Finntriathlon – Joroinen – 2014

Finntriathlon on järjestänyt joroisten tereäsmieskisan vuodesta 1983 lähtien. Matkana 1900 m uinti, 90 km pyöräily ja 21,1 km juoksu.

Alunperin olin suunnitellut kisaavani puolimatkan vuonna 2015, mutta minut on helppo näkojään yllyttää joihinkin asioihin. Iso matka tuli viimein kohdalle, tuo viime syksyinen hiiren klikkaus piti nyt sitten lunastaa. Tulimme perheeni kanssa siis joroisiin jo torstaina. Halusimme rauhassa asettua paikoilemme vuokraamaamme mökkiin ja itse halusin hoitaa omaan tahtiin kisa-infot sun muut kisaan liittyvät velvollisuudet. Jo kisaan ilmottautuessa tuli sellainen fiilis, että nyt on Nipsu ison haasteen edessä, eikä pakoon pääse. Todella mahtavasti järjestettyä toimintaa, itsellä on aina halu tukea tällaista toimintaa ja tuli sitten ostettua kotiin vietäväksi himppasen tekstiilejä. Olin myös ihan ensimmäisessä Kisa-infossa, mikä sekin meni hyvin vaikka oli ensimmäinen.

  Perjantaina sitten oli myös puuhaa yllättävän paljon, oli HEAD ambassador tapaamista teltalla ja tuli siellä tapahtuma alueella nähtyä monia muitakin tuttuja. Simo Hillo oli pitämässä pystyssä aquanetti.fi telttaa, Simon kanssa tulee aina turistua tovi. Myös Endurancesportin teltalla tuli pyörähdettyä, ihan alkuun sen takia kun teltan henkilökunta muisti meikäläisen kiskosta. Silloin etsin säärystimiä jota heillä ei ollut, mutta nyt olisi ollut. Tosin tuo tarve oli jo itseltä mennyt. Mutta uusien tossujen tarve oli edelleen. Nyt sitten minullakin on nuo Gravity III nimeä kantavat keltaiset neli-kakkoset hommattuna. En toki uskaltanut kisaan niitä ottaa, puolmaraton on kuitenkin pikkasen liian pitkä matka alkaa ajamaan uutta tossua sisään. Perusmatkalle taas olisin nuo kengät laittanut jalkaan. Kävimme perjantaina autolla kiertämässä tuon pyöräreitin, siinä sain karistettua ison peikon niskasta. Reitti ei ollut oikeastaan mäkinen, pikemminkin jopa houkutteleva. Itse jännitin tuota pyöräilyä ensi alkuun varmaan kaikista eniten. Tuo 90km on sellainen matka mitä en ole ikinä vielä polkenut (no nyt oon). Näin vielä tuossa ennen pyörän luovutusta Jarmo Hastin joka tällä kertaa ei osallistunut, syynä oli jotkin selkävaivat jotka estivät kovien harjoitusten teon tätä kisaa varten. Häneltä sain vielä viime hetken vinkkejä huomiseen kisaan tuossa kisatorilla.

Tästä lähdin sitten viemään juoksukamppeet paikoilleen ja kävin vapaaehtoisen kanssa aika tarkkaan läpi sen mistä tuun ja minne meen. Täällä nuo vapaaehtoiset oli kyllä loistoporukkaa! Juoksukamppeet laitettuani lähdin sitten kohti Valvatusta viemään pyörää T1 alueelle. Siellä jälleen kerran vapaaehtoiset olivat isossa roolissa, ilman heitä tuo rumba olisi ollut kaaos, tai vähintään sekasorto…

Itse sain pyörän vietyä ongelmitta ja pyörän viemisen yhteydessä vielä näin rannassa vielä Jarmo Hastin uudemman kerran. Hän oli juuri käynyt uimassa reitin lävitse ja käytiin siinä vielä vähän tuota reittiä läpi. Jamo hyvin varoitteli tuosta lämpimästä kelistä ja muistutti, että lämpöhalvaus on varmaan ihan oikeasti varteenotettava juttu. Eli märkäpuku laitettava mahdollisimman myöhään päälle ja paljon nestettä. Näillä neuvoilla sitten eteenpäin! Olin sitten mökillämme joka sijaitsi n. 10 km päässä kisakeskuksesta jo klo 20:45 siinä sitten iltapalaa ja nukkumaan.

Oli muutenkin hyvä päätös tulla jo torstaina, sain nukuttua sen huonon yön to – pe välisenä yönä, ikään kuin sänkyyn tutustumisena ja pe – la välinen yö menikin sitten todella hyvin. Siinä ei mitään ongelmaa. Monesti saanut lukea, että kisaa edeltävä yö on mennyt miten kuten. Mutta itsellä tätä ei sitten tapahtunut.

Kisa-aamu

Aamulla oli upea fiilis herätä, oli sellainen fiilis, että nyt on kaikki tehty ja tämä äijä on niin valmis kun voi vaan olla. Aamiaiseksi vaaleeta leipää, siinä vähän juustoa ja kinkkua. Sillä mennään. Aika meni todella nopeasti aamulla, kun vielä laittelin tatuoinnit kohdilleen ja sitten puin päälleni, sekä chipin laitoin nilkkaan. Olikin sitten jo aika lähteä kohti Valvatusta. Sain vaimoltani kyydin ihan kisarantaan asti. Ehdimme juuri ennen kuin tie laitettiin kiinni. Siellä T1 alueella olikin jo täysi säpinä päällä ja aloin sitten laittamaan omaa menopeliä valmiiksi tulevaan koitokseen. Siinä tuli sitten vessajonoa käytettyä ja urheilujuomaa lipiteltyä pieni tovi. Tomi Tuomisen kanssa vaihdoimme aika pitkälti ajatuksia triathlonista ja tulevasta kisasta, sekä harjoittelusta. Juuri kun löysimme toisemme niin paikalle tuli kisan henkilökuntaa Tomia haastattelemaan. Kyllä, se itselle oli aika iso elämys kun Tomi Tuominen pahoitteli sitä, että tuli tuollainen keskeytys, juuri kun meidän piti alkaa juttelemaan. Olen todella kova Formula fani ollut aina, ja Tomin ääni kuuluu niihin joihin luotan kuin peruskallioon. Tomin kanssa ajatusten vaihto oli todella mielekästä ja aivan mahtava tyyppi. Pakko vielä toivottaa hänelle tsemppiä ralleihin, ja tuleviin kisoihin näin bloginkin kautta!

Triathlon harrastajien keskuudessa on todella hyvä yhteishenki, se on yksi asia miksi tästä lajista itsekin olen innostunut, ja tällaisinä hetkinä se oikeasti sitten vielä näkyy ja tuntuu. Joltakin puuttuu teippi millä saisi geelit kiinni runkoon, no sitä saa lainaksi vieruskaverilta. Jollakin on ongelmaa saada paineet renkaisiin, no taas saa apua. Joku miettii miten pitäisi lämmitellä, no Kaisa Lehtonen jakoi vinkkejä tuohon aiheeseen muutamille vessajonossa. Niin, enkä ole missään nähnyt yhtä siistiä vessajonoa kuin tuolla T1 alueella ennen kisaa. Tämän blogin kirjoittamisen seurauksena, todella moni tuli toivottelemaan tsemppiä kisaan minulle, ja kutsuivat ihan nimeltä. Teitä oli niin monia, että se todella lämmitti tämän bloggaajan sydäntä, tätä lukee joku muukin kuin mun vaimo ja setä! Eli tässä vaiheessa lämmin kiitos teille kaikille lukijoille.

Aika kului yllättävän nopeasti ja siinä pyöritellessäni käsiä auki vähän syrjemmällä, lähellä paikkaa jota kutsuttiin ”miesten vessaksi” huomasin sitten herra Pääministerinkin saapuneen paikalle. Toivotin hänelle tsemppiä kisaan ja totesin vain, että hienoa kun maan etu sallii hänen osallistumisen. Stubbhan on äärimmäisen kova kuntoinen triathleetti, ja kaikin puolin hieno mies. Yksi asia mikä itseeni tekee vaikutuksen, ettei hän vaadi mitään erityiskohtelua, enkä usko hänen sitä kaipaavankaan. Siellä hän vaihtoi triathlon tarinoita muiden oman seuran väen kanssa, ihan niin kuin me kaikki muutkin.

Löysin sitten vielä ennen starttia perheeni ja treenikaverini joiden kanssa vähän vielä vahdettiin ajatuksia ja sain niitä tärkeimpiä onnen toivotuksia omalta perheeltäni. Ajan kuluessa vääjäämättä eteenpäin, olikin aika suunnata lähtökarsinaan.

Uinti

Hermoja rauhoitellen itselleni vakuutellen, että kyllä sä oot valmis tähän juttuun tuli vietettyä tuo aika karsinassa. Siinä vielä vieruskavereiden kanssa toivoteltiin tsemppiä toisille. Tässä kisassa olikin aikamoinen tunku sinne vasempaan reunaan uintiin lähtevien osalta. Liekö muutama tältä blogilta lukenut miten itsellä on tapana lähteä uintiin ja siitä sitten saanut idean? Mene ja tiedä. Mutta starttia odottelin jännittyneenä. Tiedän uinnin olevan mun vahvin laji. Tämä on se osa Triathlonia missä pärjään mielestäni aika hyvinkin. Sitten torvi jo soikin! Lähdin uimaan aika kovaa heti alkuun, jossain vaiheessa tiputin vetojen tahtia sellaiseksi mitä itselleni sanon ”matkavauhdiksi” alun hässäkän jälkeen pääsinkin sitten uimaan ihan omassa vedessä. Toki siinä oli yksi kaveri hyvä vauhtisena edellä, niin pääsin nauttimaan vielä hänen peesistään. Tosin tuolla tuntui olevan muutenkin todella hyvä imu vedessä kun meni niin paljon porukkaa siinä sitten kuitenkin. Olin päättänyt jo aikaisemmin, että kääntö poijut kierrän suhteelisen kaukaa. En halua jäädä siihen sumppuun mikä syntyy poijujen lähelle. Eka poiju menikin oikein mallikkaasti, itse asiassa koko matka ekalle kääntöpoijulle oli todella hyvä fiilis. Jo sillä matkalla huomasin muutaman pinkkilakkisen tulevan vastaan. Matka toiselle kääntöpoijulle tuntui lyhyeltä, sitä se taisikin olla ja sen jälkeen lähti se pitkä väli saarten takana. Siinä itselle aurinko oli hieman ikävässä kulmassa, aina happea ottaessa se häikäisi pahasti silmiin. Mutta tämän kanssa oli vaan elettevä. Edelleen tuli pinkkilakkisia vastaan, ihan tämän pitkä suoran loppupuolella alkoi nopeimmat takaa lähteneet tulemaan ohitseni. Käänös tuon pitkän pätkän jälkeen oli haastavin, ajauduin hieman liian lähelle kääntöpoijua kuin olisi ollut omaan mieleeni. Mutta siitä sitten kohti T1:stä oli vaan paineltava. Uinnissa aina tulee kontaktia eikä sitä voi välttää, mutta tässä loppusuoralla tuli sitten joku suoraan hanuriin, kirjaimellisesti. Tuli vielä niin kovaa, että pitää vielä tarkistaa onko puvussa nyt reikä ahterissa! Rantautumien sujui myös ihan mallikkaasti, tuo on todella jyrkkä rantautuminen Joroisissa, siinä tuli itselle sitten mieleen, että suosisin loivaa rantaa rantautumiselle. Tai, ainakin se sopii minulle paremmin.

T1

Olin päättänyt ottaa todella rauhallisesti vaihdot. En halunnut sössiä kisaani sillä, että sählään vaihdossa jonkun kiven kenkään, tai jätän sukkaan rypyn joka hiertää sen sitten auki. Otin siis ihan rauhassa ja ajatuksella laitoin kaikki kuntoon, heitin pussukan autonlavalle ja lähdin sitten kohti pyörääni tuota uskollista ”kanuunaa” kävin vielä pyörän haun jälkeen vessassakin, en halunnut lähteä hädän kanssa polkemaan. Valitettavasti tuloksissa ei ole uinti aikaa tarjolla mulle, on vain yhdistettynä tuohon T1 aikaan joka oli sitten: 00:44:33 Tämä oli todella harmi kun itsellä ei ollut mitään kelloa mukana joka olisi vettä kestänyt. Tiedän tämän vaihdon olleen hitaampi kuin seuraava johon siihenkin meni yli kahdeksan minuuttia, niin joudun vaan arvaamaan aikani olleen jotain 34 – 35 minuutin luokkaa.

 

Pyöräily – ja ongelmat alkavat

Tähän asti siis mennyt todella hyvin, olen täynnä tahtoa ja meinikiä! Pyöräily alkoi lupaavasti ja 0-20km meni todella hyvin. Paljon tavoitetta lujempaa. n. 20km kohdalla alkoi sitten vatsa ilmoittelemaan itsestään. Ajattelin sen menevän ohi, saavani sen kuriin geelillä ja patukalla. n. 40 km kohdalla oli selvää, ettei näin kävisi ja olo alkoi olemaan tuskainen. Kuitenkin sain pidettyä keskinopeuden yli 30 km/h (tavoite oli tasan 30km/h) Rinssi Eetvartin kohdalla sitten vatsa oli niin sekaisin, että kun vapaa-ehtoiset tarjosivat juomaa huusin vaan ”VESSA?” osasivat sitten ohjata minut huussille ja sitten pöntölle istumaan ja päästämään varpusparvet vapauteen. Tämän käynnin jälkeen olin jo toiveikas, että kyllä tää tästä, koska olo parani kuitenkin jonkin verran. n. 57km kohdalla tämä tieto osottautui vääräksi ja jälleen olisi ollut vessalle käyttöä. Vatsaa väänsi todella pahasti. Siinä sitten vaan sinnittelin menemään. Tuominen tuli ohi ja ihmetteli tuskaista menoa, sopersin vain, että ”Vatsa sekaisin, ei voi minkään” Sain siinä jonkin piristysruiskeen ja lähdin metsästämään vessaa (eli vaihtopaikkaa) vähän agressiivisemmin ja vedin muutaman kilometrin aika kovaa vauhtia. Kunnes edessä oli kaatunut pyöräilijä. Siinä oli jo pari auttamassa, mutta pysähdyin itsekin. Selvisi, että hänellä jokin paikka kramppaa ja hän sanoikin meille, että ”Jatkakaa vain, kyllä mä pärjään.” Tarjosin vielä hänelle juotavaa, mutta hänellä kuulemma oli jo sitä ihan tarpeeksi. Loppupuolen mäet olivat vielä edessä, sain ne kunnialla poljettua läpi vaikka vatsa heitti härän pyllyä. Pääsin vihdoinkin T2: alueelle ja lähdin etsimään vessaa. Pyöräilyyn käytetty aika 3:18:08. Tästä ajasta olen aika ylpeä, kaikista ongelmista huolimatta, ja kahdesta pysähdyksestä, jäin vain 18 minuuttia tavoitteestani. Ja tosiaan T2 kesti sen 00:08:10 edelleen rauhassa vaihto, varmistean ettei mene esim. Kiviä kenkään.

Juoksu – tuskien taival

Päästyäni jälleen vessaan, toivoin sen helpottavan oloa kuten viime kerrallakin, mutta turhaan. Tämän jälkeen alkoi itselle olla selvää, että aika tulee painumaan ynnä muut kategoriaan juokseminen on suhteellisen mahdotonta. Suurin osa tuosta matkasta tuli sitten käveltyä, ei vaan voinut muuta. Tai, olisi varmasti voinut, mutta pidän itseäni sen verran siistinä miehenä, etten halua päästää varpusparvea karkuun oman triathlon asun sisään. Aina juostessa alkoi olemaan todella vaikea pidätellä, ja siksi juoksinkin pienissä pätkissä. Tässä vaiheessa mietin vielä, että pitäisikö jättää kesken koko tuska? Mutta taas pääsin sitten kuitenkin maalialueelle ja sieltä taas vessasta helpotusta hakemaan. Ensimmäinen ja toinen juoksukierros meni enemmän tai vähemmän murehtien tuota vatsan ja suolen toimintaa, eikä mielessä ollut mitään muuta. Viimeisellä kierroksella otin sitten itseäni niskasta kiinni, kiitos Team Elina Jouhkin jäsenen jonka kanssa hetki käveltiin ja vaihdettiin ajatuksia, sekä vähän vitsailtiin. En voi tarpeeksi kiittää muuta #PinkWheels porukkaa kannustuksesta ja tsempistä. Monta kertaa juuri nämä tyypit saivat mut jatkamaan eteenpäin. Siinä viimeisellä kierroksella alkoi olemaan itselle selvää, että aika tulisi painumaan sellaiseksi, että sillä ei ole mitään välliä. Ainoa asia millä on väliä, että saan sen Finisher paidan. Koko kisan ajan Joroisten paikalliset olivat kannustaneet lakkaamatta meitä lykraan pukeutuneita tyyppejä joiden mielestä keskellä parasta kesää on vaan hienoa lähteä urheilemaan kokopäiväksi, sen sijaan, että viettäisi päivän terassilla. Päätin sitten itse omalta osaltani kiittää näitä kaikki vieläkin kannustamassa olevia ihania ihmisiä. Aloin tekemään sillä tavalla, että aina tilanteen salliessa menin kannattajan luokse ja kätellen kiitin jokaista erikseen kannustuksesta. Ne jotka olivat hieman kauempana reitistä, ta oli jokin aita meidän välissä niin heille sitten huutelin kiitoksia. Monelle sanoin sitä, että ”Kiitos kun olet tehnyt mun vaikeasta päivästä todella hyvän” Tuo kannustus oli vaan niin mahtavaa! Tykkäsin todella paljon myös näistä jotka letkulla kastelivat meitä kisaajia, meidän niin halutessa. Pysähdyin myös mahdollisimman monen vapaaehtoisen kohdalla kiittämässä heitäkin tästä päivästä, kädestä pitäen jos tilanne sen vain salli. ”Juoksu” aika 03:11:04 ja kokonais aika sitten 07:21:55

Maalissa tapasin vielä Kalle Kotirannan hänen kanssaan siinä ennen recovery areaa vaihdettiin muutama sananen kisasta, itse olin sen verran poikki, että oli pakko lähteä etsimään se paita, olin valmis vaikka repimään sen jonkun päältä saadakseni sen. Ihan senkin takia kun se oli ainoa asia mitä tästä itselle oikeastaan käteen jäi. Okei, jäi paljon muutakin, mutta ajatus paidasta sai mut sen maaliviivan yli.

Lopuksi

Oma fiilis kisasta jäi plussan puolelle roimasti. Vaikka oli ongelmia, niin silti pääsin molempien viivojen, lähtö- sekä maaliviivan. Se on jo paljon. Samalla itse mietin sitä, että omaan treenaamiseen nähden tämä kuitenkin taisi olla pikkasen liian pitkä matka… Mutta kyllä tänne on vuoden päästä päästävä! Sehän on ihan selkeä asia. Vielä kerran kiitos jokaiselle jonka matkalla kohtasin, olette kaikki mahtavia tyyppejä! Energianurkkaus blogia pitävään Ninniin törmäsin kun olin varusteita hakemassa, pahoitteluni, ettei meikäläisestä oikein mitään järkevää tullut ulos, unohdin kysyä sultakin miten sinun kisa meni, missä ne mun käytöstavat! Olin jotenkin ihan laput silmillä ja märehdin viimeisillä voimilla niitä mun kamoja sieltä sun täältä. Rantalan Päiville myös iso kiitos! Tässä on niin monia keitä pitäisi tuon päivän ajalta kiittää, ettei voi muistaa kaikkia. Varmasti isoin kiitos kuuluu kuitenkin loppujen lopuksi vaimolleni Teijalle, joka tätä mun ”ikäkriisiä” (siksi tätä kotona nimitetään) joutuu eniten kestämään. Meidän neljännen lapsen raskaus on pikkasen ylipuolen välin ja siellä pitkin Joroista Teija napa pystyssä joutui kolmea lasta kaitsemaan kun ukko oli vähän urheilemassa.

Tässä on mielessä monia päätöksiä lajin harrastamisen suhteen tehnyt päässäni, niistä kerron lisää myöhemmin, nyt nautitaan tästä. Niin siis harrastus jatkuu se on päivänselvä asia, mutta jotain pientä ajatusta on ensi kautta kohti mielessä, siitä lisää myöhemmin. Tästä tulikin aika pitkä blogi päivitys, mutta kolme pitkää päivää piti tähän saada mahtumaan, täynnä tapahtumaa ja hienoja ihmisiä.

Kiitoksia kaikille lukijoillekin, aloitin blogin pitämisen lähinnä itseäni varten, että saisin käytyä omaa kasvua korvien välin osalta ja fyysisten ominaisuuksien osalta läpi. Nyt on monelta kuullut tosi paljon palautetta tästä blogista, niin kyllä mä nyt yritän miettiä teitä lukijoitakin vähän. Tosin tämä kertainen Joroisten kisarapsa on pitkä ja rönsyilevä, mutta niin oli kisakin!