Takaisin arkeen

Ainkin melkein on päässyt taas takaisin arkiseen treenaamiseen. Viimeisen seitsemän päivän aikana ollut treeniä 7 tuntia ja 20 minuuttia. Koska siellä on ollut pari kovempaa päivää niin lepopäiviäkin on siunaantunut massiiviset kolme päivää. Viime viikonloppuna oli Leppävaarajuoksu johon osallistuin ensimmäistä kertaa. Tämä koko tapahtuma tuli itselle eteen aika spontaanisti, ja yhtä spontaanisti päätin siihen osallistua. Oli kolme eri matkaa ensin Baby-run johon meidän kuopus osallistui kypsässä kahden vuoden iässä. Aikuisille oli sitten valittavana viiden tai kymmenen kilometrin matka. Itse ilmottauduin tuolle kymmenen kilometrin matkalle. Muut treenit ovat olleet sählyä, juosten PK-lenkkejä (sykkeen yläraja 134) ja sitten uinti Espoonlahden uimahallissa, sielläkin matkauintia 2 x 1000m, todella rauhallisesti. Lisäksi olen käynyt kerran kuntosalilla ja kerran polkenut autotallissa trainerin päällä, valitettavasti oma traineri on niin äänekäs, että poikani heräsi siihen, kun menin polkemaan sitä aamulla klo 4:30 aikaan. Kuulosti kuulemma todella pelottavalta. Eli toi sisäpyöräily ei onnistu, ainakaan tuolla trainerilla aamuyön tunteina.  Pääpaino on nyt tällä hetkellä juoksemisessa, mikä on alkanut tuntumaan hyvältä.

Leppävaarajuoksu Baby-run

Olihan mukava tapahtuma. Mitään pahaa sanottavaa ei tästä itsellä jäänyt. Tultiin siis pikkasen viime tingassa paikan päälle oltiin n. 10 minuuttia ennen baby-runin alkua paikalla, tämä johtui siitä, että piti lähteä kesken matkan teon lähteä hakemaan vanhimman pojan takkia kotoa. Havahduttiin siihen jossain vaiheessa kun huomattiin, että hänellä oli vain ohut pitkähihainen paita päällä. Noh, eikun takaisin takkia hakemaan. Onneksi oli tuttuja ilmoituspöydän takana niin sieltäkin sitten muistettiin, että hei, nyt alkaa lapsilla olemaan kiire ja lapsille oma jono. Ilmoitin tässä vaiheessa vain poikani, en itseäni, koska omaan lähtöön oli vielä yli tunti aikaa, ei kiirettä. Meidän kaksi vuotias Oliver alkoi olemaan jo hieman väsynyt, eikä millään olisi halunnut pitää numerolappua päällään, pientä kiukkua siinä oli havaittavissa asian suhteen. Äkkiä pillimehua tarjolle ja alkoi taas olemaan tyytyväisempi olo Olpalla. Vihdoin päästiin starttaamaan ja enemmän tuo 400m matka meni kävellen isin ja äidin kanssa, välillä toki juosten. Viime vuonna meillä meni yli 8 minuuttia vuosaarijuoksussa kentän ympäri, nyt näytti paljon paremmalta, ei pysähdytty kertaakaan istumaan edes. Loppusuoralle tultaessa Oliver otti oikein loppukirin ja isänkin mieltä lämmitti kuinka hienosti kaikki kannusti maaliin tulevia lapsia. Maalissa sitten saatiin Oliverille mitali kaulaan, aikaa meni alle 7 minuuttia, sen tarkempaa muistikuvaa ei ajasta ole, kun keskityimme niin kovasti siihen hienoon loppukiriin! Kotona sitten tuli ajateltua enemmänkin tätä, nyt siis meidän kuopuksella on ikää kaksi vuotta ja hänellä on kaksi mitalia kotona. Tällä tavalla luodaan sellaista osallistumisen kulttuuria meidän lapsille. Nuo isommatkin osallistuu tapahtumiin vuosittain, aloittivat sen vaan hieman myöhemmin. Toivottavasti tästä tavasta meidän lapset ottaisi mallia, viikonloppuisin mennään johonkin urheilu tapahtumaan joko osallistumaan tai kannustamaan.

Leppävaarajuoksu – 10km

Maltoin lämmitellä ensin hyvin. Juoksin viisi kierrosta leppävaaran stadionilla lämpimissä vaatteissa, matalalla sykkeellä. Tuolla lämmittely lenkillä taisi syke nousta 140:neen korkeimmillaan. Olin sitten valmis n. puolituntia ennen starttia. Tuo aika meni kuin siivillä, kävin jopa muutaman kerran vessassa ollessani tapahtuma alueella, siis tunnissa muutama kerta! Tästä tiesin, että nestettä piisaa äijässä, eli itse juoksun aikana ei pitäisi tulla tarvetta juoda vettä, tai mitään muutakaan. Oma kisa suunnitelma oli juosta rennosti keskittyen pelkästään omaan juoksuasentoon ja sykkeeseen. Ajattelin, että syke saa nousta, mutta ei kuitenkaan ihan maksimialueelle. Asetin oman sykemittarin siten, että siitä näkyi pelkästään oma syke, eikä mitään muuta. Tosin huomasin sitten, että olin unohtanut automaatti kierrokset, ja kilometrin välein mittari ne ilmoitti, mutta päätin olla katsomatta niitä. Tässä itsellä oli ajatuksena se, että jos tuijotan omaa tahtia niin alan ajattelemaan sitä, että menen joko liian kovaa, ja mieleni alkaa väittämään, ettei näin kovaa voi juosta, tai sitten, että juoksen liian hiljaa, ja mitä järkeä tässä oikein on? Välttääkseni siis tämän näytin itselleni pelkästään sykettä.

En ollut tutustunut reittiin juuri ollenkaan ennalta, eikä itsellä ollut sen mäkisyydestä mitään tietoa. Tosin, itse siis pidän mäkisestä maastosta, sellaisessa kun olen tottunut juoksemaan. Lähdin juoksemaan omasta mielestäni hyvää vauhtia ja tarkkailin omaa sykettä, syke pysyi alle 170:n aika hyvin, mäissä nousi sitten hitusen yläpuolelle. Reitin loppupuolella oli sitten sitä mäkeä luvassa, juostessa se näytti todella isolta, mutta loppujen lopuksi se ei ollut mitenkään liian iso, itsellä oli tunne, että omaa vauhtia ei tarvinnut mitenkään hirvesti hidastaa noihin mäkiin. Ensimmäinen kierros tuntui yllättävän hyvältä ja toiselle kierrokselle lähtiessä näin kellon näyttävän 26:58, virallisissa aijoissa eka kierrokseni meni 27 minuuttiin tasan.

Toisella kierroksella ruuhka väheni selkeästi kun 5km juoksijat pääsivät siis maaliin. Itsellä oli sellainen olo, että olin muutamalle viiden kilometrin juoksijalle jäniksenä, ainakin takana kuului sellainen määrä juoksuaskelia, että siellä oli useampikin juoksija. Toisella kierroksella sitten ensimmäinen pieni mäki ennen ensimmäistä kilometriä oli sellainen missä karisi loputkin selän takana olleet juoksijat ja aloi tulla selkiä vastaan tasaisin väliajoin. Ei niitä nyt hirveästi tullut, mutta useampia kuitenkin. Pysyin suunnitelmassa, enkä pysähtynyt ottamaan juotavaa missään vaiheessa. Välillä huomasin pääni painuvan tuijottamaan maahan, varsinkin ensimmäisellä kierroksella, mutta nämä olivat vain pieniä notkahduksia ja heti pää ylös ja asento kuntoon. Viimeiset kaksi kilometriä seurasin edellä menevää punapaitaista miestä. Hän oli edellä muutamia satoja metrjä ja päätin, että hänestä menen vielä ohi. Pikku hiljaa aloin sitten saavuttamaan häntä, metri kerrallaan. Lopulta olin jo n. 30 metrin päässä hänestä, kun kengännauhani aukesi, kirosanat mielessäni jatkoin ja sivuutin tämän harmisuksen. Juoksisin loppuun asti, vaikka ilman toista kenkää, aivan sama, sen voi hakea sitten myöhemmin. Stadionin takasuoran katsomon takana juostessa oli vieläkin n. 20 metriä tuo punainen paita edellä. Kävi jopa mielessä, että en pääse hänestä ohi! Kun pääsimme nurmikolle ja sen jälkeen taas loppusuoralle niin muistin miten Olppa teki, hirveä loppukiri! Kaikki peliin mitä löytyy, NYT! Otin kauhean loppukirin ja juoksin heittämällä tuon punapaitaisen ohi ja voitin hänet perätin kahdella sekunnilla kun kurkkasin lopputuloksia. Tärkeän sijoituksen sain siinä, ollen sitten 49. lopputuloksissa. Itsellä ei ollut mitään aika tavoitetta mutta lopputulos yllätti todella positiivisesti. 52:48 oli loppu aika ja vaikka oma garmin näytti reitin mitaksi 9,8 km, niin sekään ei yhtään haitannut. Joskus juossut 5km alle 27 minuttia, mutta tämä kympin lenkki, siinä ennätys parannus oli jopa viiden minuutin luokkaa.

Leppävaarajuoksu järjestettiin ensimmäistä kertaa, itselle jäi tästä niin hyvä mieli, että aion ottaa tämän joka vuotiseksi perinteeksi itselle. Toivottavasti meillä on vielä edessä monta yhteistä vuotta! Ensi viikolla onkin sitten vuorossa Tough Viking juoksu edessä, siellä ollaankin taisteluparin kanssa ja nyt on kyse ihan hauskanpidosta! Oma lähtö on kello 10:00 niin onpahan ensimmäinen este vielä hyvissä voimissa meitä vastassa!