vaiheessa) ja sen jälkeen 15km todella kumpuilevaa, mutta kuitenkin lopulta alamäkivoittoista, jossa vauhtia tuli pidettyä sitten ihan huolella pitkiä aikoja 45-50km/h päällä. Tätä seurasi vielä hyvä loppunousu kääntöpaikalle. Tässä vaiheessa vastaan ajeli monet pro-kuskit ja lisäksi laskeskelin ikäsarjalaisten mahdollista määrää edellä. Ei niitä onneksi montaa ollut, vaikka uinti ei ihan nappiin mennyt.
Pyörällä ajaessa ei vatsakramppi juuri haitannut, mutta energiaa ei tehnyt pahemmin mieli, tuntui, että vatsa menee vain tiukaksi siitä. Söin kuitenkin pyörän aikana 5 geeliä, eli saman verran kuin Joroisilla. Urheilujuomaa meni ehkä 7dl verran korkeintaan. Nesteen vähyys toisaalta johtui siitä, että lämpötila oli tosiaan 15C molemmin puolin, kuivina hetkinä siinä jopa yläpuolella, mutta sateessa, jota oli suurin osa pyöräilystä, se jäi varmasti alle (Kimin kertomana 12.9C oli lämpötila jossain vaiheessa).
Pyörän menomatka oli hyvää kyytiä lähellä 40km/h mäistä huolimatta, mutta kyllä paluumatka oli raskas, pitkät pätkät mentiin 30km/h tuntumassa. Paluumatkallekin osui yksi todella pitkän tuskastuttavan jyrkkä mäki, jonka olisi halunnut spurtata ylös putkelta koko matkan, koska niin hitaasti sitä tuli sitkutettua kellon raksuttaessa sekunti sekunnilta. Silti tässäkin mäessä ohitin toisen kierroksen aikana kierroksella ohitettavia aika haipakkaa, joten rankkaa teki muillakin. Pyöräreitin kunto oli Kimin kertomaa, paikoin ihan hyvää, mutta paikoin kiitettävän karkeaa. Pääosan reitistä tärisytti asvaltti hyvällä kyydillä, mutta suoraan sanottuna pelkäsin jopa pahempaa, melko yksittäisissä kohdissa oli aika pelottavan tuntuista tienpintaa. Siihen päälle märkä vesilätäkköinen pinta, niin valintoja sai tehdä veden ja tien kunnon välillä koko ajan, rauhaksiin ei saanut oikein ajaa. Tuulen takia myös piti yrittää vaan pitää paketti mahdollisimman tiiviinä.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen meno tuntui ihan hyvältä, energiaa oli ainakin vielä, vaikka kuuma ei ainakaan ollut. Hyvillä mielin lähdin toiselle kiekalle, ainakin myötätuuliosuudelle :p Tässä saikin pidettyä ihan samaa vauhtia kuin ensimmäiselläkin kierroksella, ja vaikka paluu oli todella tiukan tuntuinen keli, niin kuitenkin se tuli samaa vauhtia ensimmäisen kierroksen paluun kanssa. Niinpä pyöräaika oli 2.23.34 aika siinä haarukassa, jota ensimmäisen kierroksen jälkeen vielä pystyi toivomaan. Ihan viimeisellä vitosella ohitin yhden omasarjalaisen, kun huomasin numeron, joka oli melkein omani, siitä sai vähän buustia. Ei jäänyt peesiin, oli tainnut ajaa vähän jalkoja altaan, ei pyöräajoissa kuitenkaan kovin suurta eroa lopulta ollut.
T2
Tähän saavuin ilmeisesti kannustusjoukkojen mukaan kuitenkin toisena, joten ilmeisesti olin ohittanut loppuvaiheilla toisenkin omasarjalaisen, jonka numero oli niin pieni, etten ollut rekisteröinyt tätä omasarjalaisekseni. T2 meni ihan ripeästi, laitoin sukatkin jalkaan, mutta silti koko kisan kolmanneksi nopein vaihto tyydyttää, vain pari sekuntia kärjestä. Lisäksi eroa sain kahteen takana tulevaan omasarjalaiseen yli 30s kasvatettua, joten vaihdoillakin voi voittaa yllättävän helppoja sekunteja.
Juoksu
Viimeinen laji, ja fiilis oli ihan hyvä – olihan juoksu kulkenut ihan hyvin pitkin kesää ja nyt sarjan kakkosena reitille, miten onnistuisi?
Ensimmäinen kilometri oli tasaista menoa rannan tuntumassa, ja tämä meni helposti 3.48/km vauhdilla. Tästä alkoikin sitten heti väliajan jälkeen ongelmat, kun ylävatsa alkoi protestoida. Tässä meinasi melkein itku päästä, koska tiesin, että tämän kanssa ei juosta kuten Joroisilla, ja 20km matkaa olisi taisteltavana. Takaa tuli hetimmiten yksi juoksija, mutta hän oli viestinviejä, onneksi. Kovaa hän menikin.
Toinen kilsa taittui kuitenkin vielä vatsaa ja selkää vääntäen ja kääntäen ja askellusta muuttaen 4min tuntumaan. Tästä ei ollut kuitenkaan paluuta normaaliin ja reittikin muuttui ihan kauheaksi – enemmän, tai vähemmän enemmän tiukaksi ylä- ja alamäeksi. Ylämäkeen teki tiukkaa ja alamäessä sattui töksähtelevä askel kun niin jyrkkiä oli laskutkin. Hengittää ei pystynyt syvään, se sattui. Toisaalta, oikein syvään hengittäen ja hengitystä pitäen olo helpottui ehkä sekunnin ajaksi kuitenkin, kunhan piti selkää ihan suorana. Kilometrit alkoivat hiipua, ja ajat olivat 4.05-4.15/km välillä aina 11. km kohdille asti. Vitoseen saavuin vielä 20.20 ajassa, mutta sen jälkeen ei tullut enää yhtään alle 4.05 kilometriä. Ensimmäisen kierroksen (10.55km, oikeasti hieman enemmän) lopulla pyöräilyn lopussa ohittamani kaveri rullasi ohitseni, ja kyllä siinä vaiheessa pisti olon ikäväksi – vauhti ei hänellä ollut suorillakaan kuin nelosen tuntumassa, mutta en vaan pystynyt nostamaan vauhtia yhtään, ilman että vatsaan alkoi sattua liikaa. Jaloissa oli vielä ihan hyvin voimaa, vaikka energiaa en pystynyt nauttimaan, vettä yritin ottaa ihan pienen pieniä huikkia, jos se helpottaisi – ei helpottanut. Jos se edes imeytyisi – en olisi niin varma siitäkään.
Jossain kohtia alkoi käsiäkin krampata. Kerran aiemmin on niinkin käynyt – Joroisilla 2014 kun juoksu katkesi sammumispisteeseen sykkeiden ollessa 200 lukemissa lähes kävelyvauhdissa vajaan 30C lämpötilassa, kun energia ei ollut imeytynyt koko pyöräilyn aikana eikä sen jälkeen. Nyt oli vähän sama fiilis, energiaa ei enää ollut, mutta ei sitä enempää saanut sisäänkään. Oksentaminenkaan ei pahemmin enää hyödyttäisi, sillä tavaraa ei muutenkaan ollut mahdottoman paljoa mahassa, ja matkaa oli niin vähän, alle 50min (toivottavasti) että iloa ei uudesta energiastakaan olisi. Toisaalta ei ollut kisan aikana oksettava olokaan missään kohtia, eikä tyhjennystä tullut mietittyäkään.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kolmantena vielä juoksussa, mutta takaa tultiin kovempaa kyytiä, ja pian olin neljäntenä. Vauhti hyytyi entisestään, ja vatsa kipeytyi kauttaaltaan, mikään ei tuntunut auttavan, mutta kävelyäkään en halunnut ottaa. Kovimman mäen raahustin mielikuvituksen avulla juoksuksi kutsuttavalla tavalla.
Toisen kierroksen aikana yksikään kilometri ei ennen viimeistä täyttä kilsaa tullut enää alle 4.15, vaan ajat olivat reitin vaiheesta riippuen 4.25-4.50/km välillä. Kyllä pisti harmittamaan. Ohitin kyllä kierroksella monen monituista ihmistä, mutta toisaalta kyllä takaakin, viestijoukkueita pääosin, mutta myös ikäsarjalaisia, tuli ohitse, eikä ollut varaa vastata yhtään.
Viimeiset kilsat olivat tuskaisia, koko toisen kierroksen menin 500m kerrallaan laskien ja seuraavaa kohdetta horisontista hakien ja toivoen, että takaa ei tulisi enää yhtään kaveria ohitse – viime kilometreillä pari kaveria tuli, mutta maalissa huomasin, etteivät he, onneksi, olleet omasta sarjastani. Sen verran vähän kovempaa he kuitenkin menivät, että olisi harmittanut entistä enemmän…
Viimeinen kilsa kun lähti alamäkeen ja suoralle tultaessa, oli olo helpottunut. Olin selvinnyt tästä matkasta lopulta kuitenkin maaliin, energiat toki syystä lopussa ja asennon muutoksien takia jalat aika tyhjänä. Viimeisten kilsojen aikana näin horisontissa naisten kärjen, joka tuli lopulta reilun minuutin itseäni edellä.
Lopulta se maalisuorakin kisakeskuksen avauduttua alkoi, ja pääsin juoksemaan punaiselle matolle ja tuulettaen henkistä voittoa, vaikka täyttä pottia en pystynyt ottamaan kisasta. Oli se silti hienoa tulla punaiselle matolle maaliintulijana, itsensä voittajana jälleen kerran.
Juoksuun meni lopulta aikaa 1.31.51 ja se epäkiitollisin sijoitus lopputuloksissa, neljäs. Kolmas sija jäi lopulta 1,5min päähän, jonka kanssa juoksin lopulta kuitenkin viimeisen 5km samaa vauhtia – että mitä olisikaan ollut saatavilla… Vaan ei siinä mitään, itse kullakin on varmasti ollut tällä reitillä omat ongelmansa, ja lopulta kokonaisuus ratkaisee, kuka pystyy tekemään parhaimman päivän suorituksen ja tämä oli se, mihin tänään pystyin itse.
Loppuaika 4.26.48; Uinti 28.34, pyöräily 2.23.34 ja juoksu 1.31.51 – Jos ”epäonnisellakin” suorituksella saadaan näinkin haastavalla reitillä tämä tulos ja Ironman-sarjan kisassa 4. sija omassa ikäluokassa ja koko kisassa 14. nopein aika, ei se kovin huono voi olla!
Livestreamista näkyy oma maaliintulo ja fiilikset ajassa 4.54.00, naisten voittajan perässä 🙂
Kisan jälkeen mitali kaulaan ja pientä syötävää ja juotavaa. Melko nopeasti kuitenkin päädyin lähtemään suihkuun, tavaroiden pakkaamiseen ja siitä mentiin syömään paikalliseen ravintolaan jotain pientä – joka yllättävän hyvin meni alas 🙂 Paluu kisa-alueelle, jossa otettiin pienet nokoset ja alettiin odottaa palkintojenjakoa (jonka jälkeen soitti konsertin muuan Tanel Padar, Viron erittäin suosittu muusikko, joka kisassa suoritti ensimmäisen puolimatkansa, HUH!)
Kisasta ei tällä kertaa ollut luvassa pystiä, vaikka hienohan se pysti olisikin ollut. Harmittavan vähälle jäi Suomen edustus tilaisuudessa, mutta hienoa kuitenkin Merjan ottaessa voiton omassa ikäluokassa naisten ikäsarjojen nopeimmalla ajalla, ja Iinan ”Eestinmestaruus-hopea” (virolaista triathlonseuraa edustaneena) 🙂
Kun palkinnot oli jaettu, oli aika aloittaa Ironman 70.3 World championships 2017 –tapahtumaan jaettavien paikkojen jakaminen.
Hieman kyllä jännitti oma tilanne, sillä ennen kisaa oli päätetty, että jos paikka tulee, otetaan se vastaan. Neljännellä sijalla ei suuria odotuksia ollut, ja kun jakaminen alkoi naisten ikäsarjoista, joissa paikat, MM-kisa -poletit, menivät kuumille kiville, alkoi jännitys, kuinka monta paikkaa olikaan jaossa omassa sarjassa – tietoa ei ollut. Lopulta oma sarja tuli, ja ensimmäinen tieto oli, että jaossa oli neljä paikkaa! Asia varmistui ja hymy nousi korviin, oli kyllä hyvä fiilis sillä hetkellä, kun oma nimi huudettiin hakemaan paikkaa! Vaikka kisa ei olekaan Euroopassa vaan USA:ssa, on se vaan ihan mieletöntä lähteä edustamaan Suomea omaan ikäsarjaan Ironmanin MM-kisoihin!
Nyt on sitten helppoa sanoa ensi kauden pääkisa, se on Ironmanin puolimatkan MM-kisat Chattanoogassa, Tennesseessä, USA:ssa, syyskuussa 2017!