|

Vauhtia Teneriffalta

Kesä lähestyy huimaa vauhtia ja on syytä hieman kerrata missä mennään omien treenien kanssa. Alkuvuosi on sujunut vauhdikkaasti ja olen päässyt treenaamaan suhteellisen mukavasti. Tein vuodenvaihteessa pienen elämäntapatarkistuksen, sillä vaaka näytti hieman turhan isoja lukuja joulun tietämissä. Nyt maaliskuussa puntarissa on noin 80 kiloa ja pudotettavaa on enää muutamia kiloja. Olen aiemminkin maininnut vammoistani, joilla on…

Ratapyöräilyä ja lättäreitä

Myönnetään, blogiini ei ole ilmestynyt tekstiä pariin kuukauteen. Kiirettä, mutta myös selkeää off-season henkeä, on ollut ilmassa. Elokuun puolimatkan jälkeen tovi kului jalkoja parannellessa. Syyskuussa kiskaistiin vielä kirkkovenekisa Kulosaaressa, mutta sen jälkeen kilpailullinen kausi oli paketissa. Heti uimahallikauden alkaessa pääsin uintitreenien makuun. Nyt muutaman kuukauden tahkoamisen jälkeen on vahva tunne siitä, että homma menee eteenpäin….

Varusteilla on väliä

Yksi triathlonharrastuksen kulmakiviä on varusteiden hankinta. Asianmukaiset ja toimivat varusteet ovat oleellinen mukavuus- ja menestystekijä, ja tähän pätee paremmin kuin hyvin vanha sanonta: nälkä kasvaa syödessä. Samat lainalaisuudet koskettavat toki monia muitakin lajeja, mutta kolmen osalajin yhdistelmä tarjoaa mahdollisuudet hifistellä peräti kolmeen kertaan. Aloittelevalle triathlonistille asia on tosin usein päinvastainen: on pakko hankkia kolmen lajin…

Apina järven pohjaan

Uskomaton Tahkotriathlon ja samalla koko kesän Finntriathlon-sarja on takana. Tahkolla aurinko hymyili kilpaa minun ja muun triathlonkansan kanssa. Pakko hehkuttaa Tahkotriathlonia. Upeaa! Loistavaa! Tyylikästä! Ylisanojen ryöpytykseen yhtyvät varmasti kaikki paikalla olleet. Tahko tarjoaa mielettömät puitteet triathlontapahtuman järjestämiselle! Aivan huikeaa. Tätä lisää. Tunnelmia lähtöalueelta. Huikeat paikat! Oma tutustumismatka triathlonin maailmaan jatkui nyt puolimatkan merkeissä. Saavuin Tahkolle…

Joroisten henki

Olen lueskellut kuluneen viikon aikana lukuisia hienoja bloggauksia Joroisista. Huikea viikonloppu tuo hymyn huulille ja hien pintaan vielä viikonkin päästä. Olin Joroisissa toista kertaa elämässäni. Edellinen kerta oli viime kesän triathlonkisoissa, jolloin kuvasimme ja koostimme Voita itsesi! -kirjaa. Jo silloin Joroinen ja Finntriathlon tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen ollut kymmenissä ja taas kymmenissä kunto- ja…

Onnistumisia ja vähän muutakin

Tätä kirjoittaessani aikaa Joroisiin on vain pari päivää. Omalta osalta tilanne on melko toivoton, sillä oikean jalan akillesjänne on huonossa kunnossa. Juoksuharjoittelu on jäänyt koko kesän osalta väliin, eikä tilanne näytä hyvältä. Reagoin ongelmiin turhan myöhään, sillä akilles oireili jo keväällä. Pelasin silti jalkapalloa ja etenkin viimeinen ottelu kesäkuun alussa oli jalalle liikaa. Ortopedi antoi…

Paniikki iski

Triathlondebyytistäni on nyt reilu viikko. Keskeytyksen aiheuttama pettymys ei ole vieläkään laantunut. Hyvä puoli asiassa on se, että tapoihin ei kuulu antaa periksi. Otetaanpa positiiviset alkuun. 1) Finntriathlon Vanajanlinna oli uskomattoman upeassa miljöössä hienosti järjestetty triathlontapahtuma. Edellisenä päivänä samalla reitillä kilpailtiin Bisnestriathlonissa, jossa meininki oli viileistä olosuhteista huolimatta kohdallaan. Huikeaa! 2) 2XU:n varusteet ovat timanttista…

|

Kesän kutsu

Nyt kun toukokuu taittuu jo lopuilleen, on pakko havahtua siihen tosiasiaan, että kesä on jo ovella ja kisafiilis nousussa. Kaikki kesän kisat mennään Team Elina Jouhkin riveissä! Oma seikkailuni triathlonmaailmassa on vieläkin ohuella pohjalla, sillä satunnaisten pyöräilyn ja juoksun yhdistelmätreenien lisäksi kilpailusarake näyttää edelleen nollaa. Lukittuna kuluvalle kesälle on kuitenkin kolme triathlontapahtumaa, joista lähin on…

Tehosta ja tehomittareista

Tehomittaus ja watit ovat pinnalla pyöräilyharjoittelussa. Seuraavassa ajatuksia tehosta, sen mittaamisesta ja mittaamisen tarpeellisuudesta. Ja Garmin Vectoreista. Pyöräilyharjoittelussa suoritusta voidaan analysoida sykkeen, matkan, nopeuden, keskinopeuden ja ajan lisäksi tehon avulla. Olosuhteiden vaihtelut tuovat toki merkittävän lisähaasteen ilman tehoa tehtävälle rasituksen analysoinnille etenkin ilmanvastuksen ja tuuliolosuhteiden myötä. Kuten tiedämme, on tehon mittaaminen pyöräilyssä muita kestävyyslajeja helpompaa….

Itsensä voittamisen vaikeus

Uimataitoa ei voi ostaa, mutta sen voi hankkia. Viimeisen vuoden ajan olen seurannut triathlonistien treenejä, käynyt triathlontapahtumissa ja työstänyt aiheeseen liittyvää kirjaprojektia. Oma triathloninnostus piiloutui kuitenkin pitkään sen yleisimmän syyn taakse. Syyn, jota jo nyt kehtaan kutsua tekosyyksi. En osannut uida. ”Pään kastaminen veteen tuntuu inhottavalta. Uimahalli on jo paikkana vastenmielinen. Lapset hinkuvat aina uimaan,…