Ensimmäinen voitto perusmatkalla Sääksi Triathlonissa

Ensimmäinen voitto perusmatkalla Sääksi Triathlonissa

Niin vain pääsi käymään, että viikko sitten kisatussa Sääksi Triathlonissa tuli ensimmäinen voitto kotiin! Matkana minulla oli ensimmäistä kertaa perusmatka, joka Sääksissä oli pyörän osalta vähän normaalia pidempi: 1500-45-10. Koko kilpailun ajan kroppa toimi hyvin. Vain juoksussa tuntui kilometreillä 2 ja 3 pistoa vatsassa, mutta muuten sain mennä ilman kipuja. Tankkauskin oli onnistunut, sillä energiaa…

Sääksi Triathlon – kisatankkaus ja kisoihin valmistavat harjoitteet

Sääksi Triathlon – kisatankkaus ja kisoihin valmistavat harjoitteet

Huomenna kilpaillaan Nurmijärvellä Sääksi Triathlon -kilpailu. Minulla on siellä ensimmäistä kertaa matkana perusmatka eli 1500m-40km-10km. Huominen on kaiken lisäksi triathlonurani toinen triathlonkilpailu! Olen niin syvälle juurtunut triathlonmaailmaan, että minusta tuntuu, että olen tehnyt tätä aina. Tai ainakin enemmän kuin yhden kilpailun (viime vuoden Joroisten) verran. Olen tämän viikon käyttänyt kisavalmistautumiseen ja vaikka kilpailu onkin lyhyt,…

Race recap: Ensimmäiset maantiekilpailut ajettu Sveitsissä

Race recap: Ensimmäiset maantiekilpailut ajettu Sveitsissä

Tatun fiksatessa TT-ohjusta kisakuntoon huomista Vantaa Triathlon-kilpailua varten, minä leivoin miehelle synttärikakku 2.0:n (1/2:t valkosuklaa-daim-juustokakkua / 1/2:t limejuustokakkua) ja päätin vihdoin viimeistellä julkaisukuntoon muutama viikko sitten käytyjen maantiepyöräkilpailujen kisaraportin. Oma kisakalenteri on myös täyttynyt lisää ja uusina tulokkaina ovat sunnuntaina ajettavat Porvoon ajot sekä Finntriathlonin järjestämä Tahko Triathlon elokuussa ja ensimmäistä kertaa Vaasassa, kotikaupungissani, järjestettävät…

Mallorcan leiriraportti ja katse tulevaan

Mallorcan leiriraportti ja katse tulevaan

Pitkä, raskas, mutta antoisa ja kehittävä SFI:n järjestämä Mallorcan leiri on takanapäin. Leiri tarjosi oivan näköalapaikan, miten ammattipyöräilijät treenaavat. Siitä jäi paljon oppia käteen tulevia vuosia varten ja oma treeniohjelmani pyörän osalta muuttuu aika paljon. Mallorca oli myös erinomainen paikka hioa ryhmätaktiikoita ja ryhmäajoa yhteen, sillä lähdemme 6 naisen porukalla polkemaan Sveitsiin Euroopan GP:n kahta…

10 kilsan testilenkin henkinen taistelu – mitä mielessä liikkuu, kun mennään lujaa?

10 kilsan testilenkin henkinen taistelu – mitä mielessä liikkuu, kun mennään lujaa?

Hyvää syntymäpäivää minulle!! 28-vuotta napsahti täyteen minnamaista elämää. Kehoni voi olla noin vanha, mutta hiusten alla lautassoittimia yhteen paukuttelee maksimissaan 15-vuotias. Aamulla aloin kirjoittaa aivan toisesta aiheesta kuin mitä nyt loppujen lopuksi julkaisen. Jätän syvemmät ajatukset triatleetin olemuksesta tuonnemmaksi. Kävin nimittäin juoksemassa 10 km testijuoksun. Etenkin aiemmin, kun minulla oli juoksukokemusta vain vähän, minua kiinnosti…

Muutoksia treeniin, esiintymisiä ja TriathlonSuomen kasvattamista

Muutoksia treeniin, esiintymisiä ja TriathlonSuomen kasvattamista

Viime viikot on taas mennyt hurjaa vauhtia. Arkea värittää työt TriathlonSuomen ja Invesdorin ympärillä sekä tietysti treenit. Eilen olin Seinäjoella puhumassa joukkorahoituksesta eli seuraavan sukupolven rahoituspalveluista, kuten me Invesdorilla sitä mieluummin epäseksikkään joukkorahoituksen sijaan kutsumme, sekä tietysti Invesdorista. Tilaisuuden järjesti Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ja Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari. Tilaisuudessa oli Aller Median toimari Pauli Aalto-Setälä puhumassa innostavasta johtamisesta,…

Pajulahden suora maksimaalisen hapenkulutuksen testaus

Pajulahden suora maksimaalisen hapenkulutuksen testaus

Monilla triathlonisteilla kuuluvat kestävyystestit talviharjoituskauden ohjelmaan. Koska minusta alkoi tuntua siltä, että kaikki triathlonkaverit vertailivat ja puhuivat aerobisesta ja anaerobisesta kynnyksestä, eri PK- ja VK-alueiden pituuksista ja harjoitteista, jotka olivat sidoksissa edellä mainittuihin PK- ja VK-alueisiin, innostuin minäkin kestävyystesteistä. Niimpä lähdimme kidutettavaksi Pajulahteen. Laiskuuden piikkiin voi laittaa sen, että pääsimme testiasemalle vasta helmikuussa. Olimme tiedostaneet…

Miten treenata reissussa?

Miten treenata reissussa?

Aloitetaan kirjoitus eilisestä kärsimyksestä. Oli kyllä taas sellainen treeni että. Aamu alkoi uinnilla ja vierailulla Velo & Oxygenin Puhoksen liikkeeseen (siellä oli todella kattava triathlonnurkkaus!). Lounas, töitä, fyssaria (kerron seuraavissa postauksissa mitä, miksi ja miten) ja lisää töitä ennen toista harjoitusta: 3x (15min pyörä + 15min juoksu) –vaihtotreeni. Tarkoitus oli vetää lujaa ja niinhän se vedettiin. Pitkästä…

Äärirajoilla menemisen ihana keveys

Olin lauantaina seuraamassa toimitsijan roolissa Wattbike cupin viimeistä osakilpailua, joka toimi samalla Wattbiken SM-kilpailuna. Kilpailu oli äärimmäisen rankka, sillä wattipyörällä poljettiin niin kovaa kuin jaloista lähti 10 kilometrin matka. Minulla oli ilo todistaa miten edustamani pyöräilyseura Focus Ladiesien ja IK-32:n pyöräilijät napsivat hienoja sijoituksia kisoissa. Onnittelut kaikille kisaajille hienoista suorituksista! Cecilia Aintila eli Cecci pyörittää…