Kesä ja kisat pakettiin.

Viime kirjoituksessa käsiteltiin aikaa ennen kesää ja kisoja, joten nyt otetaan vuoroon kulunut kesä. Lupaan, että ihan yhtä pitkää kirjoitusta en tästä saa aikaiseksi ;). Jokaisesta kisasta olen kirjoittanut tarkemmat kisaraportit, joista suurin osa löytyy vanhan blogin puolelta osoitteesta http://anniantikainen.blogspot.fi/. Osittain edessä on varmasti kertausta ja muutamia samoja juttuja kuin noissa kisaraporteissa, mutta vähän lyhyemmässä…

|

Kulunut kausi numeroina.

Nyt on yksi kausi treeniä ja kisakesä tältä erää valmiina, joten nyt ylimenokaudella on hyvää aikaa laittaa kulunut kausi nippuun. Ihan en yhteen tekstiin aio kaikkea mahduttaa, joten lähdetään liikkeelle siitä, mitä kuluneella kaudella tein ja minkä verran. Teksti tulee pitämään sisällään jonkin verran numeroita ja siksi haluankin muistuttaa, että ne tunnit ja kilometrit eivät…

Puolimatkan kisassa Tahkolla.

Lauantaina tosiaan pääsin hyvin lyhyen valmistautumisen jälkeen starttaamaan ekaan puolimatkan kisaan Tahkon hienoissa maisemissa. Kisaviikko meni aikalailla jalat seinälle-meiningillä, koska takana oli Kuopion kisa edelliseltä lauantailta. Olo tuntui kuitenkin jo loppuviikosta ihan valmiilta kisaamaan, joten oli oikea ratkaisu lähteä mukaan. Lähdettiin Tampereelta perjantaina aamupäivällä matkaan ja muutaman hidasteen (mm. ruuhka, kun jossain oli ollut kolari)…

Nimi listassa.

Miten tässä näin pääsi käymään? Kuvakaappus on otettu Finntriathlon Tahkon osallistujalistasta. Kisa käydään jo nyt lauantaina, joten tämän viikon oon saanut ihan toden teolla ottaa iisisti, jotta palaudun ensin Kuopion kisasta. Kaikki vaikuttaa kyllä nyt ihan hyvältä, hierontaa ja pari kevyttä treeniä takana ja olo on jo kovin odottavainen. Ihan varma en ole siitä, miten…

Perusmatkan SM-kilpailut Kuopiossa

Nyt on tämän kesän SM-karkelot ohi, sillä eilen kilpailtiin perinteisesti Kuopiossa perusmatkan parissa. Itselleni Kuopion kisa oli kesän päätavoiteista toinen Sääksin sprintin SM-kisojen kanssa, joten tähän kilpailuun yritin valmistautua kunnolla. Hyvin se kyllä onnistuikin, sillä sain lomailla Kuopiossa pari viikkoa ennen kisaa ja tehdä rauhassa viimeiset treenit ja pääsin vähän harjoittelemaan ihan kisareiteille. Viimeinen kokonainen…

Kohti uusia haasteita

Kohti uusia haasteita

Moikka, ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa tervetulleeksi niin uudet kuin vanhat lukijat nyt tänne TriathlonSuomen puolelle! On huippua saada muuttaa kokoajan kehittyvän ja kasvavan sivuston alle muiden innokkaiden triathlonistien pariin. Blogia olen kirjoittanut jo useamman vuoden, mutta nyt muuton kautta tulee toivottavasti uusia lukijoita matkaan mukaan, niin aloitetaan ihan siitä, että kuka täällä ruudun takana kirjoittelee….