Kuopio Triathlon

Kuopio triathlon kisattiin 25. kerran ja matkana oli perusmatka joka koostuu 1500m uinnista, 40 km pyöräilystä ja 10 km juoksusta Tähän reissuun lähdin vanhan kämppikseni kanssa, eli Kapun kanssa. Scandic hotellille saavuttiin vasta n. Klo 19:30, eli kisainfoon en ehtinyt perjantain puolella, Se sai jäädä lauantaille. Perjantai menikin enemmänkin Kapun kanssa jorinoidessa kun ei oltu…

Loppu kesä ja 2015

Nyt alkaa jo katse kääntyä kohti vuotta 2015 ja mitä olen lukenut muiden triathleettien päivityksiä, niin siellä alkaa monella muullakin kisojen varausnappi huokuttamaan. Itse en kuitenkaan aio lähteä suomen rajojen ulkopuolelle, kotimaassa riittää itselle tapahtumia ihan riittämiin vielä moneksi vuodeksi. Kuten sanoin aiemmassa blogipostauksessa, niin päätöksiä on tehty harrastamisen suhteen ja ajattelin nyt niistä hieman…

Finntriathlon – Joroinen – 2014

Finntriathlon on järjestänyt joroisten tereäsmieskisan vuodesta 1983 lähtien. Matkana 1900 m uinti, 90 km pyöräily ja 21,1 km juoksu. Alunperin olin suunnitellut kisaavani puolimatkan vuonna 2015, mutta minut on helppo näkojään yllyttää joihinkin asioihin. Iso matka tuli viimein kohdalle, tuo viime syksyinen hiiren klikkaus piti nyt sitten lunastaa. Tulimme perheeni kanssa siis joroisiin jo torstaina….

Vihti Triathlon harjoituskisa

Meidän oma seura siis järjesti nyt ensi kertaa harjoituskisan johon emme itse osallistuneet, halusimme opetella toimitsemaan kisassa ja ymmärtämään järjestävän tahon vastuita ja velvollisuuksia kilpailijoita kohtaan. Kilpailijoita osallistui kaiken kaikkiaan kolme nuorta triathlonistia. Timi, Sanna ja Katariina. Heille todella iso kiitos jo siitä, että tulivat paikalle. Yksi ilmottautuneista ei loppujen lopuksi tullut ollenkaan paikalle, ja…

Ennakkotunnelmia Joroinen

Tätä kirjoittaessa katselen samalla poikani yleisurheilu treenejä. Tänään vuorossa seiväshyppyyn tutustuminen. Oon kade kun poikani pääsee tuollaista treenaamaan, mutta samalla todella iloinen. Tämän näkeminen vie omia ajatuksia joroisista hieman pois päin, eikä Se matka mikään peikko ole. Samalla somessa silmääni on ponnahtanut monesta suunnasta, että Joroinen lähestyy, oletko valmis? Ei sitä varmaan koskaan voi todeta…

Kisko Hills

  On muuten hieno fiilis, varmaan ensi kertaa triathlon kisan jälkeen on näin mahtava tunne! Jokainen osa-alue meni hyvin, tai ainakin itse koin, etten paremmin olisi voinut onnistua. Toisaalta karu tosiasia on myös Se, että duunia on edessä paljon. Uinti alkaa olemaan ok, tasolla. Mutta Se pyöräily ja juoksu… Se, että mun tausta on salibändy…

Sääksi Triathlon

Koko viikko alkoi pureskellessa Vantaan pettymystä, omaa keskeyttämistä. Sen jälkeen on pitkät tovit katseltu peiliin ja mietitty, onko tämä nyt oikeasti se mun laji? Kannattaako tätä tehdä jos ei pääse edes maaliin? Mitään ihmeitä tässä ei nyt olla tehty, viikon aikana olen alkanut popsimaan maitohappobakteereja saadakseni vatsan tasapainoon, se on sentään onnistunut kivasti. Tiistain paikkeilla…

Vantaa Triathlon

No niin, mitenkä tätä tapahtumaa lähestyisi. itse tapahtuman puitteethan oli mahtavat. Oli kisatoria ja kisakansliassa ei ollut ruuhkautumisen vaaraa, sen verran hyvin koko tapahtuma oli aikataulutettu. Saavuin itse paikalle siinä klo 12:15 aikoihin ja oli kyllä yhtä juoksemista koko touhu, ennen starttia. Ensin kisakansliaan ilmottautumaan, siitä sitten viemään varusteet vaihtopaikalle, tuo vaihtopaikka kuusijärvellä on kyllä…

Kevään meininkejä

Näin keväällähän pitäisi pystyä vetämään viimeisiä kovia treenejä ennen valmistavia paria viikkoa kunnes kisat aloitellaan. Itsellänihän tämä nyt ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla pääse toteutumaan. Itselläni siitepöly allergia toi tänä vuonna todella kovia ongelmia. Pyöräilin huhtikuun lopulla töistä kotiin ja luonnollisesti hengitin suun kautta. Samana päivänä alkoi koivu kukkimaan todella rajusti ja kotiin päästyäni oikein…

PinkWheels

No niin. Liityin sitten Team Elina Jouhkiin. Tämä oli helpoimpia päätöksiä ikinä. Antti Hagqvist on pitkään ollut tämän lajin saralta oma idolini, ja nyt kun kuulin Elinasta, tuli hänestä toinen. Nämä ovat sellaisia henkilöitä jotka ovat voittaneet todellisia kisoja ja vaikeuksia. Syy miksi suhtaudun heihin tällä tavoin lähtee ihan siitä miten minut on kasvatettu. Ollessani…