Joulutauolle

Nyt ei puhuta mistään treenitauosta, mutta hyvin menneen parin viikon aikana sairastelujen jälkeen on hyvä istua pariksi päivää joulupöytään ja naatiskella tänään vihdoin maahan sataneesta valkeasta! Itsellä lomaa on jäljellä ruhtinaalliset kaksi viikkoa ja pari päivää loppiaisen takia päälle, joten tehdään nyt enemmän määrää kun on aikaa, ja lisätään tehoja tammikuun puolella, etenkin uintiin, mutta yleisestikin vk-treeni tulee säännölliseksi osaksi viikottaista rutiinia sitten. Alkaakin jo hieman kyllästyttää, kun vauhti ei ole ollenkaan samaa kuin viime keväänä, mutta täysi syyhän siihen on vain vk-treenien puute, joita ei ole ollutkaan tarvetta tehdä vielä näin syyskauden puolella siinä määrin, mitä keväällä. Niinpä vakaasti uskon vauhdin hitaaseen kasvuun kohti kevättä. Kesän tärkeimmät koitokset ovat kuitenkin vasta kesän loppupuolella, joten ei saakaan olla liian kiire liian kovien treenien pariin mielestäni.

Kuluneet pari viikkoa sairastelujen jälkeen ovat menneet pk-voittoisesti, mutta juosten saatiin viime viikolla pari reippaampaa treeniä (mm. lumen kastelemassa Hakunilassa Aktia-cupin 10km) ja uinnissa nyt tänä vkl ensimaistiaiset kovemmasta uinnista ja pyörälläkin alkuviikon ns. ftp-testi toi hieman tehoja muuten harmaaseen pk-massaan.

Vko 50:

MA: Kevyt juoksu 9.1km, 6:06/km

TI: Kiipeilyä 1h + kevyttä pyöräilyä 45min

KE: Ap: Intervallijuoksua 10*(2min [3:42/km]/1min palautus [6:00/km]), yht. 11.2km + 20min kuntosalia Ip: Kevyttä juoksua 9km, 6:11/km

TO: Uintia 2.5km/39min

PE: Kiipeilyä 1h + kevyttä pyöräilyä 1h + 15min kuntosalia

LA: Kovaa juoksua, Aktia-Cupin 10km 37:40, yht. 13.6km

SU: kevyttä pyöräilyä 1h25min + 15min kuntosalia

yht. 10h19min, josta juoksua 42.9km/3h39min, pyöräilyä 3h10min, uintia 2.5km/39min, kiipeilyä 2h ja kuntosalia 50min

Viikon mukavinta antia oli juoksu, vaikka vauhdit olivat selvästi laskeneet parin viikon sairastelun jälkeen, jonka takia päätin keskiviikkona tehdä lyhyen valmistavan treenin lauantain juoksuun, kun muuten ei olisi kovempaa juoksua ollut takana kuukauteen. Lauantaina sitten vauhti oli menomatkan myötäiseen ihan mukavaa ja helpontuntuista 3:44/km, mutta paluumatka kovaan vastatuuleen toi realismin takaisin peliin ja vauhti hyytyi ja pistoskin alkoi vaivata lopussa, joten muutama sekunti jäi varastoon varmaan. Noh, myöhemmin uutta matoa koukkuun, ihan hyvästä treenistä kävi sairastelun jälkeen!

 

Vko 51:

MA: Ap: Uintia 3.2km/56min + kevyttä juoksua 11km, 5:22/km Ip: perus pyöräily 1h

TI: Ap: 20min FTP-testi pyörällä, tulos 252w. yht. 1h10min + kevyttä juoksua 4km, 5:08/km Ip: Kevyttä juoksua 11.1km, 5:05/km + kiipeilyä 1h

KE: Ap: Uintia 3.6km/1h01min + kevyttä juoksua 8.8km, 5:14/km Ip: Kevyttä juoksua 6km, 5:11/km + kuntosalia 20min

TO: Pitkä juoksu 46km, 3h39min, 4:45/km, pisteesta a pisteeseen b.

PE: Ap: Kevyt pyöräily 1h30min Ip: kiipeilyä 1h

LA: Uintia 3.55km/58min, sis. kovempia pitkiä vetoja + kevyttä pyöräilyä 2*45min uinnin molemmin puolin

SU: Uintia 1.85km/31min, sis. 800m kovaa + kevyttä juoksua 24.1km, 5:08/km

yht. 20h12min, josta juoksua 111km/9h15min, pyöräilyä 5h10min, uintia 12.2km/3h27min, kiipeilyä 2h ja kuntosalia 20min.

Taisi olla ensimmäinen yli 20h treeniviikko ikinä, ja eikä ole edes pelkällä pyöräilyllä saavutettu. Ja mikä parasta, fiilis on melko tuoreen oloinen. tähän toki vaikuttaa, että on saanut lomailla rauhassa, vaikka muuttoa pukkaa ja tavaroita pakkaillaan ja uutta kämppää siivoillaan samalla. Viikkon mahtui hyvin paljon kevyttä menoa, mutta parhaina treeneinä nostetaan esille 20min ftp-testi pyörällä, joka meno yllättävän hyvin. Ei tosin wattipyörällä, mutta pitää käydä tammikuussa ottamassa sellaisellakin revanssi. Muuten tätä pyörää käytän monissa treeneissä, joten siihen nähden hyvä tehdä vertailutulos muihin treeneihin.Lisäksi ollaan uinnissa päästy takaisin siihen yli 3km treeneihin, vaikka vielä ei mitään kovia pitkiä sarjoja olekaan ollut ohjelmassa. Niiden puutteesta johtuukin, että vauhti lauantaina ja sunnintaina oli uinnissa osin hukassa, enemmän sunnuntaina kun kädet olivat vähän jumissa vielä eiliseltä. Mutta keväällä asian pitäisi olla korjaantunut, ja vauhtia taas piisaa vauhtikestävyydessäkin. Lisäksi pitkän juoksun saaminen takaisin ohjelmaan tuntui hyvältä, kun on ollut useamman viikon tauko niistä. Ehkä tämä on vähän ylipitkä, mutta kevyellä askeleella uskon sen olleen kuitenkin kehittävämpi kuin hajoittava. Ja samalla tuli käytyä sukuloimassa, jossa ei välttämättä olisi muuten käyty, joka oli lenkin tarkoituskin jopa 🙂

Ensi viikko on osin saman oloinen, mutta pari kolme neljä päivää menee ilman pyörää ja uintia, mutta käydään juoksemassa aamuisin ruokahalun herättelyksi mukava lenkki, niin kaikki ruoka ei mene kinkkuun 🙂

 

Hyvää joulua kaikille!

Adventsgesteck

Similar Posts