Ratapyöräilyä ja lättäreitä

Myönnetään, blogiini ei ole ilmestynyt tekstiä pariin kuukauteen. Kiirettä, mutta myös selkeää off-season henkeä, on ollut ilmassa. Elokuun puolimatkan jälkeen tovi kului jalkoja parannellessa. Syyskuussa kiskaistiin vielä kirkkovenekisa Kulosaaressa, mutta sen jälkeen kilpailullinen kausi oli paketissa. Heti uimahallikauden alkaessa pääsin uintitreenien makuun. Nyt muutaman kuukauden tahkoamisen jälkeen on vahva tunne siitä, että homma menee eteenpäin….

Maajoukkueen meininkiä Tahkolla

Maajoukkueen meininkiä Tahkolla

Kutsu tuli, pyydettiin osallistumaan maajoukkueurheilijana liiton leirille Tahkolle neljäksi päiväksi. Leiri olisi maksettu puolestani, minun piti vain järkkää itseni sinne. Ajattelin että kiva päästä välillä treenaa porukassa oman tasoisten kanssa, joten kiinni veti! Tässä kohtaa piti stadilaisen kattoo kartasta että missä Tahko sijaitsee, luulin sen olevan melko lähellä mutta ei, keskellä korpeahan se on. Kun…

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa

Pauli Kiuru oli maailman kovin jätkä! Mun silmissä. Jos Pauli Kiuru ei olisi kirmannut Havaijilla, niin minä en olisi tiennyt lajista nimeltä triathlon yhtään mitään. Kipinä lajiin iski jo silloin. Intoa ei sitten kuitenkaan ollut riittävästi, sillä en koskaan aloittanut harrastamista.  Siihen aikaan se olisi vaatinut enemmän oma-aloitteisuutta, sillä mitään internettiä ei vielä ollut kotikäytössä….